Netti on eräänlainen kudelma typeriä heittoja, jotka puuroutuvat informaatioputkiston kaarrekohdissa megaluokan banaliteeteiksi.

Jo se, että vaaditaan jotain oman nimen käyttöä, on ainakin perinteisen kristillisen etiikan vastaista: hyvät teot kuuluu tehdä salaa. Siinä mielessä omalla nimellä heitetty "vastuullinen" kommentti ei voi ainakaan olla hyvä teko. Jotain muuta se on, ja mitä, sitä juuri tässä ihmettelen. Liekö jotain sen tyyppistä kuin koiran kuseminen tolppaan.

Jos olisi rajattomasti aikaa, voisi vuodattaa lahjattomien niskaan tämän aiheen tiimoilta oikein kunnon tulikivenkatkuisen vihapuheen. Ottaisi esille kaikki konformististen hölmöjen itsesuitsuttavat maneerit, kuten pönäyttää samaa mieltä ollessaan tekstin alle lyhyesti "kiitos" tai vastineensa aluksi "hyvä kirjoitus".

Kaikesta päätellen nettiin kirjoittavien ihmisten päässä on jokin torvisoittokunnan pauhe, jonka saattelemana he narahtavat ilmoille oman psykotyyppinsä mukaiset latteudet tasaisin väliajoin kuin eläkeläisrouva kastelee parvekkeen kukat.

Oikeastaanhan porukka on kautta linjan aika uskonnollista: julkisuuden henkilöt ja erilaiset tituleeratut ovat kuin jumalia, joihin nähden pitää kansalaisen käydä itsensä linjaamassa kunkin uuden skandaalinpahasen tiimoilta.

"Mikä näitä vaivaa" tuntuu usein ainoalta relevantilta kysymykseltä. Itse asiassa aion palata aiheeseen kesän työvyöryn jälkeen, kirjoitan esseen "halusta politiikassa", ja nimenomaan sillä eetoksella, että halu politiikassa lähtee jostain eroksen ja intimiteetin väliin lyödystä kuilusta. Mutta se vaatii kokonaisen työpäivän, eli siis todelliselle työnteolle siunattavan vapaapäivän ansiotyöstä. Siihen asti kuulemiin.

11.8.2018

minulle ja rakkaalleni tekisi muistinmenetys hyvää.
me nukumme jonkinlaisella pelilaudalla purjeettomasti:
jalat ovat sanoja, ja pää sattuman tiellä.

me nukumme, aivan kuin emme tietäisi:
tämän kaiken takana täytyy olla meri.

salakuljetuksen hetki on täällä:
ihollani kuljetan
kimmeltäviä tanssinpisaroita,
olen ulkonaliikkumiskielto ajalle.

minulle ja muistinmenetykselleni tekisi rakkaus hyvää.
rakkaus, tuo seikkailu 
kuvitteellisessa hiljaisuudessa
verenkierron nopeuden 
yllättävä ja tarkoitukseton kasvu,
johon herätään yöllä

salakuljetuksen hetki on täällä.
sateesta päätellen taivas on puhuva meri

helmikuuta 2005

*

Kun vielä runouden tyyppisiä häikäilemättömyyksiä kyseenalaisessa nuoruudessani harrastin, 
metodini oli tehdä säkeitä, jotka muistaisin mahdollisimman pitkään.
 Se oli sekä poljentoa että sisältöä koskeva laatustandardi. Lopetin koko touhun tähän, mutta 
olen toisaalta muistanut tämän rimpsun nyt jo jotain 13 vuotta. Arvelen, että tässä on pari 
heittoa alkuperäisestä - mutta suurempi ongelma on esimerkiksi, että "verenkierron nopeus" 
oli valju kompromissi: tarkoitus oli puhua jostain värimäisemmästä, veren haalenemisesta 
kirkkaaksi, valkoiseksi tai keltaiseksi, tai jotain yhtä hämärää, muttei se mahtunut tuohon.