lauantai 16. toukokuuta 2020
uusoikeiston kommunistisuudesta
Se tietty Orbánista Kiinaan ulottuva uuskonservatiivisuuden vyöhyke, joka nykyään monia hämmentää, ja joka ilmenee myös liberalisminvaraiseen uskonnollisuuteen jo ainakin jossain määrin siirtyneissä maissa eräänlaisena politiikan voimistuvana änkyräsiipenä: tuo talouseliitin ja hallinnon yhteensulauma.
Se on oikeastaan eräänlainen B-eliittien AY-liike. He haluavat erilaisilla kiristystoimilla lypsää viime vuosikymmeninä rajoittamattoman globaaleiksi karanneita - viime kädessä kait lähinnä USA:n armeijan takaamiksi oletettuja - sijoitustuottoja omille porukoilleen. Globaalisti tarkasteltuna nämä uudet paperilla lokalistiset oikeistot ovat keinoiltaan ja tavoitteiltaan hyvin samanlaista porukkaa kuin vasemmisto oli aikanaan yksittäisissä yhteiskunnissa. Ne muodostavat eräänlaisia arvoiltaan suvereenin materialistisia, kyynisiä trollauskerhoja valmiin hierarkian sisään. Mitä lähemmäs varsinaista valtaa ne pääsevät, sitä todennäköisemmin ne floppaavat, tai antavat ainakin osviittaa, ettei yhteiskuntaa ole todellisuudessa pelkästään tuohon suuntaan kehittäminen.
Samoin he pudottavat lopulta yhtä lailla pelistä omien yhteiskuntiensa "indeksikorotuksiin sitomattomat" väestönosat kuin esikuvansakin. Yhtäläisyyttä on siinäkin, että vaikka kannatus tulee oikeasti liberalismin uskonnollistumisen myötä hätään tai ainakin varjoon joutuneilta - jopa sellaisilta, joiden "uuslokalismi" voi olla vilpittömän idealistista - tosiasiasiassa näiden poliittisten virtausten eliitit ovat yleensä "salonkilokalisteja", rahalla mihin vaan ostettavissa olevia pukupellejä. - Todellisuudessahan nuo paneelikeskusteluissa napit vastakkain olevat tahot, siis varsinainen globaali kultapossukerho ja näennäiskapinallisten änkyrämaiden johto, taitavat erilaisten rahanpesuhimmeleiden kautta käytännössä omistaa toisensa, vasalleistaan ja maaorjistaan puhumattakaan.
*
Juju kokonaisuudessaan menee jotenkin seuraavasti: ideologiset liberalistit tarvitsevat tiettyjä formaalin tasa-arvoisuuden teesejä taatakseen itselleen sellaisen perimmälti uskonnollisen yksilökokemuksen, että "mitään ei ole lyöty lukkoon", ja että niillä aktuaalisilla "instansseilla", että sodat käydään heidän puolestaan eri maanosissa, pizzat paistavat kurdit ja tuovat ovelle murjaanit, jne., ei ole muka mitään perimmäisiä rakenteellisia sidoksia heidän elämänvalintoihinsa. Radan pitää olla tässä uskonnossa yksinkertaisesti auki. Takana ja sivuilla ei saa olla mitään koukkivaa, edessä pitää olla Kalifornia: transhumanistinen kuolemattomuus, menestyvä startup (eli kyky kantaa yksityistä veroa yli valtionrajojen), jne.
Idea on siis piirtää sellainen vapaa kenttä, jossa voi noteerata yksilöitsensä ja omat parametrinsä mahdollisimman universaalisti kehen ja mihin tahansa verrattuna. Luulen, että tämä on ideologis-liberaalin "tasa-arvon" todellinen sisältö: "kilpailua ei saa vääristää", ja aivan kuten taloudessakin, koko mentaalisten "markkinoiden" konstruktioluonnetta ei saa tuoda näkyviin.
