sininen
Pellot kuhisevat ja aaltoilevat kuin ylängön kiharat hiukset. Olen ollut tällä tiellä tuhansia kertoja, mutten ole koskaan kohdannut ketään. Jalkani putoilevat raskaina pölyiseen hiekkaan, taakse jäänyt rinne kuiskii luonnonvoimista, jotka iltapäivä salaa. Käännyn yhtäkkiä kuin tervehtiäkseni kaikkea poissaolevaa: joki ja taivas kuuntelevat melkein samanvärisinä, niiden sävy sointuu hetken epätodelliseen raukeuteen.
*
Huoneessa kierivät kaikki siniset. 80-luvun mansikkagrandi, siniseksi maalattu puuhuonekalu ja suurkaupungin yötaivaan rakoileva tummuus valssivat hitaasti kuin savu, laihoine sormineen ne ovat kietoneet kaksi hahmoa yhteen. Kaikista vaalein sininen sykkii hyvin vaaleana, miltei harmaanvalkeana. Olen suudellut hänen huuliaan, kaulaansa ja rintojaan, nähnyt ilon hänen kasvoillaan. Pian sini sakeutuu, hetki tiivistyy silmien erottamattomiin.
