Maailma ei muutu juuri ollenkaan. Mikä muka on ainakaan Euroopassa toisin kuin vuonna 1700?
Yhä edelleen protestantit rakastavat kiinteistöjä enemmän kuin toisiaan. Yhä edelleen katolinen ylijäämäväestö tekee halpatöitä protestanttisilla seuduilla, ja yhä edelleen ortodoksit ovat kristityistä väkivaltaisimpia.
Yhä edelleen protestantismi on levinnyt kunnolla vain sinne, missä ei voida valmistaa viiniä, ja yhä edelleen protestanttisessa kulttuuripiirissä on kauhea piilevä tragedia: naiset haluavat upshiftata viininjuojiksi.
Tästä viime mainitustahan on maahanmuuttokeskustelussakin oikeasti kysymys.
23.6.2018
lauantai 23. kesäkuuta 2018
perjantai 22. kesäkuuta 2018
torstai 21. kesäkuuta 2018
kimpo
Jalkapallo on sielun peili, ja nämä MM-kisat ovat olleet selkeä pettymys. Tietenkin kyse on vuosikausien trendin täydellistymisestä: maalit syntyvät lähes täysin erikoistilanteista ja kimmokkeina (joiksi omat maalitkin voi yleensä lukea).
Erittäin oireellista on läpisyöttöjen onnistumisprosentti: suunnilleen nolla. Puolustuslinjahan laitetaan tietylle etäisyydelle maaliviivasta, joka määritetään puolustajien nopeustestien perusteella. Maalivahdin ja linjan väliselle alueelle ei voi enää pelata, koska formaattihipstereiden robottiarmeija osaa peruuttaa etäisyytensä säilyttäen (tätä treenataan mm. sitomalla pelaajat toisiinsa köysillä) katse pallossa, ja he puskevat joka ikisen avauksen pois. Itse asiassa melkein parhaat paikat syntyisivät näistä purkupalloista, mutta yleensä nekin poimitaan talteen erikoistilanteiden kalastelua varten vastapalloon laukaisemisen sijasta.
Palloa hallitseva joukkue pyörittelee sitä suureksi osaksi vastustajan kenttäpuoliskon keskivaiheilla. Toisen puoliajan alussa se tekee usein ainoaksi jäävän maalin, koska sen jälkeen sen on helppoa siirtyä itsekin puolustamaan tulosta väsytettyä vastustajaa vastaan. Synkän näköistä kamaa.
Jos sääntömuutoksia ei tule, seuraavan nerouden aallon mahdollisuuden näen kimmokkeiden tahallisen käytön lisäämisessä. Aletaan vaan opettelamaan, miten ja minne kannattaa kimpauttaa. Vapari tahallaan muurissa seisovan kylkeen, kaveri kyttäämään, jne. Joskus tämmöisiä vähän kokeilin jäähdyttelijänä harrastetasolla, että prässin alla potkaisin pallon lähimpään vastustajaan ja ohitin hänet suoraan hänestä kimmonneella pallolla samoilla vauhdeilla.
Mutta voi myös olla, että tämä huipputasoinen keskikentän jaarittelu on kertakaikkiaan keskiluokan nykyisen ominaislahjattomuuden kokokuva: ei-minkään tarkkaa tilastollista hallintaa, periaatteessa-osaamista, samuuspuuroa.
Yhteiskuntiamme tavallaan määrittää juuri kimmokkeiden aliarvostus. Kimmoke, uran vastakohta.
21.6.2018
Jalkapallo on sielun peili, ja nämä MM-kisat ovat olleet selkeä pettymys. Tietenkin kyse on vuosikausien trendin täydellistymisestä: maalit syntyvät lähes täysin erikoistilanteista ja kimmokkeina (joiksi omat maalitkin voi yleensä lukea).
Erittäin oireellista on läpisyöttöjen onnistumisprosentti: suunnilleen nolla. Puolustuslinjahan laitetaan tietylle etäisyydelle maaliviivasta, joka määritetään puolustajien nopeustestien perusteella. Maalivahdin ja linjan väliselle alueelle ei voi enää pelata, koska formaattihipstereiden robottiarmeija osaa peruuttaa etäisyytensä säilyttäen (tätä treenataan mm. sitomalla pelaajat toisiinsa köysillä) katse pallossa, ja he puskevat joka ikisen avauksen pois. Itse asiassa melkein parhaat paikat syntyisivät näistä purkupalloista, mutta yleensä nekin poimitaan talteen erikoistilanteiden kalastelua varten vastapalloon laukaisemisen sijasta.
Palloa hallitseva joukkue pyörittelee sitä suureksi osaksi vastustajan kenttäpuoliskon keskivaiheilla. Toisen puoliajan alussa se tekee usein ainoaksi jäävän maalin, koska sen jälkeen sen on helppoa siirtyä itsekin puolustamaan tulosta väsytettyä vastustajaa vastaan. Synkän näköistä kamaa.
Jos sääntömuutoksia ei tule, seuraavan nerouden aallon mahdollisuuden näen kimmokkeiden tahallisen käytön lisäämisessä. Aletaan vaan opettelamaan, miten ja minne kannattaa kimpauttaa. Vapari tahallaan muurissa seisovan kylkeen, kaveri kyttäämään, jne. Joskus tämmöisiä vähän kokeilin jäähdyttelijänä harrastetasolla, että prässin alla potkaisin pallon lähimpään vastustajaan ja ohitin hänet suoraan hänestä kimmonneella pallolla samoilla vauhdeilla.
Mutta voi myös olla, että tämä huipputasoinen keskikentän jaarittelu on kertakaikkiaan keskiluokan nykyisen ominaislahjattomuuden kokokuva: ei-minkään tarkkaa tilastollista hallintaa, periaatteessa-osaamista, samuuspuuroa.
Yhteiskuntiamme tavallaan määrittää juuri kimmokkeiden aliarvostus. Kimmoke, uran vastakohta.
21.6.2018
metsänvartija (eli maanviljelyynlankeemus)
Kain, rokkikukko, ei suostunut panemaan äitiään vaan halusi nuorempia ja hotimpia mimmejä. Heille hän näytti aidatun maan suojelussa oppimiaan taikatemppuja, käärmeentappoa ja muuta. Voitte kuvitella mikä vaikutus: juuri käärmeen tappo koston vimmassa - se oli purrut Eevaa sormeen - oli todistanut mimmeille, että mies ja nainen voivat rakastaa toisiaan luomakuntaa enemmän.
Isän kytevä freudilainen kateus Kainin suodattamattoman äidinrakkauden valossa paistetusta egosta ja sen tuottamasta vimmaisesta aikaansaantitaipumuksesta syttyi pojan röyhkeän eleen myötä ilmiliekkeihin, ja isä alkoi järjestellä perintönsä jättämistä pikkuveli Abelille. Abel oli enemmän sellainen vässykkä, toki hirmu mukava tyyppi. Ilkeiden kielten mukaan hän ei viihtynyt lampaiden parissa pelkkää hyvyyttään. Huolestuneet vanhemmat kyselivätkin joskus Kainilta, missä Abel, mutta Kainilla oli aina jotain omia piiperryksiä käynnissä. "Mistä minä tiiän. Menkää pois."
