Me kaikki tiedämme tunteen:  joskus menestyvinkin ihminen saattaa kokea, että vaikka kaikki olisi paikallaan, elämästä puuttuu jotain - se ratkaiseva jokin, joka vasta tekee elämästä samettisen täyteläisen.

         Arjen alati kiihtyvässä kiireessä voi olla vaikeaa yhdistää työ, läheiset ja harrastukset - ja loihtia vielä kotiisi juuri se oikea tunnelma.

  Oletko riittävän sivistynyt sanoaksesi laatuoluen äärellä "Praha on aivan mahtava paikka", mutta myös riittävän sivistymätön ollaksesi ymmärtämättä paikallisten sadattelut tukkiessanne kaltaistesi kanssa Kaarlen sillan? Oletko kenties mielestäsi jonkin alan grand old man tai lady, mahdollisesti harjoittelijoita taitavasti ketjuttava suuren laitoksen johtaja, joka ansaitsee parempaa - mutta aikaa ei vain löydy tunnelmaseikoille?

 Vai oletko menestyneenä yrittäjänä päätynyt vasten tahtoasi yhteiskunnan tukipilariksi, kun pohjimmiltasi haluaisit nimenomaan välttää pohjoismaista ryöstöverotusta ja viettää puolet vuodesta Kanarialla? Oletko ulkoistanut jo kaiken Valko-Venäjälle ja Intiaan tuntematta silti koskaan, että olisi hetki aikaa annettavaksi itselle?

Ihmiselämässä voi muodostua monellakin tavalla tilanne, jossa kaipaamme sivistyneesti painostavaa itäeurooppalaista tunnelmaa - mutta meillä ei ole aikaa ja mahdollisuuksia järjestää sitä lukemalla, ajattelemalla tai menemällä vaikkapa töihin omiin yrityksiimme lattiatasolle tai alihankkijoina. Ylellisissä illanistujaisissa, rauhallisina koti-iltoina tai hauskoissa grillijuhlissa voi syntyä tarve tehdä vaikutus kulttuuria huokuvalla ilmapiirillä, joka loihtii kodistasi silmissäsi ja läheistesi mielessä salongin, kirjaston tai keskiaikaisen kirkon ilman kustannustehottomia muunnostöitä.

       Siksi saatamme nyt markkinoille EmuloDesign®-konseptimme uuden mallisarjan. Huviloita, verantoja ja ullakkohuoneistoja silmällä pitäen suunniteltu alkuperäinen A. P. Tšehov -emulaattorimallistomme täydentyy nyt uusilla innovatiivisilla F. Kafka -emulaattoreilla. Sarjan mallit L230, L330 ja KL340 vastaavat kaikkiin ajateltavissa oleviin tarpeisiin: ne takaavat lukeneesti apean tai halutessasi jopa pahantuulisen tunnelman niin nyyttikesteihin, elokuvailtoihin kuin edustushetkiinkin.

  Uudessa kafkaemulaattorimallistossamme on riittoisat ja turvalliset litiumioniakut. Emulaattorin voi liittää Modbus-väylään. Takkiosa on älykangasta, joka reagoi pienimpäänkin tuulenvireeseen kasaan supistuen. Samalla verhoilun sisällä piilossa älykäs Franzie®-liitäntäteline ohjaa väyläsignaalin emulaattorin valaisimeen, jonka ympäristöä säästävä LED-valo alkaa vilkkua painostavan hitaasti ja epämääräisesti - vaikka keskellä yötä.

    Aiemmasta tšehovemulaattori-mallisarjasta poiketen lyijy ei jakaudu tasaisesti ympäri laitetta, vaan se on keskitetty jalustaan - sen ansiosta Kafkasi pysyy pystyssä ja emuloi eteeristä ahdistusta äärimmäisissäkin olosuhteissa. Näin laite takaa koko perheelle tunnelman, jonka vaiheluväli ulottuu asetuksista riippuen huvittavasta tylsistyttävään tai inhottavasta kamalaan. Kafkaemulaattorin varsinainen vahvuus on kuitenkin sen hiljaisuus: esikuvansa mukaisesti emulaattori on hiljaa, ellei kysytä - ja halutessasi kysyttäessäkin. Kafkan voi ohjelmoida käynnistymään yöllä, mikäli haluat yllättää läheisesi. Emulaattori on Bluetooth-yhteensopiva, joten sitä voi käyttää Apple Storesta parilla napsautuksella ladattavissa olevalla KafkaMe®-sovelluksellamme.

