torstai 19. joulukuuta 2019

ensisuudelma

Säälin kaikkia, joiden ensisuudelman tapahtumapaikka ei ole Pieksämäen asemabaari.

En tiedä nimittäin, mikä olisi romanttisempaa kuin matkustaa sisäänpäinkääntyneesti piilomasentuneesta
suorittajanuoresta itsensä suosiolla pelleksi muuttaneena junalla kotiin tahallaan koukeroista kautta niin, että joutuu odottamaan länteen kulkevaa yöjunaa tuntikausia Pieksämäellä. Oikeasti: olin noihin aikoihin niin omituinen, että saattoivat vaikka mielenoituksessa luulla minua salaiseksi poliisiksi.

Tämän päälle kun vielä menee nojailemaan baarin tiskille ja kajareista soi R.E.M:n "The Great Beyond", jonka kertosäkeen sanat kuulee väärin muodossa "answers from the graveyard", onkin kaikki viimeisen päälle viritetty sitä varten, että pari paikallista eukon esiastetta tulee tekemään tuttavuutta mystisen vieraan kanssa tämän vanhanaikaista matkalaukkua ihmetellen. Naiskaksikko tunsi kuulemma jo kaikki muut paikallaolijat.

Molemmat naiset olivat kuvankauniiksi tälläytyneitä ja kovia tyttöjä juomaan. Toisella, brunetilla, oli kyllä pääagendana maksattaa valkovenäläisensä miespuolisella taholla, mutta blondin flirttailuinnostus tuntui aidolta. Ajan mittaan ilmeni, että hän oli - ainakin joiltain sielunosiltaan - jonkinlaisen ylimalkaisen ja hahmottoman pelastuksen tarpeessa, ja uhosi suurimmassa humalan tilassa jopa tulevansa mukaani yöjunalla Jyväskylään, missä kaikki on tunnetusti suurempaa ja kauniimpaa. Kontribuutiona tuonaikaisiin hieman autistisen kuuloisiin keloihini yhteiskunnan yleisestä hirveydestä nainen mainitsi merkittävänä epäkohtana, että opintotuki ei meinannut riittää kissan kanssa elämiseen.



Koko naissuku paistoi noihin aikoihin kokemuksen vähyyden ja hormonaalisen kokoonpanoni vuoksi elämääni suoraan kuin keskipäivän aurinko, ja näiden vartavasten miellyttäviksi laittautuneiden naisten kanssa hengaaminen tuntui suorastaan maagiselta, jo itsessään täydelliseltä ylisuoriutumiselta. Hajuvesi huumasi ja tunnelma yltyi. Muistan elävästi, kuinka jossain vaiheessa totesin blondille, että "sulla on valtaa muhun" - se tuntui paitsi filosofiselta huomiolta, jotenkin hyvältä tunnustaa suoraan ääneen. 

Vaistosin, että nainen piti tuosta itselleen luultavasti verbaalisessa muodossa yllättävästä havainnosta. Eräs klassisin sukupuolten välinen piruettihan on perinteisesti, että (ainakin nuoret) naiset eivät seksuaalisuutensa ja arkipersoonansa välisen miedosti psykoottisen splitin vuoksi tajua omaa valtaansa elämän eri tilanteissa, vaan käyttävät sitä sen sijaan ikään kuin tajunnallisen tilinpitonsa ulkopuolella. Tässä mielessä kommentillani taisi olla tässä yhteydessä paradoksaalisti jokin välitön tasa-arvoistava vaikutus.

Jossain vaiheessa juomienlipityssessiota keräsin sitten kaiken rohkeuteni ja toimitin ritarillisen suutelo-oikeusanomuksen. Lupa heltisi kahdessa erässä: ensin eräänlaisena varovaisena pusaisuna, vähän kuin neidon kunnian mukaisena kielteisenä vastauksena koko homman oikeutukseen, ja sitten toisaalta tämän jälkeisen naamanilmeeni havainnointiin perustuvuna huomattavasti intohimoisempana sivuhuomautuksena, että ei ne kunniat ja oikeutukset nyt aina niin tärkeitä ole.

Sanomattakin selvää, että muutamalla seuraavallakin viikonloppuvapaalla tein vielä saman kierroksen, mutta aivan samaa magiaa niillä reissuilla ei enää ollut. Ensinnäkin selvisi, että hieman Deliverance-elokuvan porukkaa muistuttavat varjot baarin nurkissa olivat puhelleet asioista tytön avomiehelle, jonka olemassaolo materialisoitui minulle vasta tässä vaiheessa. Niinpä jätkä istui seuraavalla kerralla samassa pöydässä minua vastapäätä, kasvoillaan vähäeleisyydessäänkin tenttaava ilme. Aistin, kuinka hän yritti tehdä päässään laskutoimitusta, että mitäköhän hittoa täällä nyt oikeasti tapahtuu tai on tapahtunut. Vaistosin, että poikkeama tuolloisen hahmoni ja hänen odottamansa häikäilemättömän kilpakosijan välillä oli hänen aivoilleen liikaa.

Tyttö liplatti vieressä jälleen kerran kännissä ja oli naisten iänikuiseen konfliktinkäsittelytyyliin kuin kaikki maailman ihmiset voisivat olla ystäviä juteltuaan hetken säästä. Nuori mies, semmoinen habitukseltaan ilmeisen puolimaalainen, katsoi minua hetken tuimahkosti, sutaisi sitten hiuksiani – ja suuteli suulle. Luulen, että en ole koskaan sen jälkeenkään nähnyt missään yhteydessä tyylikkäämpää ja oikeudenmukaisempaa kostoa. 

Näimme toki sitten tytön kanssa vielä tämän jälkeenkin, mutta en enää halunnut enempiä puuttua hänen betonielementtitalon asunnon kokoiselta ja muotoiselta vaikuttavaan elämäänsä. Luulen, että hänessä kyti loppuun asti pieni epävarmuus, mihin, miksi ja miten elämässä pitäisi edetä. Kerran juotuaan normaaliakin reippaammin hän kutsui "tanssimaan", mitä olen joidenkin naisten huomannut käyttävän eroottisen kanssakäymisen viikunanlehtenä, vähän kuin miehet ennen ostivat pornolehden mukana toisen lehden kuoreksi.

Mutta eiväthän nuo tanssit näissä tunnelmissa aina niin suju, ja tässä nimenomaisessa tapauksessa nainen kaatui jossakin vaiheessa hämmennyksekseni kanveesiin kuin mäkihyppääjä. Koin itseni vähän epäonnistuneeksi kavaljeeriksi, mutta jos täysin rehellisiä ollaan, niin erinomainen suoriutuminen anekdootinmetsästäjänä lohdutti minua suuresti.

kansallislaulu B

[huom: kansallislaulu A, joka kertoo muun muassa talouskasvun, ilmaston muuttumisen ja kansojen välisen vihamielen välttämättömyydestä ja ikuisuudesta ja siitä että napajää on jopa paksumpaa aina kun polttoaineen hinta on matala, sekä kulttuurien sopeutumattomuudesta syynä arabimaiden sisällissotiin osallistumiselle, on vielä kesken.]

hyvät ihmiset ja ne, jotka haluatte 
määritellä itsenne joksikin muuksi
riisukaamme päähineemme
kansallislaulun B ajaksi

me uskomme vapaaseen valintaan
ja ikuiseen karkaamiseen
edellisen sukupolven miehiltä
opimme uhriutumaan
edellisen sukupolven naisilta
vaivaantumaan ja kiusaantumaan

on hyvin vanhanaikaista 
ja ahdistavaa
ettei kaikki ole yhtä
siinä on jotenkin liikaa lukittua merkitystä

kajoaminen saippuakuplaan
on aina vallankäyttöä,
ja puistonpenkin kivisessä jalassa
inhottaa liima tai naula.

hyvä elämä naiselle ja lapselle
ei ole keltään muulta pois,
hyvä elämä eläimelle, lapselle
ja tila keltään muulta pois!

jokainen on puolellamme
tietämättään tai tahallaan
jokainen on puolellamme
tahtomattaan tai muuten vaan.