Ai keiden ilkeiden kielten? No Kainilla ja Abelilla oli tietysti siskokin, tai itse asiassa jopa useita - tarinoissa unohdetaan usein mykät, eli ne, joilla ei ole riidan aiheita. Tyypillisesti siskot olivat kaikki Kainin vaimoja, koska Kainilla oli enemmän pakurikääpää, mutta jotkut toki myös Abelin. Kain oli siitä metka, että hän arvasi äitinsä kanssa jo aivan pikkuisena paljon aikaa vietettyään erinäistä naistensa sielunliikkeistä. Törkimyksenä ja hedonistina hän kuitenkin saattoi alikäyttää tätä osaamistaan, esimerkiksi laiminlyödä leidejä happopäissään maillaan samoillessaan. Näin syntyi kauneus kahdeksantenatoista päivänä, kun huomio jakautui.
Loppu tiedetäänkin: syntyi perkeleellinen riita. Ensin Kain perusti Charlie Manson -tyylisen tilan, jossa asui vaimoineen, joita alkoi pitää "ominaan". Isä oli viimeistään tässä vaiheessa vanhana puoli-impotenttina täysin palkein Abelin puolella. Eevan äidinrakkaus alkoi saada marttyyrimaisia ja masokistisia sävyjä. Yhtenä päivänä Abel ilmestyi Kainin kämpille vaatien tätä pysymään poissa isänsä mailta perintösopimuksen mukaisesti. Kain mätkäisi häntä halolla päähän. Kallo halkesi, bileet loppui.
Omantunnon kuultiin kyselevän ihmisiltä vielä vuosituhansien päästäkin: "Missä on se puoli sinusta, joka pärjäsi metsässä?" Ihminen vastasi pää painuksissa niin rehellisesti kuin osasi: "Mistä minä tiiän. Mikä metsäni vartija minä olen?"
21.6.2018
Kain, rokkikukko, ei suostunut panemaan äitiään vaan halusi nuorempia ja hotimpia mimmejä. Heille hän näytti aidatun maan suojelussa oppimiaan taikatemppuja, käärmeentappoa ja muuta. Voitte kuvitella mikä vaikutus: juuri käärmeen tappo koston vimmassa - se oli purrut Eevaa sormeen - oli todistanut mimmeille, että mies ja nainen voivat rakastaa toisiaan luomakuntaa enemmän.
Isän kytevä freudilainen kateus Kainin suodattamattoman äidinrakkauden valossa paistetusta egosta ja sen tuottamasta vimmaisesta aikaansaantitaipumuksesta syttyi pojan röyhkeän eleen myötä ilmiliekkeihin, ja isä alkoi järjestellä perintönsä jättämistä pikkuveli Abelille. Abel oli enemmän sellainen vässykkä, toki hirmu mukava tyyppi. Ilkeiden kielten mukaan hän ei viihtynyt lampaiden parissa pelkkää hyvyyttään. Huolestuneet vanhemmat kyselivätkin joskus Kainilta, missä Abel, mutta Kainilla oli aina jotain omia piiperryksiä käynnissä. "Mistä minä tiiän. Menkää pois."
Ai keiden ilkeiden kielten? No Kainilla ja Abelilla oli tietysti siskokin, tai itse asiassa jopa useita - tarinoissa unohdetaan usein mykät, eli ne, joilla ei ole riidan aiheita. Tyypillisesti siskot olivat kaikki Kainin vaimoja, koska Kainilla oli enemmän pakurikääpää, mutta jotkut toki myös Abelin. Kain oli siitä metka, että hän arvasi äitinsä kanssa jo aivan pikkuisena paljon aikaa vietettyään erinäistä naistensa sielunliikkeistä. Törkimyksenä ja hedonistina hän kuitenkin saattoi alikäyttää tätä osaamistaan, esimerkiksi laiminlyödä leidejä happopäissään maillaan samoillessaan. Näin syntyi kauneus kahdeksantenatoista päivänä, kun huomio jakautui.
Loppu tiedetäänkin: syntyi perkeleellinen riita. Ensin Kain perusti Charlie Manson -tyylisen tilan, jossa asui vaimoineen, joita alkoi pitää "ominaan". Isä oli viimeistään tässä vaiheessa vanhana puoli-impotenttina täysin palkein Abelin puolella. Eevan äidinrakkaus alkoi saada marttyyrimaisia ja masokistisia sävyjä. Yhtenä päivänä Abel ilmestyi Kainin kämpille vaatien tätä pysymään poissa isänsä mailta perintösopimuksen mukaisesti. Kain mätkäisi häntä halolla päähän. Kallo halkesi, bileet loppui.
Omantunnon kuultiin kyselevän ihmisiltä vielä vuosituhansien päästäkin: "Missä on se puoli sinusta, joka pärjäsi metsässä?" Ihminen vastasi pää painuksissa niin rehellisesti kuin osasi: "Mistä minä tiiän. Mikä metsäni vartija minä olen?"
21.6.2018
"Kivapuhe" on kritiikin kohteena tietysti siinä mielessä härskisti valittu, että se on symmetrinen käsite "vihapuheen" kanssa. Eli tämmöistä sanaa ei olisi ilman tätä syntyhistoriaa kenties koskaan muodostettu.
Jotain tämänkin käsitteen mahdollisuus maailmassamme ehkä silti indikoi. "Kivuushan" on pseudomoraalinen käsite, sen merkityssisältö palautuu lähinnä johonkin sellaiseen, että "epäpelottava", esimerkiksi lapsen näkökulmasta. "Setä on kiva." Kiva ei ole millään muotoa sama kuin "hyvä" tai mitään muutakaan painavampaa.
Itse asiassa voi jopa olla, että setä tai täti huijaa. Antaa tikkarin lapselle ja hirttää isän. Kyllä näitä on nähty, vieläpä alle vuosisata sitten.
Tämä on hyvä pitää mielessä, jos haluaa pysytellä kiinteällä maalla.
21.6.2018
Jotain tämänkin käsitteen mahdollisuus maailmassamme ehkä silti indikoi. "Kivuushan" on pseudomoraalinen käsite, sen merkityssisältö palautuu lähinnä johonkin sellaiseen, että "epäpelottava", esimerkiksi lapsen näkökulmasta. "Setä on kiva." Kiva ei ole millään muotoa sama kuin "hyvä" tai mitään muutakaan painavampaa.
Itse asiassa voi jopa olla, että setä tai täti huijaa. Antaa tikkarin lapselle ja hirttää isän. Kyllä näitä on nähty, vieläpä alle vuosisata sitten.
Tämä on hyvä pitää mielessä, jos haluaa pysytellä kiinteällä maalla.
21.6.2018
Magritte oli aivan oikeassa: kuva esittää paljon muutakin kuin vain mitä "siinä on". Ihmisellä on tietyt transponderit, jotka olettavat liikettä ja ääntä. Kuva esittää näin muodoin muun muassa mykkyyttä.
Olen kuullut, että miinusdesibelitilassa, jossa - normaalin kaiun sijasta - seinät nielevät ääntä (yleensä koettu "hiljaisuus" on juuri tarkastamani tiedon mukaan noin 30 dB), ihmisen mieli alkaa brakaamaan, kun se ei saa ympäristöltään vasteita, vaan joutuu keskittymään oman elimistönsä ääniin. Näemmä pisin aika, mitä tässä tilanteessa on kestetty, on 45 minuuttia, ja oireina on mm. hallusinointia.
