akateeminen tiedotus
Tällä hetkellä luennassa Martin Heideggerin ja Jacques Derridan aikaeroja käsittelevä yhteisteos "Aikaero – aika & ero".
Vahva suositukseni.
lauantai 6. lokakuuta 2018
perjantai 5. lokakuuta 2018
lajimme seksuaalisuus ja kulttuurin kaarre
Tähän väliin, koska en töiden vuoksi ehdi taas kirjoittamaan mitään harkittua saati järkevää, heitän vanhaa matskua, joka on alun perin ollut blogikommentti muualla. Koen merkitykselliseksi välillä hieman taustoittaa näitä juttuja, koska jotkut esim. "yksiavioisuusperversion" tyyppiset lahjattomuustutkimukselliset avainkäsitteet saattavat varmaankin antaa helposti hieman harhaanjohtavan vaikutelman näiden tekstien perusvireestä ja tarkoitusperistä.
Kyse on siis puhtaasta teoretisoinnista, ehkä hieman ilkikurisesta ja tietenkin subjektiivisen elämänkokemuksen piirissä syntyneestä, muttei sen sijaan esimerkiksi saarnoista jonkin tietyn elämäntavan puolesta tai jotakin elämäntapaa vastaan, eikä varsinkaan mistään sen militantimmasta.
---
... "Tässä lienee luonnon järjestys pelissä, lajiahan on kehitettävä, eikä valikoimaton kopulointi sitä asiaa palvele." ...
Ehkä enemmänkin niin, että juuri lajin kehitystä palveli aikanaan ihmisellä – ihminenhän ei ole varsinainen peto eikä edes simpanssin tyyppinen territoriaalinen itsestään selvästi ”patriarkaalinen” eläin, vaan sosiaaliselta järjestykseltään luonnossa ilmeisesti lähempänä bonoboa (pan paniscus) – nimenomaan ”valikoimaton kopulointi”. Ihminen on vaelteleva laumaeläin. Tästä voi olla jäänteenä mm. se, että aivan kuten bonoboilla, ihmisnaarailla on jotenkin luonnostaan enemmän kiinnostusta oman elämänpiirin laajennukseen (uutta väriä/verta viiva maahanmuuton ihanuus), kun taas uroksilla on keskimäärin hitusen territoriaalisemmat (niillä mennään mitä on viiva ählämit ulos) perusmieltymykset.
Kulttuurievoluutio ja tietoisuus, nuo kana ja muna, ovat emergoineet perheinstituution ja sen varaisen seksuaalisuuden, joka on siis oikeasti perversio, koetan nyt tähdentää, että tämä ei ole vitsi. Esimerkiksi juuri tuo mainittu naaraiden orgasmivaikeus on varmaankin peruja siitä, ettei ihmisnaarasta ole alun alkaen tarkoitettu tyydytettäväksi yksin vaan porukalla (kerralla!), niin paljon kuin tämä keskustelun kaikkia osapuolia varmaan ahdistaakin. (Vaikka uskoisi luonnonvalintamielteisiin kuinka, eihän miljoonastakaan yhdynnästä seuraa kuin yksi raskaus tietyllä aikajänteellä.) Jonkin verran asioita voi tässä kontekstissa ymmärrellä; esim. nuorten naisten seksuaalisuudessa on silmin nähden paljon sellaista, että jonkun on ikään kuin lunastettava se syyllisyys, että seksuaalisuus on käytännössä täysin eri kuin paperilla. Itsestään pihalla oleva ihminen alistuu käytännössä ja raivoaa teoriassa – esim. tällä hetkellä naiset, varsinkin nuoret, noudattavat kilpailu- ja pätemisyhteiskunnan vaatimuksia aivan uskomattomalla pieteetillä, lähes itsettöminä.
Esim. seksuaalivalinnan mielle saattaa olla tämän ajan kaikkeinideologisinta kamaa – yhdistelmä kristillistä neurasteniaa ja vallitsevaa liberaalia valintakulttia¹. Ihminen on tuhansien vuosien ajan peilannut seksuaalisuuttaan - osittain vankeudessa pitämänsä - euraasialaisen eläinkannan mukaan, kun taas alun alkaen seksuaalisuus on ollut, siinä missä muukin, metsässä kiertelevien laumojen sisäinen asia. Esim. Freudin teorioissa näkyilee kai paljon tätä Grimmin satujen maisemista siirrettyä settiä, että ei pysty enää piirtämään tiettyä totaaliseksuaalisuutta² kaiken taakse, vaan suistuu Nietzsche-harhaan ja näkee maailman siten, että alkubarbariassa kaikki oli hurjempaa ja vallan läpitunkemaa, kun taas todellisuudessa kaksi tärkeintä kulttuurievoluution emergoimaa omistusinstituutiota – miehen omistussuhde naiseen, naisen omistussuhde lapseen – taitavat olla aika uusia, ja ne ovat monen hyvän asian lisäksi aika suuressa vastuussa kaikenlaisesta yhteisöjensisäisestä väkivallasta.
