Kun joskus avaa hetkeksi ylen tai hesarin sivut, tulee ihan hullun vahva tuulahdus maailmasta, jossa ei joko ole ongelmia tai ainakaan niistä ei puhuta.
Media ruotii pelkkiä sellaisia "hassuja" päivittelyn aiheita.
Tämä median profiloituminen on ihan viime vuosien ilmiö, tavallaan vähän yllättävä. Netin toimintalogiikka on mennyt kierolla tavalla perille vallanpitäjille, ja se näkyy itsensä täydelliseksi julistaneessa länsiliberaalissa maailmassa soman jakeluna, täällä "paskaläävässä" taas siten, että liberaali altavastaajamedia piikittelee joka asiasta ("taas työmaa keskustassa, hallituksen vika") ja konservatiivimedia väittää aivan vakavalla naamalla, että miljardööri Soros haluaa hukuttaa Euroopan maahanmuuttajiin.
Viimeksimainittu on outo siitä, että faktuaalisella tasolla se on naurettavimmin valheellinen kaikista em. viestintätyyleistä, mutta kaikista muista poiketen se kuvaa (valheellisella narraatiolla) todellisuudessa tapahtuvan ja potentiaalisesti kaikkien elämänlaatuun vaikuttavan prosessimuotoisen ongelman, jota ei olla ratkaistu.
Tarkoitushakuinen valhe näyttää ainoalta keinolta ujuttaa todellisuutta julkiseen tajuntaan. Mikä ehkä kertoo jotain sen yleisemmän julkisen tajunnan tilasta, autenttisuusasteesta.
27.6.2018
torstai 28. kesäkuuta 2018
keskiviikko 27. kesäkuuta 2018
Hienotunteisuus ja yksityisyys uhkaavat yleistyä tekosyyksi sellaisten oikeudellisten persoonien (yhtiöiden) puolustamiselle, jotka toisaalla nimenomaan tuhoavat kaiken ihmisarvon edellytykset.
Väitän kyllä, että tosi paljossa juuri semmoinen nykyisin muodissa oleva refleksinomainen "arvon kukin ansaitsee" -humanismi muodostaa tosi murhaavan seoksen yläportaan psykopatian kanssa. Ne yhdessä tilkitsee vallan täysin läpitunkemattomaksi.
"Et säkään halua, että sun asioita tongitaan." No en ehkä, mutten toisaalta myöskään juo sinun pohjavesiä.
7.11.2014
Väitän kyllä, että tosi paljossa juuri semmoinen nykyisin muodissa oleva refleksinomainen "arvon kukin ansaitsee" -humanismi muodostaa tosi murhaavan seoksen yläportaan psykopatian kanssa. Ne yhdessä tilkitsee vallan täysin läpitunkemattomaksi.
"Et säkään halua, että sun asioita tongitaan." No en ehkä, mutten toisaalta myöskään juo sinun pohjavesiä.
7.11.2014
Maahanmuutto on uusi eläintarha. Sen pariin voi mennä katsomaan "voitettuja" ja "primitiivisiä" elämänmuotoja, impulsiivisuuden savuavia raunioita.
Ja sirkus. Estradilla ovat kaikki "valkoisesta keski-ikäisestä heteromiehestä" poikkeavat otukset - ja siis tässä näkökulmassa kyllä nimenomaan otukset, valitettavasti eivät niinkään ihmiset. Orgaanisista ihmisyhteisöistä nyt puhumattakaan.
1.10.2014, lisäyksellä
Tässä blogissa on sen verran laajapohjainen muutaman hengen lukijakunta, että osoittautui välittömän
palautteen perusteella tärkeäksi mainita seuraavaa: elämänmuodot eivät ole "voitettuja", saati "otuksia"
minun mielestäni.
Eli olin jälleen kerran ennakkoluuloinen puhtaasti niitä kohtaan, jotka tuosta minulle itsessään, siis talous-
ja sukupuolijärjestelmästämme riippumattomalla tasolla suhteellisen merkityksettömästä aiheesta
kiihkeimmin "keskustelevat".
Metatasolla taasen minua kiinnostaa tuo teema suuresti, kuten koko kristinuskon korvautuminen
uskonnollisella liberalismilla laajemminkin.
Tästä vielä palan painikkeeksi:
Nykymallinen feminismi äärisukupuolittaa maailman yrittäessään palauttaa persoonat johonkin aseksuaaliin "ihmisyyteen"¹. Juuri tuon ihmisyyden instansseja muunmantereiset ihmiset kai nykyään ovat: he ovat lähempänä Kuvaa, tahrattomuuden tasoa. Jokin löyhä yhteys noilla ainakin on.
27.2.2018
¹) Mitä tärkein osa liberalistista credoa: ihmisten välisiä relaatiota ei voi nähdä silmin, joten ne eivät siis
voi olla muuta kuin valtarakenteita ynnä muita Pyhää Valinnan Vapautta uhkaavia "myyttejä".
**
Muistutan: nämä merkinnät voivat näyttää pelkistyneiltä, koska ne on yleensä irrotettu pidemmistä
kirjeenvaihdoista - eikä vähiten niiden suojan varmistamiseksi, joiden kanssa olen keskustellut, jopa
vaikka nimiä en mainitse lähtökohtaisestikaan, eivätkä ajatukset olisikaan ajattelukykyisille
käsittämättömiä... mutta kun ongelma on: mistä löytää tähän hätään niitä ajattelukykyisiä?
Ja sirkus. Estradilla ovat kaikki "valkoisesta keski-ikäisestä heteromiehestä" poikkeavat otukset - ja siis tässä näkökulmassa kyllä nimenomaan otukset, valitettavasti eivät niinkään ihmiset. Orgaanisista ihmisyhteisöistä nyt puhumattakaan.
1.10.2014, lisäyksellä
Tässä blogissa on sen verran laajapohjainen muutaman hengen lukijakunta, että osoittautui välittömän
palautteen perusteella tärkeäksi mainita seuraavaa: elämänmuodot eivät ole "voitettuja", saati "otuksia"
minun mielestäni.