Kuvan olemusta voisi ja ehkä jopa pitäisi lähestyä juuri tätä kautta: esimerkiksi baarin hälyssä voi tuiterissa alkaa kokeilemaan jonkun elävää olentoa esittävän kuvan tuijottamista. Pian kaikki äänet muuttuvat täysin irralliseksi hälyksi, ja toteemin hiljaisuus alkaa järkyttää. Se on kuin puhetta takaperin metafyysisessä eetterissä, suorastaan liikettä pois päin siitä, että olet osa jotakin, esimerkiksi porukkaasi. Kuvassa alkaa myös näkyä (!) jotain puheen elementtejä - en osaa tätä paremmin sanoa. Harva asia on puhuttelevampaa kuin tuijotus.
Liioittelematta hyvän maalauksen katselija on jonkinasteisessa hypnoosissa. "Taitavan maalarin sivellin kuljettaa katsojan silmää kankaalla", johonkin tähän tapaan Paul Klee kommentoi maalaustaiteen piilevää temporaalisuutta.
21.6.2018
Olen kuullut, että miinusdesibelitilassa, jossa - normaalin kaiun sijasta - seinät nielevät ääntä (yleensä koettu "hiljaisuus" on juuri tarkastamani tiedon mukaan noin 30 dB), ihmisen mieli alkaa brakaamaan, kun se ei saa ympäristöltään vasteita, vaan joutuu keskittymään oman elimistönsä ääniin. Näemmä pisin aika, mitä tässä tilanteessa on kestetty, on 45 minuuttia, ja oireina on mm. hallusinointia.
Kuvan olemusta voisi ja ehkä jopa pitäisi lähestyä juuri tätä kautta: esimerkiksi baarin hälyssä voi tuiterissa alkaa kokeilemaan jonkun elävää olentoa esittävän kuvan tuijottamista. Pian kaikki äänet muuttuvat täysin irralliseksi hälyksi, ja toteemin hiljaisuus alkaa järkyttää. Se on kuin puhetta takaperin metafyysisessä eetterissä, suorastaan liikettä pois päin siitä, että olet osa jotakin, esimerkiksi porukkaasi. Kuvassa alkaa myös näkyä (!) jotain puheen elementtejä - en osaa tätä paremmin sanoa. Harva asia on puhuttelevampaa kuin tuijotus.
Liioittelematta hyvän maalauksen katselija on jonkinasteisessa hypnoosissa. "Taitavan maalarin sivellin kuljettaa katsojan silmää kankaalla", johonkin tähän tapaan Paul Klee kommentoi maalaustaiteen piilevää temporaalisuutta.
21.6.2018
keskiviikko 20. kesäkuuta 2018
luola
Mietin jotakin tämmöistä: tarkoittikohan Platon oikeasti mitään sellaista, että maailmamme takana avautuu toinen, ideoiden maailma? Ehkä hän sen sijaan vain antoi täsmällisen kuvauksen heteroseksuaalisuutta ja sen tukahdustilaa syvästi ymmärtämättömän ihmisen elämäntunteesta ympäröivässä yksiavioisuusperversion yössä.
Tai sama kauniimmin sanottuna: kukapa ei tuntisi itseään ennen pitkää luolamieheksi naisten poissa ollessa.
Ajatellaan vaikka urbaanin nuorison kosiomenoja. Huomaamme, että siivosti käyttäytyvän nappisilmäisen nuorukaisen käsivarsien ympärysmitan suhde ympäristön käsivarsiin on samaa luokkaa kuin traktorin rengaskoko autonrenkaisiin nähden. Se on filosofisesti ajateltuna selvästikin järjetöntä, jos painavin hänen arjessa nostamansa esine on hammasharja. Toinen nuorison edustaja puhuu oudolla tekorennolla nasaalilla ja usein aivan kuin vain siksi, että olisi tasaisin väliajoin äänessä: selvää harkitsemattomuutta tämäkin.
Puheenaiheet eivät myöskään kuulosta aina valtionhoidollisesti mielenkiintoisilta. Esimerkiksi "traktorimies" päivittelee, kuinka lyhyt onkaan määräinen artikkeli sanaan "tyy-dyt-tää" verrattuna. Ja aivan kuin hän olisi jopa jotenkin hämärästi tyytyväinen huomioonsa: hän hymähtää kuin olisi juuri osunut laivaan laivanupotuspelissä. Vastapäätä istuvat naiset päivittelevät, että usein heihin suhtaudutaan pelkästään seksuaalisessa mielessä. Ettehän te hunsvotit vain ole sellaisia? Emme toki. Olemme täysin rinnoin, no pun intended, tukemassa kolmentoista vuoden liikuntaprojektisi tuloksia. Näemme perseen merkityksen huomattavasti normaalia laajemmin, ja ymmärrämme täysin, että joskus sitä haluaa esitellä julkisuudessa muuten vaan.
Jossain vaiheessa toinen filosofikuninkaista jää hetkeksi jälkeen. "Lyllerö taisi jäädä", toinen naisista kommentoi sivuuttaen ilmeisesti hetken mielenhäiriössä kaikki traktorimiehen illan kuluessa esittämät pointit ja varmaan myös monivuotisen identiteettityön. Pian Lyllerö juoksee heidät kiinni, ja jutustelu jatkuu taas tutun rennossa mutta epäystävällisessä hengessä.
Tämä kaikki, hyvä herrasväki, on pelkkää mielettömyyttä.
21.6.2018
Mietin jotakin tämmöistä: tarkoittikohan Platon oikeasti mitään sellaista, että maailmamme takana avautuu toinen, ideoiden maailma? Ehkä hän sen sijaan vain antoi täsmällisen kuvauksen heteroseksuaalisuutta ja sen tukahdustilaa syvästi ymmärtämättömän ihmisen elämäntunteesta ympäröivässä yksiavioisuusperversion yössä.
Tai sama kauniimmin sanottuna: kukapa ei tuntisi itseään ennen pitkää luolamieheksi naisten poissa ollessa.
Ajatellaan vaikka urbaanin nuorison kosiomenoja. Huomaamme, että siivosti käyttäytyvän nappisilmäisen nuorukaisen käsivarsien ympärysmitan suhde ympäristön käsivarsiin on samaa luokkaa kuin traktorin rengaskoko autonrenkaisiin nähden. Se on filosofisesti ajateltuna selvästikin järjetöntä, jos painavin hänen arjessa nostamansa esine on hammasharja. Toinen nuorison edustaja puhuu oudolla tekorennolla nasaalilla ja usein aivan kuin vain siksi, että olisi tasaisin väliajoin äänessä: selvää harkitsemattomuutta tämäkin.
Puheenaiheet eivät myöskään kuulosta aina valtionhoidollisesti mielenkiintoisilta. Esimerkiksi "traktorimies" päivittelee, kuinka lyhyt onkaan määräinen artikkeli sanaan "tyy-dyt-tää" verrattuna. Ja aivan kuin hän olisi jopa jotenkin hämärästi tyytyväinen huomioonsa: hän hymähtää kuin olisi juuri osunut laivaan laivanupotuspelissä. Vastapäätä istuvat naiset päivittelevät, että usein heihin suhtaudutaan pelkästään seksuaalisessa mielessä. Ettehän te hunsvotit vain ole sellaisia? Emme toki. Olemme täysin rinnoin, no pun intended, tukemassa kolmentoista vuoden liikuntaprojektisi tuloksia. Näemme perseen merkityksen huomattavasti normaalia laajemmin, ja ymmärrämme täysin, että joskus sitä haluaa esitellä julkisuudessa muuten vaan.