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

syksyn hetki

Kenialaisella pakolaisleirillä syntynyt pikimusta norjalaisfutari Tokmac Chol Nguen kiitämässä nenäni edestä siirtolaisvastaisella retoriikalla asemansa vakiinnuttaneen Orbánin eli kuningas Vihtori I:n kavereidensa kanssa ylihintaisilla sisäpiirikaupoilla rakennettumassa uudessa Ferencvárosin stadionissa - siis "unkarilaiselle" palkkasoturijoukkueelle kunniaa keräämässä. 
 Tökmag, kuten Tokmac vääntyy unkariksi hellittelymuotoon - "kurpitsansiemen".
pullopostia

Kerran minulle soitti humalainen ukko. Hän esittäytyi kymmenen vaikeaselkoisen lauseen jälkeen Matiksi, mikä oli hämmentävää, koska ainoa tuntemani Matti ei ollut bilemiehiä. Oli hyvin vaikeaa tajuta, oliko kysymyksessä sekaannus, pilailu vai jopa jokin tarttumista vaativa ongelma. "Minä olen Matti... ja haluan kysyä, että miten sinulla menee?" ääni sammalsi.

"Ai miten niin miten mulla menee... tai siis..." "No että onks hyvä meininki. Koska täällä meillä on hyvä meininki. Ja et onks sulla hyvä meininki. "Niin siis sori mut vielä kerran, mistä me... miks sä soitat just mulle ja just nyt?" kyselin äärimmilleni hämmentyneenä, kun en voinut olla kovin varma, kummassa päässä lankaa pihallaolo vallitsi vahvemmin. "Ollaan Tampereella! ....  Minä oon Matti." - Niin, mutta, kerrotko... "Ei ku mää oon tässä baarissa. Tässä on sun numero tässä puhelimessa, niin mä sitten soitin tähän."

Yhtäkkiä valaistuin: olin joskus tosi monta vuotta aiemmin tupareiden jatkoilla mälsänä naisia baarin nurkasta katsellessani ottanut tiskillä olleesta lankapuhelimesta numeron kirjaamiseen tarkoitetun paperinpalan irti muovitaskustaan ja kirjoittanut siihen oman kännykkänumeroni. Itselleni virittämäni ansa oli lauennut juuri niin kuin tarkoitin.
rautaa rajalle

Maahanmuuttokeskustelu ei kuulu Euroopaan. Ei puolesta, ei vastaan. Rajat kiinni ja tuontitulli koko amerikkalaiselle hahmotustavalle.
huippu

Naiset ovat valloittaneet politiikan huiput. Sama toisin päin: politiikan huippu on muuttunut näyttäytymis- ja hoiva-alaksi.
sylttytehdas

Minulla on silloin tällöin tapana Lahjattomuustutkimuslaitokselta saadun tutkija-apurahan turvin tutkia yleisesti vallitsevan neurastenian sukupuolikorjattua mediaanitasoa (gender-adjusted median level of generally prevailing neurasthenia). Edellinen tutkimus toteutettiin vuonna 2009 kävelemällä kaupungilla tahallaan avonaisin kengännauhoin ja tilastoimalla asiaa kommentoineiden ihmisten äänensävyjä ja karakteristiikkajakaumaa. Tutkimuksen osiot olivat vasen kengännauha auki, oikea kengännauha auki sekä molemmat kengännauhat auki.

Nyt kokeilin piruuttani kirjoittaa käännöksessä, tietoteknisessä tietojen anonymisointiin liittyvässä kontekstissa, englannin fraasin strip off käännöksenä "riisuu pois [internet-osoitteet]". Palaute: "olisin käyttänyt paikoin neutraalimpaa kieltä", "... liian konkreettinen" ... "tässä lausessa oli jotenkin negatiivinen sävy*".
 Tästähän se korrektius kumpuaa. Persoonattomuus ja liian fyysisten mielikuvien välttö, esimerkiksi se, mikä nyt koetaan "tuotteissa" ja ylipäätään ns. "taloudessa", on osaltaan pelastusta liialta lihalta ja eräs uskontojen iänikuinen peruskaiku.

*olisi pitänyt kai vaihtaa sanan sanottavaa sijaan kerrottavaa, en kylläkään jaksanut

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

politobiologiaa sekä yrittäjän valitus liian kevyestä verotuksesta ja konkreettinen toimintasuositus

I.

Tajusin muuten tässä, että ainakin ääripäistään vääntymä uuskonservatiivit vs. "punavihreät" saattaisi selittyä ihan silläkin, että ihmisen biologinen alusta kapinoi kemikaaleilla ja muulla manipulaatiolla muutettua tajuntaa kohtaan.

Yksinkertaisesti on näin, että teknologian "kehitys" on aiheuttanut tietynlaisen kulttuuristen kenttien ja koodeksien lahoamisen (alkaen jo ns. "seksuaalivalinnan" siirtymisestä fyysisestä maailmasta tyyli- ja mielikuvamaailmaan ja päätyen arvontuotantoketjujen maantieteestä irtoamisen tyyppisiin ilmiöihin).  
Samalla työpäivät ovat muuttuneet stressikuorman kautta monilla tietyllä lailla 24-tuntisiksi, koska toimiminen oman elämän toimitusjohtajana satunnaisia korvauksia vastaan käytännössä estää regeneroitumisen.

Tämä aiheuttaa tilanteen, jossa työ"elämän" pahiten tuhoamat tai syrjäyttämät ihmiset - mahdollisesti monennessa polvessa työtä ja rahaa vähemmän merkitseviksi "todistetut" - eivät enää ole käsitettäviä ja plausibiliteettitasolla mahdollisia ihmispersoonia - siis tasolla, jolla eläimet esim. vaistoavat lajitoverinsa ulkomuodon ja käytöksen välisen jonkinlaisen rajapinnan kautta. Tämän sijaan mielialalääkevetoisuus ja libidon valjastaminen selviämistaisteluun tuottaa niin armotonta lässytystä, että se herättää tällä arkaais-biologisella tasolla tietyssä väestönosassa sitten eräänlaisen peto vs. kasvissyöjä -reaktion - sanotaan nyt keljuilun tasapuolisuuden vuoksi, että näin käy väestönosassa, jossa vastaavasti hoitamattomat mielenterveyden häiriöt ovat ehkä dominantimpia, koska persoonan luontaisempi autoritäärisyys saa olemaan ongelmoimatta niin itsen kuin oman kulttuurinkin tuhoamista systeemin hyväksi.

Tässä suhteessahan muuten populaatioiden luontainen ruokavaliohabiitti osuu jollain lailla yksiin tämän hieman oudon ja abstraktin spekulaationi kanssa. Tavallaan puolihullut eläkeläiset, testosteroniylimäärän vuoksi luonnostaan tyhmät nyrkkeilijämäiset, kaappiseksuaaliset jne. haluaa jollain aivan eläimisellä tasolla ikään kuin "ahmia pakenevat", joiden puheissa ja eleissä tietty elämän (tai siis tarkemmin sanottuna kapitalismin) painon alle nujertuneisuus alkaa näkyä jo ahdistavan selvästi.

Heitän tämän nyt vain tämmöisenä yhtenä lisäavauksena. Minulle on alkanut kristallisoitua viime aikoina aika vahvasti sellainen, että ilman kiinteistö- ja muun spekulaatiovarallisuuden radikaalia uusjakoa ja sen kasaantumista estävää, systeemistä eniten kärsivien eli lahjakkaampien ihmisten oikeuksien tuntuvaa laajennusta emme saa ikinä oikeasti sen enempää esimerkiksi viherrettyä maailmaa kuin myöskään palautettua koherentteja territoriaalisia kokonaisuuksiakaan. (Toivon tosiaankin, että uuskonservatiivien täysijärkisempi osa sentään vilpittömästi pyrkii tähän - muutaman tällaisen tapauksen ihan tunnenkin. En samalla kiistä, etteikö sankka typerämpi aines heidän joukossaan aiheuttaisi radikaalia ahdistusta itsellenikin.)