Eli olin jälleen kerran ennakkoluuloinen puhtaasti niitä kohtaan, jotka tuosta minulle itsessään, siis talous-
ja sukupuolijärjestelmästämme riippumattomalla tasolla suhteellisen merkityksettömästä aiheesta
kiihkeimmin "keskustelevat".
Metatasolla taasen minua kiinnostaa tuo teema suuresti, kuten koko kristinuskon korvautuminen
uskonnollisella liberalismilla laajemminkin.
Tästä vielä palan painikkeeksi:
Nykymallinen feminismi äärisukupuolittaa maailman yrittäessään palauttaa persoonat johonkin aseksuaaliin "ihmisyyteen"¹. Juuri tuon ihmisyyden instansseja muunmantereiset ihmiset kai nykyään ovat: he ovat lähempänä Kuvaa, tahrattomuuden tasoa. Jokin löyhä yhteys noilla ainakin on.
27.2.2018
¹) Mitä tärkein osa liberalistista credoa: ihmisten välisiä relaatiota ei voi nähdä silmin, joten ne eivät siis
voi olla muuta kuin valtarakenteita ynnä muita Pyhää Valinnan Vapautta uhkaavia "myyttejä".
**
Muistutan: nämä merkinnät voivat näyttää pelkistyneiltä, koska ne on yleensä irrotettu pidemmistä
kirjeenvaihdoista - eikä vähiten niiden suojan varmistamiseksi, joiden kanssa olen keskustellut, jopa
vaikka nimiä en mainitse lähtökohtaisestikaan, eivätkä ajatukset olisikaan ajattelukykyisille
käsittämättömiä... mutta kun ongelma on: mistä löytää tähän hätään niitä ajattelukykyisiä?
Ns. "vihervasureista" on tosiaan tullut jonkinlaisia liberalismin inkvisiittoreita. Ne on vähän kuin vapaaehtoistöissä sellaisella tiedustelupalvelulla, joka ei aja niinkään kenenkään etua kuin sitä, että kaikki pysyy saman "kirkon" tunnustusten ja tulkintakehikon piirissä; ne on jokin kollektiivisen omantunnon konkretisoituma.
Siinä missä koknuoret ja vastaavat on eksplisiittisen sadistisia ja narsistisia, toisella puolen vihervasurit varmistaa, että sadismin ja narsismin voimakentästä ei pääse esim. junttiuden tai nerouden tietä ulos.
Jostakin kumman syystä nuo pelaa tässä mielessä yhteispeliä, tuillaeläjät ja pääomapiirit.
1.10.2014
Siinä missä koknuoret ja vastaavat on eksplisiittisen sadistisia ja narsistisia, toisella puolen vihervasurit varmistaa, että sadismin ja narsismin voimakentästä ei pääse esim. junttiuden tai nerouden tietä ulos.
Jostakin kumman syystä nuo pelaa tässä mielessä yhteispeliä, tuillaeläjät ja pääomapiirit.
1.10.2014
Laitoin googleen kaksinaismoraali ja päädyin nopeasti ongelmiemme ytimeen:
"Vanhassa naiskuvassa nainen oli olemassa miellyttääkseen miehiä, mutta lehden muotoilema uusi naisihanne perustui itsenäisyyteen ja siveellisyyteen."
Tietyllä tavalla "siveellisyys" nähdään kai edelleen jonain loisteliaana itsenäisyystaisteluna, vaikka koko senaikainen "kondomiton" yms. maailma on ympäriltä hävinnyt.
4.10.2014
Saanee olla himpan sokko, jos tästä ei pysty piirtämään mitään viivaa nykyiseen ns. "korrektiuteen".
Esimerkiksi kerran noihin aikoihin juttelin parin fröökkenin kanssa Töölönlahdella, ja he päivittelivät jotain
Pekka Vahvasen kuulemma muuten hyvän hesarikolumnin "alatyyliä". Ihan mielenkiinnosta
selvitin asian, ja tekstissä oli käytetty yhdessä kohtaa immenkalvoa muistaakseni jonkin metaforana.
On hyvä olla suunnilleen kartalla näistä hulluuden laineista, koska ne eivät ole tosiaankaan mitään
yhteiskunnallista periferiaa. Ei pidä esimerkiksi luulla, että rakkauden häviämisen myötä myös
uskonnollisuus olisi maailmasta noin vain kadonnut.
Koska siis tämä ns. "ennakkoluulottomalle" väelle ominainen ihmisten ja porukoiden piirtäminen pahaksi
yksittäisten sanankäyttöjen perusteella on ilmeisesti täältä, pikkuporvarillisesta
itsetukahdutusneurasteniasta lähtöisin.
"Vanhassa naiskuvassa nainen oli olemassa miellyttääkseen miehiä, mutta lehden muotoilema uusi naisihanne perustui itsenäisyyteen ja siveellisyyteen."
Tietyllä tavalla "siveellisyys" nähdään kai edelleen jonain loisteliaana itsenäisyystaisteluna, vaikka koko senaikainen "kondomiton" yms. maailma on ympäriltä hävinnyt.
4.10.2014
Saanee olla himpan sokko, jos tästä ei pysty piirtämään mitään viivaa nykyiseen ns. "korrektiuteen".
Esimerkiksi kerran noihin aikoihin juttelin parin fröökkenin kanssa Töölönlahdella, ja he päivittelivät jotain
Pekka Vahvasen kuulemma muuten hyvän hesarikolumnin "alatyyliä". Ihan mielenkiinnosta
selvitin asian, ja tekstissä oli käytetty yhdessä kohtaa immenkalvoa muistaakseni jonkin metaforana.
On hyvä olla suunnilleen kartalla näistä hulluuden laineista, koska ne eivät ole tosiaankaan mitään
yhteiskunnallista periferiaa. Ei pidä esimerkiksi luulla, että rakkauden häviämisen myötä myös
uskonnollisuus olisi maailmasta noin vain kadonnut.
