les amateurs
Jotenkin tekee enenevästi mieli heittää jotain päiväkirjamaista, ihan kun ei enää välillä tiedä, miten ja mihin jaksaisi tarttua. Kun systeemi ei salli sielulle mitään "rataa" jolla voisi mennä omalla maksimitehollaan kohti jotain mieltä, niin ihmettelylle nousee tarve... mutta sitten:
Tavallaan tämmöinen tietty amatöörimäisyys ja kerhomaisuus kaikessa. Oikeasti: amatööri rakastaa tekemisiään, siitä sana tulee, ja juuri tämä mihinkään "tulosvastuuseen" (en nyt tarkoita taloutta) sitomattoman "ajattelun" määrä, epäviitseliäisyys banaliteetin tajussa ja hyväksynnässä, on nykyisessä ennuin ajassa äärettömän määrittävää. Niillä elämänalueilla - esim. jalkapallossa - joilla maailman hiomistyölle altistumisen tunnen, ei pitkälle pötkisi tällä otteella. Tosin kyllä urheilukin on muuttunut robottimaisemmaksi. Vaikutteita ei ehdi eikä tarvitse ottaa kovin yllättäviltä suunnilta.
En usko, että tää on uutta, vaan varmaankin eräänlaista pikkuporvarillisuuden ydinmehua. Tyyliin tämmöistä Niitse-hommaa: järjen ja vastuun voi houria pois kulttimaisella paatoksella. Sitä voi tehdä monella tyylillä. Netti on luonut tälle aivan käsittämättömät apajat. Sitä näkee etiooppivaimon kulttuurisen homogeenisyyden tavoittelijalla, korealaisvaimon Hankamäen esittämien kritiikkien lyttääjällä, ja niin edelleen loputtomiin. En tiedä mitä muuta varmaa voi edes sanoa kuin että erotiikan suhteen on tehty viime aikoina jotain aivan vitun pieleen.
Joku voi ajatella läpi elämänsä ja päätyä syntymätyperien poliisikoulussa flopanneiden kaappilahtarien selkääntaputtelemaksi, toinen juttelee mukavia ja saa komppaajakseen jonkun, jonka mielestä lähikaupan pulloautomaatin rikkoutumiseen syyllinen on Putin. Ja juuri kun ajattelisi, että tästä ei hulluus enää sakene, näkee jonkun näitä em. hahmoja suorastaan ammatikseen vihaavan loukkaantuvan siitä, että Harry Potterin kirjoittajan mielestä naissukupuoli eksisteeraa maailmassamme.
Sinälläänhän näillä ei ole millään hirveästi väliä, mutta tunnevammaisuuden taustasyvyys kyrpii, koska se nyt osuu omaankin elämään.
Otan tämän parahduksen varmaan pois pian. Nyt tulee näitä, oon jotenkin näissä ihmetyksissä menossa. Kukapa näistä mitään hyötyy.
torstai 18. kesäkuuta 2020
keskiviikko 17. kesäkuuta 2020
kyökkihistoria
Kyökkihistoria, siis siinä mielessä kuin on olemassa kyökkipsykologiaa. Hypernarraatio. Kuvitelma, että tapahtumat ovat jäännöksetön ja muuta sisältämätön kuva sisäisistä prosesseista. Olisi periaatteessa purettavissa ehkä riittävällä määrällä jonkinlaisia aktiivisia ei-transitiivisia verbejä.
Ei näin: "Tavalliset ihmiset ovat taistelleet itselleen oikeutensa, mutta paljon on vielä tehtävää¹" Eikä näin: "Yhteiskunta taantuu monikulttuurisuuden seurauksena²" Vaan enemmänkin jotenkin näin:
"Hän lipui vahvasti ja mulkoili karnevaalin hengessä. Kansa vietti vahingossa aikaa koordinaatiston eri osissa. Sillan kupeessa hän osti luottamuksensa kulmikkuuden osoituksena arpakuution. Joka näki tämän, ei voinut enää nukkua ilman onnea. Jossakin kaukana valittiin maailmanennätys, joka jäi taitavasti jäljelle. Maanjäristys todennäköistyi hieman."
1, 2) Tämä tietty mentaalinen topografiantajuttomuus on hyvin masentava piirre ajassamme.
Tavalliset ihmiset eivät tyypillisesti ole taistelleet itselleen sen enempää oikeuksia kuin vaikka
jotain informaatioyhtiöiden ylivaltaa edes huomataan nykyäänkään, saati vastustetaan.