Nykyisessä kulttuurissa noiden kahden omistusrelaation yläpintaa taitavat olla sininen liberalismi (tässä kommenttiketjussa mm. ajatus, että naiset pitää ”viime kädessä” hankkia työllä) ja punavihreä liberalismi, joka laajentaa äiti-lapsi-suhteen tunnelman koko yhteiskuntaa koskevaksi normiksi.
2017/11/11
¹) Jos eivät työt sun muut menevämpien metkut häiritsisi jatkuvasti, tuota voisi perata enemmänkin, mitenkä
kulttuurin kaarrevaiheessa kaksi eri mentaalimassaa juottuvat kiinni toisiinsa muodostaen jonkinlaisen sidoksen,
vähän kuin jossain peruskoulun luonnontieteissä puhuttiin tällaisista kuin "kovalenttinen sidos" jne.
Esimerkiksi nykyään otetaan jotenkin 'perverssi aines' (kovuus) puolivillaisesta kristinuskosta ja mukamas
'pehmeä' aines liberalismista/valistuksesta, mutta todellisuudessa lopputulos on kumpaakin 'kovempi', koska -
kärjistetysti - kaikki haluavat menestyä ja viihtyä, mutta kukaan ei oikein jaksaisi mahdollistaa sitä toisille. Tai
jotenkin noin.
Idea siis, että nuo ennen toista maailmansotaa vielä napit vastakkain olleet mentaalimassat ovat jotenkin
tämän blogimerkinnän kommenteissa vuosia sitten tarkoittamassani mielessä "kuluneet reunoistaan", ja nyt ne ovat
fuusioitumassa muodostaen kulttuuriin tyylipuhtaan 90°n kulman, jota sisältä päin koettuna luullaan edistykseksi.
Eli pohjimmiltaan aviojärjestelmään palautuva omaisuuden ja instituutiovallan arvostus yhdistyy omaan
neuroottiseen kampittamiseensa jättäen ulkopuolelle ne, jotka noudattivat edellistä kulttuurikautta "bona fide".
(Esim. tyypillisesti maalaiset, tasa-arvon tosissaan ottavat vasemmistolaiset, kierousvajeiset l. ideologisista syistä
automaattiseen valta-asemaan kuvitellut "valkoiset keski-ikäiset miehet" jne.) - Itä-Euroopan nykyinen
konservatiivinen regressio saattaisi olla hieman sama ilmiö kuin pitkän ajoneuvon peräpään heitto kaarteessa
vastakkaiseen suuntaan.
²) Tällä on erinäisiä seurauksia mm. sille myytille, että pornografia olisi jotenkin "tunteeton" seksuaalisuuden muoto.
Enemmänkin se on realistisempi kuva ihmisen seksuaalisuudesta eräänlaisena sähköilmiönä, jonka valtaan porukka
joutuu jossain tilanteessa, ja jonka osallistuja kokee osaksi sisältä, osaksi ulkoa. Näin mm. sadomasokismi voisi olla
yritys "totaaliseksuaalisuuden" simulointiin, eli siinä pyritään olemaan "seksuaalisuuden sisällä" sen sijaan että
"tehdään sitä", eli sen annetaan myös "kohdistua itseen".
Luultavasti "parisuhteen" instituution hankaluudet juontuvat siitäkin, että niissä tuo koko alkujaan valtaan liittyvä
sähköilmiö yritetään väkisin kesyttää jonkinlaisiin uomiin, jolloin valta ja jopa sadismi eri muodoissaan tyypillisesti
pääsee tihkumaan ajan myötä koko elämänmuotoon, ikään kuin ulos mielekkäästä kontekstistaan. Samalla
yksiavioisuus perversiomuotona luo omaksi varjokseen itse eniten tuomitsemansa seksuaalisuuden muodot, joissa
seksuaalisuuden tietty "sähköisyydestä" eläminen ja frustraationvaraisuus tulee ilmiselvänä esiin, kuten esim.
prostituution ja pedofilian.