Koska siis tämä ns. "ennakkoluulottomalle" väelle ominainen ihmisten ja porukoiden piirtäminen pahaksi
yksittäisten sanankäyttöjen perusteella on ilmeisesti täältä, pikkuporvarillisesta
itsetukahdutusneurasteniasta lähtöisin.
spekulaatiota fasismista ja uskonnosta
Kun nyt mietin, niin ehkä voi näin sanoa, että "fasismina" tunnettu ilmiö on ytimeltään eräänlaista maalaisuutta kaupungissa. Nopean urbanisoitumisen funktio, perversion omertà. Myös perhekoon pienenemisen aiheuttama shokkiaalto.
Mökki on sen sijaan vahvasti antifasistinen instituutio, ja se juuri on se asia, minkä vuoksi Kaurismäki sanoo, että "suomalaisissa ei ole taipumusta fasismiin". Mökki ja jurotus. Fasismi on tavallaan vähän kuin digitaalista torijuoruilua; kirkonkylä ilman kirkkoa.
Tavallaan mietin, miksei esim. lestadiolaisuus ja muu lahkolaisprotestanttinen umpimielisyys tuottaneet automaattisesti sen suurempia yleisyhteiskunnallisen tason ilmihirveyksiä, vaikka niissä on pintapuolisesti katsottuna siihen sopiva oikein elämisen, herranpelon, siisteyden ja insestisyyden juuritaikina. Ne ovat jonkinlaista "nautinto on väärin" -aatetta, jossa kaikki eläminen pakkautuu "yöpuolelle", alitajuntaan, jos sinnekään. Seurakunnan syyllisyyden kokemus on symmetrinen omertàn kanssa, vrt. pappien selvästi muuta väestöä yleisempi pedofilia.
Eli etsin sitä ylimääräistä palikkaa, joka tarvitaan kontekstistaan irti revityn maalaisuskonnollisuuden lisäksi, joka on tässä katsannossa kuin tulitikkuaskin kylki. Yksihän on tietysti koneiden ihailu. Marssit ja paraatit koneen manan omimisena, ihmisjoukko koneena. Konejumaluus, uusi Luonto.
*
Normimoraalisessa uskonnollisuudessa on tärkeää nimenomaan ulkokohtaisuus ja julkisen puhtoisuuden varjelu. Siitä seuraa lähes suoraan jopa tietty yhteiseen syntiin pakottaminen. "Oikeasti hyvä" (jos nyt tällaista voi kestään sanoa) ihminen on (laajassa mielessä) "uskonnolliselle" ihmiselle pelottava Toiseus, koska se ei tarjoa semmoista vipua, josta sen pään voi painaa tunnustuksellisen pahuus- ja syyllisyyskokemuksen veteen. (Vrt. "kaste", "vihkivesi" jne.)
Esim. fundamentaalit kristityt inhoavat kasvissyöntiä, koska lihansyönti on tärkeä uhririitti. Toki kasvissyönti onkin juuri tämän takia usein sidoksissa uskonnolliseen käytökseen ja seksuaalisyyllisyyteen. Nämä ovat koukeroisia juttuja, mutta joka tapauksessa, ne ratkeavat esikäsitteellisellä tasolla, ei tuhansia sivuja pitkien selittelevien kirjojen maailmassa, vaan enemmänkin iskulauseiden, alkukuvien ja unien maailmassa.
Mistä ylipäätään tulee mikään "tietoisuus", havahdusliike? Onko se enemmän tiedonvälityksen (välineen) kehitystä vai jokin ratkaiseva sisältötason asia, "meemi", esim. eräänlainen "basillin taju"? Basilleilla oli varmaankin ratkaiseva merkitys fasismin syynnyssä. Kone jumaluutena, basilli kohtalonyhteytenä ja maalaisomertà, "juoru" käytöskoodina, siinä alkemistinen ja riepottava fasismitulkintani.
5.10.2014
Tämä koskee ilman muuta myös punafasismia.
Kun nyt mietin, niin ehkä voi näin sanoa, että "fasismina" tunnettu ilmiö on ytimeltään eräänlaista maalaisuutta kaupungissa. Nopean urbanisoitumisen funktio, perversion omertà. Myös perhekoon pienenemisen aiheuttama shokkiaalto.
Mökki on sen sijaan vahvasti antifasistinen instituutio, ja se juuri on se asia, minkä vuoksi Kaurismäki sanoo, että "suomalaisissa ei ole taipumusta fasismiin". Mökki ja jurotus. Fasismi on tavallaan vähän kuin digitaalista torijuoruilua; kirkonkylä ilman kirkkoa.
Tavallaan mietin, miksei esim. lestadiolaisuus ja muu lahkolaisprotestanttinen umpimielisyys tuottaneet automaattisesti sen suurempia yleisyhteiskunnallisen tason ilmihirveyksiä, vaikka niissä on pintapuolisesti katsottuna siihen sopiva oikein elämisen, herranpelon, siisteyden ja insestisyyden juuritaikina. Ne ovat jonkinlaista "nautinto on väärin" -aatetta, jossa kaikki eläminen pakkautuu "yöpuolelle", alitajuntaan, jos sinnekään. Seurakunnan syyllisyyden kokemus on symmetrinen omertàn kanssa, vrt. pappien selvästi muuta väestöä yleisempi pedofilia.
Eli etsin sitä ylimääräistä palikkaa, joka tarvitaan kontekstistaan irti revityn maalaisuskonnollisuuden lisäksi, joka on tässä katsannossa kuin tulitikkuaskin kylki. Yksihän on tietysti koneiden ihailu. Marssit ja paraatit koneen manan omimisena, ihmisjoukko koneena. Konejumaluus, uusi Luonto.
*
Normimoraalisessa uskonnollisuudessa on tärkeää nimenomaan ulkokohtaisuus ja julkisen puhtoisuuden varjelu. Siitä seuraa lähes suoraan jopa tietty yhteiseen syntiin pakottaminen. "Oikeasti hyvä" (jos nyt tällaista voi kestään sanoa) ihminen on (laajassa mielessä) "uskonnolliselle" ihmiselle pelottava Toiseus, koska se ei tarjoa semmoista vipua, josta sen pään voi painaa tunnustuksellisen pahuus- ja syyllisyyskokemuksen veteen. (Vrt. "kaste", "vihkivesi" jne.)
