mittayksiköiden aika
Naiivi kuvitelma, että aikamme olisi jossain kliinisessä mielessä erityisen narsistinen.
Ulospäin suuntautuvan rakkauden suhteellinen epäsuosittuus pakkohyvinvoinnin ajassa perustuu enemmänkin siihen ajattomaan ilmiöön, että vallan symbolit ja metodiikka saavat rahvaan päässä fetissiarvon. Niitä matkitaan erilaisilla katinkultametodeilla.
Mittaamisen ja tilastoinnin kulttuurikaudella rakkauden koetaan tässä nimenomaisessa mielessä olevan omasta mittayksikköydestä pois. Jos antaa rakkautta, tulee samalla epävarmemmaksi omasta tyhjiössä mitattavasta arvostaan ja kokee pettäneensä päätoteeminsa saneleman voimakentän, eli mitattavaksi heittäytymisen. Rakkaus on lähinnä eräänlainen rikos tunteiden laissez-fairea kohtaan.
Rakkaudettomuus lienee ajassamme enemmänkin aktiivinen eettinen kategoria, ei mikään vamma. Rakkaudettomuuskäskyn noudattamiseen pyritään säännöllisin ja monipuolisin hengen harjoituksin, tarvittaessa retriitein. Rakkauden saastaiselta houkutukselta suojaudutaan kääntämällä ajatukset johonkin kauniimpaan ja herkempään teemaan, kuten asuntolainaan, suoliston hyvinvointiin tai vapaaotteluun.
tiistai 14. heinäkuuta 2020
mietelmäntynkiä uskonnon ja ideologian rajapinnasta
Uskonto on niiden ajatusten ja tekojen kirjo, joita ihminen ei osaa tietyllä hetkellä kuvitella moraalittomiksi. Yksilön mielikuvituksen osallistumattomuus julkiseen todellisuuteen.
*
Hirveimmän totalitarismin saavuttaisi varmaan panemalla totalitarismin noususta huolestuneimpien henkilöiden ajatuksia täytäntöön.
*
Muuan seuraus siitä, etteivät ideologiat enää asetu laimenevaa vaan vahvistuvaa uskontoa vasten: ne eivät ole enää välttämättä koko ajan väärässä.
*
Myös 1900-lukulainen ajatus kaiken lukemisen hyödyllisyydestä on vanhentunut. Mieliemme kimppuun hyökätään koko ajan uusilla tavoilla ja uusilta suunnilta, uusia pseudokoherensseja vilautellen.
*
Taistelu rauhan puolesta, nussiminen neitsyyden puolesta, sosiologinen analyysi demokratian puolesta.
*
Sosiologia ja psykologia ovat kristinuskon ja aškenaasijuutalaisuuden poika ja tytär. Paholainen voi tulla hakemaan talon väkeä kumman tahansa kautta.
*
Sekä sosiologialla että psykologialla oli ja on tärkeä kontribuutionsa modernin ajan hirveyteen. Sosiologian se usko, että tunteeton kuvailu on todempaa, ja psykologian se, että kaikki viestintä on oiretta.
*
1984 tulee ikuisesti myöhässä siksi, ettei hirveinkään ideologia ole lopulta yhtä kuin liikekannallepanonsa.
*
Yksilön on mahdotonta luoda rationaalisesti kupla, jossa hyvät asiat ovat omaa ansiota ja huonot rakenteiden syytä. Individualismi on käytännössä automaattisesti uskonnollinen suhtautumistapa.
*
Ruusukkorukouksen "salaisuus" kuvana maailmasta: tavallisuuden transsin keskellä määrätyin välein hetki, jonka tajuaa vain sille herkistyneenä.
*
https://nypost.com/2016/03/17/stalin-granddaughter-is-an-all-american-badass/
Uskonto on niiden ajatusten ja tekojen kirjo, joita ihminen ei osaa tietyllä hetkellä kuvitella moraalittomiksi. Yksilön mielikuvituksen osallistumattomuus julkiseen todellisuuteen.
*
Hirveimmän totalitarismin saavuttaisi varmaan panemalla totalitarismin noususta huolestuneimpien henkilöiden ajatuksia täytäntöön.
*
Muuan seuraus siitä, etteivät ideologiat enää asetu laimenevaa vaan vahvistuvaa uskontoa vasten: ne eivät ole enää välttämättä koko ajan väärässä.
*
Myös 1900-lukulainen ajatus kaiken lukemisen hyödyllisyydestä on vanhentunut. Mieliemme kimppuun hyökätään koko ajan uusilla tavoilla ja uusilta suunnilta, uusia pseudokoherensseja vilautellen.