Jossain vaiheessa toinen filosofikuninkaista jää hetkeksi jälkeen. "Lyllerö taisi jäädä", toinen naisista kommentoi sivuuttaen ilmeisesti hetken mielenhäiriössä kaikki traktorimiehen illan kuluessa esittämät pointit ja varmaan myös monivuotisen identiteettityön. Pian Lyllerö juoksee heidät kiinni, ja jutustelu jatkuu taas tutun rennossa mutta epäystävällisessä hengessä.
Tämä kaikki, hyvä herrasväki, on pelkkää mielettömyyttä.
21.6.2018
tiistai 19. kesäkuuta 2018
Jos ajattelulle pitäisi mainita yksi vastakohta, se voisi olla valta.
Merkityksessä että valta on tavallaan se uni jota ihmiset näkee, tyyliin ne ei elä todellisuudessa, koska komentosuhteet täyttää niiden päät itsestäänselvyyksillä, ja jos jokin asia ei ole itsestäänselvä, se koetetaan kaapata kommennon piiriin väkisin. Pointti on tässä siinä, että vaikka alistettu (Hegelin renki) näkisi maailman enemmän oikein, isännälle riittää, että sen oma kosmos on ristiriidaton. Jotenkin tämä liittyy projektioon.
1.12.2014
En ymmärtänyt viimeistä lausetta enää ensi lukemalta itsekään. Huomautettakoon, etten ole koskaan lukenut psykologiatieteen sisäisiä kuvauksia koko projektiosta kuten muustakaan, vaan olen kuultuani tuosta termistä perusselvityksen ja sen osuvuuden maailman tietyn ilmiön kuvauksena omin silmin havaittuani alkanut tutkia sitä itse lisää omin ehdoin.
Tutkin nyt aihetta, ja löysin vanhasta blogikommentista tämmöisen sepustuksen tuosta itse hahmotellusta käyttötavasta:
"Pitäisi kuitenkin käsittää, mitä tuo projektio tarkoittaa. Ei esim. "itseen kohdistuvaa kritiikkiä" voi klassisessa mielessä "projisoida". On hirmu yleistä, että ihmiset luulee, että projisoida = "heittää jollakin väitteellä". Oikeasti se on teonsanana merkitykseltään lähempänä jotain sellaisia kuin "peilata", "heijastaa", mutta siten, että ilmiön varsinainen merkitys on henkilön tai ryhmän kyvyttömyydessä käsitellä jokin ristiriita itsessään, minkä vuoksi hän pyrkii luomaan olosuhteita, joissa toiset voivat "kantaa" todellisuuden sietämättömän osan."
Avain lienee tuo "pyrkii luomaan olosuhteita, joissa toiset voivat "kantaa" todellisuuden sietämättömän osan".
Eli alkuperäinen merkintä pyrki sanomaan, että ajattelussa tuosta pitäisi päästä eroon, anarkistisemmille vesille.
Merkityksessä että valta on tavallaan se uni jota ihmiset näkee, tyyliin ne ei elä todellisuudessa, koska komentosuhteet täyttää niiden päät itsestäänselvyyksillä, ja jos jokin asia ei ole itsestäänselvä, se koetetaan kaapata kommennon piiriin väkisin. Pointti on tässä siinä, että vaikka alistettu (Hegelin renki) näkisi maailman enemmän oikein, isännälle riittää, että sen oma kosmos on ristiriidaton. Jotenkin tämä liittyy projektioon.
1.12.2014
En ymmärtänyt viimeistä lausetta enää ensi lukemalta itsekään. Huomautettakoon, etten ole koskaan lukenut psykologiatieteen sisäisiä kuvauksia koko projektiosta kuten muustakaan, vaan olen kuultuani tuosta termistä perusselvityksen ja sen osuvuuden maailman tietyn ilmiön kuvauksena omin silmin havaittuani alkanut tutkia sitä itse lisää omin ehdoin.
Tutkin nyt aihetta, ja löysin vanhasta blogikommentista tämmöisen sepustuksen tuosta itse hahmotellusta käyttötavasta:
"Pitäisi kuitenkin käsittää, mitä tuo projektio tarkoittaa. Ei esim. "itseen kohdistuvaa kritiikkiä" voi klassisessa mielessä "projisoida". On hirmu yleistä, että ihmiset luulee, että projisoida = "heittää jollakin väitteellä". Oikeasti se on teonsanana merkitykseltään lähempänä jotain sellaisia kuin "peilata", "heijastaa", mutta siten, että ilmiön varsinainen merkitys on henkilön tai ryhmän kyvyttömyydessä käsitellä jokin ristiriita itsessään, minkä vuoksi hän pyrkii luomaan olosuhteita, joissa toiset voivat "kantaa" todellisuuden sietämättömän osan."
Avain lienee tuo "pyrkii luomaan olosuhteita, joissa toiset voivat "kantaa" todellisuuden sietämättömän osan".
Eli alkuperäinen merkintä pyrki sanomaan, että ajattelussa tuosta pitäisi päästä eroon, anarkistisemmille vesille.
Ärsyttävintä (kaupallisissa) eroottisissa eskapadeissa: ne eivät ole käytännössä kuin aniharvoin niin kiihottavia kuin unelmissa, ja nimenomaan senaikaisissa unelmissa, jolloin ne eivät olisi olleet mahdollisia moraalisesti tai muutenkaan. Jokin äärimmäinen itsen kohtaamisen jännitys siinä on kiihottavaa, ja kun ollaan siinä pisteessä, että hyvä on, mitä sitä jeesustelemaan, seksi on näköjään vallitsevissa oloissa käytännössä kaupallista (so., edellyttää joka tapauksessa jonkinlaista integriteetistä tinkimistä - joku lukee ns. pelimiesoppaita, joku kukkahattuilee, kolmas meikkaa, such dir aus), niin asia onkin jo täsmälleen siinä silmänräpäyksessä samalla menettänyt sen hohdon, mikä tavallaan olisi niin kuin yöllä verhon takana näkyvissä seksuaalisissa eleissä, tai jotain.
10.12.2014
Tämä ilmiö ei ole kuitenkaan - valitettavasti tai ei - sama kuin havahtuminen siihen, että "oman kullan kanssa läheisyys on parasta" yms. Ehkä enemmänkin liittyy sen tajuamiseen, että rakkauden ja seksuaalisuuden yhdistyminen on aika korkeita lämpötiloja vaativa fuusioreaktio - ei ehkä ihmisvoimin toistettavissa. (Väittäisin kyllä varovaisena arviona, että aika monilla parisuhteissa elävillä ei ole pienintä hajuakaan, mistä tässä edes puhutaan - luultavasti tietyn hyvinvointikuplan sisältä rakkaus ja sen simulointi ei tunnu kokemuksena edes kovin erilaiselta, koska ulkoaohjautuvuus on niin määrittävää ja asian panokset itsehyväksynnän kannalta niin paljon vähäisemmät.)
Onneksi (?) myös romanttisen rakkauden ja seksuaalisuuden hajoaminen kunnolla irralleen eli vastaava fissio on näköjään energiaa vapauttava prosessi.
10.12.2014
Tämä ilmiö ei ole kuitenkaan - valitettavasti tai ei - sama kuin havahtuminen siihen, että "oman kullan kanssa läheisyys on parasta" yms. Ehkä enemmänkin liittyy sen tajuamiseen, että rakkauden ja seksuaalisuuden yhdistyminen on aika korkeita lämpötiloja vaativa fuusioreaktio - ei ehkä ihmisvoimin toistettavissa. (Väittäisin kyllä varovaisena arviona, että aika monilla parisuhteissa elävillä ei ole pienintä hajuakaan, mistä tässä edes puhutaan - luultavasti tietyn hyvinvointikuplan sisältä rakkaus ja sen simulointi ei tunnu kokemuksena edes kovin erilaiselta, koska ulkoaohjautuvuus on niin määrittävää ja asian panokset itsehyväksynnän kannalta niin paljon vähäisemmät.)
