Pikainen hajahuomio: ihmistyyppi, joka ei pidä esim. "karkeasta" kielenkäytöstä tai huumorista, luultavasti helposti lavastaa tuollaisten heittojen sisällön tajuntansa kankaalle todella suoraan.
Kun taas tässä mielessä "huumorintajuisempi" saattaa itse asiassa suojautua sillä, että hahmottaa tietyn heiton tai mielikuvan älyttömyyden itse asiassa enemmänkin kielenkäytön paradigmassa, eikä - vaikka näyttää toisen luonnetyypin vinkkelistä olevan joko hyvin karkea tai täysin estottoman ja suvereenin, "liian" huumorintajuinen - itse asiassa huvitukaan samasta asiasta kuin mistä toinen luonne vastaavassa tilanteessa ahdistuisi, vaan jostain muusta, esimerkiksi omaperäisestä kielenkäytöstä, jopa röyhkeydestä todellisuuden rajoittuneisuutta kohtaan.
Tämä tätä iänikuista hakemistani, miten toisiaan ymmärtämättömät asenneilmapiirit muodostuvat. Luullakseni esimerkiksi nykyisessä dualismissa "liberaalilla"/korrektilla "neurootikkotyypillä" on eri kohdasta piuhat poikki akselilla kieli-mielikuvitus-maailma kuin konservatiivisella luonnetyypillä.
"Konservatiivi" ei tajua tätä kielen puskurivaikutusta, eli että mitä sanotaan, sitä ei ole pakko saman tien kuvitella, vaan asiaa voi makustella esimerkiksi sanottuna sanottujen joukossa. "Liberaali", jos nyt saan käyttää tätä valottavaa dualismia härskistä yleistäen, taas näyttää hahmottavan kielen ja mielikuvituksen suhteen paremmin - jopa niin hyvin, että todellisuus pyrkii kuviosta katoamaan - mutta ei näytä ymmärtävän, että sitä mitä kuvitellaan tai sanotaan, ei olisi aina pakko suhtauttaa reaalitodellisuuteen.
Periaatteessa poliittinen agitoitavuus lähtenee ihmisessä jostain näillä main - on ihmisiä, jotka ovat tyytymättömiä maailmaan, kun se ei suostu lunastamaan mielikuvituksen lupauksia, ja ihmisiä, jotka ovat tyytymättömiä itse kielestä tihkuvaan julkiseen mielikuvitukseen, joka ei suostu jättämään maailman kamaluutta silleen.
16.8.2018
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)