Esim. fundamentaalit kristityt inhoavat kasvissyöntiä, koska lihansyönti on tärkeä uhririitti. Toki kasvissyönti onkin juuri tämän takia usein sidoksissa uskonnolliseen käytökseen ja seksuaalisyyllisyyteen. Nämä ovat koukeroisia juttuja, mutta joka tapauksessa, ne ratkeavat esikäsitteellisellä tasolla, ei tuhansia sivuja pitkien selittelevien kirjojen maailmassa, vaan enemmänkin iskulauseiden, alkukuvien ja unien maailmassa.
Mistä ylipäätään tulee mikään "tietoisuus", havahdusliike? Onko se enemmän tiedonvälityksen (välineen) kehitystä vai jokin ratkaiseva sisältötason asia, "meemi", esim. eräänlainen "basillin taju"? Basilleilla oli varmaankin ratkaiseva merkitys fasismin syynnyssä. Kone jumaluutena, basilli kohtalonyhteytenä ja maalaisomertà, "juoru" käytöskoodina, siinä alkemistinen ja riepottava fasismitulkintani.
5.10.2014
Tämä koskee ilman muuta myös punafasismia.
Leffaihmiset tappelee jotenkin huomiosta kuin naiset tekee sellaisia catfightteja, paitsi ne vie sen huomionkipeyden toiselle tasolle, eli "kuka katsoo parhaiten", huomion suunnan ollessa jo annettu.
Eli ne menee sinne yleisön ja valkokankaan väliin, mutta siinä missä lapsi tekisi sen vain kävelemällä projektorin ja kankaan väliin fyysisesti, ne tekee sen paljon väkivaltaisemmin, toisiaan epätoivoisesti varpaille talloen ja fyysisen katsetaloudellisen taistelutilanteen mistä lie sublimaatiosta riemua saaden.
13.10.2014
Eli ne menee sinne yleisön ja valkokankaan väliin, mutta siinä missä lapsi tekisi sen vain kävelemällä projektorin ja kankaan väliin fyysisesti, ne tekee sen paljon väkivaltaisemmin, toisiaan epätoivoisesti varpaille talloen ja fyysisen katsetaloudellisen taistelutilanteen mistä lie sublimaatiosta riemua saaden.
13.10.2014
Tavallaan politiikan eräs ongelma on, ettei poliittisessa kannassa voi oikein per definitionem olla liikaa järkeä. Sen pitää olla affektin keinoin tarttuva, oman vastajärkensä kimppuun aggressiivisesti käyvä, julistuksenomainen simppeli teesistö, jonka maksimitotuusarvo näistä ominaisuuksista johtuen on 50 pros. Sitten kun mennään tämän arvon yli, mennään väistämättä poliittisen teorian puolelle.
15.10.2014
15.10.2014
Tulo- ja omaisuuserojen sosio- ja antropologiaa kun pohtii, ainakin kaksi tutkimuslinjaa on: "heikkojen" uhraaminen markkinajumalalle, ja toisena rikkaiden käyttäminen elävinä toteemeina. Eli esim. johdon palkkiot karkaa käsistä, koska se on yritysten tapa ilmaista "vitaliteettiaan" ja asettaa keskiluokalle malli ja ihanne, jota he pyrkivät epätoivoisesti jäljittelemään (tämä on ihan kai jopa hyväksytty akateemisen antropologian näkemys).
Mutta ennen kaikkea tarkoitan, että tuloeroissa on jotain semmoista, miten leprasairaat ajettiin erämaahan raamatussa, eli tietyllä tavalla ekskluusio keskiluokan elämänmuodosta pyrkii olemaan niin suuri, että siinä on jotain rangaistuksenomaista, eikä se ole sattumaa.
Yksi oire on esim. se, että köyhät itsekin aina sanoo, että "tiedän, että minun ei ole näillä rahoilla (tuilla) tarkoitus matkustella" jne. Matkustaminen on vahva statussymboli, ja köyhät tajuaa alitajuisesti, että sen pointti on osin nimenomaan sadismi. Eli sen suosio vähenisi ainakin jonkin verran, jos se olisi jokaiselle itsestäänselvyys.
Rikkaiden närkästys on myös tavaton, jos tuilla on mahdollista tehdä asioita, jotka eivät ole heillekään itsestäänselviä, ja esim. juuri matkustamisessa menee yksi raja: koska työ vie vapaa-ajan, rikkaatkaan (siis keskiluokka), vaikka olisi säästöjä, eivät voi mennä minne haluavat. Tämän takia yritetään pitää demarkaatiolinja, jossa "heikko aines" ei pääse matkustamaan. Mitään esimerkiksi kansantaloudellista järkeä siinä ei ole.¹
Köyhiä on myöskin prosentuaalisesti sellainen määrä länsimaisessa väestössä kuin esim. etnisiä vähemmistöjä usein on, ja vaikka joku holokaustin polttouhrimaisuus nyt on jo aika ilmeistä.
20.10.2014
¹) Tässä piirtyy lisäksi esiin eräs "kansainvälisyyden" sokean fanittamisen juuri: ihmisethän haluavat usein
downshiftata juuri matkailua varten, pyrkivät urallaan "kansainvälisiin" töihin jne. Munattoman keskiluokan
protesti vapaa-aikansa tuhoamista kohtaan on nykymuodossaan kansainvälisyyden ihailu.
Kun sanoo perustyypille olevansa kääntäjä ja ikkunanpesijä, silmät välkähtävät aina ensinmainitun kohdalla,
vaikka oikeasti ajattelu - sisäinen matkailu - on tietysti paljon mahdollisempaa fyysisissä töissä.
Mutta ennen kaikkea tarkoitan, että tuloeroissa on jotain semmoista, miten leprasairaat ajettiin erämaahan raamatussa, eli tietyllä tavalla ekskluusio keskiluokan elämänmuodosta pyrkii olemaan niin suuri, että siinä on jotain rangaistuksenomaista, eikä se ole sattumaa.
