sanat eivät ole tekoja

Äärettömän tärkeä piilovääntö poliittisen debatoinnin takana koskee kielen ja maailman suhdetta. Karkeasti ottaen on niin, että ennen vielä "vain" ideologinen liberalismi on saanut liudan uskonnollisia piirteitä: englanti yleisenä palvontakielenä, mahdollisimman steriili ruokavalio, yhteiskunnan valvottavissa oleviin sopimusraameihin palautettavuus moraalisesti hyväksyttävien tekojen tunnusmerkkinä, toisaalta yksilökeskeinen ja erilaisia tili-ilmiöitä (raha, terveys ja liikunta, some-tilit tykkäyksineen jne.) yksilön maailmasuhteen välittäjänä korostava maailmankuva jne.

Viime kädessä yksi näistä kasvu-uskonnollisen "teologian" teeseistä on selvästikin oletus, että kieli ja fyysinen maailma ovat samassa tasossa. Alun perin kielitieteellisenä harharetkenä syntyi käsitys, jonka mukaan "sanat ovat tekoja" - tuolla yritettiin alun perin silloittaa sitä, että luonnollinen kieli ei tuntunut jakautuvan "tieteellisen" pökkelösti merkitysyksikköjen maailmasuhteisiin eli semantiikkaan ja toisaalta näiden yksikköjen käyttösääntöihin eli syntaksiin. - Pelkistäen voisi sanoa, että Searle ja Austin päätyivät Wittgensteininsa puoliksi ymmärtäneinä (tai itsenäisesti samaan suuntaan puoleenväliin ajatelleina?) tekemään erittäin kuivan loogisia pohdintoja siitä, miksi kieli ei ole (strukturalismin edellyttämällä tavalla) käytännössä pelkästään loogista. Tässä vaiheessa akateeminen kielifilosofia ikään kuin saavutti takaisin päin kömpien pikkulapsen kehitystason.

Näin muodostunut vauvan ja robotin elämismaailmojen näkökulmia yhdistävä iskulause "sanat ovat tekoja" oli siemen, joka nähtävästi putosi kristinuskon pois maallistuttua oivaan, massojen uskonnonkaipuisuuden lannoittamaan maaperään. Hyvinvoinnin vallitessa kehkeytyneen uskonnollis-liberaalin maailmankuvan mukaanhan mikä tahansa velvoitteettomaksi abstrahoidun, historiassa taaksepäin edelliseen kulttuurikauteen projisoidun "tikku-ukko-yksilön" hallintapiiriin kuulunut (nainen, eläin, luonto, vieras) on automaattisesti erityissuojelun tarpeessa oleva uhri. Nämä teemat ovatkin uusimmassa individualistisessa ilmapiirissä milteipä ainoaa henki panttina vakavasti otettavaa politiikkaa, ja nimenomaan näiden käsittelyssä "sanat ovat tekoja" on kiteytynyt täysin kyseenalaistamattomaksi dogmiksi: on loukkaus kyseenalaistaa kenen tai minkä tahansa oikeus olla tikku-ukko.

Tällä kehityskululla on erinäisiä seurauksia. Ensinnäkään uuskonservatiivit eivät ole yksi yhteen "natseja", koska sotienvälisen ajan Euroopan politiikka oli nykyiseen nähden - sori, vasemmiston klassinen itseidentiteetti - viime kädessä raamattupiirien riitelyä. Kommunismi heijasti kristinuskon reformaatioperinteissä pitkään kipunoineita ideoita siitä, että paratiisi kuuluu toteuttaa jo maan päällä, ja että perinteinen papisto on siinä vain tiellä. Natsit taas olivat lähinnä jonkinlainen synteesi, jossa feodaalivalta yritti jollakin lailla absorboida tämän modernisaation äärimmilleen paineistaman latentisti lahkolaiskristillisen kapinaenergian itseensä.

Nythän sen sijaan uskonnollisen liberalismin (ei kristillisessä, vaan tosiaan kasvu-uskonnollisessa mielessä uskonnollisen) ollessa hengen kentillä hegemonisessa asemassa uuskonservatiivit ovat itse asiassa jollakin tavalla saaneet tietyn aavemaisen kapinan valenssin, eli he muistuttavat puhtaasti pelipaikkansa puolesta jollain lailla entisiä kommunisteja - sori oikeiston klassinen itseidentiteetti.