II.

Kapitalismi olisi nähdäkseni kuitattava mahdollisimman pian epäonnistuneena ihmiskokeena, mielellään jo lähivuosisatoina, vaikka tiedän, että lauman uskonnollisia tuntoja on vaikeaa muuttaa yhtäkkiä. 
 Eli tavallaan vaadin jotain sen tapaista kuin 1800-luvun eurooppalaisten porvareiden eli liberaalinationalistien (!) esittämät maareformit tms. - mutta nyt maareformi pitäisi tehdä aineettomuuden kentässä, eikä mittakaava voi enää olla missään tapauksessa yksikäsitteisen kansallinen. Kyseessä on tässä looginen mahdottomuus à la müssen, ei eettis-subjektiivinen mahdottomus.

Kysymys siis palautuu informaationkulun nopeutumiseen fyysisen rahan kulkunopeuden ohi ja yli, jolloin rahasta on tullut tuotantoväline* - yläportailla tämä ilmenee niin, että rahalla voi tehdä lisää rahaa ilman riskejä mm. kiristämällä tai muuten vain hyötykäyttämällä valtioita ja yhteiskuntia, kun taas alaportaalla niin, että ostaminen ja vuokranmaksu on monille jo oikeastaan ainoaa tuotannossa mukana oloa. Teemme koko ajan vähemmän sellaista, mitä ei joku ostovoimaisempi - valtio vielä, luojan kiitos, jotenkuten lukeutuu näihin tahoihin - ole käskenyt meitä tekemään. Tässä suhteessa asemamme on jopa absurdimpi ja psyykkisesti tuhoisampi kuin maaorjalla, joka sentään toimi omassa yhteisössään ja teki suunnilleen sitä, mitä siihen aikaan olisi tehnyt todennäköisesti muutenkin.

Haluaisin, että valtiot voisivat riittävän selkeällä, yhtenäisellä ja suuruisella verotuksella huolehtia siitä, etten joutuisi ensinnäkään tuhlaamaan päiviäni "yrittämiseen", toiseksi yrittäjänä tuhlaamaan päiviäni epäsuoralla osallistumisella tuottamattomaan spekulaatiokisaan itseeni nähden käytännössä saneluvalta-asemassa toimivien suuryritysten puolesta tiettyjä toisia suuryrityksiä vastaan. Spekulaation raja menee mielestäni yksityishenkilöllä suunnilleen talletussuojan kohdalla, eli tätä rikkaampien luomia tuotantoyhteisöjä pitäisi mielestäni voida boikotoida esim. perustulon tai markkinataloudellisen toiminnan (suoraan saman ostovoiman ihmisille tuottamisen) varassa.
 Huom: voida boikotoida. En puhu mistään pakoista. Mutta haluan oikeuden elää osallistumatta sosiaalisen anomian leipomiseen omalta tuntuvissa yhteisöissäni sekä kaiken maankuoreen kasautuneen energian polttamiseen parissa vuosisadassa käytännössä pelkän laiskuuden ja omahyväisyyden vuoksi. 

Mutta siis, summa summarum, nettiajan New Deal kehiin. Facebookin ja Googlen paloittelu osakkuuksiin, mahdollisesti joillain mittareilla/kannustimilla sen mukaan, miten paljon kukin ihminen niissä oikeasti tuottaa arvoa. Talletussuoja tai muu vastaava edes viitteellisesti reaalitodellisuudesta otettu suure käyttöön jonkinlaisena markkinatalouden ja kapitalismin välisenä rajapyykkinä, eli siitä eteenpäin transaktiot voisivat olla yksinkertaisesti täysin julkisia, mahdollisesti ihan yksilöiden tilitkin. Eli siis kapitalisti saisi edelleen olla, mutta ei sillä tavalla puskista ja vailla yleis-julkista vastuuta kuin nyt.


hah




Ei ole mitään blogin terävintä tekstiä tämä B-osa tässä.
*Asteriskikohtaan: informaatio se vasta tuotantoväline onkin, ja sehän se ongelma 
on. Toiseksi: ihmisten pitäisi oppia laajemminkin hahmottamaan verkostoja ja 
kokonaisuuksia. Esim. informaatio on juuri talouden infrastruktuuria, noodisto, eikä 
toimi hyvin tuotantovälineeksi ajettuna. 
 Informaatiotalous on täysin yksinapaista, se on kuin luotu monopolisoitumaan, ja
 koska se ei ole minkään hallituksen alaista varsinaisesti, se aiheuttaa hillittömiä tappioita 
kansantalouksille.
 Mutta noin muutenkin. Raha järjestelyperiaatteena hämää arvostamaan tosiasiallisia 
verkostoja väärin, olemaan näkemättä kenttiä. Rahan liikuttelu on itsessään omanlaistaan 
outoa "suunnitelmataloutta", jossa on aina riski, että subjektiivisuus - eräänlainen 
pyrkimysten esanssi - kaappaa koko kentän, tai ainakin epäterveen suuria paloja siitä. 

Esimerkiksi tätä jälkikäteistä kommenttia kirjoittaessani on päällä pandemiatilanne, 
jonka hallintayrityksissä näkyy uskomaton naiivius sen suhteen, että kenttiä ei voi hallita 
kokonaan ulkoa. Ei olla laskettu kunnolla, että kenttiä välittäviin verkostoihin jää 
väistämättä liikkuvia osia, vaikka olisi mikä sulku. Koko varautuneisuus on osoittaunut 
sellaiseksi, että ollaan ajateltu, että minkä tahansa tilanteen ulkopuolelle voi astua 
hallitsemaan sitä.


















maanantai 9. joulukuuta 2019

ylipekasta ja muusta

Vaikka arjen perusteella voisi luulla, ettei ihminen tajua maailmasta ja omasta tilastaan hölkäsen pöläystä, on lohdullista huomata, että kielessä sanalle "alistuminen" ei ole symmetristä vastinparia "ylistyminen". Jotain kentän tajua sentään. (Vallan "alle" voi mennä piiloon asti, kun taas sen käyttäjä tai siihen pyrkivä joutuu aina vääntämään itseään suhteessa tiettyyn annettuun fasadiin.)

Tämä liittyy jollain lailla siihen, miksi Mikko Ylipekan (ransk. Michel Houellebecq) "Alistuminen" tuntuu jo konseptin tasolla jotenkin "niitseläisen" epäloogiselta. Tai ainakin sen ikään kuin pikkuporvarillinen luenta, jossa nimenomaan jatkuvasti vallan puolelle asettuvan hahmon apaattinen ajelehtiminen nähdään jonkinlaisena vaarallisena valtatyhjiön avaumana, tuntuu epäloogiselta.

