armosta ja lääkityksestä

kaurismäki ja clint eastwood

Länkkäreissä asetelma on uskonnollinen rahvas, pyssyn ja individualismin "totuuden" löytänyt sankari ja sitten vielä "rautatie" (pankkiirit, sähköttäjät jne), joka juoksee pyssymiesten kanssa kilpaa kohti länttä.

Spaghettilänkkäreissä on usein jopa jokin suorastaan erillisen tuntuinen kohta, jossa joku tärkeimmistä sankareista tekee selväksi, että hänellä on ihan omat bisnekset käynnissä, jossa moraali on omilla selviämisen ja maksimissaan reilun pelin moraalia - eräänlainen lunastusteologia? Ainoa syy miksi voi olettaa, että Clint Eastwoodia ei ammuta sen jälkeen kun hän on kostanut / löytänyt arkun yms., on että hän ei "puukota selkään".¹

Kaurismäki jotenkin asemoituu tässä niin, että "rahvaan" ja sankareiden ristiriita/etäisyys kumoutuu, mutta sen sijaan kummankin yhteinen ristiriita laskelmoivan ja syöpäkuulan lailla vyöryvän sivilisaation suhteen säilyy.

Kyllähän se on tosiaan väitettävissä, että Kaurismäen projekti on luoda moraalille ja sen ilmenemiselle arkisempi 'setting' kuin mitä olisivat kirkot ja seremoniat. Jotenkin se pyrkii näkemään ja näyttämään kaikessa eräänlaista monotonista seremoniaa sekä koko maailman paikkana, jonne tulvii kuin jostain ovenraosta pyhyyden kajo.

pietà

Ehkä ylimalkaan protestanttisen teologian lähtökohta on tosiaan jokin sellainen, että ensin koetaan nimenomaan Jumalan poissaolo, maailmaan heittyneisyyden tunne, josta sitten kurkotetaan. Esim. Sartre on tietyltä (erittäin suhteelliselta ja lievältä) "kapinamielisyydeltään" kulttuurisesti aika tyylipuhtaan protestanttinen hahmo - ei olisi mahdollinen muualla kuin katolisuuden ydinalueella, ja vieläpä porvarillisessa ristivalaistuksessa. (Pohjoinen eli teollinen) Italia ja Ranska lähinnä tuottavatkin tätä kapitalismia eri tavoin sen sisältä moralisoivaa, maalailevaa filosofiaa.

Teollinen katolisuus, tuo outo oxymoron. Kuinka uskoa yhteen rakastavaan Jumalaan, kun liukuhihnat etenevät monotonisesti vuodenajoista ja vuorokaudenajaasta riippumatta, mikään ei ole muutenkaan vakaasti paikallaan ja jopa ihmiset ottavat oikeuden luoda roolituksen instansseja, säädellä melkeinpä itse etäisyyttään jumalaan?

Katolisuus on olennaisesti elämäntunteena feodaalinen: roolit ovat komplementäärisiä. Rikos, synti on melkeinpä enemmän roolien ja rituaalien vastaista kapinaa kuin lain kirjaimen rikkomista. Ylipäätään katolisuuteen ei kuulu lain kirjain, koska kirjoitustaito on katolisuudelle sivuseikka. Itse asiassa protestantismi lienee lopulta juuri jonkinlaista gutenbergismiä: feodaalisessa, perinteisessä katolisuudessa roolit ovat vain läheisyysasteita Jumalaan, ne ovat ainakin lähes perinnöllisiä, eivätkä kuulu protestanttisesti (esimerkiksi marxilaisesti) määritellyn 'työn' piiriin.

On tärkeää ymmärtää, että staattisessa rooliyhteiskunnassa, "feodalismissa", mahdolliset naamiot ovat pikemminkin luonnon ja luonnoksi koetun yhteiskunnan positioiden kärjistystä, eli rituaaleja, eivätkä sellaisia taktisia huijauksia ja eri tavoin tilapäisiin ja kulloisiinkiin sosialisiin olosuhteisiin nähden asemoituvia itsekorostuksen muotoja kuin mitä ne ovat nykyään. Esim. 'asiakas' on teatraalinen mielle. Se ei ole mahdollinen, jos kylässä on vain yksi seppä, jonka jokainen rautaesineitä tarvitseva tuntee. Paradoksaalisesti Luther oli Saksasta Roomaan kävellessään koko ajan tällaisten suljettujen, Jumalan hameenhelmassa toimivien yhteisöjen vieraanvaraisuuden varassa.

