Sain ehkä vihdoin jollain lailla kiinni oikeistolaisen irrationaalisuuden ytimestä. Idea ei siis nyt ole tässä käydä puoluepoliittiseksi, vaan olenpa nyt muuten vaan viime aikoina sattunut lukemaan enemmän tuon koulukunnan houreita.*
Kimmokkeena oli tämä kolumni, jonka alla parikin nimimerkkiä vetää tietyllä tyylipuhtaudella erään ajattelutavan loppuun. Lyhyesti referoituna idea on, että koska Suomen biokapasiteetti on suurempi kuin ekologinen jalanjälki, Suomen kulutus ei ole mikään ongelma. Tätä "olemme pikkutekijä" -hokemaa olen huomannut eri muodoissa käytettävän nykyään kautta linjan sellaisissa ajattelupiireissä, joissa maailman kurjan tilan ykkössyylliseksi pyritään motiivilla tai toisella nostamaan raaka väkimäärä sellaisissa maissa, joihin nähden koetaan jonkinlaista ilman eri eritelmiä oikeutetuksi katsottua hybristä - tuon hybriksen kimppuun en nyt käy, koska se ei ole tässä pääpointtini, lisäksi olen itsekin hybrinen, ja sitä paitsi pystyn kyllä itsekin omin silmin havaitsemaan tiettyjä sosiaalisen tasoeron tapaisia jopa niiden Euroopan maiden kesken, joissa olen asunut.
Nyt kuitenkin olennaista on tämän jälkeinen argumentaatio tuossa jutun alla. Moni - mielestäni aivan oikein - huomauttaa, ettei Suomi elä missään omavaraistaloudessa, vaan on objektiivisella bruttokulutuksella mitattuna pikemminkin maapallon ehdotonta ökyeliittiä. Näinhän asia selvästi onkin: vaikka väkiluku on vähäinen nykytekniikalla viljelyskelpoisen maan ja juomaveden määrään nähden, suoraan Suomen maaperästä repäistyllä teknologialla emme välttämättä hiihtäisi vieläkään kovin paljon kivikautta pidemmällä. (Riittää kun ajattelee polttoaineita.) Olen kuullut arvion, että esim. kaskiviljelyyn palaaminen edellyttäisi väkimäärän romauttamista noin prosenttiin (!) nykyisestä.
Tähän sitten kyynisesti sanottuna FOX news -osasto toteaa, että "no mutta, tuonti ja vienti on jo laskelmissa huomioitu". Tämä "foksioasto" ei ole tässä nyt täysin pelkkää pään aukomista: enpä panisi pahakseni, jos voisimme "avata" ihmisten päät ja nähdä upporikkaiden eri kanavia pitkin niihin käytännössä rahalla istuttamien "bulvaaniajatusten" muodostumisreitit ainoalla osaamallaan vieraalla kielellä "vaihtoehtoisia" uutisiaan ja kirjojaan lueskelevien aikamme ihmisten tajunnassa. - On siis ikään kuin laskettu, että Suomella on - ilmeisesti suhteessa muihin maihin - "ekologisesti varaa" näin asumattomana maana ostaa ne vermeet, joilla tuotannon tehokkuus täällä on nostettu nykyiselle maapallommekin mitassa poikkeuksellisen "luonnottomalle" tasolleen.
Sillä ei näemmä siis ole tässä ajattelussa ikään kuin sitten väliä, että mitä oikeastaan ollaan ostettu ja myyty - jo pelkät peruskoulutason havainnot, kuten että korkea jalostusaste korreloi vaurauteen ja suuri lapsiluku köyhyyteen, riittäisivät vähän vavahduttamaan tuota rakennelmaa. Pitäisi ikään kuin havaita, ettei kauppa mitenkään välttämättä sulje kaupankävijöitä samaan paradigmaan. On jopa päinvastoin: nimenomaan "arvo" määräytyy ja lasketaan suhteessa omaan epätasaiseen jakautumiseensa. Eikä arvoa ole vielä koskaan historiassa aivan loppuun asti taidettu taata muulla kuin aseilla, vaikka angloamerikkalaisissa maissa olikin lopulta kananlennoksi jääneitä demokratiaräpellyksiä karkeasti vuosina 1930-1970 ja Länsi-Euroopassa noin 1950-1990.