Ylipäätään voisi hieman käyttää päätään näissä demografiakysymyksissä. Jos jonkin kulttuuripiirin voisi lisääntyä kumoon, Suomi olisi nyt lestadiolainen. Todellisuudessa kulttuurissa yleisesti vallitseva kyynisyys ja opportunismi sekä piittaamattomuus omista arvoista lienevät kyllä enemmänkin suuren kuin pienen vallan aikaa; sellaista aikaa, jolloin mimeettisen esimerkin ja "seurakunnan" välillä on imuvoimainen tyhjiö, jossa pyrkyrit kiipeilevät tukka hulmuten.

lauantai 7. joulukuuta 2019

nyky-suomen fraseologisesta sanastotoimikunnasta hyvvee päevee tuas

"ennen ei ollut paremmin" = irtisanoudun populismista

"kiva" = ei häiritse keskinkertaisuuteni piilottamisessa

"verot kasvaa" = en osaa erotella veroja edes kahteen lajiin, mutta haluan uskoa olevani porvari/keskiluokkainen

perjantai 6. joulukuuta 2019


Jääpisaroiden kalastelua.
leimaaminen on hauskaa ja tärkeää

Tämä tietty jatkuva kohkaus leimoista ja leimaamisesta... mitä väliä, miksi joku sanoo jotakin, jos voidaan luottaa, että sanoja osaa oikeasti käyttää sanoja, eikä ole niiden vanki? Tämäpä onkin kysymys. Kielen kentässä ajatus ei eroa muusta kielellä lausutusta. Mitä tahansa lausetta voi väittää pokalla "ajatukseksi". Vähän kuin mikä tahansa joen yli viskattu vaakatasoinen kantaisi joen yli. (Ja tätähän media-ajan politiikka hyödyntääkin.)

Todellisuudessa leimaaminen on kielenkäyttötapa siinä missä muutkin, ja sen apriorinen tuomitseminen kertoo jonkinlaisesta syvähuumorintajuttomasta tarpeesta olettaa sanojen ja sanojan välinen jännite kautta yhteiskunnan vakioksi - tietty tasapäisyysaatehan siinäkin kajahtaa. Vähän samanlainen mekanismi kuin käsityksessä siitä, että verbaalinen samastuminen johonkin asiaan, kulttuuriin tai aatteeseen olisi aina samanvahvuista.

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Huumori tarkoittaa tosikkouksien moninaisuutta ja kehittynyttä kykyä luovia tosikkouksiensa lomassa.

tiistai 3. joulukuuta 2019

Maailman valaisemisen tarve korvautunut ihmisten tarpeella valaista maailman avulla itseään.

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Eräänlainen plebsin määritelmä: vainoavat puolipervoja ja uskovat täyspervoja.

tiistai 19. marraskuuta 2019

Jos yksi pääsky ei tee kesää, niin minkä se sitten tekee?

Kyllä siinä on minusta jo pohdinnan arvoinen kesään liittyvä anomalia.

tiistai 5. marraskuuta 2019

robert Schumanin perintö - teoriaosuus ja käytännön harjoituksia

Osa II - Käytäntö

Pöllähdän sisään verohallinnon rakennukseen koristeellisesta messinginvärisestä ovesta. Päädyn aulaan. Ajan hengessä se näyttää pysyvän pystyssä jotenkin itsestään, aivan kuin robotti-imurit ja -pesuvarret olisivat käyneet sen läpi x kertaa vuodessa, etteivät paikat menisi ruman näköisiksi. Missään ei näy ristin sielua, kunnes huomaan vasemmalla puolella jonkinlaisen aulavahdin. Hän on lysähtänyt tuolillaan puoliksi makaavaan asentoon, eikä reagoi mitenkään, kun kävelen automaattisesti avautuvien ja sulkeutuvien ovien läpi muutaman kerran hämmentyneenä päätäni tulostenivaskalla raapien.

Kuljen tiskin ohi. Romuluinen mies näyttää edelleen nukkuvan, mutta nyt hänen silmänsä avautuvat hetkeksi raolleen. Tuolloin hänen kasvoilleen näyttää ilmestyvän viekas hymy. Minusta tuntuu, että hän yrittää voittaa aikaa nukkumiselleen huolimatta siitä, että joku kuljeksii eteisessä. Huomaan nurkassa hyvin vanhanaikaisen vuoronumeroautomaatin, joka on kuin 80-luvun skifielokuvan lavaste. Kun painan nappia, minulla on suuria vaikeuksia uskoa, että tuo hökötys voi toimia. Muutaman sekunnin viiveellä se silti tulostaa lapun.

Tilanne nukkuvine vahteineen, tyhjine umpikujamaisine auloineen ja epämääräisine automatiikkoineen alkaa olla liikaa tajuttavaksi. Silmäilen lappua kafkuuttuneena: tulostin on selvästikin rikki. Viraston osoite ei ole mahtunut lapulle kunnolla, ja vaikka pikkupräntillinen teksti on sinänsä ihan ymmärrettävää kieltä, vuoronumeron sijaan laite on tulostanut 1980-luvun tietoteknistä estetiikkaa edustavan suttuisen suorakulmaisen musteläikän, jossa näyttää olevan jostain syystä kaksi allekkaista valkoista neliötä. Katselen vuoroin lappua, vuoroin yhä härskimmin unissaan hymyilevää virastovahtia.

*

Tilan yhdessä päädyssä on ovi. Tiedän kiinteistönhuoltotöitä tehneenä, etteivät tuollaiset ovet aukea näissä steriileissä paikoissa koskaan silloinkaan, kun niin ollaan respan kanssa sovittu. Aina joku on ruksannut viikonlopun sijasta arkipäivät tai toisin päin. Mikä nyt sitten on poikkeus ja mikä sääntö. Harmaa ovi näyttää kuin panssaroidulta, ja sen edessä uinuu kalju kookas vartija, jonka ihon kyseenalaiset elämäntavat, mahdollinen fyysinen työ ja ehkä myös epäaristokraattiset geenit ovat värjänneet punaruskeaksi.

Taululle ilmestyy numero, joka on tässä tilanteessa jollain oudolla tavalla sivilisaation ulkopuolinen ilmestys. Numero 8, palvelutiski 1. Mikä hiton palvelutiski, missä? Katselen lappuani, enkä osaa kuvitellakaan, minne minun pitää jatkaa. "Anteeksi.... hyvää päivää... minä etsin verohallintoa. Kuinka pääsen sisään sinne?" - "Vuoronumerolla. Ottakaa vuoronumero, katsokaa numero taulusta ja menkää sisään kun kutsutaan." - "Niin, minä otin jo..." - "No, mikä numero teillä siinä on?" - "Tuota... nyt kun katson, niin... tämähän on kahdeksikko." - "Niinhän tuossa taulussakin lukee. Eli menkää siis sisään." Mies sulkee silmänsä ja ottaa mukavamman asennon. - "Niin tuota, minne... kenties tästä ovesta?" kysyn nolaamiseen varautuneena. Standardi unkarilainen vastaus tähän kysymykseen olisi jotain tämän tapaista: "Näkeekö herra kenties jonkin muun oven edessään?" Mies on kuitenkin selvästikin orientoitunut nukkumaan. "Siitä vaan."

Sisällä käytävä on pitkä kuin junassa, eivätkä naisen blondatut hiukset kerro täällä ravintola-alasta poiketen peitellystä mustalaistaustasta, vaan lähinnä siitä, että nainen haluaisi olla jossain kaukana muualla, jossain, missä saattaa olla verevä ja kaunis. Hän näyttää olevan nukahtamaisillaan. Niin olen minäkin, ja ajatus hänen työpäivänsä jäljellä olevasta pituudesta saakin minut hyvin kohteliaaksi ja nöyräksi.

"Minä haluaisin ilmoittautua järjestelmiinne... muutin Onnelasta jokin aika sitten, ja opetan muutaman tunnin viikossa. Jotenkin he eivät osanneet maksaa minulle sivukuluja, kun olen puoliksi kai kansainvaeltaja, tai jotenkin noin. Eli että oikeastaan saan rahani lähinnä muualta, on kansainvälisiä juttuja, mutta nyt siis tämä. Minulle sanoivat kunnallishallinnon asiointitiskillä, että Te voisitte täällä auttaa." - "Minä en voi auttaa missään", nainen sanoo sanomaansa nähden oudon ystävällisesti. "Hoitakaa webissä. Minä annan teille verotunnisteen, ja hoitakaa itse."