Nykyään Euroopan halki kävellessään tulee kynityksi, koska jokainen on asiakas, ja matkalainen vielä enemmän. Protestantismi (laajana kulttuurisena piirteenä) luo paradoksaalisen tilanteen, jossa jokainen on yhteisölleen ulkokohtainen ja "syntymävelkaa", "toimimaan pakotettu". Tervetulleen vieraan instituutiota ei ole, ja tämä laajenee tavallaan koskemaan myös yhteisössä syntyviä lapsia.

Katolisuudelle ominaista onkin historiallisesti kauppiaiden ajoittainen vainoaminen (temppeliherrojen tuho, juutalaispogromit), koska heidän toimintansa koetaan hybriksenä, toimintana, joka vaarantaa Jumalan - regionaalisen ydinperheistä kasatun fraktaalisen korttitalon ylipäällikön - position tekojen viimekätisenä tuomarina. 

Onkin nähtävä, että kauppaa käydäänkin aina vieraiden kesken. Se on tietenkin kaupan vahvuus, mutta samalla se piirre, joka tekee siitä "huonon jumalan", jolla ei ole viimekätistä hyväntahtoisuutta tai armoa. Kauppaa käydään hahmottomissa yhteisöissä. Kaupan ajan ihmiselle on helppo hyväksyä väkivalta, jonka seuraukset eivät näy päällepäin.

gratia

Se, että (psykotrooppisten) lääkkeiden liikakäyttöön annetaan edes teoreettinen mahdollisuus, ilmentää armoa, aukkoa tiukimmin ymmärretyn protestantismin järjestelmässä. Villissä lännessä annettaisiin jauhe, joka liukenee metalliämpärillisen vettä kuukaudessa. Näin käyttäjällä olisi, kuten kokoomusnatsit sanovat, "insentiivi" juoda tuota liousta aina vain sen verran, että liukeneminen jatkuu, kunne viimeisenä päivänä potilas siemaisisi saturoituneen korkillisen.

Myöhäisessä kristinuskossa ja siitä maallistuneessa liberalismissa oletetaan ihmisten kvantifioimattomissa olevat ja logoksen piiriin kuulumattomat tarpeet systeemisesti vakioksi, käytönnössä yleensä nollaksi. Esimerkiksi rakkaus ei ole näissä järjestelmissä selvästikään mikään primäärinen voima, vaan se kuuluu "harrastuksiin", jotka hoidetaan työn jälkeen.

Sairaanhoidon yksityistäminen ajaa osaltaan tätä "insentiivien maailmaa", jossa ihmisen kannattaa miettiä tarkkaan, milloin ja millä ehdoin hän on sairas. Sen sijaan katolisuus taas suorastaan tuottaa sairaita ja köyhiä, jotta Äiti Teresan tyyppinen "sankarillinen hyvyys" saisi bensaa.

Protestanttisuus on nähtävissä eräänlaisena armon vastaisena kapinaliikkeenä, mikä näkyy jo siitä, miten paljon he armosta jauhavat. Armo on se asia, joka pyritään manaamaan irti valmiista maailmasta. Ihmiset eivät saisi ilmentää armoa tai kotoisuutta, vaan se sysätään teorian piiriin jatkuvalla asiaa koskevalla puheella, vähän kuin kristinusko tekee laajemminkin rakkaudelle, islam rauhalle ja liberalismi vapaudelle.


23.5.2012

¹) Sinälläänhän jos esim. elokuvassa "Hyvät, pahat ja rumat" Paha saisi aarteen, hän olisi ainoa, joka osaisi 

rakentaa sillä porvarillisen elämän. Ruma tuhlaisi rahat hetkessä, kun taas romanttiselta motivaatiopohjalta 

operoiva Hyvä tulee pettymään uudestaan, mutta tätä psykologisesti ilmeistä kuvan ulkopuolista seikkaa 

ei tematisoida tämän tyyppisissä elokuvissa koskaan - pointti on muualla.

Maalivahti suojelee maailmalta paitsi maaliaan, myös persettään. Saattaisi olla positiona esimerkiksi jonkinlaisia biseksuaalisia tendenssejä itseltä tai muilta - kulttuurista riippuen - sumuttava.