 Tervetuloa tutustumaan F. Kafka -emulaattorisarjan laitteisiin! Jälleenmyyjämme auttavat sinua mielellään sinulle sopivimman mallin valinnassa. He myös auttavat sinut alkuun laitteesi käytössä ja ovat vuorokauden ympäri tukenasi mahdollisissa ongelmatilanteissa. Kafkuuta elämäsi!

Jotkut uskovat tasapainoon ja vakauteen kuin osaisivat lausua ärrän kieli suorassa.

linzin portaat

"Hyvä, vanha ystävä!", Kiiltomato palkitsee minua pyöräni samanvärisyydestä omansa kanssa. "Keltainen on oikein trendaava väri nykyään!" Emme ole nähneet kahteenkymmeneen vuoteen. Kuulumisten läpikäynnin ensi vaiheissa parvekkeelta olohuoneen keskelle on ilmestynyt maastopyörä, joka on teipattu täyteen heijastavaa keltaista teippiä. Käytyään pikaisesti läpi maailmanpolitiikan - "meidän ei tarvitse keskustella asiasta, tiedämme kyllä ketkä naruista vetelevät" - ystäväni tarjoaa minulle kahvia ja alkaa kertoa minulle innokkaasti arkensa nyansseista.

"Kiiltoteippi maksoi 399 metriltä. Saan sitä yhdeltä kaverilta alennushintaan", Kiiltomato selvittää. - "Ja nämä juomapullot ovat siis oikeasti pelkästään valaisemassa tässä?" - "Voi niistä juoda kun avaa ne kokonaan, mutta en käytä niitä sellaiseen. Aion mennä tänä vuonna pyöräilijöiden kulkueeseen, katsos tämä on tällainen marketing. Tänä vuonna, tunnen sen, minut kutsutaan pyöräni takia päänäyttömälle. Aion päästä lehteen!"

Pyörä on kieltämättä aikamoinen ilmestys. Keltaista teippiä on riittänyt vanteiden pinnoihinkin, sarja ylimääräisiä juomapulloja hohtaa vaihtelevissa väreissä ja pyörä näyttää olevan muutenkin eräänlainen valonkantoteline. "Juomapulloissa olevissa LED-valoissa on lapsilukot. Katso, pystyn käyttämään niitä älypuhelimeltani! Tämä on erittäin hyvä malli, joka maksoi vain 4990. Sain alennettuun hintaan yhdeltä tyypiltä, jonka kanssa teimme joskus bisneksiä. Valokeila ei hajoa."

"Olen tehnyt ylipäätään kaikenlaisia bisneksiä. Olen sellaisessa porukassa, en ehkä raaskisi kertoa..." - "Miksi et?" - "Ei mitään. Tai siis... on tämmöisiä tapahtumia, silmäätekevien tapahtumia. Me menemme niihin kutsumattomina. Me pyydämme tupakkatauolla tai muuten ulkona oleskelevilta rannekkeet, leikkaamme ja liimaamme ne. Ja kun tavallaan tässä jo on piireissä, kaikki voivat kuvitella, että meidät on kutsuttu. Emme me mitään pahaa siellä... sinne kemuihin vain on mukava mennä, siinä se! Minä menen vain siksi, että minua ärsyttää, ettei minua kutsuta. En ole mikään snobi." - "Pyydätte rannekkeet? Vai tarkoitatko..." Kiiltomato on 125 kiloa ja kalju. - "Eheei, en minä mitään sellaisia... ihan laillisuuden rajoissa tämä pysyy noin niin kuin periaatteessa, ainakin niin kauan kuin ei tee tyhmyyksiä. Vaikka onhan minulle hyötyä siitä, että olen sitten ei-salaisilla keikoillani itse portsari, ja päinvastoin", Kiiltomato naureskelee silmät lapsen luottavaisuutta henkivillä rypyillä.