Yksi oire on esim. se, että köyhät itsekin aina sanoo, että "tiedän, että minun ei ole näillä rahoilla (tuilla) tarkoitus matkustella" jne. Matkustaminen on vahva statussymboli, ja köyhät tajuaa alitajuisesti, että sen pointti on osin nimenomaan sadismi. Eli sen suosio vähenisi ainakin jonkin verran, jos se olisi jokaiselle itsestäänselvyys.
Rikkaiden närkästys on myös tavaton, jos tuilla on mahdollista tehdä asioita, jotka eivät ole heillekään itsestäänselviä, ja esim. juuri matkustamisessa menee yksi raja: koska työ vie vapaa-ajan, rikkaatkaan (siis keskiluokka), vaikka olisi säästöjä, eivät voi mennä minne haluavat. Tämän takia yritetään pitää demarkaatiolinja, jossa "heikko aines" ei pääse matkustamaan. Mitään esimerkiksi kansantaloudellista järkeä siinä ei ole.¹
Köyhiä on myöskin prosentuaalisesti sellainen määrä länsimaisessa väestössä kuin esim. etnisiä vähemmistöjä usein on, ja vaikka joku holokaustin polttouhrimaisuus nyt on jo aika ilmeistä.
20.10.2014
¹) Tässä piirtyy lisäksi esiin eräs "kansainvälisyyden" sokean fanittamisen juuri: ihmisethän haluavat usein
downshiftata juuri matkailua varten, pyrkivät urallaan "kansainvälisiin" töihin jne. Munattoman keskiluokan
protesti vapaa-aikansa tuhoamista kohtaan on nykymuodossaan kansainvälisyyden ihailu.
Kun sanoo perustyypille olevansa kääntäjä ja ikkunanpesijä, silmät välkähtävät aina ensinmainitun kohdalla,
vaikka oikeasti ajattelu - sisäinen matkailu - on tietysti paljon mahdollisempaa fyysisissä töissä.
taloustaantuma, talous = taantuma
Koko "talous" on periaatteessa jonkinlaista elämälle uhraamattomuuden essentialisointia. Ennen esim. porvarit saattoi vaikka pimahtaa autourheiluun ja menettää kaikki rahansa yrittäessään voittaa F1-mestaruutta. Nykyään niitäkin kisoja pyörittää diktaattoreiden, huumekartellien ja eläkerahastojen rahat. Niiden takana taas on pönkkänä keskiluokkainen ja keskinkertainen menetyksen pelko, ei rohkeus eroksen ja thanatoksen edessä.
Talous on tavallaan näkymätön ottelu, jossa eros kuristetaan.
24.10.2014
Koko "talous" on periaatteessa jonkinlaista elämälle uhraamattomuuden essentialisointia. Ennen esim. porvarit saattoi vaikka pimahtaa autourheiluun ja menettää kaikki rahansa yrittäessään voittaa F1-mestaruutta. Nykyään niitäkin kisoja pyörittää diktaattoreiden, huumekartellien ja eläkerahastojen rahat. Niiden takana taas on pönkkänä keskiluokkainen ja keskinkertainen menetyksen pelko, ei rohkeus eroksen ja thanatoksen edessä.
Talous on tavallaan näkymätön ottelu, jossa eros kuristetaan.
24.10.2014
psykologia kollektiivisen solipsismin lukkona
Jollain hämärällä lailla tuntuu että (kyökki)psykologisointi on merkittävä este länsimaisen ihmisen todellisuudentajussa.
Tarkoitan jotain sellaista, että jos joku sanoo jotain, ihmisten ajatukset menee jotenkin hämärästi heti siihen, että "mitä tuo kertoo tuosta tyypistä".
En siis sinällään ole psykologiaa vastaan siltä osin kuin se toimii, taustoittaa ja selvittää juttuja oikeasti, mutta siis jotenkin se on kietoutunut tähän vallitsevaan laimeaan individualismiin niin itsestäänselvänä, että se tavallaan jotenkin estää todellisuutta tekemästä niitä sellaisia mikrohaavoja ihmiseen, joiden kautta jokin käsitekuplien ulkoinen maailma voisi vaikuttaa ihmisten mentaaliseen aineenvaihduntaan. Jokin tuommoinen tosi iso yleinen ärsyttävyys on, mitä on vaikea kritisoida, koska tosi helposti tulee tulkituksi anakronistiseksi jonkinlaisena öykkärinä tms.
Psykologiahan on aate, jossa pyritään tutkimaan ihmisen sielua siihen uskomatta. Jos sen sisältöjä miettii, niin työntekijää rekrytoitaessa ja kaiken maailman "soveltuvuusarvioinneissa" ollaan kusipäisen deterministejä, elämänhallintaan taas kannustetaan äärimmäisellä "mene lenkille" -voluntarismilla. Kapitalismin kalvinistinen peruhan siinä taitaa lehahtaa.
26.10.2014
Jollain hämärällä lailla tuntuu että (kyökki)psykologisointi on merkittävä este länsimaisen ihmisen todellisuudentajussa.
Tarkoitan jotain sellaista, että jos joku sanoo jotain, ihmisten ajatukset menee jotenkin hämärästi heti siihen, että "mitä tuo kertoo tuosta tyypistä".
En siis sinällään ole psykologiaa vastaan siltä osin kuin se toimii, taustoittaa ja selvittää juttuja oikeasti, mutta siis jotenkin se on kietoutunut tähän vallitsevaan laimeaan individualismiin niin itsestäänselvänä, että se tavallaan jotenkin estää todellisuutta tekemästä niitä sellaisia mikrohaavoja ihmiseen, joiden kautta jokin käsitekuplien ulkoinen maailma voisi vaikuttaa ihmisten mentaaliseen aineenvaihduntaan. Jokin tuommoinen tosi iso yleinen ärsyttävyys on, mitä on vaikea kritisoida, koska tosi helposti tulee tulkituksi anakronistiseksi jonkinlaisena öykkärinä tms.
Psykologiahan on aate, jossa pyritään tutkimaan ihmisen sielua siihen uskomatta. Jos sen sisältöjä miettii, niin työntekijää rekrytoitaessa ja kaiken maailman "soveltuvuusarvioinneissa" ollaan kusipäisen deterministejä, elämänhallintaan taas kannustetaan äärimmäisellä "mene lenkille" -voluntarismilla. Kapitalismin kalvinistinen peruhan siinä taitaa lehahtaa.