*
Tämä kaupan "paradigmaansulkevuudesta" tehty (yleensä tietysti eksplikoimaton ja alitajuinen) päätelmä taitaa olla, voisiko sanoa, liberalismin protouskonnollinen kantaharha. "Vapaiden aikuisten välinen blaa blaa" - tällä asiallahan on sivumennen sanonen implikaationsa ihan jo postmodernin ajan täysin kyseenalaistamatonta pedofiliavihamieltä myöten; puhe pedofiliasta on nyt hyvin samankuuloista kuin puhe homoseksuaalisuudesta vaikka 50 vuotta sitten - tai vaikka masturboinnista ammoin. Tämä em. ajatusvirhe tuntuisi mielestäni sisältävän sen jonkin ratkaisevan virhepremissin, että ilmeisesti hihhuliliberalistisessa mielessä omistusrelaatio - tai siis tarkemmin oikeastaan se hysteerinen itiö, joka saa ilmenemänsä omaisuusinstituution ja sen takeina nähtävien "lakien" ja muiden poppamieshoureiden kokemisessa sakraalina - omaa eräänlaisen oudon, ulkopuolelta tarkasteltuna ylimääräiseltä näyttävän "viskositeetin".
Hieman kuin joskus männä vuosina pohdin, että ihmisen koneellisen lentämisen historia meni vikaraiteille jo siinä, että koneet yritettiin saada lentämään "ilmasta huolimatta" eikä ilmaa modifioimalla, kuten linnut itse asiassa siiveniskuillaan tekevät - voisimme ajatella jotain "ilmankovetinta" tms. - niin konservatiivin mielessä omistusrelaatio vetää jotenkin kohteensa, "omaisuuden", hermeettisen rajan sisään, jolloin tuo kohde lakkaa olemasta osa maailman virtauksia ja kontingensseja. - Kuten edellä esimerkissä, jossa Suomen maailmasuhde on mitä loistavin, koska suhteellisen vähäisellä asutuksella suurelle alueelle pingottuneen, jättimäisiä satoja tuottavan yhteiskunnan ylläpitoon tarvittava mies- ja naistyötunti-intensiivinen jalkatyö nyt on sattumoisin tehty ja tehdään muualla. - Tässähän on tietenkin kuultavissa stetoskoopinomaisesti läpi jonkinlaista asettuneen/yksiavioisen sosiaalisen järjestelmän isyyteen liittyvän perustrauman kuviota. Pitää tavallaan sanoa "aktiivinen aamen", saattaa ontologiseen sfääriin jokin, mikä ei edes voisi teoriassa olla muuta kuin sosiaalista - joko luottamuksen tai väkivallan varaista. Näin siis isyydessä, kuten myös yksityisomaisuudessa.
Ansaitsisi sitten oman itkuvirtensä sekin, miten huonosti vasemmisto on kautta historian onnistunut hahmottamaan ja huomioimaan tämän "fanaattisesti omistavan" ajattelutyypin määrällisen merkittävyyden ja elämäntunteen varaisen pakottavuuden yhteiskunnissamme - kyseessähän on tavallaan kulttuurimme puolikas, joka on ollut varmaankin suoranainen sosiologinen vakio heti sen jälkeen kun maanviljelyyn ylipäätään sorruttiin. Lisäksi vasemmisto, tai kylmäpäisemmin sanottuna ihan vain tuon "isyysahdistuksen" vastatrauman riivaama osaporukka, on uusimmiten muutenkin alkanut ns. "punavihreän kuplan" muodossa jauhamaan näköjään eräänlaista outoa vastacredoa. Sillä yritetään ikään kuin päinvastoin saattaa sosiaaliseen sopimussfääriin ja "uudelleenmääritellyksi" kaikki sekin, mikä on maalaisjärjellä enemmänkin objektiivisen olemassaolon piiriin kuuluvaa. Uskonnollinen liberalismi toimii paritanssina, kuten varmaan aika pitkälti kaikki tiedostamattomista pohjavirtauksista ammentavat siveellisten houreiden järjestelmät kaikkina aikoina. On šiiat ja sunnit, hatut ja myssyt.