Onneksi (?) myös romanttisen rakkauden ja seksuaalisuuden hajoaminen kunnolla irralleen eli vastaava fissio on näköjään energiaa vapauttava prosessi.
lantti (kaksoistarina)
Osa 1: lantti
Multa taisi huoltsikkamyyjä nipistää yhden litin¹. Huomasin siitä, että se vastoin tapojaan sanoi ystävällisesti "olkaa hyvä". Tuli vähän sellainen irritaatio kuin jos jumala tai saatana olisi avannut kengännauhat alamäessä, mutta tein instant päätöksen, että en saata sitä häpeään alkamalla nillittää noin pienestä. Katselin vitosen sijaan annettua neljää litiä hetken mielenosoituksellisesti, mutta jo seuraavana päivänä menin täysin normaalisti samalle huoltsikalle sumpille. Vainoharha siitä, ettei saa oikein takaisin, oli pari ekaa kertaa, ja senkin jälkeen olen katsonut hieman tarkemmin, mutta en pidä sinällään mitenkään epäoikeutettuna, että huoltsikkamyyjä vetää välistä. Jos se olisi pyytänyt, olisin antanut tuosta vaan enemmänkin.
10.12.2014
¹) Liettuan silloinen rahayksikkö. Eurot otettiin käyttöön jo pari viikkoa myöhemmin.
Osa 2: lantti
Mulle taisi kerran vuonna 2014 huoltsikkamyyjä antaa oikein takaisin. Koska hän vastoin tapojaan sanoi ystävällisesti "olkaa hyvä", hämmennyin ja koin koko kohteliaisuuden niin vieraana, että laskin kädessäni olevat kolikot vilauksella väärin. Tarvitsin kai jonkinlaisen markkerin, jolla tilanteen sai selvästi irralleen majakanvartijamaisesta elämänvaiheestani ja leivottua näin todellisuudesta esiin kohotettuna tapahtumana sisään kovuuteni edellyttämän itsesäälin piiriin. Seuraavana päivänä menin samalle huoltsikalle epäluuloisena ja peloissani, että minulle sanotaan taas jokin kohteliaisuus tai vastaava. Vainoharha siitä, etten saa oikein takaisin, olikin turvanani pari ekaa kertaa, mutta koska mitään yllättävää ystävällisyyttä ei enää ilmennyt, luottamukseni yhteiskuntajärjestelmäämme sekä aritmetiikkaan palasi.
20.6.2018
Osa 1: lantti
Multa taisi huoltsikkamyyjä nipistää yhden litin¹. Huomasin siitä, että se vastoin tapojaan sanoi ystävällisesti "olkaa hyvä". Tuli vähän sellainen irritaatio kuin jos jumala tai saatana olisi avannut kengännauhat alamäessä, mutta tein instant päätöksen, että en saata sitä häpeään alkamalla nillittää noin pienestä. Katselin vitosen sijaan annettua neljää litiä hetken mielenosoituksellisesti, mutta jo seuraavana päivänä menin täysin normaalisti samalle huoltsikalle sumpille. Vainoharha siitä, ettei saa oikein takaisin, oli pari ekaa kertaa, ja senkin jälkeen olen katsonut hieman tarkemmin, mutta en pidä sinällään mitenkään epäoikeutettuna, että huoltsikkamyyjä vetää välistä. Jos se olisi pyytänyt, olisin antanut tuosta vaan enemmänkin.
10.12.2014
¹) Liettuan silloinen rahayksikkö. Eurot otettiin käyttöön jo pari viikkoa myöhemmin.
Osa 2: lantti
Mulle taisi kerran vuonna 2014 huoltsikkamyyjä antaa oikein takaisin. Koska hän vastoin tapojaan sanoi ystävällisesti "olkaa hyvä", hämmennyin ja koin koko kohteliaisuuden niin vieraana, että laskin kädessäni olevat kolikot vilauksella väärin. Tarvitsin kai jonkinlaisen markkerin, jolla tilanteen sai selvästi irralleen majakanvartijamaisesta elämänvaiheestani ja leivottua näin todellisuudesta esiin kohotettuna tapahtumana sisään kovuuteni edellyttämän itsesäälin piiriin. Seuraavana päivänä menin samalle huoltsikalle epäluuloisena ja peloissani, että minulle sanotaan taas jokin kohteliaisuus tai vastaava. Vainoharha siitä, etten saa oikein takaisin, olikin turvanani pari ekaa kertaa, mutta koska mitään yllättävää ystävällisyyttä ei enää ilmennyt, luottamukseni yhteiskuntajärjestelmäämme sekä aritmetiikkaan palasi.
20.6.2018
Monille moraali tuntuu olevan jotenkin sama kuin elämästä pidättyminen. Kuva on vähän että on se tasaisesti kasteltu ja tasaiseksi leikattu nurmi, äiti silittää lapsen päätä, isä katsoo haaveilevasti mutta itsetyytyväisesti aidan yli kaukaisuuteen, ja rikolliset on jotain huppupäisiä kuolemansymboleita jotka kieltäytyy vapaaehtoisesti kaikesta tästä ja muustakin hyvästä ja särkee idyllin saadakseen jotain "helppoa ja halpaa" tyydytystä.
Ihmetyttää, miten kapoinen elämänkokemus saa olla, että tämä julkinen yleismoraali voi ottaa sensuroimattomana vallan ihmisen päässä, mutta niinhän se sitten juuri on, että ihmisillä on monesti ihan helvetin vähän oikeasti transgressiivisia (jonkin koetun rajan rikkovia) tapahtumia elämässään. Sehän on tietääkseni sekä kriminologian että psykologian kolossaalinen fakta, että ylivoimainen enemmistö pahasta tapahtuu hyvin toisensa tuntevien kesken, jopa perhepiirissä, ja usein kiihtyneessä tilassa, juuri siinä, jota "tavallinen" ihminen on kaikessa elämänpelossaan huonoin käsittelemään.
Lisäksi luulen, että jopa niissä harvoissa jäljelle jäävissä oikeasti objektiivisesti julmissa ja yhteisön kannalta tuomittavissa rikoksissa on taustalla jotain paljon banaalimpia ja ymmärrettävämpiä voimaviivoja, ihan yleisestä seikkailunhalusta ja ihan jo sattumankaupasta alkaen. Jollekinhan ihminen pitää aina tiliä, ei se ole koskaan yhteiskunta an sich. Viiltäjä-Jack varmaan jollain sairaalla tavalla rakasti äitiään enemmän kuin suurin osa ihmisistä, jne.
Kokemuksenvaraisesti esimerkiksi sellaiset narratiivit kuin että ns. "pettäminen" (tuo sanahan jopa suorastaan elää vain tietyn lähtökohtaisen moralismin maastossa) tai maksullinen seksi olisi "säälittävää" tai "hyväksikäyttöä" muitta mutkitta on sanalla sanoen uskomattomia. Noita asioita voisi varmaan teoriassa kritisoida ihan validisti turhana ja haitallisena toimintana, mutta joltain aivan täysin muulta pohjalta. Jollain lailla esim. jossain strippareiden fanittamisessa on jokin ääri-intimiteetin unelma, ajatuksena vähän kuin paeta sitä parisuhdeseksuaalisuuden komponenttia, että "seurustelua" määrittää helposti aina se koko sosiaalinen kenttä mihin siinä sattuu joutumaan. Privaattistrippiesityksen äärellä olo on tavallaan anopin kanssa keskustelemisen vastakohta.