Joskus pyrittiin tekemään työpaikoista ja -pisteistä kodinomaisia, nykyään kodeista toimistomaisia.

23.9.2012

vihr

Asettamatta vihreyttä nyt mitenkään ekvivalentiksi esim. aatteen nimeä kantavan puolueen tai sen kannattajien kanssa, se kuuluisa "puisto-osastous" toimii ulkopuolelta nähtynä suunnilleen näin:

Ihmiskunta ei ole pystynyt toistaiseksi ratkaisemaan elitismin ongelmaa. Yhteiskunnissamme on toistaiseksi aina ollut - enemmän tai vähemmän -"paikkoja auringossa", joihin on enemmän tulijoita kuin mitä näille paikoille mahtuu. Näillä paikoilla olevat muodostavat trendinomaisesti kulloisenkin "papiston", jota seurakunta pääosin ihailee, matkii, pelkää, ja niin edelleen.

Alamaisasenteissa kaava menee näin: koska hyvä renki saa paremman palkan kuin esimerkiksi kapinallinen tai apatisoituva juoppo, työ on Hyvä, toimettomuus Paha. Tämä on vielä ihan vain totta, joskin se on konstruoitu totuus, ei luonnonlaki. Seuraavaksi tulee kuitenkin ihan aito virhepäätelmä: koska omassa tilanteessa raha tulee työstä, sen täytyy olla niin muuallakin. 
 Papistoa ei pystytä näkemään laadullisesti eri asemaan asetettuina ihmisinä, joita eivät koske renkien lait ja elämäntilanteet, vaan heidät nähdään tyyppeinä, jotka ovat eläneet jotenkin aivan erityisen oikein. Suurin osa ihmisistä torjuu mentaalihygieenisistä syistä aika fanaattisesti ajatusta, että he olisivat hyväksikäytettyjä ilman että he saisivat itse jotain tilalle. (Tämä tulee osin jo siitäkin, että porukasta aika suuri osa haluaa pohjimmiltaan kalifiksi kalifin paikalle.)

Myös papisto itse ajattelee pääsääntöisesi ansainneensa asemansa. Äskettäin unkarilaissyntyinen finanssimiljardööri Péterffy asettui Yhdysvaltain presidentinvaaleissa republikaanien puolelle sanoen, että Obama ajaa maata sosialismin partaalle. Kuulemma hyvinvointi perustuu ahkeruuteen, työn laadukkutteen ja ylpeyteen omista saavutuksista. Kiinnitin huomiota tässä yhteiskuntatieteellisesti nollatasoisessa kommentissa siihen täydelliseen sokeuteen, jolla finanssispekulantti samastaa rahan ja työn. Ihmisillä ei ole minkäänlaista tajua, että niin kauan kuin työn tuottavuutta mitataan rahassa, ei ole yhteiskunnan kannalta suinkaan sama, saatko rahasi siten, että se lisää yhteiskunnan potentiaalisesti rahaksi muutettavaa varallisuutta (esimerkiksi perunoiden tai aurinkokeräinten määrää), vaiko siten, että ohjailet noita jo numeeristettuja pelimerkkejä (rahaa) omalle tilillesi välittämättä tuon taivaallista siitä, mitä siellä numeroiden alla tapahtuu.

Luulen, että tässä ihmisen psykologia rajaa todellisuuden tajuamista. Vaikka papit ovat paimentolaiskulttuureissa ja sen myöhemmissä asettuneissa versioissa tyyppejä, joille eksplisiittisesti annetaan laajemmat oikeudet käyttää yhteisön varoja ja samalla oikeuksia päättää tarvittaessa seurakuntien kohtaloista (ääritapauksessa aika primitiivisiin ihmisuhreihin asti, kuten sodissa), he eivät halua ajatella, että heidän "hyvinvointinsa" olisi "muilta pois", vaikka kovapalkkaisimmissa töissä melko eksplisiittisesti niin on, eikä renkien logos ahkerasta ja laadukkaasta (todellisuutta elettävämmäksi muuttavasta) työstä päde ollenkaan.

Vihreys tulee jotenkin kuvaan tässä vaiheessa, yhtenä sumuverhona muiden joukossa länsimaisten yhteiskuntien lohduttoman sisäänrakennetun eriarvoisuuden¹ päälle. Tämä on luultavasti se, mikä ihmisiä provosoi siinä. Rakentamalla tietynlainen erillinen uusi kuplakerros ("luonto") saadaan monella tapaa yhteiskunnan valmiita omistusrakenteita turvattua. Yleisön silmissä asia legitimoituu siten, että onhan se hienoa, jos säilyy koskematonta metsää, mutta samalla aistien ulottumattomissa papit haalivat itselleen massiivisen tekosyyn hoitaa maavarallisuutta keskitetysti, "asiantuntijavallalla". 