"Minä kävin päävirastossa kaksi kertaa. He sanoivat aina "ei me näitä sosiaaliturvatunnuksia noin vain jaella", kokoontuivat joukolla koneelle ihmettelemään, ja sitten työnantaja aina lähetti takaisin sinne ja toisin päin. Sitten päätin perustaa yrityksen, kun tuntui, että he olisivat myötämielisempiä silloin. Olisin kiitollinen jos..." - "Hyvä on, minä teen Teille verkkotunnukset. Jos otatte uuden vuoronumeron sitä varten. Käykää vain hakemassa, minä odotan." Aistin tässä eleessä olosuhteet huomioiden päivänselvää ystävällisyyttä. "Sitten teette yrityksen rekisteröinnin itse. Minä en voi auttaa veroasioissa." Katsahdan nopeasti ympärilleni varmistaakseni, että olen oikeasti juuri verohallinnon tiloissa. Aulan puolella mies taitaa tässä vaiheessa minimilempeydestäni varmistuneena nukkua aiempaa sikeämpää unta.
transylvanialaisia kommentteja

Suoraan suodattamattomina kantaraflani kauniilta tarjoilijattarelta, Aamunkoilta.

"Minä tapaan aina tutkailla tapaamieni miesten sielut tarkoin. Jos joku osoittautuu viattomaksi, hän saa syyttää vain itseään."

*

"Kun kävimme kunnioittamassa äitini ruumista ennen hautausta, kukaan ei juonut. Se oli äitini ehdoton tahto. Hänessä oli riittämiin mustalaista verta, jotta hän tiesi, että juomisesta tulee meillä päin väistämättä tappelu. (Näyttää liikuttuneelta.) - Minulla oli tietysti pari viinipulloa mukana. Mutta ne olivat siksi, kun tiesin, että äiti antaisi minulle anteeksi."





Eräs outo vääntymä Euroopan idän ja lännen välillä: itä saattaa olla jollain lailla konservatiivisempi siksikin, että sillä on oikeastaan suurempi taju siitä, millaisia riskejä vanhaeurooppalaisen raskasmielisyyden sivuuttamiseen ja liberalismin kiihkomielistymiseen liittyy.
  Ollaan nähty, kuinka nopeasti kilpakosijan reaktionääriys voi tiukan paikan tullen paljastua, tai kuinka teollisuuden sähköistäminen voi riittävällä suoraviivaisuudella toteutettuna sähköistää myös ilmapiirin.
 Tämä nyt siis vain tasapainottamaan sensuuntaisia kommentteja, ettei "Itä-Euroopassa ole demokratiaperinteitä" tms.
robert Schumanin perintö - teoriaosuus ja käytännön harjoituksia

Osa I. - Teoria

Pakkoyrittäjyys kolmannessa EU-maassa on nyt tosio. Tuoreimman OECD-raportin mukaan tässä maassa laskennallisesti seitsemän sukupolven, Suomessa kolmen sukupolven mittainen seikkailu kohti keskimääräistä hyvinvointia jälleenalkoi osaltani huonosti nukutun yön jälkeen. Olin sängyssä kääntyillen arponut vastuulleni langenneen lääkäri- ja hoitajaryhmän mahdollisuuksia oppia suomen kieli keskitasolle kevääseen mennessä, tai siis minun mahdollisuuksiani edesauttaa tuota asiaa. Oikeastihan tämäkin on sekava alihankintaketju, ja voi olla, että jollekin portaalle mahdollinen hyvä suoriutumiseni työssäni olisikin kapitalistisessa mielessä pettymys - optimitilanne on maksimoida nimenomaan toimeksiantajien saama vastine rahoilleen.

Perillä Suomessa porukkaa odottaa mielenkiintoinen rakenne, työvoimapulan ihmemaa. Milloinkohan muuten asianajajatkin - toinen jäljellejäänyt porvarillinen asiantuntija-ammatti - tuodaan maan autioituviin osiin vieraalta kielialueelta siksi, että kasvukeskuksien kiinteistöbisnes saisi kukoistaa? - Merkillinen kolkka tuokin, kasa Euroopan mitassa sikarikkaita yksinäisiä vanhuksia vieroksumassa ulkomaalaisia hoitajiaan, jotka yrittävät peri-itäeurooppalaisittain ostaa nykyisille tai tuleville lapsilleen vakaammat olot lähinnä rahalla. Itä-Eurooppa korkeakouluttaa lännen osaajatyövoiman puoli-ilmaiseksi verorahoillaan - verot tosin taitavat maksaa kärjistetysti sanottuna saksalaiset autotehtaat, jotka ovat halpatyön vuoksi siirtäneet toimintansa tänne.

*

Pohjois-Euroopan konservatiivipiireissä Itä-Eurooppa nähdään esimerkillisenä, mikä tuntuu täällä elävänä hetkittäin erittäin kummalliselta. Retroradio pauhaa, menevimmät nuoret ovat lännessä onnea onkimassa ja hallitus yrittää paniikissa lietsoa lisääntymistä näissä maissa, joissa ihmisten kasvot vääntyvät heti häkeltyneiksi, kun kerron muuttaneeni tänne huvikseni Euroopan virallisesta Onnelasta. Tänään hallintoviraston nainen tosin alkoi suorastaan hikoilla ystävällisyyttä, kun hän ymmärsi tilanteeni. Hänen olemuksensa muuttui silmissä läsnäolon raskauttamaksi.

En osaisi ehkä selittääkään, miksi tulin. Näin äskettäin Vesa Haapalan blogissa sentään hyvän perustelun lentämättömyydelle, toiselle friikkitavalleni: ihmisen käytös kertoo hänen mukaansa siitä, mikä ihmisen merkitys tai painoarvo maailmassa ihmisen omasta mielestä on. Virke saattoi olla paremmin muotoiltu, mutta ajatus tuo. En koe ihmeempää tarvetta pikakiidättämiselleni ilman hapettomassa kerroksessa mistään minnekään.

Ehkä lopulta hieman vastaavassa hengessä tulin tänne ainakin osittain antaakseni protestiääneni aikamme pakolliselle opportunismille ja kyynisyydelle. Tai vain muistin, kuinka edellisellä Itä-Euroopan ekskursiolla viitisen vuotta hiki hatussa rahaa säästöön laitettuani ja täysin vastoin luonnettani yrittäjänä menestyttyäni juttelin asialle kimmokkeena olleen neidon kanssa, joka sitten neuvoi minua käymään työkkärissä, "löytyisköhän sulle jotain sieltä". - Suomen näitä ilmiöitä, joita ei voi sanallistaa, ellei ole ollut siellä paljon - tuota tiettyä irvokasta tragikomiikkaa, outoa jänteettömyyttä ja tahdittomuutta. Ennen viimeisintä pitämääni suomen tuntia Suomessa työllistynyt kaveri selitti perehdytysluennolla muikealla virneellä, kuinka sielläkin lääkärin puolisolle töitä löytyy. Vittulainen, ajattelin. Olisi pitänyt orientoitua jo kauan sitten jotenkin toisin.

*

Liettuassa aikanaan kohtasin tanskalaisen ukkelssonin, amatöörijalkapalloilijan. Tummalla työsuhdebemarilla hän suhasi Vilnan ympärysseudun kolkkoudessa ja kehui minua siitä, etten pukeudu kerskailevasti. "People kill for thirty litas, you know."¹ Oikeassa, menestyjän psykoosin ulkopuolisessa Liettuassa, pidin pyörää vastoin paikallisten tapoja ja suosituksia vuosikausia koko ajan esillä ja jossain käydessäni aina ulkosalla. Kukaan ei sormellakaan koskenut siihen. "Jos ajatellaan ruokaa, vuokraa ja veroja, me täällä idässä voidaan maksaa näistä kolmesta vapaavalintaiset kaksi", maalivahtimme sanoi tilkan omaan suuntaansa kärjistäen jollakin pelimatkalla tanskalaisen kuskimme - kunnia hänelle - kanssa hetken kinatessaan.