Nainen on, tai tyypit varmaan tuommoisessa tilanteessa ainakin haluaisi siinä nähdä myöskin helposti enemmän jonkinlaisen seksijumalan tai -papittaren. Eli siinä on jokin epätoivoinen yritys kumota kadulla kulkevien ym. naisten yleinen seksuaalinen hybris, tavallaan maadoittaa siitä hybriksestä itseen jäävä sähkö. Tämä puoli toteutuu yleensä tietysti maksimissaan näytelmän keinoin, hyvin tilapäisesti ja ehdollisesti.
Kokemuksenvaraisesti esimerkiksi sellaiset narratiivit kuin että ns. "pettäminen" (tuo sanahan jopa suorastaan elää vain tietyn lähtökohtaisen moralismin maastossa) tai maksullinen seksi olisi "säälittävää" tai "hyväksikäyttöä" muitta mutkitta on sanalla sanoen uskomattomia. Noita asioita voisi varmaan teoriassa kritisoida ihan validisti turhana ja haitallisena toimintana, mutta joltain aivan täysin muulta pohjalta. Jollain lailla esim. jossain strippareiden fanittamisessa on jokin ääri-intimiteetin unelma, ajatuksena vähän kuin paeta sitä parisuhdeseksuaalisuuden komponenttia, että "seurustelua" määrittää helposti aina se koko sosiaalinen kenttä mihin siinä sattuu joutumaan. Privaattistrippiesityksen äärellä olo on tavallaan anopin kanssa keskustelemisen vastakohta.
Nainen on, tai tyypit varmaan tuommoisessa tilanteessa ainakin haluaisi siinä nähdä myöskin helposti enemmän jonkinlaisen seksijumalan tai -papittaren. Eli siinä on jokin epätoivoinen yritys kumota kadulla kulkevien ym. naisten yleinen seksuaalinen hybris, tavallaan maadoittaa siitä hybriksestä itseen jäävä sähkö. Tämä puoli toteutuu yleensä tietysti maksimissaan näytelmän keinoin, hyvin tilapäisesti ja ehdollisesti.
Luulen kuitenkin, että moni mies tavoittelee tuollaisesta kokemuksesta sitä, että saisi venytettyä arjessa koettua semmoista seksuaalisten ilmiöiden rajaa, siis saisi jonkinlaisen periaatteeksi korotetun Naaraan hyväksynnän. Tähän nähden siinä on tietysti helposti kylmän kyninnän karma, ja pahimmassa tapauksessa neito itse kokee, että häntä jotenkin alennetaan, kun häntä tietyssä mielessä oikeasti juuri ylennetään. Nämä ovat mystisiä asioita, keskiluokkaisen yksiaviofeministin päähän mahtumattomia mystisiä asioita.
10.12.2014
Jotenkin 'hyvinvointi' ja sen aattellinen korostus, siis sellainen, että koruliikkeen ikkunaa ei saa särkeä¹, on jotain sukua sille, että vaaditaan jonkinlaisen hypnoosin pysyvyyttä. Tavarat kantaa jotenkin sitä hypnosta. Sen näkee pornosta tai vaikka dekkareista, kuinka siellä on usein settinginä sellainen jumalgalleriamainen materiaalinen yltäkylläisyys, mutta samalla hirvittävän kapea henkinen liikkumatila. Tämä oli jotenkin tämmöinen jännä tavallaan mikä lie "syvämarxilainen" ajatus, joka tuli jotenkin huoltoasemalla, ehkä kun näin jonkun kaljun punaposken silittävän autoaan aseman loskaisessa pihassa. Kaikki kalliit esineet tavallaan puhuu, ja ne sanoo: "Tässä ei ole nyt suinkaan mitä tahansa tapahtumassa. Sä et nyt koske mihin vaan, sä et nyt katso mitä vaan."
10.12.2014
¹) Tämä oli tärkeä topos tuon vuoden itsenäisyyspäivämielenosoituksissa
10.12.2014
¹) Tämä oli tärkeä topos tuon vuoden itsenäisyyspäivämielenosoituksissa
Sen oon huomannut, että eräs ellei tärkein syy, miksi yhteiskunta kehittyy vain hitaasti, dialektisesti, ehkäpä vain kriisien kautta, on se, että jotenkin ihminen ei pysty luonnontilassa oman identiteettinsä laajennukseen, vaan lähinnä siirtämiseen.
Jotain niin kuin että jalkapallojoukkueen tupakkatuokiossa huomaa, että joukkueen mua kohtaan suopeimmat tyypit ovat jotenkin varovasti omaksuneet aiempaa jotenkin "liberaalimman" tai minkä lie yhteiskunnallisen altavastaajaretoriikan, mutta siitä sävystä mulle ei tule tuollaisessa tilanteessa ollenkaan se olo, että he olisivat oikeasti ymmärtäneet jotain olennaista niistä teemoista, mitä olemme omassa lähimmässä kaveripiirissäni vuosia jauhaneet, vaan lähinnä se vaikuttaisi olevan jokin tökerö yritys kumota se ristiriita, että itsellä sattuu olemaan kaveri, joka ei vihaa juutalaisia, kommunisteja ja homoja¹. Tämä tehdään vähän kuin uhraamalla sulaa ystävällisyyttä ja klaanihenkisyyttä 1-5 % omasta elämäntunteesta, eikä suinkaan niin, että hypättäisiin jonnekin ajatustasolle, jolla noiden ilmiöiden ristiriitaisuus kumoutuu. Siinä tulee jo melkein semmoinen älytön olo, että hitto, olkaa mieluummin rehtejä natseja, tuota ei kestä katsoa erkkikään. (Eikä kyllä siis kaikki tee noin, vaan lähinnä fiksuimmat.)
15.12.2014
¹) Tämä siis Baltiassa.
Jotain niin kuin että jalkapallojoukkueen tupakkatuokiossa huomaa, että joukkueen mua kohtaan suopeimmat tyypit ovat jotenkin varovasti omaksuneet aiempaa jotenkin "liberaalimman" tai minkä lie yhteiskunnallisen altavastaajaretoriikan, mutta siitä sävystä mulle ei tule tuollaisessa tilanteessa ollenkaan se olo, että he olisivat oikeasti ymmärtäneet jotain olennaista niistä teemoista, mitä olemme omassa lähimmässä kaveripiirissäni vuosia jauhaneet, vaan lähinnä se vaikuttaisi olevan jokin tökerö yritys kumota se ristiriita, että itsellä sattuu olemaan kaveri, joka ei vihaa juutalaisia, kommunisteja ja homoja¹. Tämä tehdään vähän kuin uhraamalla sulaa ystävällisyyttä ja klaanihenkisyyttä 1-5 % omasta elämäntunteesta, eikä suinkaan niin, että hypättäisiin jonnekin ajatustasolle, jolla noiden ilmiöiden ristiriitaisuus kumoutuu. Siinä tulee jo melkein semmoinen älytön olo, että hitto, olkaa mieluummin rehtejä natseja, tuota ei kestä katsoa erkkikään. (Eikä kyllä siis kaikki tee noin, vaan lähinnä fiksuimmat.)