*
Esimerkiksi nimenomaan duaalisen sukupuolijärjestelmän sosiaalipsykologian ymmärtäminen olisi aivan ehdoton edellytys luopumiselle monestakin täysin umpikujaan tuomitusta poliittisesta väännöstä. Nythän näkee välillä aivan groteskeja, kuten esimerkiksi konservatiivien huolta siitä, että "feminismi pyrkii matriarkaattiin". Matriarkaatti tarkoittaa kuitenkin jo sanana äidinvaltaisuutta, ja kyseessä on hypoteettinen käsite - vaikka ihmislaji on bonoboista ja vähän muustakin päätellen luonnossa "psyykkisesti matrilineaarisempi" kuin kulttuurievoluution tuotteena, voidaan hyvällä syyllä kysyä, onko tuon tendenssin ilmenenä ikinä ollut minkäänlainen konkreettinen "arkaatti".
Matriarkaatti ei siis tarkoita mitään yleistä naisten valtaa, eikä varsinkaan naisten valtaa jopa kulttuurievoluution sisäisellä liukuskaalalla hyvin selvästi patriarkaalisen - konkreettisista sosiaalisista tilanteista ja relaatioista irrotettua instituutiovaltaa pyhittävän - systeemin sisällä aikana, jolloin lisääntyminen on toistaiseksi loppunut. Feminismi on patriarkaalinen aate par excellence. Patriarkaalinen omistusoikeus naiseen siirtyy ikään kuin naiselle itselleen, ja patriarkaalinen sukupuolijärjestelmä typerine kilpailukeskeisyyksineen, ikuisine sublimoituine eroottisine turhaumineen ja puuhastelupakkomielteineen jatkaa jauhamistaan tyhjänä muotona.
Toinen mahtava käsitesekaannus on kapitalismin sekoittaminen vapaaseen markkinatalouteen - maailmassamme, joka varsinkin itäblokin pelotevoiman luhistumisen jälkeen on ollut käytännössä pino omistajien etuja suojaavien lakien ja säännösten tiukentamisia. Esimerkiksi jo pelkkä osakeyhtiömuoto tarkoittaa reaalituotannosta irtoamisesta palkitsemista parhaassa feodalistisessa hengessä: kullakin tuotannonalalla yritetään saada pudotuspelillä löydettyä "kuninkaan kiltein vasalli". Yhtiöiden tyypillinen kehitysväylä meneekin perinteisesti reaalituotanto - kiinteistöala - pankkisektori.
Lisäksi täysin äärimmäisesti räjähtänyt salasanojen, lukkojen ja ovikoodien, biometristen tunnistusten ynnä muun kontrollin määrä, yksilön - ja sen myötä saneluvallattomien ryhmienkin - koukuttaminen narsismin kautta kantamaan ikään kuin mukamas "vastuuta" venäläisen ruletin tyyppisissä asetelmissa - on luonut kokonaisen yhteiskuntainfrastruktuuria kaappaavan informaatiosektorin, jota ei de facto edes osata verottaa toiminnan lähtökohtaisesti kansainvälisen ja jo alkujaan immateriaalisen luonteen vuoksi. Näille toimijoille - esimerkkeinä Facebook, Google, Amazon, jne. - on taattu ideologisista syistä aivan käsittämättömiä erivapauksia muun muassa "omistaa" tietoja, joiden pitäisi edes viitteellisesti demokraattisessa tai porvarillisen tavan mukaan järjestetyssä valtiossa olla osa itse talouden puitteistusta.