*
Taistelu rauhan puolesta, nussiminen neitsyyden puolesta, sosiologinen analyysi demokratian puolesta.
*
Sosiologia ja psykologia ovat kristinuskon ja aškenaasijuutalaisuuden poika ja tytär. Paholainen voi tulla hakemaan talon väkeä kumman tahansa kautta.
*
Sekä sosiologialla että psykologialla oli ja on tärkeä kontribuutionsa modernin ajan hirveyteen. Sosiologian se usko, että tunteeton kuvailu on todempaa, ja psykologian se, että kaikki viestintä on oiretta.
*
1984 tulee ikuisesti myöhässä siksi, ettei hirveinkään ideologia ole lopulta yhtä kuin liikekannallepanonsa.
*
Yksilön on mahdotonta luoda rationaalisesti kupla, jossa hyvät asiat ovat omaa ansiota ja huonot rakenteiden syytä. Individualismi on käytännössä automaattisesti uskonnollinen suhtautumistapa.
*
Ruusukkorukouksen "salaisuus" kuvana maailmasta: tavallisuuden transsin keskellä määrätyin välein hetki, jonka tajuaa vain sille herkistyneenä.
*
https://nypost.com/2016/03/17/stalin-granddaughter-is-an-all-american-badass/
"taloudesta" ja muista olosuhteiden päälle liimatuista pseudokategorioista
Kolmannessa pakkoyrittäjyysmaassani on nyt pienyrittäjille käytössä könttävero. Sen idea oli tietysti "vähentää byrokratiaa" ja lietsoa "omillaan pärjäämistä". Työnantajat alkoivat kuitenkin heti siirtää palkansaajia pakkoyrittäjiksi, joten hallituksen oli tehtävä korjausliike: sitä yritetään tuttuun tapaan vetämällä excelissä viivoja.
Ongelma: pyrkimys suodattaa ne, joiden "kuuluisi olla" jossain yhteiskunnassa palkansaajia, on bruttotuloja ja niiden lähdejakaumia vertailemalla alun alkaen mahdotonta. (Voi miettiä vaikka materiaalikulujen ja liikevaihdon suhdetta eri yrittäjillä jne.) - Yhtälössä oikeastaan vain heijastuu se realiteetti, ettei raha "tule työstä", vaan informaatiosta, jonka muotoilmenemää tuotannon organisointikin on.
Juuri tässä mielessä lähes kaikki talousjärjestelmässämme ilmenevä "kilpailu" on perimmälti näennäistä. Se vain ikään kuin toteuttaa yhteiskunnassa muutenkin piilevät informaatioepätasapainot. Aivan samoin kuin joku voi siirtää toimintansa verotuskenttään, jossa se soljahtaa väärin veistettyyn näennäisparadigmaan, joku voi ylhäältä kaikuluodata rakenteita pääomalla. Muurahainen juoksee lattialla ja arvailee.
*
Kun asioista kuoritaan em. mielessä riittävästi rakennetta ja verkostoja pois, saadaan kaikkien kannalta ikävä tulos: kyvyt heittelevät ihmisten välillä luultavasti suurin piirtein sen verran kuin vaikka pituus. Eli suurin oikeudenmukainen omaisuus- ja palkkaero voisi olla noin 1,5-kertainen. Harvinaisissa poikkeustapauksissa päästään tuplaan.
Samalla kuitenkin kyky- ja luonne-erot ovat nykyideologiaa (uskontoa) silmin nähden äärimmäisesti häiritsevällä tavalla täysin todellisia, ja sen päälle vielä situaatioihin uponneita. Tätä kautta näyttäytyykin aikamme groteskius: ne voimat, jotka saavat ihmiset "ponnistelemaan" toisiinsa nähden 1,5-kertaisella intensiteetillä ja taidolla, yritetään häivyttää kokonaan pois näkyvistä motivationaaliset situaatiot (mm. sukupuolinen jännite, ympäristö, tajunnan historiakierrostumat) mukaan lukien.
Kaadellaan patsaita, jotka muistuttavat siitä, että eri syötteistä tulee erilainen cocktail. Sen sijaan silmin havaittava konkreettinen riisto omassa ympäristössä ei näytä hetkauttavan oikein ketään. Itäeurooppalaiset vierastyöläiset voivat hyvin asua parakeissa, joiden laatusuhde nykyiseen rikkaiden maiden elintasomediaaniin on tuskin ainakaan parempi kuin setä Tuomon tuvan vastaava. Talousfanaattinen yhteiskunta tavallaan palkitsee itseltään varastamista, edesauttaa rahan dialyysinomaisia kiertoja oman kehonsa ulkopuolella.