Sen sijaan he ovat katsoneet teevestä onnenpyörää ja pohtineet onnentyttö Marikan kampausta.
Valtarakenne vain lähinnä inkarnoitui heissä uusissa olosuhteissa eri tavalla.
Esimerkkejä: orjien vapautus teollisuushalpatyövoimaksi, naisten itsehyväksyntävajeen hyötykäyttö
ihmisten kilpailuttamisen katalyyttinä "itsen toteuttamisen" tyyppisissä meemeissä, ja niin edelleen.
Samoin "kulttuurien törmäys" tms. on hypernarraatio sen päälle, kun isäntäväen egot lyssähtävät
maailmankartalle runsaan matkustelun ja globaalin (virtuaalisen) kaupan myötä, ja valtakulttuurin
sisäinen roolitus latistuu. Oikeasti iso muutos on ennennäkemätön välinpitämättömyys, jolle
"kirjavuuden" illuusio antaa tiettyä näennäistä moraalista ryhtiä.
Historiaa olisi aina kirjoitettava siitä tajuamuksesta käsin, että suurin osa maailman ihmisistä ei
näe maailmassa mitään muuta kuin että miten päin karvat toisen naamassa sojottaa.
Tämä ei toki tarkoita, etteikö historiaa voisi ymmärtää ollenkaan tai että mikä tahansa
narraatio olisi yhtä laadukas. Tarkoitan lähinnä, että todelliset langat ja kausaliteeti ovat
mitä luultavimmin näkymättömämpiä kuin arki-intuitio sanelee.
Kyökkihistoria, siis siinä mielessä kuin on olemassa kyökkipsykologiaa. Hypernarraatio. Kuvitelma, että tapahtumat ovat jäännöksetön ja muuta sisältämätön kuva sisäisistä prosesseista. Olisi periaatteessa purettavissa ehkä riittävällä määrällä jonkinlaisia aktiivisia ei-transitiivisia verbejä.
Ei näin: "Tavalliset ihmiset ovat taistelleet itselleen oikeutensa, mutta paljon on vielä tehtävää¹" Eikä näin: "Yhteiskunta taantuu monikulttuurisuuden seurauksena²" Vaan enemmänkin jotenkin näin:
"Hän lipui vahvasti ja mulkoili karnevaalin hengessä. Kansa vietti vahingossa aikaa koordinaatiston eri osissa. Sillan kupeessa hän osti luottamuksensa kulmikkuuden osoituksena arpakuution. Joka näki tämän, ei voinut enää nukkua ilman onnea. Jossakin kaukana valittiin maailmanennätys, joka jäi taitavasti jäljelle. Maanjäristys todennäköistyi hieman."
1, 2) Tämä tietty mentaalinen topografiantajuttomuus on hyvin masentava piirre ajassamme.
Tavalliset ihmiset eivät tyypillisesti ole taistelleet itselleen sen enempää oikeuksia kuin vaikka
jotain informaatioyhtiöiden ylivaltaa edes huomataan nykyäänkään, saati vastustetaan.
Sen sijaan he ovat katsoneet teevestä onnenpyörää ja pohtineet onnentyttö Marikan kampausta.
Valtarakenne vain lähinnä inkarnoitui heissä uusissa olosuhteissa eri tavalla.
Esimerkkejä: orjien vapautus teollisuushalpatyövoimaksi, naisten itsehyväksyntävajeen hyötykäyttö
ihmisten kilpailuttamisen katalyyttinä "itsen toteuttamisen" tyyppisissä meemeissä, ja niin edelleen.
Samoin "kulttuurien törmäys" tms. on hypernarraatio sen päälle, kun isäntäväen egot lyssähtävät
maailmankartalle runsaan matkustelun ja globaalin (virtuaalisen) kaupan myötä, ja valtakulttuurin
sisäinen roolitus latistuu. Oikeasti iso muutos on ennennäkemätön välinpitämättömyys, jolle
"kirjavuuden" illuusio antaa tiettyä näennäistä moraalista ryhtiä.
Historiaa olisi aina kirjoitettava siitä tajuamuksesta käsin, että suurin osa maailman ihmisistä ei
näe maailmassa mitään muuta kuin että miten päin karvat toisen naamassa sojottaa.