*

Kun ystäväni on saanut runsaat eväänsä huolellisesti valmisteltua patikointiamme varten, lähdemme vuorille. Etappien välit kuljetaan bussilla. Joka pysäkin jälkeen kuuluu kuulutus, jonka mukaan kaupungin sisäiset liput ja kortit eivät ole voimassa kaupungin rajan jälkeen, vaikka Kiiltomato on väittänyt uppiniskaisesti koko ajan päinvastaista. "Niin, sinulle on varmaan vaikeaa tämmöinen jousto, kun tulet kaukaa ja olet vielä sellainen humanoidi... vai mikä se nyt on, humanisti. Sinä näet varmaan tämmöisen vähän varkautena, mutta luota minuun, ymmärrän sinua hyvin. En minäkään tykkää huijata tahallaan. En minä yleensä näin..." Katselen muualle rahtusen hermostuneena. "Tämä on outoa...", Kiiltomato jatkaa hermojeni kiristymisen mestarillisesti aistien. - "Miten niin outoa? Lakkaa venkoilemasta. Selvä juttu: meidän olisi pitänyt ostaa ylimääräiset liput", töksäytän viimein pahantuulisena.

Tunnistan yhtäkkiä Kiiltomadon sumeilemattoman selviytyjäluonteen alta pilkottavan hyväksynnän himon, suoranaisen psyykkisen hädän. Hän ei ole muuttunut 30 vuodessa tippaakaan. Minusta tuntuu häijyltä ahdistaa häntä, ja lopetankin hetkeksi osaltani koko keskustelun. "Outoa... ne on muuttaneet sääntöjä. Ne muuttuu koko ajan. Ei tässä enää tiedä, miten olla rehellinen tai epärehellinen, ne on niin outoja nämä säännöt, ja ne muuttuvat koko ajan. Minäkin olen mennyt tässä vaikka minkälaisilla lipuilla, muistan aivan selvästi ja jopa vannon", Kiiltomato jatkaa seuraavan parin pysäkin ajan hieman itkuiseen vivahtavaa monologiaan. Perillä hän tuttuun tyyliinsä jututtaa yhtä ihmistä sataa metriä kohden jostakin aiheesta, tällä kertaa useimmin päivitelläkseen sekavaa lippusysteemiä. "Nämä ovat kyläläisiä. Hyviä ihmisiä. Kertovat rehellisesti, minä päivänä lipputarkastaja on töissä, kunhan kysyt."

Pian istuskelemme pureskelemassa evästä parin nähtävyydeksi kelpaavan jättimäisen puun juurella. "Nämä ovat arvokkaita puita, koska ovat täällä päin hyvin harvinaisia", Kiiltomato taustoittaa. - "Suomessa -" "Niin no, tietysti, eivät nämä varmaan sinulle niin harvinaisia ole, eivätkä siksi ehkä niin arvokkaitakaan", Kiiltomato nolostuu. - "En tarkoittanut tuota. Tarkoitin juuri sanoa, että siellä on puita paljon, mutta ei näin kookkaita ja runsaita. Valo ei riitä." ... - "Tiedän Suomesta kovin vähän. He taisivat taistella saksalaisten puolella, mutta se on anteeksiannettavaa, koska vastassa oli Venäjä, eikö jotenkin näin? Ja he vihaavat siellä venäläisiä varmaan hyvin paljon. Sankarillista, vain 7 miljoonaa ihmistä, ja taistelivat niin urheasti", Kiiltomato luennoi.

Patikointi jatkuu. Yritämme muistaa mahdollisimman monta nimeä koulun ensimmäiseltä kahdelta vuodelta, jotka olivat meille yhteisiä, ja huomaamme, että emme saa kokoon kuin muutaman. "Muistatko sen yhden pojan, jolla oli punaiset hiukset kuin ketunkarva? Oli vähän sellainen ketun oloinen koko jätkäkin. Niin outo on mieli: minä muistan hänet vain, koska hän teki jonkin soolonumeron luokkaretkellä eläintarhaan... hän katosi hetkeksi ilman lupaa, tai jotain tämmöistä." - "Muistan hyvin", Kiiltomato kuittaa. "Sopii kuvaan tuo tarina. Ihme kusipää suupaltti se oli..." - "Miten niin?" - "No, minä vain tarkoitan, en pidä tuosta koko ihmistyypistä. Tuollaiset saa kaikki naiset. Sellaiset jotka on kusipäitä." - "Ai menikö teillä välit huonoiksi jotenkin?" - "Ei. Se nyt vain on saksalaissyntyinen kusipää, siksi sillä on punaiset hiuksetkin." Arvelen, että ystäväni kierrättää tässä vaiheessa bussiepisodin yhteydessä minua kohtaan kerryttämäänsä vihaa, jota hän ei tilanteessa raaski itselleen tunnustaa.

