Hassua että miten vähän (minun tietääkseni?) on ajateltu yhteiskuntaluokkia rakkauden kannalta. 

Aivan kuin esimerkiksi marxilaisuus olisi jonkinlaista rakkauden merkityksen kaunaista kiistoa alusta loppuun. Taas toisaalta eivät porvaritkaan omassa erinomaisuudessa paistatellessaan pääse tässä teemassa pidemmälle kuin että "viina on kaiken pahan alku ja juuri". Oikeammin tietysti se tunne, kun siemaat jotain nautintoainetta puoliksi vastentahtoisesti minän ja ulkomaailman paineen tasaamiseksi, tai siis itse se massiivinen paine-ero minän ja maailman välillä on kaiken "pahan" alku ja juuri.

Varsinkaan pikkuporvareita ei voi selittää ilman rakkausteknistä analyysiä. Koska pikkuporvarit jotenkin on kuin jotain porvariston koiria, ne ei jotenkin aivan lähtökohtaisesti tajua, että mitä hienoa on missään (vaikka henkilökohtaisessa) erityisyydessä, mutta ne koettaa näytellä tajuavansa sen, ilmeisesti koska sen ne huomaa, että tärkeys jollain tavalla seuraa tärkeäksi julistautumisesta. Se on tajuttoman vaikeasti käsitteellistettävä, mutta täysin reaalinen ilmiö. 

Porvarillista on suunnitella Eiffelin torni ja pikkuporvarillista on seisoa sen edessä. Aatelista on tuomita Eiffel-torni rappion symbolina. Duunari on se, joka rakentaa sen ja käyttäytyy tornin rautapuomilla rakennusvaiheessa ihan samoin kuin kaikkialla muualla. 

Id-entiteetti (samuushahmo?) jotenkin liittyy tähän: porvareita ratkiriemastuttaa piilottaa maailmaan samuuksia jotka näkee ja löytää vaivalla. Ne juhlii siinä omaa asiantuntijastatustaan.

12.6.2015