*
Sama mekanismi toteutuu myös kääntäen: uskonnollis-liberalistisessa uhripääomakisassa ei haluta nähdä, että uhriksi vääntäytyminen tekee elämästä todellisuuden päälle liimattua teatteria. Hyvinvointisubjektien kokemien pienten vääryyksien jynssääminen kynsiharjalla piilottaa oivasti sen, että esimerkiksi "vihalla" on oikeasti vain 1,5-kertaisia määräeroja, ja toisaalta sen ilmenemisen pakkaantumisella taas rakenteellisia syitä.
Kolmannessa pakkoyrittäjyysmaassani on nyt pienyrittäjille käytössä könttävero. Sen idea oli tietysti "vähentää byrokratiaa" ja lietsoa "omillaan pärjäämistä". Työnantajat alkoivat kuitenkin heti siirtää palkansaajia pakkoyrittäjiksi, joten hallituksen oli tehtävä korjausliike: sitä yritetään tuttuun tapaan vetämällä excelissä viivoja.
Ongelma: pyrkimys suodattaa ne, joiden "kuuluisi olla" jossain yhteiskunnassa palkansaajia, on bruttotuloja ja niiden lähdejakaumia vertailemalla alun alkaen mahdotonta. (Voi miettiä vaikka materiaalikulujen ja liikevaihdon suhdetta eri yrittäjillä jne.) - Yhtälössä oikeastaan vain heijastuu se realiteetti, ettei raha "tule työstä", vaan informaatiosta, jonka muotoilmenemää tuotannon organisointikin on.
Juuri tässä mielessä lähes kaikki talousjärjestelmässämme ilmenevä "kilpailu" on perimmälti näennäistä. Se vain ikään kuin toteuttaa yhteiskunnassa muutenkin piilevät informaatioepätasapainot. Aivan samoin kuin joku voi siirtää toimintansa verotuskenttään, jossa se soljahtaa väärin veistettyyn näennäisparadigmaan, joku voi ylhäältä kaikuluodata rakenteita pääomalla. Muurahainen juoksee lattialla ja arvailee.
*
Kun asioista kuoritaan em. mielessä riittävästi rakennetta ja verkostoja pois, saadaan kaikkien kannalta ikävä tulos: kyvyt heittelevät ihmisten välillä luultavasti suurin piirtein sen verran kuin vaikka pituus. Eli suurin oikeudenmukainen omaisuus- ja palkkaero voisi olla noin 1,5-kertainen. Harvinaisissa poikkeustapauksissa päästään tuplaan.
Samalla kuitenkin kyky- ja luonne-erot ovat nykyideologiaa (uskontoa) silmin nähden äärimmäisesti häiritsevällä tavalla täysin todellisia, ja sen päälle vielä situaatioihin uponneita. Tätä kautta näyttäytyykin aikamme groteskius: ne voimat, jotka saavat ihmiset "ponnistelemaan" toisiinsa nähden 1,5-kertaisella intensiteetillä ja taidolla, yritetään häivyttää kokonaan pois näkyvistä motivationaaliset situaatiot (mm. sukupuolinen jännite, ympäristö, tajunnan historiakierrostumat) mukaan lukien.
Kaadellaan patsaita, jotka muistuttavat siitä, että eri syötteistä tulee erilainen cocktail. Sen sijaan silmin havaittava konkreettinen riisto omassa ympäristössä ei näytä hetkauttavan oikein ketään. Itäeurooppalaiset vierastyöläiset voivat hyvin asua parakeissa, joiden laatusuhde nykyiseen rikkaiden maiden elintasomediaaniin on tuskin ainakaan parempi kuin setä Tuomon tuvan vastaava. Talousfanaattinen yhteiskunta tavallaan palkitsee itseltään varastamista, edesauttaa rahan dialyysinomaisia kiertoja oman kehonsa ulkopuolella.
*
Sama mekanismi toteutuu myös kääntäen: uskonnollis-liberalistisessa uhripääomakisassa ei haluta nähdä, että uhriksi vääntäytyminen tekee elämästä todellisuuden päälle liimattua teatteria. Hyvinvointisubjektien kokemien pienten vääryyksien jynssääminen kynsiharjalla piilottaa oivasti sen, että esimerkiksi "vihalla" on oikeasti vain 1,5-kertaisia määräeroja, ja toisaalta sen ilmenemisen pakkaantumisella taas rakenteellisia syitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)