*

Seuraavaksi kuljemme - tällä kertaa jalkaisin aina kaupungin rajalle - saksalaiskylän poikki. "Senhän tämä on näköinenkin. Nää on näitä, hyvinvoivia", Kiiltomato manaa sinänsä leppoisasti, mutta kylläkin ilman vähäisimpiäkään kunnioituksen sävyjä. Mielessäni käväisee itselleni useimmissa yhteyksissä täysin vieras repliikin itiö, että täkäläiset ovat luultavasti saavuttaneet ihan omalla panoksellaan, että täällä on nätimpää kuin lähistöllä yleensä. Pidän kuitenkin suuni kiinni: tiedän liian hyvin, ettei tuo skaala ole kovinkaan lineaarinen, ja sitä paitsi nämä ihmiset ovat luullakseni tulleet tänne nimenomaan tämän raukeuden vuoksi: kävelemmehän mukavan päättömiä höpöttelevän Kiiltomadon kanssa jo melko kuumassa kevätauringossa. Elämä ympärillä tuntuu vuotavan kuin hanasta.

Kylän keskikohdassa on viittoja eri paikkoihin - mutteivät ne voi olla ystävyyskuntia, koska useimmat sijaitsevat Saksassa tai Itävallassa, yksi Ukrainassa. Arvelen niiden osoittavan paikkoihin, joista suvut ovat alkujaan Unkariin lähteneet. Jos isoäitini esivanhemmat olisivat kulkeneet tänne eikä satakunta kilometriä pohjoisemmaksi, Tonavan toiselle puolelle, täällä mainittaisiin ehkä Linz, tuo paikka, jossa kloppeina tunnetusti kohtasivat itse modernin ajan viiksekäs antikristus ja kaikkien aikojen kuuluisin avantgarderunoilija.
 Sodan jälkeen tällaisista paikoista ajettiin länsirajan taakse vankkureittain ihmisiä, kun taas assimiloituneemmat, Purczeld, Kaltenbrunner ja kumppanit keskittyivät lähes ainoaan asiaan, johon seuraavien vuosien kommunistidiktatuurissa saattoi purkaa ylimääräistä pedanttisuutta ja pieteettiä olematta systeemin silmissä vaarallinen.

Kotimatkalla Kiiltomato kertoo vielä lisää edesottamuksistaan. "Teen minä joskus laillisuuksiakin. Olen ollut aplodeeraamassa show-ohjelmissa, ja kerran olin statistina pornoelokuvassa. Ja onkivehkeitä olen yrittänyt tuoda maahan ihan tiskin yläpuolella", hän selvittää pohdiskelevalla, tulevaisuuden mutkille avoimella äänellä. "Mutta kyllä hauskimpia hommia on ne, kun järjestää itsensä eliitin bileisiin. Älä ymmärrä väärin, en minä kadehdi heiltä mitään. Minua kiinnostaa olla mukana. Ei se nyt käy, että meille unkarilaisille aletaan kertomaan, että minne saa mennä ja mitä saa tehdä, eikö näin? Sinä ymmärrät varmasti tämän luonteenpiirteen määräävyyden - mehän olemme intellektuelleja, sinä ja minä. Siksi emme tarvitsekaan mitään ihmeellistä, mutta kukapa ei joisi mielellään normaalisti 600 desiltä maksavaa viiniä rajoittamattomasti bileissä, jonne sisäänpääsy olisi muuten 11900, tai yhtä herkullista viiniä bileissä, joissa juoma kyllä vähän maksaa, mutta sisäänpääsy olisi ilman pieniä temppuja 5900 ja sitä paitsi mahdotonta? Sanopa sinä se!" ...

