Vain liike, vain ajatus - ja kaikki tietävät, ettet ole kotonasi käsittämättömässä.

*

Pudotus tilanteen halki. Leimahdus, joka valaisee vallan.

Teho, tuo tunnelmantajuttomien kosto.

tarkastelma HBO:n hittisarjan mutanttikristuksesta sekä ärhäkänpuoleisen punkrockin piilevästä uskonnollisuudesta

Ei vikaa siinäkään, että ideologista propagandaa ja valheiden vyyhtejä puretaan 30 vuotta jälkikäteen, mutta reaaliajassa se on vielä mehukkaampaa. (Videon kohta 10:37-12:11)

Jotenkin ei ollut vaikeaa arvata uskonnollis-liberalistisen Kristus-adaptaation sukupuolta. Tosin tuo ei ole varmaan "teologisesti" - jos nyt aikamme nimettömän ja uskonnoksi ainakin toistaiseksi havaitsemattoman "uskonnon" ruotimista voi pitää teologiana - kaikkein merkitsevin seikka, vaan sitä on enemmänkin se lisäetäisyys, jota syntymätön tyttölapsi jumalhahmona merkitsee suhteessa "likaiseen" fyysiseen maailmaan jopa esimerkiksi Kristukseen verrattuna.

Luulen, että edellinen liittyy hieman siihen, miten se juutalaiskristillinen perusmolli, joka vielä joitakin vuosikymmeniä sitten leimasi jopa itsensä kimppuun käyvää kapinamieltä, kuten tässä esimerkistä käyvässä punk-virressä (0:49-0:55), vaihtuu käytännössä jo puoli sukupolvea myöhemmin - ainakin Kaliforniassa, liberalismin uskonnollistumisilmiöiden ydinseudulla - täysin legitiimisti duuriksi (0:50-0:56).
Sanoma siis tuossa kohdassa: "elämässä meitä ympäröivät kysymykset ovat osoitus avuttomuudestamme". 

Vaikka juutalaiskristillisessä traditiossa rationaalistumiskehityksen kärki (tai siksi itsensä kuvitelleet tahot) ottivat ihan eksplisiittisesti asiakseen murskakritisoida uskontojen kyseenalaistamatonta vakavasti ottamista, muotoihin takertumista, vallan alkeellista personifikaatiota ja monia muita erittäinkin kritiikkinsä ansainneita ilmiöitä, yllä oleven kaltaisen lauseen sanominen oli tietenkin verraten äskenkin nöyrtymisen paikka. Siinä kajahti, että Jumalan hahmo - niin kuin sittemmin sen paikalle jäänyt aavekin - oli tavallaan se kosmoksessa silloin tällöin havaittava ohut ja epämääräinen myötäsuka tai vireentapainen, johon turvautuen kamalassa maailmassamme saattoi jotain hyvää itselleen tai muille toivoa.

Uskonnollisessa liberalismissa sitä vastoin tunne, että ihminen on kärpäsenpaska, joka on pyhimmillään itse asiassa lähimpänä olemattomuutta - vrt. Tšernobyl-materiaali - on jotenkin paradoksaalisti nimenomaan sidoksistaan irtisanoutuvan yksilön hybriksen vuoksi jotenkin groteskisti nimenomaan ilon aihe. Tämä on tietenkin aika pitkälle menevä johtopäätös pelkästään tässä käsillä olevasta materiaalista, mutta itse asiassa äidyin kirjailemaan näitä olojani seuratessani naistenpäivän virittämiä totaaliepäeroottisia, ihmisen ja hänen yhteisöjensä asiat tilinpidoksi palauttavia ahdistavia nollakeskusteluja siellä täällä.

Taas tietysti vähän kapea salmi seilata, mutta sitä vartenhan tämä blogi on olemassa, kapeikkokäyntejä varten.