26.10.2014
tšekkiläinen cowboy
Slaavilaisuuden ja kantrin/kauboi-aatteen sotkeminen tuottaa automaationa surrealistisen elämyksen. Sielun veljien lyriikka "ei puolalainen kauboinainen kakkua saa" mm. saa kokemukseni mukaan kenet tahansa repeämään, kun sen hoilaa sille ensimmäisen kerran.
Slaavilaisuuden ja kantrin/kauboi-aatteen sotkeminen tuottaa automaationa surrealistisen elämyksen. Sielun veljien lyriikka "ei puolalainen kauboinainen kakkua saa" mm. saa kokemukseni mukaan kenet tahansa repeämään, kun sen hoilaa sille ensimmäisen kerran.
Jotenkin jostain kumman syystä tsekki on ehkä kukaties melkeinpä kaikista kaikkein surrealistisin maa ja kieli kauboiestetiikkaan. Jotenkin tulee semmoinen olo, että tsekkiläinen kauboi kuolisi dehydraatioon jo ennen kuin se ammutaan, koska sen leilissä olisi kaljaa. Tai jotenkin tsekkiläinen erämaa, jonka keskellä kohoaa sellainen "Juottola kolmelle kaktukselle". Lisäksi hevonen tulisi hulluksi jo reilusti ennen auringonlaskua. Eikä yksinäisyydessä voisi vittuilla ja pilailla. Summa summarum, Keski-Euroopan tuntemukseni valossa ja nojalla tsekkiläinen kauboi on yksi suurimmista mahdollisista oxymoroneista.
28.10.2014
Työ tuntuu vähän sellaiselta asialta kuin joku liukumäen laskeminen tai muu sellainen, mikä on aikansa mukavaa, varsinkin lapsena, mutta sen perimmäinen mielettömyys estää ottamasta sitä vakavasti aikuisen elämänkokemuksella.
Jos rahalle hakee antropologista määrettä, se on tällä hetkellä jokin julkisen huumorintajuttomuuden fokuspiste. Ja koska työskene määrittyy lähes täysin sillä, ainakin virallisen mantran mukaan, ja monilla varmaan ihan oikeasti, niin samalla työkin on jotain, mistä voisi periaatteessa kasvaa ja kehittyä irti, jos asia ei olisi samalla kytköksissä brutaaliin valtapolitiikaan.
Perustulon tulemisen hitauden syy on tässä. Reilu perustulo (ja erinäiset muut rakennemuutokset, kuten immateriaalioikeuksien poisto) tavallaan paljastaisi pingottamisen turhuuden ja sen, että "työelämässä" on kyse pitkälti pikkumaisesta vallanhimosta ja harhaisten nokkimisjärjestysten virittelystä.
15.11.2014
Jos rahalle hakee antropologista määrettä, se on tällä hetkellä jokin julkisen huumorintajuttomuuden fokuspiste. Ja koska työskene määrittyy lähes täysin sillä, ainakin virallisen mantran mukaan, ja monilla varmaan ihan oikeasti, niin samalla työkin on jotain, mistä voisi periaatteessa kasvaa ja kehittyä irti, jos asia ei olisi samalla kytköksissä brutaaliin valtapolitiikaan.
Perustulon tulemisen hitauden syy on tässä. Reilu perustulo (ja erinäiset muut rakennemuutokset, kuten immateriaalioikeuksien poisto) tavallaan paljastaisi pingottamisen turhuuden ja sen, että "työelämässä" on kyse pitkälti pikkumaisesta vallanhimosta ja harhaisten nokkimisjärjestysten virittelystä.
15.11.2014
maanantai 25. kesäkuuta 2018
nauraako Jumala?
Tunnetusti edellisen vuosisadan suurimmilla luonnontieteilijöillä oli jotain kosmista sanaharkkaa siitä, "heittääkö Jumala noppaa".
Minä puolestani äidyin pohtimaan otsikon kysymystä, kun lueskelin äsken ikäpolveni piirissä - mielestäni totaalisen harhaisesti - ilmeisesti hieman "natsioletetun" historioitsijaherra Vihavaisen blogia. Siellä ollaan pantu aivan oikein merkille, että nykyisen valtavirtaliberalismin pyrkimykset todellisuuden omimiseen sekä tuon taipumuksen kylkiäisenä muodostuva heikko kritiikinsieto - jopa tietty, omalla parafraasilla sanoakseni, "vallassaolijan psykoosille" ominainen hyökkäävyyden olettaminen paikkoihin, joissa sitä ei edes ole - on aika huvittava ilmiö, elleipä hieman pelottavakin.
Kuitenkin, merkillepantavaa on tämmöinenkin, mitä tuon blogin kommenttilaatikossa on havaittavissa: kokemuksellisesti tietyllä puolella jotain jokea olevien kokema eräänlainen "naurun konsensus". Naurullahan on historiassa vaikuttaneiden henkevien herrojen mukaan jokin esoteriaominaisuus - nauru muodostaa sisäpiirin, jonka ulkopuolelle joku kömpelyyttään tai kohtalon voimien johdosta ajautuu. Esimerkiksi Henri Bergsonin mukaan naurussa "elämä nauraa koneelle" eli, uskaltaisinko sanoa, tietty spesifi tilanteentaju tilanteentajuttomuudelle. Nietzschen mukaan muistaakseni nauru on aina jonkinlaista pilkkaa, ja Freudin mukaan naurussa risteää pyhä ja profaani - se olisi siis vähän kuin hybris toisin päin, jumalten lokaamista.
Varsinaisesti pohdintani käynnistyi siksi, että tämä naururintaman sisäpiiriominaisuus tuntuu konservatiivisella ihmistyypillä usein palautuvan ainakin jossain määrin ns. perinteisiin perhearvoihin. Mieleeni juolahtikin näin suorastaan canterburyläinen kysymys Jumalan omasta roolista maailman kaikkien naurujen hierarkiassa.