... "Kyllä, elämässä tärkeintä on, että on asiat mukavasti! Sinä olet vain vähän arka, mutta tiedän, että salaa pidät seikkailuista! Minä esittelenkin sinut yhdelle tytölle, joka tykkää kaikesta vanhanaikaisesta. Sinulla on hyvä kroppa ja taiteellista näkemystä suoraan suvusta. Se on harvinaista, ja siksi arvokasta. Sinä tarvitset vain piirit, joissa väläyttää! Naiset tykkää kun on suosittu piireissä. Minä esittelen sinut, autan sinua ottamaan ensi askeleet, otan sinut mukaan tekolaguunille sukeltamaan." Etsin tienvarrelta vaistonvaraisesti aseenomaisen risun. "Väsytänkö minä sinua? Sano suoraan, jos niin on!" - "No et välttämättä varsinaisesti, joskin" "Niin, sitähän minäkin, minä tiesin, se on kaikki vain sitä, että olet vielä vähän vieras täällä, ja vähän hiljainen luonteeltasi, kunnes pääset vauhtiin! Minä järjestän sinut bileisiin, joissa on vauhtia! Kaikista rikkaimmat ja menestyneimmät ovat siellä, ja jotkut niistä on hyviä keskustelemaan, usko minua! Siellä on semmoisiakin jotka lukee ja muuta. Tyttö ei ole niin ihmeellisestä perheestä, mutta hän haluaa oppia, tiedät. Ei hänkään ole mikään snobi."

Hyvästeiksi Kiiltomato ripustaa minut hoivaavasti täyteen napsautusperiaatteella toimivaa, vain 599 kappaleelta maksavaa keltaista heijastinnauhaa. Otan vastaan kaksi, kolmannen kohdalla tiuskaisen omaa kärsimättömyyttäni yllättyen: "Anna minun jo olla!" - "Oli todella hauska nähdä. Mutta nyt minun täytyy mennä, koska aistin, että kohta minua alkaa muuten palelemaan."

*

Ystäväni kadottua selkäni taakse tunnen absoluuttista pakkoa vetää pääni täyteen. Kotimatkalla huojahdellessani kuulen outoa kuiskausta: voisin vaikka vannoa, että edesmennyt isoäitini on laskeutunut taivaan Linzin yläpuolisesta osasta suurkaupungin sinertävää kuunvaloa heijastavien kattojen ylle, savupiippujen ja kattoikkunoiden sekaan.

"Pikkuiseni, on kauniisti ja elävää uskoa ilmentävästi tehty, että pyrit pitämään yllä hyviä välejä kaikkiin, jotka seuraasi jostakin syystä kaipaavat. Sellaista ihmisen elämä on: jos haluaa saavuttaa kaunista ja tärkeää, meidän on kärsittävä samaa tuskaa työstämämme asian kanssa. Se on kaikessa korkeassa sivistyksessä sama juttu. Mutta juuri sen tähden minä haluaisin myös sanoa sinulle, että harkitse tarkkaan, paljonko sinulla on voimia, ja kuka on sinulle rakentavaa seuraa. Ja tuohon sinun ystääväsi minä en halua myöskään miltään muilta osin puuttua kuin muistuttaen siitä, mitä suvussamme on aina sanottu: älä yritä erottua koskaan muulla kuin osaamisella... siis sikäli kuin sitä osaamista ylipäätään on."

Tämän päälle kuuluu puiden latvojen seasta isoäidin känättävä nauru. Siinä sekoittuvat yhtäältä äärimmäisen harkitun ja karaistun olemuksen takaa pilkottava hyväntuulisuus ja toisaalta armoton kytevä häijyys, sellaisen ihmisen, jonka koko yhteiskunnallinen konteksti on viety yhdellä ainoalla terävällä liikkellä keskellä hänen nuoruuttaan ja joka on sen jälkeen uhrannut koko elämänsä fanaattiselle tottelemattomuudelle ja sopeutumattomuudelle. Ihmisen, joka on ollut aina kallellaan riuhtaisemaan omiin tunnemaisemiinsa kaiken, mitä hänen vaikutuspiiriinsä sattuu.