*

Suomessa tuntuu olevan käynnissä hurjia debatteja - yhdet vaativat lentämistä verolle, toiset uskovat ulkomaalaisten tuomaan kataklysmiin, kolmannet vauhkoavat naisten asemasta, neljännet muusta. Käykö meille kuten eteläiselle Ruotsille, missä "ählämit" puskaradion mukaan räjäyttelevät päivät pääksytysten. - Hyvä herrasväki: olankohautukseni. Suomi ei ole ikinä tehnyt olennaisessa muuta kuin matkinut Ruotsin kautta Saksaa ja soveltuvin osin joitakin Yhdysvaltojen osia ja piirteitä. Miksi kohtalo jotenkin koukkaisi nyt eri kautta? Pelkkä melankolisemman metsäläismentaliteetin yöpuolen osmoosi ei riitä. Minun arvatakseni Ruotsi vetää Suomea samaan suuntaan aivan riippumatta siitä, yritetäänkö sen jonkin konkreettisen piirteen ilmenemistä vastaan pullikoida vai ei. Harvaanasuttujen junttiseutujen wannabe-porvarius on joka tapauksessa Suomen tosiasiallinen sisältö, eikä siihen ole mitään Ruotsia parempaa mallia.

Kaikessa näkyy nykyään uskonnollistuvien liberalistien heikko sienimäisyyden, rihmastojen taju. Samaan aikaan kun subjektiivisimpiin poteroihin hautautuneet vaativat "suun panemista säkkiä myöden", objektiivinen tilastofakta on, että kolmannes nettotuloista asumiseen kulutettuna on riskiraja ihmisten talouden keikahduksen suhteen. Näin on siis ohi ja yli kaikenlaisen moraalin. Syyt voivat olla vaikka kuinka monet - alkaen siitä hyväosaisemmille näköjään vaikeasti käsitettävästä syystä, etteivät ihmiset alun alkaenkaan koskaan tee töitä ja kuluta pelkästään "huvikseen". He haluavat olla osallisia yhteiskuntiinsa - päivä kerrallaan, "lamojen" välinen interglasiaalikausi kerrallaan.

*

Kulttuurit ovat pehmeitä kognitiivisia tosiseikkoja. Alkusointu tässä häviää suhteessa fraasiin "kova kognitiivinen", ja lauseesta tulee heti vähemmän puhutteleva kolinaan mieltyneille. Jollain lailla lauseesta tulee kuitenkin myös todempi. - Lapsuudessani, kun minua suureksi epäonnekseni kasvatettiin jälkijättöisesti europpalaiseen kansalaisuuskäsitykseen, en olisi voinut ikinä kuvitellakaan monia nykymaailman oireita. Ehkä oudoin yksittäinen ilmiö on ihmisten tapa googlailla toisiaan. Siinä arvon amerikkalaisilta on jäänyt selvästi lukematta Pessoan teos "en minä aina ole sama". - Ymmärrän hyvin, mitä muuan keski-eurooppalaiskirjailija tarkoitti sanoessaan, ettei "tässä maassa ole tällä hetkellä muita vasemmistolaisia" kuin hän. Pointti on pykälän syvemmällä: europpalaisuus on häviämässä. Eivät niinkään ehkä saamelaiset.

Toiseen ihmiseen kohdistuva Google-haku on hyvin outo rituaali. Tunnen vain vähän ihmisiä, jotka aistivat sen härskiyden. Minusta se tuntuu eurooppalaiseen kulttuuriperinteeseen suhteutettuna pahemmalta kuin vastaantulevan ihmisen tuuppaisu kadulla. Sellaisella kiistää ihmispersoonan kontekstin, merkitysjärjestelmien meitä hiovan ja huuhtovan vaikutuksen. Rajaa päättelyn deduktioon ja vastuuttaa ihmiset ikään kuin "edustamaan" moraalisia itsejään. Tulokset näkyvät jo, eivätkä ne mairittele. Nykyään Hamletkin miettisi, olenko rasisti tai sovinisti. Jostain Heideggeristakin tulee monelle mieleen, että sehän oli se sävyisä natsiherra. Hyvin monelta unohtuu, että hän kirjoitti myös tuhansia sivuja keskinkertaista filosofiaa. Juuri das Man oli osuva käsite.

*

Vakavasti otettavaksi tarkoitetuissa puheenvuoroissa ympäri Eurooppaa puolustetaan nykyisin vähintään mantereenlaajuista sirkusta, jossa pikku hiljaa vähän jokaisella on huonekalut useammassa kuin yhdessä maassa. Ja IKEAhan on, ellen nyt väärin ole informoitunut, hollantilainen hyväntekeväisyyssäätiö, joka maksaa veronsa Hollannin Antilleille. Ymmärtääkseni perustajan mielestä meidän jokaisen pitäisi olla vähän kuin hän itse. - Talousoikeisto - ja kukapa ei liberalismin uskonnollistuessa kuuluisi siihen - voittaa nykyisin väittelyt jo ennen niiden alkua palauttamalla kysymyksen moraaliseksi. Kuka on "laiska", "kateellinen" tai muuta vastaavaa.

Yhtäkkiä muistuma lapsuuden matikan tuntien aukkotehtävistä. Sossuajan tädit olivat aina samanlaisia, vähän sellaisia ketjupolttajan näköisiä silloinkin kun eivät polttaneet. Luokkaretken menomatka sujui vastapäätä istuneen opettajattaren testaillessa päättelykykyäni isommille lapsille tarkoitettujen tehtävien avulla. Hän ihmetteli, enkö halua "leikkiä ja jutella muiden kanssa". Muistikuva jäi mieleen juuri tuon pienen särähdyksen takia: vastatessani kieltävästi tunsin, että halusin miellyttää. 

Tänään menomatkalla virastoon yksi metrotunnelin liukuportaista oli seis. Metrotunneli on keskustassa syvällä, ehkä siksikin kun metro on täällä maailman kolmanneksi vanhin, ja vanha on aina jotenkin mekaanista ja varautunutta.² Näin ihmisten tungeksivan toiminnassa olevien portaiden kohdalla, mutta huomasin, ettei pois käytöstä olleita portaita oltu suljettu. Kävelin vuoren korkuisen matkan yksin suu messingillä, vieressä satoja angstisen näköisiä suurkaupunki-ihmisiä liukumassa samaa rinnettä ylöspäin. - Tiedän, ettei kukaan, joka luulee yhteisönsä voivan koostua pelkistä iloisista välistävetäjistä, ole käynyt tässä, tehnyt näitä aukkotehtäviä.

¹) "Ihmiset tappavat jo kympin vuoksi" nyky-suomeksi sanottuna
²) Onpi muuten jonkinasteinen asiavirhe: todellinen syy taitaa olla Tonava, eikä vanhin linja kulje sen ali.
Väittäessään jotakin ihminen ei ole terävimmillään.

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Nauramisen epätasapainottava vaikutus sellaisessa, joka ei koskaan itke.

lauantai 26. lokakuuta 2019

kevyt katselmus aikakautemme ominaisepänerouden muutamiin muotoihin

Sain ehkä vihdoin jollain lailla kiinni oikeistolaisen irrationaalisuuden ytimestä. Idea ei siis nyt ole tässä käydä puoluepoliittiseksi, vaan olenpa nyt muuten vaan viime aikoina sattunut lukemaan enemmän tuon koulukunnan houreita.*

Kimmokkeena oli tämä kolumni, jonka alla parikin nimimerkkiä vetää tietyllä tyylipuhtaudella erään ajattelutavan loppuun. Lyhyesti referoituna idea on, että koska Suomen biokapasiteetti on suurempi kuin ekologinen jalanjälki, Suomen kulutus ei ole mikään ongelma. Tätä "olemme pikkutekijä" -hokemaa olen huomannut eri muodoissa käytettävän nykyään kautta linjan sellaisissa ajattelupiireissä, joissa maailman kurjan tilan ykkössyylliseksi pyritään motiivilla tai toisella nostamaan raaka väkimäärä sellaisissa maissa, joihin nähden koetaan jonkinlaista ilman eri eritelmiä oikeutetuksi katsottua hybristä - tuon hybriksen kimppuun en nyt käy, koska se ei ole tässä pääpointtini, lisäksi olen itsekin hybrinen, ja sitä paitsi pystyn kyllä itsekin omin silmin havaitsemaan tiettyjä sosiaalisen tasoeron tapaisia jopa niiden Euroopan maiden kesken, joissa olen asunut.