Tähän väliin, koska en töiden vuoksi ehdi taas kirjoittamaan mitään harkittua saati järkevää, heitän vanhaa matskua, joka on alun perin ollut blogikommentti muualla. Koen merkitykselliseksi välillä hieman taustoittaa näitä juttuja, koska jotkut esim. "yksiavioisuusperversion" tyyppiset lahjattomuustutkimukselliset avainkäsitteet saattavat varmaankin antaa helposti hieman harhaanjohtavan vaikutelman näiden tekstien perusvireestä ja tarkoitusperistä.
Kyse on siis puhtaasta teoretisoinnista, ehkä hieman ilkikurisesta ja tietenkin subjektiivisen elämänkokemuksen piirissä syntyneestä, muttei sen sijaan esimerkiksi saarnoista jonkin tietyn elämäntavan puolesta tai jotakin elämäntapaa vastaan, eikä varsinkaan mistään sen militantimmasta.
---
... "Tässä lienee luonnon järjestys pelissä, lajiahan on kehitettävä, eikä valikoimaton kopulointi sitä asiaa palvele." ...
Ehkä enemmänkin niin, että juuri lajin kehitystä palveli aikanaan ihmisellä – ihminenhän ei ole varsinainen peto eikä edes simpanssin tyyppinen territoriaalinen itsestään selvästi ”patriarkaalinen” eläin, vaan sosiaaliselta järjestykseltään luonnossa ilmeisesti lähempänä bonoboa (pan paniscus) – nimenomaan ”valikoimaton kopulointi”. Ihminen on vaelteleva laumaeläin. Tästä voi olla jäänteenä mm. se, että aivan kuten bonoboilla, ihmisnaarailla on jotenkin luonnostaan enemmän kiinnostusta oman elämänpiirin laajennukseen (uutta väriä/verta viiva maahanmuuton ihanuus), kun taas uroksilla on keskimäärin hitusen territoriaalisemmat (niillä mennään mitä on viiva ählämit ulos) perusmieltymykset.
Kulttuurievoluutio ja tietoisuus, nuo kana ja muna, ovat emergoineet perheinstituution ja sen varaisen seksuaalisuuden, joka on siis oikeasti perversio, koetan nyt tähdentää, että tämä ei ole vitsi. Esimerkiksi juuri tuo mainittu naaraiden orgasmivaikeus on varmaankin peruja siitä, ettei ihmisnaarasta ole alun alkaen tarkoitettu tyydytettäväksi yksin vaan porukalla (kerralla!), niin paljon kuin tämä keskustelun kaikkia osapuolia varmaan ahdistaakin. (Vaikka uskoisi luonnonvalintamielteisiin kuinka, eihän miljoonastakaan yhdynnästä seuraa kuin yksi raskaus tietyllä aikajänteellä.) Jonkin verran asioita voi tässä kontekstissa ymmärrellä; esim. nuorten naisten seksuaalisuudessa on silmin nähden paljon sellaista, että jonkun on ikään kuin lunastettava se syyllisyys, että seksuaalisuus on käytännössä täysin eri kuin paperilla. Itsestään pihalla oleva ihminen alistuu käytännössä ja raivoaa teoriassa – esim. tällä hetkellä naiset, varsinkin nuoret, noudattavat kilpailu- ja pätemisyhteiskunnan vaatimuksia aivan uskomattomalla pieteetillä, lähes itsettöminä.
Esim. seksuaalivalinnan mielle saattaa olla tämän ajan kaikkeinideologisinta kamaa – yhdistelmä kristillistä neurasteniaa ja vallitsevaa liberaalia valintakulttia¹. Ihminen on tuhansien vuosien ajan peilannut seksuaalisuuttaan - osittain vankeudessa pitämänsä - euraasialaisen eläinkannan mukaan, kun taas alun alkaen seksuaalisuus on ollut, siinä missä muukin, metsässä kiertelevien laumojen sisäinen asia. Esim. Freudin teorioissa näkyilee kai paljon tätä Grimmin satujen maisemista siirrettyä settiä, että ei pysty enää piirtämään tiettyä totaaliseksuaalisuutta² kaiken taakse, vaan suistuu Nietzsche-harhaan ja näkee maailman siten, että alkubarbariassa kaikki oli hurjempaa ja vallan läpitunkemaa, kun taas todellisuudessa kaksi tärkeintä kulttuurievoluution emergoimaa omistusinstituutiota – miehen omistussuhde naiseen, naisen omistussuhde lapseen – taitavat olla aika uusia, ja ne ovat monen hyvän asian lisäksi aika suuressa vastuussa kaikenlaisesta yhteisöjensisäisestä väkivallasta.