"Minusta tuo sinun ystäväsi tekee hieman hölmösti kaikkien noiden valoa itseen ohjaavien keltaisten suikaleiden kanssa. Minä en tarkoita, että minä tekisin mitään sellaista, varsinkaan kun olen jo kuollut -", jatkaa ääni, jonka taakse voi hahmoksi kuvitella lähinnä jonkinlaisen talvella kypsyneen hedelmän. ... "Mutta koen velvollisuudekseni sanoa, että tuollainen huomion kiinnittäminen itseen ei lupaa hyvää. Tarkoitan vain, että jos joku haluaa tehdä tuollaiselle ihmiselle pahaa, hänessä on jo valmiiksi keltaiset merkit. Joku voi ottaa sakset -" "Isoäiti, pyydän, tuo on hyvin sapekkaasti sanottu! Minä ymmärrän, mitä ajatte takaa, mutta esimerkiksi Suomessa -" "Emme voi ottaa mittatikuksemme maata, joka on käytännössä perämetsä. Heidän ongelmansa ovat heidän ongelmiaan. Mitä uutisia minä sieltä kuulen, sen perusteella he ovat muutenkin kadottaneet eurooppalaisen kulttuurihistorian johtotähden. Sellaisten ihmisten pitäisi pitää suunsa kiinni ja oppia kunnioitusta." Tunnen puukauhan temperamentikkaan heilahduksen korvanjuuressani. "Mutta nyt nukkumaan. Minä ainakin menen maaten, olen päivän töiden jäljiltä jo aivan maustot - ja huomennakin on niin paljon tehtävää ja kaunista nähtävää!"

globalisaatio sijaiskärsijärakenteen muodostuksena

Monen viikon mittaisen puskista tulleen kvasityöttömyyden tilassa, ohimeneväntuntuisen depressiivisyyden puuskan siivittämänä katselin tänään sellaisia cool gangsta -henkisiä koriksen pelaajia. Räppi pauhasi, kun ne heitteli. "Bitch", siinä sanottiin. Hetkeä aiemmin olin kuullut radiohitin, jossa afroamerikkalaisen kuuloinen nuori naisääni selvitti kuin valon löytäneenä, ettei aio tehdä ruokaa tai pestä pyykkiä jollekin tyypille.

Ajattelin koripallon pompintaa katsellessani, että koko tuo amerikanliberaalien - ja sen myötä muunkin lännen uusimman idealistiaallon omaksuma - mustien kulttuurin ihme fanitus tulee siitä, että niille on itse asiassa ulkoistettu se sukupuolten välinen aggressio, jota hajonneen kristillispohjaisen moraalin raunioilla nykyään lopulta tunnetaan. Pintaan nostetaan kyllä söpöily, mutta sukupuolten välinen todellisuus on nykyään, edellisen "yhteiskuntasopimuksen" hajottua, oikeasti täynnä epäluuloa ja sadistista hyväksikäyttöä. Asiaan liittyvien tunteiden muotoilu ja julkilausunta ulkoistetaan "paskasakille", jolle ei alitajunnassa oikeasti anneta arvoa.

Tämmöinen ikään kuin katarttinen ja itseltä piilotettu moraalittomuus seuraa moraalin paineominaisuudesta: kyseessä on vähän sama ilmiö kuin se, kuinka intiaanireservaattiin mennään pelaamaan rahapelejä jossain päin Amerikkaa. Jossain yläpinnalla sitten, riittävän kaukana tuollaisen "taktisen toiseuttamisen" juurisyistä, uskonnollinen liberalisti symppaa intiaanireservaattia - Suomessa saamelaisia - jo ilman sitä konnotaatiota, että se on perimmälti valtaväestön paheiden kierrätyssammio, eli idealistin käytössä on puhdas identiteetin peilauspinta. Liberalismin dogmien mukainen yritys vainota "olemusajattelua" tarvitsee tuollaisen venttiilin, nimenomaan Pyhän Olemuksen, jota voi tonkia piilevän ylemmyydentunnon vallassa. Mennään reppumatkailemaan Kaakkois-Aasiaan tms. katsomaan "aitoa menoa". Varsinainen pointti on tietysti ihana sorto, se että nuo ihkut ei pysty lyömään eikä puremaan.

Tämä selittäisi, miksi vähemmistöjä fanittaville tai muuten "rasismia ja fasismia" vastaan rimpuileville ei yleensä tuota vaikeuksia käyttää juuri käytännössä nykyajan orjia tai epärehtia markkinaylivoimaa: uber, airbnb, wolt jne.