Ensinnä voisimme olettaa, että Jumalan täydellisyydestä seuraa monien muiden ominaisuuksien lisäksi myös kaikkinauravaisuus. Jumala nauraa siis kaikelle, mukaan lukien niille konservatiiveille, jotka nauravat feministeille. Hän saattaa esimerkiksi nähdä tietyn vajavaisuuden siinä, etteivät nämä uhraa ajatustakaan sille, millaisesta elämäntunteesta tuo aate - historiallisesti tai nykyään, osuvuuksiltaan tai harhoiltaan, jne. - kumpuaa, vaan asettuvat sen kanssa ihan simppelisti vastakkain, mikä, siis suvereeni vähättely, tietenkin jo vähemmän jumalaisesta perspektiivistäkin katsottuna näyttää olevan minkä tahansa aatteen vahvistamisen toimivin mahdollinen perusstrategia.
Tämä tulkinta siis edellyttää hyvin selvää hierarkiaa Jumalan ja ihmisen välille. Ihmisnauraja olisi tässä tulkinnassa aina ikään kuin sisäpiiriläinen, joka ei pahimmassa tapauksessa ollenkaan tajua olevansa potentiaalista ulkopiiriä, vaan takertuu sisäpiiriläisyyteensä säilyäkseen vallan - oman toteeminsa - puolella ja, ainakin omasta mielestään, ulkopiirinsä yläpuolella. Tässä mielessä oikeastaan kuka tahansa ihmisnauraja olisi Jumalan perspektiivistä luultavasti, ihme kyllä, naurettavampi kuin vakavat ihmiset. Enkelit taas olisivat akvinolaisen rankingin nojalla puolinaurettavia.
Esimerkiksi edelliseen liittyen voin paljastaa sellaisen sisäpiirisalaisuuden, että Kalliokin nauraa konservatiiveille. Se onkin yksi ihmisten lempiharrastuksia nykyään: löhöillä vapaa-aikanaan älypuhelin kädessä sängyssä ja nauraa toisten, mielellään "pahojen" tai muuten kerettiläisten ihmisten harhaisina näyttäytyville käsityksille, joiden kulloinenkin nauraja jostain syystä jonkinlaisen uskonnollisen hurmoksen vallassa olettaa syntyvän kuin automotorisesti tyhjästä, vähän kuin rottien oletettiin kai sikiävän keskiajalla.
Tämän löysän, syvästä hartiakyyrystä ilmoille känähtävän epätoivoisen naureskelun äärimuoto on maailman huumorintajuttomuuden chakra: stand up -komediaesitys. Siellä, Bergsoniin viitaten, tilanteet on huumorin ympäriltä eliminoitu. Nietzscheen ed. mielessä viitaten taas pilkka institutionalisoituu siinä yleiseksi janttelaiseksi itseinhoksi kaikkien päiden yläpuolelle, eikä siitä torjunta-ainepilvestä ketään päästetä pois (vrt. postmoderni etukäteisironia). Taas kolmanneksi Freudiin viitaten profaani ja sakraali sekoitetaan siinä alkemistisella alttarilla, voideltujen pappien toimesta, tiukkojen työturvallisuusehtojen mukaisesti. Stand up -komediaesityksen katsoja menee kotiin katarttisessa tilassa, entistä korrektimpana ja varmana, että hän on maksanut hyväntuulisuuden jumalille aneet, joiden myötä hän voi jatkaa elämäänsä koskemattoman farisealaisuuden vallassa.
Toisaalta, Jumalan huumorintajuun palatakseni, olisi mahdollinen myös sellainen tulkinta, ettei Jumala nimenomaan täydellisyyttään tarvitse missään tilanteessa mitään sisäpiiriä, josta käsin jokin tai joku olisi hänestä erityisen naurettava. Hän olisikin itse asiassa eräänlainen Jari Litmanen, joka vain suorittaa ja harvakseltaan kommentoi, muttei juuri koskaan naura hampaitaan paljastaen. Tässä tapauksessa Jumala näkisi sienen maanalaisen rihmaston tavoin jokaisen ilmoille työntyvän subjektiivisen paskanvakavuuden puuskan muodostuvan itsestään, omasta hengestään, eikä näin muodoin voisi suhtautua näihin avoimen pilkkamielisesti.
Jos tulkitsemme - hyvin idealistisesti, myönnettäköön - eurooppalaisen kulttuuriperinteen ytimeltään wittgensteinilaisina tikapuina, joiden myötä moraalissa pitäisi alkaa sääntöjen noudattamisen sijaan pohtia inhimillisen hyvän ehtoja ja ikään kuin kirjojen lueskelun sijaan ekstrapoloida vanhan ja uuden testamentin eron kautta kohti omantunnonetiikkaa, mielestäni jälkimmäinen tulkinta on ehkä tavallaan "oikeampi". Ja se taas asettaisi kunkin naurupiirin oikeassaolonvarmuuden kyseenalaiseksi toiselta suunnalta. Ehkäpä Jumala nauraa yksin.
25.6.2018
Tunnetusti edellisen vuosisadan suurimmilla luonnontieteilijöillä oli jotain kosmista sanaharkkaa siitä, "heittääkö Jumala noppaa".
Minä puolestani äidyin pohtimaan otsikon kysymystä, kun lueskelin äsken ikäpolveni piirissä - mielestäni totaalisen harhaisesti - ilmeisesti hieman "natsioletetun" historioitsijaherra Vihavaisen blogia. Siellä ollaan pantu aivan oikein merkille, että nykyisen valtavirtaliberalismin pyrkimykset todellisuuden omimiseen sekä tuon taipumuksen kylkiäisenä muodostuva heikko kritiikinsieto - jopa tietty, omalla parafraasilla sanoakseni, "vallassaolijan psykoosille" ominainen hyökkäävyyden olettaminen paikkoihin, joissa sitä ei edes ole - on aika huvittava ilmiö, elleipä hieman pelottavakin.