Nykyisessä kulttuurissa noiden kahden omistusrelaation yläpintaa taitavat olla sininen liberalismi (tässä kommenttiketjussa mm. ajatus, että naiset pitää ”viime kädessä” hankkia työllä) ja punavihreä liberalismi, joka laajentaa äiti-lapsi-suhteen tunnelman koko yhteiskuntaa koskevaksi normiksi.
2017/11/11
¹) Jos eivät työt sun muut menevämpien metkut häiritsisi jatkuvasti, tuota voisi perata enemmänkin, mitenkä
kulttuurin kaarrevaiheessa kaksi eri mentaalimassaa juottuvat kiinni toisiinsa muodostaen jonkinlaisen sidoksen,
vähän kuin jossain peruskoulun luonnontieteissä puhuttiin tällaisista kuin "kovalenttinen sidos" jne.
Esimerkiksi nykyään otetaan jotenkin 'perverssi aines' (kovuus) puolivillaisesta kristinuskosta ja mukamas
'pehmeä' aines liberalismista/valistuksesta, mutta todellisuudessa lopputulos on kumpaakin 'kovempi', koska -
kärjistetysti - kaikki haluavat menestyä ja viihtyä, mutta kukaan ei oikein jaksaisi mahdollistaa sitä toisille. Tai
jotenkin noin.
Idea siis, että nuo ennen toista maailmansotaa vielä napit vastakkain olleet mentaalimassat ovat jotenkin
tämän blogimerkinnän kommenteissa vuosia sitten tarkoittamassani mielessä "kuluneet reunoistaan", ja nyt ne ovat
fuusioitumassa muodostaen kulttuuriin tyylipuhtaan 90°n kulman, jota sisältä päin koettuna luullaan edistykseksi.
Eli pohjimmiltaan aviojärjestelmään palautuva omaisuuden ja instituutiovallan arvostus yhdistyy omaan
neuroottiseen kampittamiseensa jättäen ulkopuolelle ne, jotka noudattivat edellistä kulttuurikautta "bona fide".
(Esim. tyypillisesti maalaiset, tasa-arvon tosissaan ottavat vasemmistolaiset, kierousvajeiset l. ideologisista syistä
automaattiseen valta-asemaan kuvitellut "valkoiset keski-ikäiset miehet" jne.) - Itä-Euroopan nykyinen
konservatiivinen regressio saattaisi olla hieman sama ilmiö kuin pitkän ajoneuvon peräpään heitto kaarteessa
vastakkaiseen suuntaan.
²) Tällä on erinäisiä seurauksia mm. sille myytille, että pornografia olisi jotenkin "tunteeton" seksuaalisuuden muoto.
Enemmänkin se on realistisempi kuva ihmisen seksuaalisuudesta eräänlaisena sähköilmiönä, jonka valtaan porukka
joutuu jossain tilanteessa, ja jonka osallistuja kokee osaksi sisältä, osaksi ulkoa. Näin mm. sadomasokismi voisi olla
yritys "totaaliseksuaalisuuden" simulointiin, eli siinä pyritään olemaan "seksuaalisuuden sisällä" sen sijaan että
"tehdään sitä", eli sen annetaan myös "kohdistua itseen".
Luultavasti "parisuhteen" instituution hankaluudet juontuvat siitäkin, että niissä tuo koko alkujaan valtaan liittyvä
sähköilmiö yritetään väkisin kesyttää jonkinlaisiin uomiin, jolloin valta ja jopa sadismi eri muodoissaan tyypillisesti
pääsee tihkumaan ajan myötä koko elämänmuotoon, ikään kuin ulos mielekkäästä kontekstistaan. Samalla
yksiavioisuus perversiomuotona luo omaksi varjokseen itse eniten tuomitsemansa seksuaalisuuden muodot, joissa
seksuaalisuuden tietty "sähköisyydestä" eläminen ja frustraationvaraisuus tulee ilmiselvänä esiin, kuten esim.
prostituution ja pedofilian.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)