*
"Markkinataloudelle" sanana pitäisi varata hyvin täsmällinen merkitys: se olisi munaiskreikkalaisella termistöllä sanoakseni agoran ja sitä ympäröivien oikosten vuorovaikutustilanne. Kaikille joka suunnasta läpinäkyvää toria siis ympäröivät nimenomaan oikokset eli markkinoista riippumattomat kotipiirit, eivätkä markkinoilla toimi omiksi oikeushenkilöikseen muutetut ideologisen kasvupakon vuoksi valtion erityissuojelua nauttivat tuotantomafiat. Kansalaisen liikkeen markkinoille ja halutessaan myöskin sieltä ulos tulee olla helppoa kuin hengitys, hieman kuin laittaisi siniset muovitöppöset jalkaan sairaalassa: vierailu pankin pääkonttorissa epeleiden touhua ja tietokoneita pöllyyttämässä on demokraattisessa markkinataloudessa kansalaiselle yhtä arkinen asia kuin bussipysäkille kävely nyt. Tuotantoklustereiden kusipäinen lässytys "julkisen sektorin rahoittamisesta" korvautuu tässä tilanteessa itse markkinoiden avoimuudella ja julkisuudella. Markkinoiden ylläpidon edellytyksistä ja kustannuksista [sic!] vallitsee sivistyneiden kansalaisten välillä laaja konsensus. - Kuten huomaamme, yhteiskunnat voivat epäonnistua toimivan markkinatalouden järjestämisessä monin tavoin, joista kapitalismi on yksi.
Se, että maailma ei ole oikeasti "liberalistisen" viskoottinen, vaan omistusrelaation kautta subjektiksi määräytyvien instanssien - kansallisvaltiot, aatteelliset individualistit, jne. - rajat vuotavat todellisuudessa kuin seula, näkyy muun muassa siitä, miten Eurooppa on ulkoistanut pitkälti niin puolustuksensa kuin - mikä nykyaikana vielä huomattavasti drastisempaa - taloutensa informaatioalustan (hakukoneet, sosiaalinen media) muulle mantereelle. Tämä rajojen yli ja ali tapahtuva vuoto ja alistetuille siirtomaille laajemminkin ominaisten vasallieliittien muodostuminen saattaa olla ainakin osittainen psykologinen syy sille, että niin monet ympäri Eurooppaa ovat hädissään alkaneet hakea Euroopan uusien ongelmien syytä näkyvistä rajavuodoista.
Nuo todelliset ja koetut rajavuodot voivat olla kuitenkin kokonaiskuvassa ehkä sittenkin enemmän saman juurisyystön rinnakkainen ilmenemä. Vieraiden periaatteiden mukaisiin kasteihin jakautuva länsi/Eurooppa ei pysty enää riittävästi sortamaan historiallisesti sekaannukseen saattamiaan ympäröiviä "ongelmamaita" - jatkumohan on pitkä Afrikan jaosta Iranin ja Afganistanin orastaneen modernisaation kyyniseen tuhoamiseen kylmässä sodassa - vaan arvoihimme ymmärrettävästikin jossain määrin sitoutumaton paarialuokka alkaa tunkea konkreettisena ovista ja ikkunoista sisään.
*
Nämä tämän tekstin asiat voi nähdä tietenkin toisinkin. Esimerkiksi voitaisiin tarkastella yhteiskuntia ensisijaisesti metafyysisinä ja endogeenisinä, tavallaan eräänlaisina tarinajatkumoina. Tälläkin voi olla oma totuusarvonsa. Tarkoitukseni ei nyt olekaan kiistää tuollaisten näkökulmien relevanssia, vaan tuoda kuviin se, millaisten tasojen ilmeinen poissaolo toisaalta hiertänee monia ihmisiä nyt ainakin hetkeksi näköjään muotiin tulevissa kunnollisuuteenromahtamisen kekkereissä.
*) Puolueellisuussyytösten varalta - vaikken talouspoliittisesti
häpeäkään olla sitä mieltä, että tarvitsisimme monellakin tasolla aivan
hirmuista, suorastaan ennennäkemätöntä resurssitasausta - kehotan
vaikka selaamaan taaksepäin itse tätä blogia.