Kuin sattumoisin tämä jotenkin sementoi samalla sen, että normaalikansalaisen kynnys osallistua päätöksentekoon tai vaatia mitään perimmäiseen eriarvoisuuteen liittyviä uudelleenjärjestelyjä yhtäkkiä nouseekin. Tehdään esimerkiksi suuria korporaatioita suosivia ja pienyrittäjien elämää vaikeuttavia ympäristödirektiivejä, energiaveroja jne. 
 Tavallaan vihreys asettuu perinteiseen papiston kikkojen paradigmaan, jossa ihmissuvun luonnoton tila legitimoidaan asettamalla yhteiskunta johonkin suurempaan, "jumalaiseen" kehikkoon, jossa seurakuntalaiselle jäävät syyllisyydentunteet ja säännöt, kun taas papistolle kaikki se mitä sillä on aina ollut, plus oikeassaoleminen ja esimerkillisyys. Tällaisestahan keskiajan kirkkoa on laajalti syytetty. Allegoria toimii siinäkin mielessä, että vaikka perusrakenne olisi hyvinkin tämä, en hetkeäkään epäile, etteikö vihreissä esiintyisi aitoa idealismia. Määräävin piirre, ainakin ulospäin, heissä kuitenkin on elitismi.

21.10.2012

¹) Nimenomaan lohduttomuus on spesifin länsimaista, ei suinkaan eriarvoisuus.

järjen aika

Itävaltalainen uskalikko Felix Baumgartner hyppäämässä stratosfääristä hopeanväriseen tölkkiin pakatun sokeriveden elävänä mainoksena. Jotkut taisivat herätä keskellä yötä katsomaan.

nuorallatanssija

Jos nyt kuolemattomuutta ja rakkaudettomuutta emme voikaan kaikista pyristelyistämme huolimatta tämänpuoleisessa saavuttaa, niin jatkuva työnteko on kyllä komea askel siihen suuntaan, että mieli pysyy kummastakin vältettävästä asiasta ainakin päivisin tyhjänä.

Ilmiön kannatus keskiluokan parissa transformoituu suoraan työstä paasaavimman poliitikon monarkkiseksi hallintovallaksi. Hänen, tasapainoisimman, joka todella osaa väistää asiasisällön miinat.

7.1.2013 pohjalta

varkaat

Olen miettinyt tuota: ihmiset varastavat toisiltaan niin kovin mielellään. Ihmiset vetävät muita kohti omaa kohtaloaan, se on eräs pikkuporvarillisen sadismin lainalaisuuksista.
 Tämmöinenkin parametri on, ja ehkä vain kymmenen prosenttia aikuistuu tässä suhteessa. Loppujen kanssa pitää olla aina pikkuisen varpaillaan, tarkkailla, kuinka he koettavat antaa sinusta tai lähimmäisestäsi väärän todistuksen.

12.1.2013

raportit

Ihmisten outo tarve raportoida. Isille ja äidille, esimiehelle, virastolle, facebook-aikajanalle; itsestään ja toisistaan. Tehdä asioita, kiertää maailma, jotta saisi kerrankin ripittäytyä.
 Yksinäiset kantavat tuon kuonan. Se räjähtelee meissä sisällä.

25.1.2013 pohjalta

saivare

Aika jännä ilmaus oikeastaan: "rikoksen uhri".

Jos piirretään semmoinen wittgensteinilainen viiva Aabrahamista uhraamassa eläimiä aina modernin taskuvarkaan uhriksi joutuneeseen turistiin, niin onko sitten tuon "rikoksen uhri" -fraasin valossa enemmänkin niin, että Aabrahamkin on rikollinen, vaiko niin, että taskuvarkaan yllättämäksi joutunut turisti onkin lopulta eräänlaista välttämätöntä jumalten lepyttelyä?

1.2.2013

smoothie

Tuo valtameren takaa raahattu kulhollinen vauvankielellä lässyttävien neurootikkojen passiivisaggressivista jauhamisen ja murskaamisen iloa.

muumit kolonialisteina

Ikävä todeta, mutta Muumilaaksossa vallitseva yhteiskunnallinen tilanne ei kertakaikkiaan kestä tarkastelua postkolonialistisessa diskurssissa.