Nyt kuitenkin olennaista on tämän jälkeinen argumentaatio tuossa jutun alla. Moni - mielestäni aivan oikein - huomauttaa, ettei Suomi elä missään omavaraistaloudessa, vaan on objektiivisella bruttokulutuksella mitattuna pikemminkin maapallon ehdotonta ökyeliittiä. Näinhän asia selvästi onkin: vaikka väkiluku on vähäinen nykytekniikalla viljelyskelpoisen maan ja juomaveden määrään nähden, suoraan Suomen maaperästä repäistyllä teknologialla emme välttämättä hiihtäisi vieläkään kovin paljon kivikautta pidemmällä. (Riittää kun ajattelee polttoaineita.) Olen kuullut arvion, että esim. kaskiviljelyyn palaaminen edellyttäisi väkimäärän romauttamista noin prosenttiin (!) nykyisestä.

Tähän sitten kyynisesti sanottuna FOX news -osasto toteaa, että "no mutta, tuonti ja vienti on jo laskelmissa huomioitu". Tämä "foksioasto" ei ole tässä nyt täysin pelkkää pään aukomista: enpä panisi pahakseni, jos voisimme "avata" ihmisten päät ja nähdä upporikkaiden eri kanavia pitkin niihin käytännössä rahalla istuttamien "bulvaaniajatusten" muodostumisreitit ainoalla osaamallaan vieraalla kielellä "vaihtoehtoisia" uutisiaan ja kirjojaan lueskelevien aikamme ihmisten tajunnassa. - On siis ikään kuin laskettu, että Suomella on - ilmeisesti suhteessa muihin maihin - "ekologisesti varaa" näin asumattomana maana ostaa ne vermeet, joilla tuotannon tehokkuus täällä on nostettu nykyiselle maapallommekin mitassa poikkeuksellisen "luonnottomalle" tasolleen.

Sillä ei näemmä siis ole tässä ajattelussa ikään kuin sitten väliä, että mitä oikeastaan ollaan ostettu ja myyty - jo pelkät peruskoulutason havainnot, kuten että korkea jalostusaste korreloi vaurauteen ja suuri lapsiluku köyhyyteen, riittäisivät vähän vavahduttamaan tuota rakennelmaa. Pitäisi ikään kuin havaita, ettei kauppa mitenkään välttämättä sulje kaupankävijöitä samaan paradigmaan. On jopa päinvastoin: nimenomaan "arvo" määräytyy ja lasketaan suhteessa omaan epätasaiseen jakautumiseensa. Eikä arvoa ole vielä koskaan historiassa aivan loppuun asti taidettu taata muulla kuin aseilla, vaikka angloamerikkalaisissa maissa olikin lopulta kananlennoksi jääneitä demokratiaräpellyksiä karkeasti vuosina 1930-1970 ja Länsi-Euroopassa noin 1950-1990.

*

Tämä kaupan "paradigmaansulkevuudesta" tehty (yleensä tietysti eksplikoimaton ja alitajuinen) päätelmä taitaa olla, voisiko sanoa, liberalismin protouskonnollinen kantaharha. "Vapaiden aikuisten välinen blaa blaa" - tällä asiallahan on sivumennen sanonen implikaationsa ihan jo postmodernin ajan täysin kyseenalaistamatonta pedofiliavihamieltä myöten; puhe pedofiliasta on nyt hyvin samankuuloista kuin puhe homoseksuaalisuudesta vaikka 50 vuotta sitten - tai vaikka masturboinnista ammoin. Tämä em. ajatusvirhe tuntuisi mielestäni sisältävän sen jonkin ratkaisevan virhepremissin, että ilmeisesti hihhuliliberalistisessa mielessä omistusrelaatio - tai siis tarkemmin oikeastaan se hysteerinen itiö, joka saa ilmenemänsä omaisuusinstituution ja sen takeina nähtävien "lakien" ja muiden poppamieshoureiden kokemisessa sakraalina - omaa eräänlaisen oudon, ulkopuolelta tarkasteltuna ylimääräiseltä näyttävän "viskositeetin".

Hieman kuin joskus männä vuosina pohdin, että ihmisen koneellisen lentämisen historia meni vikaraiteille jo siinä, että koneet yritettiin saada lentämään "ilmasta huolimatta" eikä ilmaa modifioimalla, kuten linnut itse asiassa siiveniskuillaan tekevät - voisimme ajatella jotain "ilmankovetinta" tms. - niin konservatiivin mielessä omistusrelaatio vetää jotenkin kohteensa, "omaisuuden", hermeettisen rajan sisään, jolloin tuo kohde lakkaa olemasta osa maailman virtauksia ja kontingensseja. - Kuten edellä esimerkissä, jossa Suomen maailmasuhde on mitä loistavin, koska suhteellisen vähäisellä asutuksella suurelle alueelle pingottuneen, jättimäisiä satoja tuottavan yhteiskunnan ylläpitoon tarvittava mies- ja naistyötunti-intensiivinen jalkatyö nyt on sattumoisin tehty ja tehdään muualla. - Tässähän on tietenkin kuultavissa stetoskoopinomaisesti läpi jonkinlaista asettuneen/yksiavioisen sosiaalisen järjestelmän isyyteen liittyvän perustrauman kuviota. Pitää tavallaan sanoa "aktiivinen aamen", saattaa ontologiseen sfääriin jokin, mikä ei edes voisi teoriassa olla muuta kuin sosiaalista - joko luottamuksen tai väkivallan varaista. Näin siis isyydessä, kuten myös yksityisomaisuudessa.

Ansaitsisi sitten oman itkuvirtensä sekin, miten huonosti vasemmisto on kautta historian onnistunut hahmottamaan ja huomioimaan tämän "fanaattisesti omistavan" ajattelutyypin määrällisen merkittävyyden ja elämäntunteen varaisen pakottavuuden yhteiskunnissamme - kyseessähän on tavallaan kulttuurimme puolikas, joka on ollut varmaankin suoranainen sosiologinen vakio heti sen jälkeen kun maanviljelyyn ylipäätään sorruttiin. Lisäksi vasemmisto, tai kylmäpäisemmin sanottuna ihan vain tuon "isyysahdistuksen" vastatrauman riivaama osaporukka, on uusimmiten muutenkin alkanut ns. "punavihreän kuplan" muodossa jauhamaan näköjään eräänlaista outoa vastacredoa. Sillä yritetään ikään kuin päinvastoin saattaa sosiaaliseen sopimussfääriin ja "uudelleenmääritellyksi" kaikki sekin, mikä on maalaisjärjellä enemmänkin objektiivisen olemassaolon piiriin kuuluvaa. Uskonnollinen liberalismi toimii paritanssina, kuten varmaan aika pitkälti kaikki tiedostamattomista pohjavirtauksista ammentavat siveellisten houreiden järjestelmät kaikkina aikoina. On šiiat ja sunnit, hatut ja myssyt.

*

Esimerkiksi nimenomaan duaalisen sukupuolijärjestelmän sosiaalipsykologian ymmärtäminen olisi aivan ehdoton edellytys luopumiselle monestakin täysin umpikujaan tuomitusta poliittisesta väännöstä. Nythän näkee välillä aivan groteskeja, kuten esimerkiksi konservatiivien huolta siitä, että "feminismi pyrkii matriarkaattiin". Matriarkaatti tarkoittaa kuitenkin jo sanana äidinvaltaisuutta, ja kyseessä on hypoteettinen käsite - vaikka ihmislaji on bonoboista ja vähän muustakin päätellen luonnossa "psyykkisesti matrilineaarisempi" kuin kulttuurievoluution tuotteena, voidaan hyvällä syyllä kysyä, onko tuon tendenssin ilmenenä ikinä ollut minkäänlainen konkreettinen "arkaatti".