Minun nähdäkseni kyse ei ole tässä missään nimessä siitä, että porukka kokisi esimerkiksi myöhäis- tai postkristillisessä (mukaan lukien esimerkiksi idealistisesti vasemmistolaisessa) hengessä todellisia tunnontuskia sellaisesta, ettei yhteiskunta/maailma sulje kaikkia ihmisiä veljesyhteyteen, saati että sellaiseen suuntaan vähääkään tiukemman paikan tullen evää hetkautettaisiin. Moraaliperiaatteiden siirtyminen käytäntöön ei taida olla niille tyypillistä muutenkaan, eikä liberalismiin sisältyvä suoranainen valikoivuuden kulttikaan viittaa ainakaan siihen, etteikö nykylänsimaisella ihmisellä olisi todellisuudessa kykyä ja kutkutusta jäsentää maailmaa - koettujen tai todellisten - laatuerojen varassa.
*
Nyt sitten ideologiset konservatiivit, siis manipulatiivisimmat heistä, leikkivät, etteivät he näe tässä mitään bluffia, vaan että tässä olisi kyseessä jokin kauhea "me ensin" -moraalin romahdus. Tämän harhan voi "myydä" helposti nykyisessä poliittisessa kentässä, koska vanhoja, tosiasiasiallisista kehityskuluista ainakin jossain määrin syrjäytyneitä ja edellistä vuosisataa jatkavia ihmisiä on vielä pilvin pimein¹; toiseksi finanssikapitalismin syvenevä epäoikeudenmukaisuus on aiheuttanut nuoremmissakin (varsinkin miesten) polvissa katkeroittavaa seksuaalista arvonlaskua. (En edes sinänsä vieroksu vastahakoista suhtautumista itsen spektaakkelin pelinappulaksi "myymiseen" intiimien tunteiden kalastelun edellytyksenä, tosin oma reseptini on tähän asti ollut ekstrapoloida syrjäytyminen tahalliseksi.)
Oli miten oli, nykyinen (maailman)poliittinen kenttä näyttää vähän siltä, että eliitin kyynis-relativististen arvojen "liruminen" köyhemmille seuduille on saavuttanut saturaatiopisteen ja käynnistänyt jonkinlaisen refluksin. Eli tavallaan naiivia (liberaalia) kieroutta vastustetaan kyynisellä toisen kertaluokan kieroudella, bluffin päälle bluffaamalla, jotta poliittisesti kaikkein lukutaidottomimmat tai subjektiivisista syistä vaihtoehtoisia narratiiveja tarvitsevatkin saadaan rekrytoitua pienempien, mutta totalitaristissävyisesti umpinaisten talousvaltakeskusten lujittamiseen.
Kapitalismin kritiikittä hyväksytty informaatiorakenne sopii tämän tuplabluffin taustoittamiseen: ne pienet koneet, joita pankit jakavat mobiilisovellusten häiriöiden jms. varalle, sekä juuri vanhuksille (olen vanhoillisena vallankumouksellisena itsekin kahden sellaisen onnellinen omistaja), ovat samalla filosofinen avain järjestelmän ymmärtämiseen: näkymättömillä verkostoilla on näkyviä instansseja, joiden synkroniteetillä voidaan muodostaa atooppisia (paikkaan sitomattomia) luottamusnoodeja. Yhteyksien hyvin harvinainen ja ehdollinen instantoituminen tekee niiden hahmottamisesta, saati murtamisesta hyvin vaikeaa. Nykykapitalismin patologioita voi arvioida vain epäsuorasti, lopputuloksista käsin - muun muassa juuri politiikan tyhmenemisen kautta.