Toinen tärkeä seuraus kyllä on sitten se, että se, mikä on kielen kentässä kapinallista, on todellisessa maailmassa oikeasti keskiluokkaista - vähintäänkin ideaaleiltaan - eikä suinkaan niinkään subversiivista. Uuskonservatiivit itse toki luulevat kamppailevansa tyyliltään "suomettumisen" tai "taistolaisuuden" jatkumoa edustavaa huoneeseen hilattua näkymätöntä norsua vastaan, mutta tosiasiassa uskonnollinen maaperä alla on vaihtunut, ja uuskonservatiivien oma syvämotivaatio taitaa itse asiassa nimenomaan liittyä juuri tähän asiaan - eli sen sosiaalisen järjestyksen suojeluun, joka generoi edellisen status quon. Tietenkin jotain automaattista donquijotemaisuutta tähän liittyy, koska sen edellisen status quon - "raha tulee työstä" -harhan eräänlaisen suojaverhon - mahdollisuus edellytti de facto muun muassa, tadaa, esimerkiksi Neuvostoliittoa.

Viimemainittu on hyvin olennainen seikka: vaikka uuskonservatiivisuudessa on kalifornialaistyyliseen uusklerikalismiin nähden selvä vastakkainasettelun karma, yhteiskunnan mitassa kyseessä eivät ole missään tapauksessa sorretut ja solvatut, ei ainakaan lähellekään yksi yhteen. Porukkaa yritetään kyllä kiistämättä hillitä pappimaisin ottein - mikä voi osoittautua ainakin länsimaiden sukupolvenvaihdoksen ollessa kesken aika pönttöpäiseksi siinä mielessä, että hegemonian taholta tuleva sokko suitsiminen antaa tämän tyyppisille tuulimyllytaisteluille lähinnä vain lisää virtaa. - Mutta tosiasiassa länsimaissa on käynnissä todellisuudesta yhä irtautuneempi kyökkitappelu, jonka syyt lienevät lähinnä nuorten, naisten ja esimerkiksi nyt vaikka juuri verbaalisempien "neuroottisten" tyyppien suurempi herkkyys uuden uskonnollisuuden sovinnaissäännöille, ja toisaalta näiden porukoiden "vastavoimien" (ja samalla tietysti joitain promilleja käsittävän oikeasti yksilöllisten tyyppien vähemmistön) tuntema suurempi vastenmielisyys samoja uusia pakkoja kohtaan.

Kissaenergia vaatii uusia itsepetoksia, koiraenergia räksyttää muutosta ollen kykenemätön käsitteellistämään olennaista ollenkaan. Uuskonservatiiveista minulle tulee mieleen kaksi asiaa: ensinnäkin he ovat sotkeutuneet tietyllä emähuumorintajuttomalla tavalla (perinteisessä mielessä) "feminiinin" vääntely- ja kääntelyenergian virittämiin ansoihin ja reagoivat aivan hirmuisella vakavuudella minun nähdäkseni alun perinkin ainakin jossain määrin pelinomaisiksi tarkoitettuihin moraalisiin ym. avauksiin. He tekevät jatkuvasti juuri sellaisia omia maaleja, jollaisia sipsejä tauluteeveensä ääressä mässyttävä sadistinen keskiluokka heiltä varmaan pohjimmiltaan haluaakin. - Eri asia, että täyskyynisenä aikana jossain irvokkassa mielessä "oma maalikin on maali".¹

Toisaalta tulee mieleen se, että ko. porukan yhteiskuntakäsityksen fokus on omalla laillaan vähintään yhtä vinoutunut kuin kasvu-uskonnollisilla liberalisteillakin - eikä se ole ihme, koska uuskonservatiivisuus liittyy pääpainoisesti "sinisen" eli naiivin "tahtofilofisen" talouskäsityksensä kautta lopultakin niihin virtauksiin, jotka uuden, vielä nimettömän tili- ja kasvu-uskontomme ovat synnyttäneet. - Olisi tietysti ehkä aika röyhkeä ja rohkea pelkistys ennustaa, että kaikki heidän teemansa kuihtuvat tietyn sukupolven mentyä hautaan ja perijäpolvien saadessa haltuun heidän omaisuutensa (perijöiden maallistuessa tuolloin - luultavasti ja toivottavasti - nykyistä hieman tolkullisemmiksi omissa vaateissaan, mitä tulee yhteiskunnan päiväkodiksi taannuttamiseen). 
 Mutta sanotaan nyt turvallisilla vesillä pysyen näin, että nykymallin globaali yksilön "kukoistukseen" (siis yhä enemmän pelkkään mimeettiseen pärjäämiseen eli "normaaliuteen") tähtäävä keskiluokkainen elämänmuoto ei kyllä ainakaan millään tavalla kannattele konservatiivien paperilla ajamia päämääriä. Ei voi olla samaan aikaan sellainen globaalin talouden edunnauttija-välistävetäjä ja arvojen putsausta vaativa "kapinallinen", kuten monet pieruverkkareihin sopivan näköiset poliitikot ja heidän kannattajansa tuntuvat nykyään olevan.