Matriarkaatti ei siis tarkoita mitään yleistä naisten valtaa, eikä varsinkaan naisten valtaa jopa kulttuurievoluution sisäisellä liukuskaalalla hyvin selvästi patriarkaalisen - konkreettisista sosiaalisista tilanteista ja relaatioista irrotettua instituutiovaltaa pyhittävän - systeemin sisällä aikana, jolloin lisääntyminen on toistaiseksi loppunut. Feminismi on patriarkaalinen aate par excellence. Patriarkaalinen omistusoikeus naiseen siirtyy ikään kuin naiselle itselleen, ja patriarkaalinen sukupuolijärjestelmä typerine kilpailukeskeisyyksineen, ikuisine sublimoituine eroottisine turhaumineen ja puuhastelupakkomielteineen jatkaa jauhamistaan tyhjänä muotona.

Toinen mahtava käsitesekaannus on kapitalismin sekoittaminen vapaaseen markkinatalouteen - maailmassamme, joka varsinkin itäblokin pelotevoiman luhistumisen jälkeen on ollut käytännössä pino omistajien etuja suojaavien lakien ja säännösten tiukentamisia. Esimerkiksi jo pelkkä osakeyhtiömuoto tarkoittaa reaalituotannosta irtoamisesta palkitsemista parhaassa feodalistisessa hengessä: kullakin tuotannonalalla yritetään saada pudotuspelillä löydettyä "kuninkaan kiltein vasalli". Yhtiöiden tyypillinen kehitysväylä meneekin perinteisesti reaalituotanto - kiinteistöala - pankkisektori.

Lisäksi täysin äärimmäisesti räjähtänyt salasanojen, lukkojen ja ovikoodien, biometristen tunnistusten ynnä muun kontrollin määrä, yksilön - ja sen myötä saneluvallattomien ryhmienkin - koukuttaminen narsismin kautta kantamaan ikään kuin mukamas "vastuuta" venäläisen ruletin tyyppisissä asetelmissa - on luonut kokonaisen yhteiskuntainfrastruktuuria kaappaavan informaatiosektorin, jota ei de facto edes osata verottaa toiminnan lähtökohtaisesti kansainvälisen ja jo alkujaan immateriaalisen luonteen vuoksi. Näille toimijoille - esimerkkeinä Facebook, Google, Amazon, jne. - on taattu ideologisista syistä aivan käsittämättömiä erivapauksia muun muassa "omistaa" tietoja, joiden pitäisi edes viitteellisesti demokraattisessa tai porvarillisen tavan mukaan järjestetyssä valtiossa olla osa itse talouden puitteistusta.





Demokraattisella kaudella (ks. mainitut vuosiluvut ylempänä) näitä em. talousvasalleja - pankkeja, vakuutusyhtiöitä jne. - sentään jossain määrin osattiin verottaa "alaspäin", yleisen yhteiskunnan hyväksi, mutta nyt ei niin enää tehdä. Pääoman verotus on "ulosliputuksen" pelossa käytännössä missä tahansa reilusti kevyempää kuin työn, arkikuluttamisesta puhumattakaan. Taviksen arkielämä on eräänlaista puolipakotettua vastikkeettoman rahan lappamista omistajille. Joka maan valtionvelka kasvaa joka säällä, tässä mielessä itäblokki oli luhistuessaan aikaansa edellä.

*

"Markkinataloudelle" sanana pitäisi varata hyvin täsmällinen merkitys: se olisi munaiskreikkalaisella termistöllä sanoakseni agoran ja sitä ympäröivien oikosten vuorovaikutustilanne. Kaikille joka suunnasta läpinäkyvää toria siis ympäröivät nimenomaan oikokset eli markkinoista riippumattomat kotipiirit, eivätkä markkinoilla toimi omiksi oikeushenkilöikseen muutetut ideologisen kasvupakon vuoksi valtion erityissuojelua nauttivat tuotantomafiat. Kansalaisen liikkeen markkinoille ja halutessaan myöskin sieltä ulos tulee olla helppoa kuin hengitys, hieman kuin laittaisi siniset muovitöppöset jalkaan sairaalassa: vierailu pankin pääkonttorissa epeleiden touhua ja tietokoneita pöllyyttämässä on demokraattisessa markkinataloudessa kansalaiselle yhtä arkinen asia kuin bussipysäkille kävely nyt. Tuotantoklustereiden kusipäinen lässytys "julkisen sektorin rahoittamisesta" korvautuu tässä tilanteessa itse markkinoiden avoimuudella ja julkisuudella. Markkinoiden ylläpidon edellytyksistä ja kustannuksista [sic!] vallitsee sivistyneiden kansalaisten välillä laaja konsensus. - Kuten huomaamme, yhteiskunnat voivat epäonnistua toimivan markkinatalouden järjestämisessä monin tavoin, joista kapitalismi on yksi.

Se, että maailma ei ole oikeasti "liberalistisen" viskoottinen, vaan omistusrelaation kautta subjektiksi määräytyvien instanssien - kansallisvaltiot, aatteelliset individualistit, jne. - rajat vuotavat todellisuudessa kuin seula, näkyy muun muassa siitä, miten Eurooppa on ulkoistanut pitkälti niin puolustuksensa kuin - mikä nykyaikana vielä huomattavasti drastisempaa - taloutensa informaatioalustan (hakukoneet, sosiaalinen media) muulle mantereelle. Tämä rajojen yli ja ali tapahtuva vuoto ja alistetuille siirtomaille laajemminkin ominaisten vasallieliittien muodostuminen saattaa olla ainakin osittainen psykologinen syy sille, että niin monet ympäri Eurooppaa ovat hädissään alkaneet hakea Euroopan uusien ongelmien syytä näkyvistä rajavuodoista.

Nuo todelliset ja koetut rajavuodot voivat olla kuitenkin kokonaiskuvassa ehkä sittenkin enemmän saman juurisyystön rinnakkainen ilmenemä. Vieraiden periaatteiden mukaisiin kasteihin jakautuva länsi/Eurooppa ei pysty enää riittävästi sortamaan historiallisesti sekaannukseen saattamiaan ympäröiviä "ongelmamaita" - jatkumohan on pitkä Afrikan jaosta Iranin ja Afganistanin orastaneen modernisaation kyyniseen tuhoamiseen kylmässä sodassa - vaan arvoihimme ymmärrettävästikin jossain määrin sitoutumaton paarialuokka alkaa tunkea konkreettisena ovista ja ikkunoista sisään.

*

Nämä tämän tekstin asiat voi nähdä tietenkin toisinkin. Esimerkiksi voitaisiin tarkastella yhteiskuntia ensisijaisesti metafyysisinä ja endogeenisinä, tavallaan eräänlaisina tarinajatkumoina. Tälläkin voi olla oma totuusarvonsa. Tarkoitukseni ei nyt olekaan kiistää tuollaisten näkökulmien relevanssia, vaan tuoda kuviin se, millaisten tasojen ilmeinen poissaolo toisaalta hiertänee monia ihmisiä nyt ainakin hetkeksi näköjään muotiin tulevissa kunnollisuuteenromahtamisen kekkereissä.

*) Puolueellisuussyytösten varalta - vaikken talouspoliittisesti 
häpeäkään olla sitä mieltä, että tarvitsisimme monellakin tasolla aivan 
hirmuista, suorastaan ennennäkemätöntä resurssitasausta - kehotan 
vaikka selaamaan taaksepäin itse tätä blogia.