1) Jokin indikaattori tästä pullonkaulan tunnelmasta: Budapestin pormestarinvaaleissa autotonta
keskustaa oikeisto-vasemmisto-akselin ulkopuolelta ajaneen, hallituksen "pelleksi" ja opposition
"hallituksen palkkaamaksi trolliksi" (!) leimaaman Róbert Puzsérin (alle 5 % äänistä) kysyessä
toimittajalta, mikä laskentatilanne oli, hän ilahtui kuullessaan luvun "23" hetkeksi selvästi
varmana, että tuo on hänen kannatusprosenttinsa, ja nuupahti pahasti, kun tajusi, että se oli
ääntenlaskennan edistymistä ilmaiseva prosenttiluku. (Videon kohta 0.13-0.18.) Eli nuoremman
polven on hyvin vaikeaa edes kokonaan uskoa, miten regressiivinen polittinen kenttä oikeasti on.
hulluus ja typpi
Yllättävän moni inhimillinen ajatus ja ajattelutapa näyttää perustuvan oletukseen, että hulluudella olisi sentään jokin viimekätinen peräseinä. Että Ruususen, joka kokee sisäisen tasapainonsa olevan uhattuna minkä tahansa rakkauden edessä, voi lopulta suudella interaktiiviseksi. Tai että Boris Johnson tajuaa lopulta happiletkuissa, ettei yhteiskunta ole pelkkä flipperi.
Todellisuudessa näin ei ole. Hulluus on enemmänkin kuin typpi: sitä on enin osa ilmasta, ja pelkilleen päästessään se on aina valmiina räjähtämään. Maailma koostuu pienistä typpivuodoista sinne ja tänne, se on hulluuden tilkkutäkki.
Yllättävän moni inhimillinen ajatus ja ajattelutapa näyttää perustuvan oletukseen, että hulluudella olisi sentään jokin viimekätinen peräseinä. Että Ruususen, joka kokee sisäisen tasapainonsa olevan uhattuna minkä tahansa rakkauden edessä, voi lopulta suudella interaktiiviseksi. Tai että Boris Johnson tajuaa lopulta happiletkuissa, ettei yhteiskunta ole pelkkä flipperi.
Todellisuudessa näin ei ole. Hulluus on enemmänkin kuin typpi: sitä on enin osa ilmasta, ja pelkilleen päästessään se on aina valmiina räjähtämään. Maailma koostuu pienistä typpivuodoista sinne ja tänne, se on hulluuden tilkkutäkki.
torstai 14. toukokuuta 2020
pieniä iltapäivämustuuksia
[Tässä sarjassa tähti merkitsee pientä huokausta.]
Kateelliset sitä ja tätä. Koko elämän eläminen kateellisten silmille. Harmistus, jos kateutta ei ilmene. Silloin se pitää vaikka keksiä, pitää lukea nopeasti kirja, jonka tapahtumille voi kuvitella jonkun olevan kateellinen.
*
Kasaa omaisuutta ja saarnaa kauppaa juuri koska tietää, että ilman pakotettua oikeudellis-materiaalista infrastruktuuria saisi elämässä turpaan ensimmäisessä kadunkulmassa. Ei liittoutumiskykyä, ei mielikuvitusta, ei vaistotoimintaa, ei edes ahneuden ylittävää omaehtoista ahkeruutta. Kulkutaudin aikaan saarnaa silti talouden avaamista, jotta "elämä" voittaa. "Vahva ihminen", lammas suden vaatteissa.
*
Ajattelen aina kaupassa, että Nutella-purkissa on jotenkin oikeistolainen ellei fasistinen eetos. Tai ainakin rituaalinomainen paskatahnan syönti aamuisin on jotenkin juuri se, millaisena pikkuporvarillisten ydinperheiden tukahtuneen hengen hahmotan. Kehitetty Italiassa toisen maailmansodan aikaan, selvitän.
*
"Naisen euro on x senttiä" on subjektiivinen parafraasi sille, että naisten (julkiset) työt ovat yhteiskunnassa 1/x kertaa subventoidumpia, eli ne sisältävät periaatteessa tuon verran vähemmän riskiä. Subventoidun sektorin ympärille avautuu huonoina aikoina leuka, jonka ylähampaat ovat pörssien psykopaattimiehet ja alahampaat joukoissa viihtyvät ideologiset pallopäät, varjonyrkkeilijöiden veljeskunnat.