Otsikkoon vielä palatakseni: se oli populistinen kärjistys. Tarkoitin tosiaan jotakin sen tapaista, että itsessäänhän "sanat ovat tekoja" on asia, jonka jokainen kolmivuotias tietää, ja tietää itse asiassa paremmin kuin aikuiset. (Lapset oppivat kielen luultavasti nimenomaan paitsi olemalla biologisesti asialle alttiiita, myös olemalla sotkeutumatta asiasta jälkikäteen johdettuihin sääntöihin.)

Mutta jos arvioimme ilmiönä käsitteellistä ajattelua, "sanat ovat tekoja" on mielestäni turha pelkistys, eli se tuottaa tuloksena yhtäältä latteuden ja kääntää toisaalta katseen pois tasosta tai komponentista, jonka hahmottamatta jättäminen tässä tapauksessa selkeästi vääristää ihmisen maailmankuvaa. Eli asian siitä puolesta, etteivät sanat elä pelkästään samassa tasossa kuin fyysisen maailman "teot".

¹) Näin kerran Veikkauksen loton lisäpeliin kehittämän mainoksen: "Kaikki väärin on kaikki oikein."

kielispekulaatiota

Voi mennä vähän viisasteluksi, mutta. Viimeisessä kappaleessa yrittää olla pointti. Se ankeus, jota koin aina kaikissa yliopistossa esitellyissä kielitieteen teorioissa, kulminoituu jotenkin tähän:

"On hauska_ vs. on hauskaa leikkiä lumessa."

Tuo nimenomainen käytännön kielen ambivalenssi jotenkin valaisee, että kaikessa muussakin kielenkäytössä pystytetään joka tapauksessa aina eräänlainen ad hoc -näkökulma, ja joissain tapauksissa kaksi mahdollista näkökulmaa voi langeta käytännön informaatioarvoltaan lähes yksiin.

Tämän vuoksihan mikään lause ei tietenkään renderöidy kunnolla pelkäksi logiikaksi ilman kontekstia, ja nämä epätäsmällisyydet ja ambivalenssit ovat suorastaan kielen genomi. Näistä kohdin se kehittyy, huumorin kautta käytännössä. Tämähän on myös tavallaan aika triviaa.

Ääriesimerkki on tietysti sivulause. Määräisten/epämääräisten artikkelien jakautumisella tai vaikka suomen partitiivilla on jotain tekemistä sivulauseenmentävän paikan avautumisen kanssa. "Minä olen se, joka..." - verbihän vaihtuu tässä yleensä kolmanteen persoonaan. Ikään kuin puheen kuulijaa siirrettäisiin pilkun jälkeen 90 astetta, puhujan suhteen kasvokkaisesta asennosta sivulle. Vokatiivi, kielissä, joissa se esiintyy, on tähän liittyvä ilmiö myöskin.

kaappaus

Kääntymätön homma Bretonin ja Soupaultin Magneettikenttien nimessä: kirja julkaistiin vuonna 1920, ja nimi pyrkinee, tahallaan tai alitajuisesti, varastamaan lukijan huomion tuolloin varmaankin paljon puheena olleilta "kunnian" sun muun kentiltä ja saattelemaan kohti turmeltumattomampia kenttiä.

perustulo neekereille!

Jos nimittäin mietitään ihan vain keinoa laittaa sukset suuhun mahdollisimman monille poliittisen keskustelun osaporukoille kerralla, tuo yllämainittu ei olisi ehkä huonoin vaihtoehto.

Onko Lahjattomuustutkimuslaitoskin nyt lähtenyt halvan populismin tielle? Nariseeko tuoli pirttihirmujen perseen alla? Onko viimeistään nyt aika huolestua sinulle tärkeistä asioista? Taasko ollaan veronmaksajien kukkarolla? Mitä tällainen kirjoittelu kertoo kirjoittajan mielenmaisemasta?

Näihin ja lukemattomiin muihin kysymyksiin tuo heitto jättää vastaamatta, mutta sen sijaan se avaa monia.

teoreettinen lähimmäisenrakkaus

Kerran sain kuulla eräältä ystävältäni, että olen ikään kuin "kaikesta huolimatta" sentään esimerkillinen käytännön lähimmäisenrakkaudessa. Ymmärsin kyllä lennosta, että tuolla viitattiin myös petraamisen varaan teoreettisella puolella.

Olen sittemmin pohtinut kyllä paljon, ettei tuota nasevammin voi ehkä aikakauden peruseetosta kiteyttääkään: mitäpä muuta vaikka ns. poliittinen korrektius on, ellei sitten nimenomaan teoreettista lähimmäisenrakkautta.

autto

Romeo ja Julia adoptoivat minut, kun olin nuori katusoittaja. Omistamassaan baarissa tissutellen he olivat alkoholisoituneet jo pahoin. Minä tarvitsin keskipisteen, josta käsin kärsiä, joten diili oli selvä: harva se ilta minun nähtiin hiihtävän Romeon ja Julian luokse päivältä jäljelle jääneiden kuivahtaneiden leivosten, cappuccinon sekä hefeweizenin toivossa, useimmiten menestyksellä.