15.12.2014
¹) Tämä siis Baltiassa.
maanantai 18. kesäkuuta 2018
alustava johdanto asiallisuuden tuhovaikutuksiin
Olen huomannut muuten tässä hieman jäähtyessäni ja kaikenlaisia keskusteluja ulkopuolelta seuratessani, että käsitteen "asia", "asiallisuus" voi nykyään melkeinpä jo määritellä välillisesti, ikään kuin 1:stä vähentämällä sen kautta, että puheen on oltava persoonattomassa muodossa.
Olisi uskallettava todeta, että joskus ihmisiä vaivaa ihan vain "asiallisuustauti", eli tietty tarve olla kohtaamatta pyörittelemiensä periaatteiden instansseja. Jos ihmiset olisivat oikeasti täysin immuuneja ns. "yleistyksille" tai "ennakkoluuloille" jne., kuten aikamme ideologia ihanteeksi asettaa, silloinhan deittailua tai työhaastatteluja ei olisi olemassa: niissähän on tutkitusti kyse siitä, että vedetään toisesta ihmisestä johtopäätös sekunnissa ja sen jälkeen turistaan tunti kohteliaisuuden vuoksi.
Nykytodellisuudessahan asia on oikeasti aivan päinvastoin kuin ihanne esittää. Bigbratör-tyyppiset ohjelmaformaatit ja muut kisailut, joissa ihmiset altistetaan kaikenlaiselle ilmipintaan tuijottavalle arvioinnille, ovat sadistisen keskiluokan lempiviihdettä.
Samaan aikaan suuri osa on vielä aivan satasella siinä menossa, että on suuren viisauden merkki puhua pelkistä abstrakteista rakenteista, "tunteita" kuin miinoja väistellen. Todellisuus uskalletaan tai halutaan kohdata vain "alhaisiksi" asemoitujen viettien valossa, vapaa-ajalla. Arjen aherrusta määrittää harras ideologisuus, jossa kaikki on myönteistä, kivaa ja ennen kaikkea steriiliä.
Ikään kuin on tajuton tarve skolastisesti palauttaa minkä tahansa erimielisyyden jälkeen jokin ihmisoikeusjulistus-henkinen ekvilibrio. Jos uskallettaisiin todeta, että toinen on jossain kysymyksessä oikeammassa kuin toinen, sehän avaisi sen hirvittävän mahdollisuuden, että ihmistajunnasta riippumaton ulkomaailma onkin oikeasti olemassa.
17.12.2014, leikelty, selvennelty
Jokin tässä kuitenkin falskaa: noitavainoissa, esim. rasisteiksi tai "ahdistelijoiksi" tms. leimattujen ihmisten potkimisessa liberaali-individualistinen ideologia toimii ihan päivänvalossakin täysin oman ihanteensa vastaisesti, aivan kuin ristiretkeläiset tai muu vastaava porukka uskonsodassa.
Ehkä liberalismin hysteerinen pelko yleistämistä, leimaamista ja ennakkoluuloja kohtaan on - sen lisäksi että se on horisontaalisesti ilmeisessä sidoksessa narsismiin ja individualismiin, siinä määrin, että nykyistä valtaideologiaa voisi nimittää oikeastaan nasevimmin "liberaali-individualismiksi" - lopultakin sen oire, että eräänlainen aktiivi- ja passiiviprinsiipin välinen tasapaino on järkkynyt.
Aikanaanhan kristinusko loi tietyn tasapainon allokoimalla aktiiviprinsiipin miehille ja passiiviprinsiipin naisille - tämä on nyt tässä ihan tosiseikan kuvauksena, ei moraalisena kantana. Tarkalleen siis se, mitä konservatiivisemmat miehet ovat feminismissä aina päivitelleet jonkinlaisena naisten omasta (totunnaisesta) olemuksestaan luopumisena, olisikin tätä: passiiviprinsiipin häviämistä maailmasta.
Loogista sinänsä: kun vastaanottamisen ja hyväksynnän instituutiota ei kulttuurissa ole, vieraan kohtaamisen standardiksi määrittyy vierauden pilkkominen sisään tuttuuden piiriin ideologian entsyymein, siis jo ennen kuin mitään kohtaamista olisi tapahtunut. Tämän kelttiläistyylisen duuriin ja rallatukseen pakottamisen nimi on nykykielellä "suvaitsevaisuus". Se on hengen riverdancea.
Selviö, että lopulta kestään ei saa sanoa mitään, koska sehän on narsistinen loukkaus: "minulta ei kysytty, miltä muista näytän".
Olen huomannut muuten tässä hieman jäähtyessäni ja kaikenlaisia keskusteluja ulkopuolelta seuratessani, että käsitteen "asia", "asiallisuus" voi nykyään melkeinpä jo määritellä välillisesti, ikään kuin 1:stä vähentämällä sen kautta, että puheen on oltava persoonattomassa muodossa.
Olisi uskallettava todeta, että joskus ihmisiä vaivaa ihan vain "asiallisuustauti", eli tietty tarve olla kohtaamatta pyörittelemiensä periaatteiden instansseja. Jos ihmiset olisivat oikeasti täysin immuuneja ns. "yleistyksille" tai "ennakkoluuloille" jne., kuten aikamme ideologia ihanteeksi asettaa, silloinhan deittailua tai työhaastatteluja ei olisi olemassa: niissähän on tutkitusti kyse siitä, että vedetään toisesta ihmisestä johtopäätös sekunnissa ja sen jälkeen turistaan tunti kohteliaisuuden vuoksi.
Nykytodellisuudessahan asia on oikeasti aivan päinvastoin kuin ihanne esittää. Bigbratör-tyyppiset ohjelmaformaatit ja muut kisailut, joissa ihmiset altistetaan kaikenlaiselle ilmipintaan tuijottavalle arvioinnille, ovat sadistisen keskiluokan lempiviihdettä.
Samaan aikaan suuri osa on vielä aivan satasella siinä menossa, että on suuren viisauden merkki puhua pelkistä abstrakteista rakenteista, "tunteita" kuin miinoja väistellen. Todellisuus uskalletaan tai halutaan kohdata vain "alhaisiksi" asemoitujen viettien valossa, vapaa-ajalla. Arjen aherrusta määrittää harras ideologisuus, jossa kaikki on myönteistä, kivaa ja ennen kaikkea steriiliä.
Ikään kuin on tajuton tarve skolastisesti palauttaa minkä tahansa erimielisyyden jälkeen jokin ihmisoikeusjulistus-henkinen ekvilibrio. Jos uskallettaisiin todeta, että toinen on jossain kysymyksessä oikeammassa kuin toinen, sehän avaisi sen hirvittävän mahdollisuuden, että ihmistajunnasta riippumaton ulkomaailma onkin oikeasti olemassa.
17.12.2014, leikelty, selvennelty
Jokin tässä kuitenkin falskaa: noitavainoissa, esim. rasisteiksi tai "ahdistelijoiksi" tms. leimattujen ihmisten potkimisessa liberaali-individualistinen ideologia toimii ihan päivänvalossakin täysin oman ihanteensa vastaisesti, aivan kuin ristiretkeläiset tai muu vastaava porukka uskonsodassa.