Hohtavan valkoiset aamusta iltaan hymyilevät multitaskaajat ovat nähtävästi pystyttäneet jonkinlaisen rantalinnan harmaiden touhukkaiden tylsimysten, näemmä kokonaan eri rotua edustavien hemulien ja muiden heikkogeenisen näköisten friikkien asuttamaan laaksoon, jossa vain väkijoukossa vilahtavat punaiset nenät antavat osviittaa puhumattomuuden pinnan alla lymyävien yhteiskunnallisten ongelmien massiivisuudesta.

Laakson alfaperhe on kaikesta päätellen saanut tai perinyt täydellisen nautintaoikeuden harvinaisen laajalla alueella kaikkeen, mitä heidän talonsa lähellä on. Ja vaikkeivät he näytä tekevän oikeastaan minkäänlaista tuottavaa työtä klassisessa mielessä, se ei estä palvelua pelaamasta heidän ympärillään aukottomasti aina postia ja poliisilaitosta myöten. 

Kenties kaidalta polulta jossain määrin al-qaidalle polulle lipsahtanutta (animaatiossa muuten punanenäistä) toheltaja Haisulia lukuun ottamatta kukaan ei koskaan kyseenalaista laakson gurulauman asemaa, vaan teetuokio heidän kanssaan tuntuu laaksolaisista olevan päinvastoin jonkinlainen kunnian hetki.

Tämän räikeän eriarvoisuuden syyt ja seuraukset me voimme vain kainosti kuvitella, tekniikan ja sosaalisen koheesion yleistä ja mahdollisimman pikaista edistystä samalla hartaasti toivoen.

mikä merkitsee

Nokia päihitti Ericssonin kisassa oikeasti siksi, että sillä on indoeurooppalaisen tytön nimen kuuloinen nimi. Erican - varsinkin näin, c:llä - nitistäminen olisi ollut paljon vaikeampaa. 

Numerot, linjaukset ja kokoukset ovat tällaisissa yhteyksissä pelkkää kulissia. Ruotsin pojat ja tytöt eivät vain ymmärtäneet ajoissa, että uskonnollistuva liberaali-individualismi tabuttaa sukupuolieroja juuri sen ilmiön kääntöpuolena, että tukahdutettu ja kuvaksi supistettu feminiinisyys on eräänlainen Absoluuttinen Tavara. 
 Eri juttu, että J. Ollilakin ymmärsi asian hernerokan herkkyysastetta säteilevistä silmistään päätellen lähinnä vahingossa.

*

Saman teesin eräs toinen alalaji on, että jos tietokonetiedoston avaamiseen tarvitaan NotePadia (ns. "Muistio") väkevämpi tietokoneohjelma - esim. edes Excel - siinä ei kertakaikkiaan voi olla objektiivisesti merkitsevää sisältöä. Tämän sanon syvästä kokemuksesta.

*

Näin se tehdään: https://fi.wikipedia.org/wiki/Helen

nyky-suomen sanakirja tuuttaa taas: konsultti

K~ linkittää rosvoparoneista ja pelureista koostuvia hyväveliverkostoja julkisen sektorin tanttaorganisaatioihin. Myy itsekorostukseen tarvittavaa henkistä ja aineellista välineistöä niille, jotka ovat tajunneet jumalan siirtymisen pörssiin vasta Neuvostoliiton kukistumisen jälkeen, joko koettuaan ideologisen bankrotin tai saatuaan tuta tai nähdä lähipiirissään rahavallan tukistuksen voiman.

kirjailija nimeltä Kuunterä pohdiskelee

Voisin - tiedäpä, miksi - kuvitella sivilisaation, jonka ihmiset lakkaavat aistimasta rakkauden ulkoistumia jopa tavaroissa. He hamstraavat omaisuutta ikään kuin siten, että koettavat "syödä" ne tarinat, joiden symbolinen esitys omistaminen on. Näin he elävät koko yhteiskunnan suuruisessa rakkauden oikosulussa, eräänlaisessa hyperoidipaalisessa tilassa, jossa idea ei enää ole paluu alkuintimiteettiin, vaan enemmänkin itseä ylittämään kutsuvien asioiden mahdollisimman syvä unohtaminen.