Erityisesti Romeo piti seurastani, sillä nimenomaisella tavalla, jolla ihmiset pitävät niistä, jotka he saattavat haastaa shakissa häviämättä. Romeo tuli lännestä, Julia idästä, joten kelpasin heille ottopojaksi mitä parhaimmin: vaikutti aivan kuin kevättuuli olisi puhaltanut heille lapsen.

Sinä vuonna sain kunnian osallistua Romeon ja Julian suureen kevätsiivoukseen. Tavaraa vietiin  kaatopaikalle pakettiautolla kymmenen vuoden edestä, ja paikkoja jynssättiin oikein hiomapaperin kera. "Er ist ein fleißiger kleiner...", Romeo kehui. "Der arbeitet doch, wenn man ihn nur lässt."¹

Kun kaikki oli valmista, vetäydyin koruttomaan vierashuoneeseen, jossa sain usein nukkua kultturellin ryyppäämisemme päätteeksi. Asunto oli sisäpihan puoliksi sisäänsä sulkevan L-kirjaimen muotoinen. Niinpä näin illalla kylpyhuoneen ikkunasta, kuinka Julia katseli ammeessa varpaitaan erittäin tyytyväisen näköisenä, tällä kertaa vain lievässä humalassa. Minulle tuli lämmin olo.

Kerran noihin alkukesän aikoihin koko maanpäällinen omaisuuteni - sitä oli repullisen verran - kitaroineen ja passeineen hävisi baarista, kun olin uppoutunut toimimaan Romeon seuralaisena. Sinkaisin ulos ja juoksentelin kadulla äärimmäisen epätoivon vallassa milloin milläkin kielellä kiroten. Myöhemmin selvisi, että Julia oli piilottanut tavarani leikillään.

Jonkun ajan kuluttua Romeon kasvot olivat ruvella. Virallisen selityksen mukaan syynä olivat pariskunnan kissat, mutta tästä sain myöhemmin muunlaista tietoa. Julia, vähemmän itsestään luuleva, ei enää missään vaiheessa antanut meille anteeksi vaihtoehtoisen menneisyyden raottamista. Milloin sain selitellä naisettomuuttani, milloin tapaani haroa hämmentyneesti hiuksiani.

Aikani ottopoikana oli auttamatta ohi. Luulen, että Romeolle ja Julialle saattoi nyt versoa uusi, aiempaa kurjempi mutta todempi elämä. Itse lähdin pian pois koko kaupungista, enkä enää koskaan palannut.

¹) Hän on ahkera pieni... hän tekee kyllä töitä, kun hänen vain antaa.

sähkömagneettisen induktion lyhyt historia

Luulin, että mies ja nainen tunsivat ennestään, mutta pikku hiljaa ilmeni, että he keskustelivat liikunnan ja unen suhteesta sekä unirytmistä keskenään ensimmäistä kertaa elämässään. Ukkendaal hehkutti naiselle, miten helposti nukahtaa, kun laittaa päälleen peiton, jossa on pieniä kiviä. Siinä tulee kuulemma "kamalan lämmin", mutta uni tulee nopeasti.

Nainen heittäytyi jossain vaiheessa aivan groteskin spesifiksi siitä, miten hän pääsee hereille herätyskellolla. Kuulemma pitää laskea 5-4-3-2-1 ja hypätä sängystä heti. Jos jää makoilemaan edes kahdeksi minuutiksi, "energia ja mieliala ei kohoa koko päivänä".

Mies tähän: "Minäkin kokeilen tätä, ja kirjoitan sinulle, toimiko tämä minulla." Nainen, apaattiseen itseensä nähden hetkeksi ihan innostuneen oloisena, sanoi: "Kerro toki! Minua kiinnostaa oikeasti, toimiiko tämä muillakin. Mutta miten kerrot tämän?" Mies: "Onko sinulla facebookkia?" "On."

He vaihtoivat facebook-yhteystietoja - puhelin olisi ollut liian intiimiä. Nainen toisti vielä, miten hienoa hänestä on kuulla, onko toisten kehojen hyvinvointi tässä suhteessa rakenteellisesti samanlaista kuin hänen omansa. Hän livahti oviaukosta miehen mahdollisimman kaukaa kiertäen.

  

*

2 miljoonaa vuotta sitten lauma ihmisiä huohottamassa toistensa lämmikkeinä plataanipuun juurella leopardeja tai mitä lie paossa, yllään tähdet jotka 2 miljoonan vuoden kuluttua inspiroisivat Majakovskia ja Jeesusta ja monia muita, melkein samassa silmänräpäyksessä evoluution aikajanan mitassa.