Tämä ei toki tarkoita, etteikö historiaa voisi ymmärtää ollenkaan tai että mikä tahansa
narraatio olisi yhtä laadukas. Tarkoitan lähinnä, että todelliset langat ja kausaliteeti ovat
mitä luultavimmin näkymättömämpiä kuin arki-intuitio sanelee.
maanantai 15. kesäkuuta 2020
tunteiden ja tiedon geometriaa II
Terve instituutio, vallan laskos, sisältää illuusion siitä, että sitä voidaan kehittää ja muuttaa sitä rajaavista käsitteistä, omasta hiestään käsin. Tämä selittää ihmistieteiden ja taiteiden kentälle ominaisen jakautumisen yksityiselämässään "yllättävän naiiveihin" protagonisteihin, sosiaalisesti äärimmäisen naiiveihin kriitikoihin ja kommentaattoreihin sekä näitä pelleinään hyötykäyttäviin taviksiin.
*
Tavalliset ihmiset ovat insituutioiden todellisia eksperttejä. He eivät ehdi edes yllättyä, kun uusi kapina tuottaa uuden pettymyksen tai uusi kehitys uutta huonoutta: he ovat tämä huonous itse.
*
Pienen ihmisen puolelle asettujan ajattelusta lohkaistaan kakkulapiolla sen kokoinen ja muotoinen pala kuin huonouden seuraavan selviämisen kannalta on tarpeen. Jos pala on herkullinen, muutoksen tuulessa lepattajalle annetaan rapsutus. Instituution konservointi metamorfoosilla on hänen työnsä.
*
Muutoksen tuuli, muutoksen tuulikaappi, muutoksen tuulitunneli. Institituution tunto- ja paineentasauselin, instituution aerodynaamisten ominaisuuksien testilaitos. Muutoksen tuulipuku, ikuinen Esa Saarinen liikuttumassa siitä, kun saman instanssit ovat yksimielisiä "jostain perimmäisestä". Toisaalta ikuinen änkyrä pettymässä, kun tämänkertainenkaan riita ei puhdistanut ilmaa: vääryys oli jälleen kerran kietoutunut huonouteen setvimättömästi.
*
Otapa tästä maailmasta selvää: suurin osa yleistyksistä, leimoista ja ennakkoluuloista osuu loistavasti maaliinsa. Mutta maali on vaikeasti rajattava atomikasa ikuisessa vaelluksessa läpi kosmoksen. Virhemarginaalin sisältö on tiedon tiivistymä.
Terve instituutio, vallan laskos, sisältää illuusion siitä, että sitä voidaan kehittää ja muuttaa sitä rajaavista käsitteistä, omasta hiestään käsin. Tämä selittää ihmistieteiden ja taiteiden kentälle ominaisen jakautumisen yksityiselämässään "yllättävän naiiveihin" protagonisteihin, sosiaalisesti äärimmäisen naiiveihin kriitikoihin ja kommentaattoreihin sekä näitä pelleinään hyötykäyttäviin taviksiin.
*
Tavalliset ihmiset ovat insituutioiden todellisia eksperttejä. He eivät ehdi edes yllättyä, kun uusi kapina tuottaa uuden pettymyksen tai uusi kehitys uutta huonoutta: he ovat tämä huonous itse.
*
Pienen ihmisen puolelle asettujan ajattelusta lohkaistaan kakkulapiolla sen kokoinen ja muotoinen pala kuin huonouden seuraavan selviämisen kannalta on tarpeen. Jos pala on herkullinen, muutoksen tuulessa lepattajalle annetaan rapsutus. Instituution konservointi metamorfoosilla on hänen työnsä.
*
Muutoksen tuuli, muutoksen tuulikaappi, muutoksen tuulitunneli. Institituution tunto- ja paineentasauselin, instituution aerodynaamisten ominaisuuksien testilaitos. Muutoksen tuulipuku, ikuinen Esa Saarinen liikuttumassa siitä, kun saman instanssit ovat yksimielisiä "jostain perimmäisestä". Toisaalta ikuinen änkyrä pettymässä, kun tämänkertainenkaan riita ei puhdistanut ilmaa: vääryys oli jälleen kerran kietoutunut huonouteen setvimättömästi.
*
Otapa tästä maailmasta selvää: suurin osa yleistyksistä, leimoista ja ennakkoluuloista osuu loistavasti maaliinsa. Mutta maali on vaikeasti rajattava atomikasa ikuisessa vaelluksessa läpi kosmoksen. Virhemarginaalin sisältö on tiedon tiivistymä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)