8.7.2013 pohjalta

Kartoissa piirtyy ylös se minne on vaikeaa mennä. (Sieltä käsin missä karttaa piiretään.)

"Ihan pelottaa, miten äijän käy", mietti S. J. Lec pohtiessaan jumalan löytymistä tieteen keinoin.

Samaa voisi kyllä kysyä ihmisestä. Olemme löytäneet itsemme ennakoitavana ja hallittavana olentona, eikä meitä enää ole draaman kaarten sisällä olemassakaan. On jäänyt jokin karrelle palanut kehikko, ja mikä se lienee. Ehkä asiakas.

8.7.2013

Savolainen, savulainen, kaskeaja

Tuli vaan mieleen tämmöinen otsakkeen spekulatsiooni, ja jos joku tietää kohdeasian paremmin taikka perustellusti huonommin, älköön antautuko sielultaan turmeltavakseni, paitsi jos vahvasti siltä tuntuu.

Sinälläänhän mitä Suomen demografia- ja kulttuurihistoriasta tiedän - taikka minulle on kerrottu, paikalla en ehtinyt kaikkina aikoina olla - niin idän (vallitsevasti suurperhemalli) ja lännen (vallitsevasti sarkaviljely) yhdistävän keskikaistaleen läpitunkemattomampi korpi asutettiin kai molemmilta suunnilta ja suhteellisen myöhään. Vieläpä yhtenä ideana oli tietääkseni juuri tiettömyyden edut: voudit ja väenottajat sun muut paarmat pysyivät paremmin loitolla.

Kuuluisa savolainen kierouskin voisi olla yksinkertaisesti piileskelyn funktio: kun tottuu vuosisatojen ajan siihen, että suuri osa vieraista tulee eri agendoin häiritsemään valittua ja tahallista epämääräisyyttä, kyselemään osoite- ja tilastotietoja sun muita, mitä rehellinen ihminen ei voi vahingossakaan tietää, kehittyy väistämättä tietty parlance. Se perustuu ikävälläkin tavalla epäluottamukseen, joskin toisaalta posiitivisemmin nähtynä toisen luottamuksenarvoisuuden testailuun milloin leikkimielisin, milloin vittumaisemmin keinoin.

Tuossa syväepäluottamuksessa muuten sivumennen sanoen koko Suomi on huomattavan kehittyneellä tasolla. Muun muassa täystotalitarististen yhteiskuntamallien välttämisen, myöhäisen urbanisaation ja haja-asutuksen vuoksi suomalaisissa on toki sinänsä silmiinpistävän vähän sellaista lämpimän vyöhykkeen perusepäluottamusta, että kuka tahansa voi olla akuutisti vihulainen. Sen sijaan kun suomalaisen eteen laitetaan esimerkiksi kansainvälisen onnellisuusmittauksen kyselykaavake, hän kaikesta päätellen taittaa kysymyksen "oletko onnellinen" muotoon "onko sinulla mielestäsi onnistunut kulissi yhteiskunnan suuntaan". Siihen hän sitten vastaa lapsen innolla, että "kyllä maar, full poäng". Esimerkiksi samanaikaiset koreat asemat mielialalääkkeiden käyttötilastoissa eivät tässä niinkään haittaa. Jos taas kysyttäisiin "oletko tyytyväinen elämäntyöhösi" tai "koetko onnistuneesi rakkaudessa", niin samakin ihminen saattaisi surista kuin sökö robotti.

Tosin tärkeäksi loppukaneetiksi täytyy todeta, että aivan uusimman polven käytöksessä on jo jotain selvästi erilaista. Hyvinvointi on alkanut taipua oikeasti rennoksi menoksi, tapakulttuuria on alkanut ilmetä, asioita ja ihmisiä ei enää pelätä peruskanssakäymisen asteella automaationa. 
 Haluaisinkin osaltani tähän tietyn kulttuurihistoriallisen jatkuvuuden hengessä todeta, että persiistä se on tuommonenkin touhunta siinä missä vanhakin, itku pitkästä ilosta, ja että ei ole hevosella jauhot jaloissa jos ei isännällä talikko savupiipussa.

Näin sen näin. Sou ai sou.

kuvapareja II

kuvapareja I

piraatti

Rakastuva rakastuu aika samanlaisiin piirteisiin kuin miljoona rakastunutta ennen häntä, muttei se yksistään tee rakastumisesta plagiaattia.