*
Täysin mahdollinen elämänkaari: tekee nuorena, vaikka kauniin neidon silmien tähden, harha-askeleen hyvyyden suuntaan. Sanoo sitten 10 vuoden päästä, että "no, mutta tarkoitin vain...". Ja 20 vuoden päästä: "no, tarkoitin vain..." ... "Tarkoitin vain, ettei näin voi jatkua, sodat, ympäristö, tiedätte... tarkoitin, että talous .... tarkoitin vain, että maahanmuutto" Lähempänä kotia yleisön kannustus alkaa viedä askelia, heja-heja, enää 2 km... "Tarkoitin vain, että objektina sitä on helposti itsensä inversio, en minä oikeastaan muuta"
*
Onnellinen, sillä kitkerällä tavalla, jolla maailmassamme onnellisia ollaan - tai onneton, hapanta pientä riemua povessaan pidätellen. Kuin Wittgenstein sanoo, että virhe on virhe vain tietyssä järjestelmässä, onnellinen on onnellinen vain onnen kentässä, siinä mureassa, joka koostuu 90 prosenttiin tuttuudesta ja 10 prosenttiin hirvittävästä uhasta, hieman luonteen laadun mukaan vaihdellen.
*
Kuten Villon sanoi, vasta hirttosilmukassa saa todella tuta, mitä oma perse painaa. Ja sama sanojen kanssa: vasta nuoren kaunottaren silmien omahyväisessä loisteessa todella mitataan, onko sinulla mitään sellaista kerrottavaa, mille eivät nyökkäile vain toiset haaksirikkoutuneet. Herra Hemingway, pitäkää nyt huolta siitä kalasta, siinä voi olla pari ihan nättiä ruotoa.
*
Haaksirikkoisten kerhossa on hyvä yhteistyön tuntu. Pitelemme kaikenkokoisia puukappaleita päämme yläpuolella, jotta ne kuivuisivat. Synkällä ilmalla halaamme niitä kuin ne olisivat rakkaita lapsiamme. Pidämme niitä tulilla, ompelemme hainnahkasta taskuja, puristamme liimaa purkista. Monella meistä on mukanamme ihmisiltä yli jääneitä kidutusvälineiden osia. Immanuel tuossa on pidellyt 200 vuotta ristinpuun puolikasta, hän sanoo, että sille voi vielä aivan hyvin tulla käyttöä, kunhan erikeeperlähetys saapuu. "Es ist durchaus möglich."
*
"Katso", minä sanoin nuorelle naiselle, joka näytti meren peilaamassa tuulessa kuin merenneidolta. "Minä löysin tämän pullonkorkin, aion liimata sen lauttaan." Tyttö hymyili sanomatta mitään. Tajusin vasta tuolloin, että hänen jalkansa olivat kuivalla maalla. Hän hymyilee aina täsmälleen samalla tavalla ennen ja jälkeen tapaamistemme, täysin riippumatta siitä, mitä sanon tai teen. Joskus hän ottaa jonkun lahjaksi viemäni puupalan, ja heittää sen takaisin mereen.
[Tässä sarjassa tähti merkitsee pientä huokausta.]
Kateelliset sitä ja tätä. Koko elämän eläminen kateellisten silmille. Harmistus, jos kateutta ei ilmene. Silloin se pitää vaikka keksiä, pitää lukea nopeasti kirja, jonka tapahtumille voi kuvitella jonkun olevan kateellinen.
*
Kasaa omaisuutta ja saarnaa kauppaa juuri koska tietää, että ilman pakotettua oikeudellis-materiaalista infrastruktuuria saisi elämässä turpaan ensimmäisessä kadunkulmassa. Ei liittoutumiskykyä, ei mielikuvitusta, ei vaistotoimintaa, ei edes ahneuden ylittävää omaehtoista ahkeruutta. Kulkutaudin aikaan saarnaa silti talouden avaamista, jotta "elämä" voittaa. "Vahva ihminen", lammas suden vaatteissa.
