ylipekasta ja muusta

Vaikka arjen perusteella voisi luulla, ettei ihminen tajua maailmasta ja omasta tilastaan hölkäsen pöläystä, on lohdullista huomata, että kielessä sanalle "alistuminen" ei ole symmetristä vastinparia "ylistyminen". Jotain kentän tajua sentään. (Vallan "alle" voi mennä piiloon asti, kun taas sen käyttäjä tai siihen pyrkivä joutuu aina vääntämään itseään suhteessa tiettyyn annettuun fasadiin.)

Tämä liittyy jollain lailla siihen, miksi Mikko Ylipekan (ransk. Michel Houellebecq) "Alistuminen" tuntuu jo konseptin tasolla jotenkin "niitseläisen" epäloogiselta. Tai ainakin sen ikään kuin pikkuporvarillinen luenta, jossa nimenomaan jatkuvasti vallan puolelle asettuvan hahmon apaattinen ajelehtiminen nähdään jonkinlaisena vaarallisena valtatyhjiön avaumana, tuntuu epäloogiselta.

Ylipäätään voisi hieman käyttää päätään näissä demografiakysymyksissä. Jos jonkin kulttuuripiirin voisi lisääntyä kumoon, Suomi olisi nyt lestadiolainen. Todellisuudessa kulttuurissa yleisesti vallitseva kyynisyys ja opportunismi sekä piittaamattomuus omista arvoista lienevät kyllä enemmänkin suuren kuin pienen vallan aikaa; sellaista aikaa, jolloin mimeettisen esimerkin ja "seurakunnan" välillä on imuvoimainen tyhjiö, jossa pyrkyrit kiipeilevät tukka hulmuten.