Kuitenkin, merkillepantavaa on tämmöinenkin, mitä tuon blogin kommenttilaatikossa on havaittavissa: kokemuksellisesti tietyllä puolella jotain jokea olevien kokema eräänlainen "naurun konsensus". Naurullahan on historiassa vaikuttaneiden henkevien herrojen mukaan jokin esoteriaominaisuus - nauru muodostaa sisäpiirin, jonka ulkopuolelle joku kömpelyyttään tai kohtalon voimien johdosta ajautuu. Esimerkiksi Henri Bergsonin mukaan naurussa "elämä nauraa koneelle" eli, uskaltaisinko sanoa, tietty spesifi tilanteentaju tilanteentajuttomuudelle. Nietzschen mukaan muistaakseni nauru on aina jonkinlaista pilkkaa, ja Freudin mukaan naurussa risteää pyhä ja profaani - se olisi siis vähän kuin hybris toisin päin, jumalten lokaamista.
Varsinaisesti pohdintani käynnistyi siksi, että tämä naururintaman sisäpiiriominaisuus tuntuu konservatiivisella ihmistyypillä usein palautuvan ainakin jossain määrin ns. perinteisiin perhearvoihin. Mieleeni juolahtikin näin suorastaan canterburyläinen kysymys Jumalan omasta roolista maailman kaikkien naurujen hierarkiassa.
Ensinnä voisimme olettaa, että Jumalan täydellisyydestä seuraa monien muiden ominaisuuksien lisäksi myös kaikkinauravaisuus. Jumala nauraa siis kaikelle, mukaan lukien niille konservatiiveille, jotka nauravat feministeille. Hän saattaa esimerkiksi nähdä tietyn vajavaisuuden siinä, etteivät nämä uhraa ajatustakaan sille, millaisesta elämäntunteesta tuo aate - historiallisesti tai nykyään, osuvuuksiltaan tai harhoiltaan, jne. - kumpuaa, vaan asettuvat sen kanssa ihan simppelisti vastakkain, mikä, siis suvereeni vähättely, tietenkin jo vähemmän jumalaisesta perspektiivistäkin katsottuna näyttää olevan minkä tahansa aatteen vahvistamisen toimivin mahdollinen perusstrategia.
Tämä tulkinta siis edellyttää hyvin selvää hierarkiaa Jumalan ja ihmisen välille. Ihmisnauraja olisi tässä tulkinnassa aina ikään kuin sisäpiiriläinen, joka ei pahimmassa tapauksessa ollenkaan tajua olevansa potentiaalista ulkopiiriä, vaan takertuu sisäpiiriläisyyteensä säilyäkseen vallan - oman toteeminsa - puolella ja, ainakin omasta mielestään, ulkopiirinsä yläpuolella. Tässä mielessä oikeastaan kuka tahansa ihmisnauraja olisi Jumalan perspektiivistä luultavasti, ihme kyllä, naurettavampi kuin vakavat ihmiset. Enkelit taas olisivat akvinolaisen rankingin nojalla puolinaurettavia.
Esimerkiksi edelliseen liittyen voin paljastaa sellaisen sisäpiirisalaisuuden, että Kalliokin nauraa konservatiiveille. Se onkin yksi ihmisten lempiharrastuksia nykyään: löhöillä vapaa-aikanaan älypuhelin kädessä sängyssä ja nauraa toisten, mielellään "pahojen" tai muuten kerettiläisten ihmisten harhaisina näyttäytyville käsityksille, joiden kulloinenkin nauraja jostain syystä jonkinlaisen uskonnollisen hurmoksen vallassa olettaa syntyvän kuin automotorisesti tyhjästä, vähän kuin rottien oletettiin kai sikiävän keskiajalla.
Tämän löysän, syvästä hartiakyyrystä ilmoille känähtävän epätoivoisen naureskelun äärimuoto on maailman huumorintajuttomuuden chakra: stand up -komediaesitys. Siellä, Bergsoniin viitaten, tilanteet on huumorin ympäriltä eliminoitu. Nietzscheen ed. mielessä viitaten taas pilkka institutionalisoituu siinä yleiseksi janttelaiseksi itseinhoksi kaikkien päiden yläpuolelle, eikä siitä torjunta-ainepilvestä ketään päästetä pois (vrt. postmoderni etukäteisironia). Taas kolmanneksi Freudiin viitaten profaani ja sakraali sekoitetaan siinä alkemistisella alttarilla, voideltujen pappien toimesta, tiukkojen työturvallisuusehtojen mukaisesti. Stand up -komediaesityksen katsoja menee kotiin katarttisessa tilassa, entistä korrektimpana ja varmana, että hän on maksanut hyväntuulisuuden jumalille aneet, joiden myötä hän voi jatkaa elämäänsä koskemattoman farisealaisuuden vallassa.
Toisaalta, Jumalan huumorintajuun palatakseni, olisi mahdollinen myös sellainen tulkinta, ettei Jumala nimenomaan täydellisyyttään tarvitse missään tilanteessa mitään sisäpiiriä, josta käsin jokin tai joku olisi hänestä erityisen naurettava. Hän olisikin itse asiassa eräänlainen Jari Litmanen, joka vain suorittaa ja harvakseltaan kommentoi, muttei juuri koskaan naura hampaitaan paljastaen. Tässä tapauksessa Jumala näkisi sienen maanalaisen rihmaston tavoin jokaisen ilmoille työntyvän subjektiivisen paskanvakavuuden puuskan muodostuvan itsestään, omasta hengestään, eikä näin muodoin voisi suhtautua näihin avoimen pilkkamielisesti.
Jos tulkitsemme - hyvin idealistisesti, myönnettäköön - eurooppalaisen kulttuuriperinteen ytimeltään wittgensteinilaisina tikapuina, joiden myötä moraalissa pitäisi alkaa sääntöjen noudattamisen sijaan pohtia inhimillisen hyvän ehtoja ja ikään kuin kirjojen lueskelun sijaan ekstrapoloida vanhan ja uuden testamentin eron kautta kohti omantunnonetiikkaa, mielestäni jälkimmäinen tulkinta on ehkä tavallaan "oikeampi". Ja se taas asettaisi kunkin naurupiirin oikeassaolonvarmuuden kyseenalaiseksi toiselta suunnalta. Ehkäpä Jumala nauraa yksin.
25.6.2018
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)