Ehkä liberalismin hysteerinen pelko yleistämistä, leimaamista ja ennakkoluuloja kohtaan on - sen lisäksi että se on horisontaalisesti ilmeisessä sidoksessa narsismiin ja individualismiin, siinä määrin, että nykyistä valtaideologiaa voisi nimittää oikeastaan nasevimmin "liberaali-individualismiksi" - lopultakin sen oire, että eräänlainen aktiivi- ja passiiviprinsiipin välinen tasapaino on järkkynyt.
Aikanaanhan kristinusko loi tietyn tasapainon allokoimalla aktiiviprinsiipin miehille ja passiiviprinsiipin naisille - tämä on nyt tässä ihan tosiseikan kuvauksena, ei moraalisena kantana. Tarkalleen siis se, mitä konservatiivisemmat miehet ovat feminismissä aina päivitelleet jonkinlaisena naisten omasta (totunnaisesta) olemuksestaan luopumisena, olisikin tätä: passiiviprinsiipin häviämistä maailmasta.
Loogista sinänsä: kun vastaanottamisen ja hyväksynnän instituutiota ei kulttuurissa ole, vieraan kohtaamisen standardiksi määrittyy vierauden pilkkominen sisään tuttuuden piiriin ideologian entsyymein, siis jo ennen kuin mitään kohtaamista olisi tapahtunut. Tämän kelttiläistyylisen duuriin ja rallatukseen pakottamisen nimi on nykykielellä "suvaitsevaisuus". Se on hengen riverdancea.
Selviö, että lopulta kestään ei saa sanoa mitään, koska sehän on narsistinen loukkaus: "minulta ei kysytty, miltä muista näytän".
alut ja loput
Emil Cioran määritteli musiikin muistaakseni "jäähyväisten järjestelmänä".
En ole ehkä koskaan väläyksenomaisesti ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti tuolla, mutta lupausten järjestelmä musiikki on minustakin. Muistan, että kun sävelsin joskus aikoja sitten jotain - tarkalleen yhden kappaleen - tosissaan, leivoin ensin kertosäkeen eli kulminaatiokohdan, ja sitten menin laiturille istuskelemaan ja pohtimaan, mikä lupaisi tätä melodiaa parhaiten.
En ole ehkä koskaan väläyksenomaisesti ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti tuolla, mutta lupausten järjestelmä musiikki on minustakin. Muistan, että kun sävelsin joskus aikoja sitten jotain - tarkalleen yhden kappaleen - tosissaan, leivoin ensin kertosäkeen eli kulminaatiokohdan, ja sitten menin laiturille istuskelemaan ja pohtimaan, mikä lupaisi tätä melodiaa parhaiten.
Biisien ja sävelmien alkujen ja loppujen epämääräiset lupailevat, lunastetuista tai rikotuista lupauksista muistuttavat särinät ja pärinät ovatkin melkeinpä se pääasia musiikissa. Huomasin jo joskus aivan juniorina punk-keikoilla konvention, että hardcoressa - jossa melodia itse ei ole useinkaan kovin polveileva - itseisarvoisesti vingutellaan kitaraa pahaenteisesti ennen kuin biisi lähtee käyntiin, ja lopussa kuuluu saundeja kuin rumpalin kapulat putoaisivat pataan jne.
Aivan kuin muusikot itsekin ymmärtäisivät, että nyt ollaan itse asiassa lähimpänä aktin, tapahtuman olemusta koko esityksen aikana. Samoin verryttelevät tai taistelunjälkeisissä tunnelmissa toisiaan pelien jälkeen lähikuvissa läpsivät jalkapalloilijat näyttävät tajuavan jotain ylväyttä noissa hetkissä. Myös joulukuusen syttyminen palamaan ennen tai jälkeen jouluaaton on dramaattisempaa kuin joulu itse. Jos jossain perheessä sellaista harrastetaan.
Joka tapauksessa: on olemassa biisejä, joiden intro lupaa niin hyvää kappaletta, ettei maailmassa voi sellaista olla.
17.12.2014 raapustetun pohjalta päivitetty versio
salaisuudet, onko niitä?
Teknis-rationaalisestihan "salaisuutta ei ole", vaan enemmän se menee kuten U2 loruilee: salaisuus on jotain, mikä kerrotaan toiselle. Missä tahansa kun luottamusfunktion kulmakerroin on positiivinen, paljastuu salaisuuksia, ja koska kaikki tuntevat toisensa ainakin jossain määrin noin 5-6 lenkin kautta, absoluuttista salaisuutta ei ole olemassakaan.
Erittäin mielenkiintoinen on - suorastaan politologisesti - sitten se seikka, että kenen pillin mukaan ja millä julkeudella valheellisia salailuleikkejä leikitään, ja miten salailuleikit sitten heijastuvat sellaiseen arjen "mauvaise foi" -tyyppiseen käytökseen, jossa ollaan ikään kuin maailmasta näkyvä yläpinta olisi koko totuus. Toistellaan fraaseja, jotka enemmän piilottaa kuin avaa todellisuutta; uskotaan asioita puolivillaisesti, koska luullaan tai pelätään toisten ajattelevan niin tai näin.
Tuosta yllä eritellystä salaisuuksien olemattomuuden teoreemasta voi johtaa edelleen myös juoruilun kaavan: jos jossain tuttavuusnoodissa jonkun osapuolen identiteetti on riippuvainen sellaisesta luottamusfunktiosta, joka ulkoistaa kolmannen tahon x, tahosta x tullaan juoruilemaan. Juoruilulla on mielestäni ratkaiseva merkitys totalitarismin tyyppisten tilojen kehittymiselle.
Mutta siitä sitten tuonnempana, kun olen palannut pohdinta-arkistoissa syvemmälle menneisyyteen, jossa käsittelin synkempiä teemoja kuin tätä nykyä.
muokattu 15.1.2015 päivätyn spekulaation siemenestä
Teknis-rationaalisestihan "salaisuutta ei ole", vaan enemmän se menee kuten U2 loruilee: salaisuus on jotain, mikä kerrotaan toiselle. Missä tahansa kun luottamusfunktion kulmakerroin on positiivinen, paljastuu salaisuuksia, ja koska kaikki tuntevat toisensa ainakin jossain määrin noin 5-6 lenkin kautta, absoluuttista salaisuutta ei ole olemassakaan.
Erittäin mielenkiintoinen on - suorastaan politologisesti - sitten se seikka, että kenen pillin mukaan ja millä julkeudella valheellisia salailuleikkejä leikitään, ja miten salailuleikit sitten heijastuvat sellaiseen arjen "mauvaise foi" -tyyppiseen käytökseen, jossa ollaan ikään kuin maailmasta näkyvä yläpinta olisi koko totuus. Toistellaan fraaseja, jotka enemmän piilottaa kuin avaa todellisuutta; uskotaan asioita puolivillaisesti, koska luullaan tai pelätään toisten ajattelevan niin tai näin.
Tuosta yllä eritellystä salaisuuksien olemattomuuden teoreemasta voi johtaa edelleen myös juoruilun kaavan: jos jossain tuttavuusnoodissa jonkun osapuolen identiteetti on riippuvainen sellaisesta luottamusfunktiosta, joka ulkoistaa kolmannen tahon x, tahosta x tullaan juoruilemaan. Juoruilulla on mielestäni ratkaiseva merkitys totalitarismin tyyppisten tilojen kehittymiselle.
Mutta siitä sitten tuonnempana, kun olen palannut pohdinta-arkistoissa syvemmälle menneisyyteen, jossa käsittelin synkempiä teemoja kuin tätä nykyä.
muokattu 15.1.2015 päivätyn spekulaation siemenestä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)