*
Ajattelen aina kaupassa, että Nutella-purkissa on jotenkin oikeistolainen ellei fasistinen eetos. Tai ainakin rituaalinomainen paskatahnan syönti aamuisin on jotenkin juuri se, millaisena pikkuporvarillisten ydinperheiden tukahtuneen hengen hahmotan. Kehitetty Italiassa toisen maailmansodan aikaan, selvitän.
*
"Naisen euro on x senttiä" on subjektiivinen parafraasi sille, että naisten (julkiset) työt ovat yhteiskunnassa 1/x kertaa subventoidumpia, eli ne sisältävät periaatteessa tuon verran vähemmän riskiä. Subventoidun sektorin ympärille avautuu huonoina aikoina leuka, jonka ylähampaat ovat pörssien psykopaattimiehet ja alahampaat joukoissa viihtyvät ideologiset pallopäät, varjonyrkkeilijöiden veljeskunnat.
*
Täysin mahdollinen elämänkaari: tekee nuorena, vaikka kauniin neidon silmien tähden, harha-askeleen hyvyyden suuntaan. Sanoo sitten 10 vuoden päästä, että "no, mutta tarkoitin vain...". Ja 20 vuoden päästä: "no, tarkoitin vain..." ... "Tarkoitin vain, ettei näin voi jatkua, sodat, ympäristö, tiedätte... tarkoitin, että talous .... tarkoitin vain, että maahanmuutto" Lähempänä kotia yleisön kannustus alkaa viedä askelia, heja-heja, enää 2 km... "Tarkoitin vain, että objektina sitä on helposti itsensä inversio, en minä oikeastaan muuta"
*
Onnellinen, sillä kitkerällä tavalla, jolla maailmassamme onnellisia ollaan - tai onneton, hapanta pientä riemua povessaan pidätellen. Kuin Wittgenstein sanoo, että virhe on virhe vain tietyssä järjestelmässä, onnellinen on onnellinen vain onnen kentässä, siinä mureassa, joka koostuu 90 prosenttiin tuttuudesta ja 10 prosenttiin hirvittävästä uhasta, hieman luonteen laadun mukaan vaihdellen.
*
Kuten Villon sanoi, vasta hirttosilmukassa saa todella tuta, mitä oma perse painaa. Ja sama sanojen kanssa: vasta nuoren kaunottaren silmien omahyväisessä loisteessa todella mitataan, onko sinulla mitään sellaista kerrottavaa, mille eivät nyökkäile vain toiset haaksirikkoutuneet. Herra Hemingway, pitäkää nyt huolta siitä kalasta, siinä voi olla pari ihan nättiä ruotoa.
*
Haaksirikkoisten kerhossa on hyvä yhteistyön tuntu. Pitelemme kaikenkokoisia puukappaleita päämme yläpuolella, jotta ne kuivuisivat. Synkällä ilmalla halaamme niitä kuin ne olisivat rakkaita lapsiamme. Pidämme niitä tulilla, ompelemme hainnahkasta taskuja, puristamme liimaa purkista. Monella meistä on mukanamme ihmisiltä yli jääneitä kidutusvälineiden osia. Immanuel tuossa on pidellyt 200 vuotta ristinpuun puolikasta, hän sanoo, että sille voi vielä aivan hyvin tulla käyttöä, kunhan erikeeperlähetys saapuu. "Es ist durchaus möglich."