2.7.2018

annostus

Kerran, opiskeluaikoina, humalainen turkulainen puhallinsoittaja alkoi jututtaa minua kantapaikassani. - "Ihminen tarvitsee asiaa - ei teidän nenäänne!", hän ohjeisti harvinaisen vakuuttuneen kuuloisesti. Hetken emmittyäni vastasin: "Was ist das nit Gift ist? Alle Dinge sind Gift, und nichts ist ohne Gift. Allein die Dosis macht, daß ein Ding kein Gift ist."¹

Tai no, en vastannut vielä siinä tilanteessa, mutta sittemmin asiaa sydämessäni punnittuani olen päätynyt yllä mainittuun käsitykseen.

¹) Mikäpä ei olisi myrkkyä: kaikki aineet ovat myrkyllisiä, eikä mikään ole myrkytöntä. 
Vain annos ratkaisee, ettei kyseessä ole myrkky. (Paracelsus)

keltainen

Kovan ja kivun keltainen, kuin liian säästeliäästi valmistettu sitruunavesi. En koskaan muista, kuinka voimakas tuuli voi olla, olen lukemattomia kertoja astunut tähän valoon valloittamaan maailmaa ja joutunut aina perääntymään.

*

Viistot säteet valaisevat ja vangitsevat pölyn alkuillan kinuskiin vivahtavassa keltaisessa. Nainen seisoo risteyksessä, ylimääräisistä hoivaavista eleistä olen aistinut hänet. Tuuli viskaa tummanruskeat hiukset sivulle hymyä pyyhkimättä. Me emme voi puhua siitä, miksi seisomme siinä, mutta pitkitän tilannetta, sillä haluan humaltua ilmitervettä nuorta naista sisältä huuhtovasta kauneudesta. Vaistoan, että hänestä tulee pian äiti, ja samalla minut valtaa aavistus, että elän nuoruuteni loppuhetkiä. Lopulta nainen käännähtää ja poistuu luonnottomalla äkkinäisyydellä, yhtä viisinkertaisella kuin mitä hetkemme on hidas.

*

Pysäköintialueella vierin pitkin hiekoituskiviä, kainalossani on toppakäsineet ja hiuksissa hiki. Käsiä kirvelee, lumipallon jälki karisee liikennemerkistä pientä viirua lukuun ottamatta pois. En arvaa, kuinka tutuksi juuri tämä keltaisuus vielä kävisi. Käsine putoaa, potkin sitä hajamielisenä. Aurinko laskee tänäkin iltana ylitsemme, mutta haaveidemme ali.

paracelsuslainen

Luultavasti kulttuurin tai yhteiskunnan objektiivinen taso korreloi suhteellisen hyvin miehen ja naisen välisen ystävyyden mahdollisuuteen. Se taas voi ja on voinut aikojen saatossa varmaan toteutua ja varsinkin olla toteutumatta monella eri tasolla ja fyysisen läheisyyden asteella, mutta ilmeisesti sillä universaalilla edellytyksellä, että käytös on edes jollain lailla eroottisesti rehellistä. 

Toisen tulokulma ja autonomia on syytä mahdollisimman pitkälle tunnistaa ja tunnustaa. Sen sijaan ei mielellään saisi linnoittautua "ihmissuhteiden" (sillä tietyllä postmodernilla änkyttävällä nasaalilla lausuttuna) tyyppisiin jo lähtökohtaisesti sukupuolisuutta riisuviin ja seksuaalisuutta kontraktuaaliseen karsinaan ajaviin käsitteisiin, noihin belle époquen liitelevän tunnelman verbaalisiin vastakohtiin.

Kun vallitsee tilanne, jossa eroottisia tilejä on jonkin laajalle levinneen taktikointitarpeen tai tukahtuneisuuden vuoksi vaikea saada selviksi, matka kohti pimeyden sydäntä on alkanut. Silloin on tietyllä lailla se ja sama, onko huonouden aktuaalinen ilmenemä univormuihin pukeutuminen - esimerkkeinä sodat, ns. liike-elämä, suuret osat arabimaailmaa ja muut vastaavat luostarimaiset paon rakenteet - vaiko eräänlainen univormuihin riisuutuminen, joka muistuttaa tässä mielessä sitä tilannetta, kun ihminen lähellä paleltumiskuolemaa alkaa kokea ympäristönsä liian kuumana.