*
"Katso", minä sanoin nuorelle naiselle, joka näytti meren peilaamassa tuulessa kuin merenneidolta. "Minä löysin tämän pullonkorkin, aion liimata sen lauttaan." Tyttö hymyili sanomatta mitään. Tajusin vasta tuolloin, että hänen jalkansa olivat kuivalla maalla. Hän hymyilee aina täsmälleen samalla tavalla ennen ja jälkeen tapaamistemme, täysin riippumatta siitä, mitä sanon tai teen. Joskus hän ottaa jonkun lahjaksi viemäni puupalan, ja heittää sen takaisin mereen.
tiistai 12. toukokuuta 2020
nyky-suomen sanakirja: älykkyys
Ä~llä tarkoitetaan mitattavaa, populaatiossa vaihtelevaa ominaisuutta, missä mittausakseli piirretään siten, että sen alkupisteenä on yhteiskuntansa keskinkertaisin ihminen, eli jossa halu ja sopeutuminen halutun saavuttamisen mukaisiin rooleihin lankeavat yhteen kaikkein vähäisimmällä energiatasolla, kun taas päätepisteenä käytetään tähän samaiseen ihmiseen kaikkein ylimielisimmin suhtautuvaa ihmistä, eli jonka halut poikkeavat mainitun, laskennallisesti kaikkein keskinkertaisimman ihmisen haluista vähiten suhteutettuna siihen ylimääräiseen jouleissa mitattavaan työhön, jonka tämä ylimielisin ihminen joutuisi tekemään saadakseen ne asiat, joita kaikkein keskinkertaisin haluaa.
Tällä tavoin määritelty ä~ sulkee määrittelyalueen ulkopuolelle ne kognition muodot, joihin ei ole mahdollista tai mielekästä ottaa ylimielistä asennetta, kuten esimerkiksi jumaluuden. Ä~n vastakohta on kaksiulotteisessa avaruudessa tyhmyys, eli suuri halujen ja roolien osamäärä, ja kolmiulotteisessa avaruudessa nerous, missä kognitiivinen positio on yhteiskunnan laskennallisen keskinkertaisuuspisteen kautta kulkevien suorien suhteen joko mielivaltainen tai dynaaminen.
Mielivaltaisessa nerouden muodossa yhteiskunnallisten roolien määrä on 0, minkä vuoksi ä~n osatekijöistä keskinkertaisuutta ei voi määritellä, kun taas dynaamisessa nerouden muodossa keskinkertaisuuspistettä kohti pyrkivä joulemääräinen työ on nolla, jolloin ylimielisyyttä ei voi määritellä.
Ä~llä tarkoitetaan mitattavaa, populaatiossa vaihtelevaa ominaisuutta, missä mittausakseli piirretään siten, että sen alkupisteenä on yhteiskuntansa keskinkertaisin ihminen, eli jossa halu ja sopeutuminen halutun saavuttamisen mukaisiin rooleihin lankeavat yhteen kaikkein vähäisimmällä energiatasolla, kun taas päätepisteenä käytetään tähän samaiseen ihmiseen kaikkein ylimielisimmin suhtautuvaa ihmistä, eli jonka halut poikkeavat mainitun, laskennallisesti kaikkein keskinkertaisimman ihmisen haluista vähiten suhteutettuna siihen ylimääräiseen jouleissa mitattavaan työhön, jonka tämä ylimielisin ihminen joutuisi tekemään saadakseen ne asiat, joita kaikkein keskinkertaisin haluaa.
Tällä tavoin määritelty ä~ sulkee määrittelyalueen ulkopuolelle ne kognition muodot, joihin ei ole mahdollista tai mielekästä ottaa ylimielistä asennetta, kuten esimerkiksi jumaluuden. Ä~n vastakohta on kaksiulotteisessa avaruudessa tyhmyys, eli suuri halujen ja roolien osamäärä, ja kolmiulotteisessa avaruudessa nerous, missä kognitiivinen positio on yhteiskunnan laskennallisen keskinkertaisuuspisteen kautta kulkevien suorien suhteen joko mielivaltainen tai dynaaminen.
Mielivaltaisessa nerouden muodossa yhteiskunnallisten roolien määrä on 0, minkä vuoksi ä~n osatekijöistä keskinkertaisuutta ei voi määritellä, kun taas dynaamisessa nerouden muodossa keskinkertaisuuspistettä kohti pyrkivä joulemääräinen työ on nolla, jolloin ylimielisyyttä ei voi määritellä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)