salaisuudet, onko niitä?

Teknis-rationaalisestihan "salaisuutta ei ole", vaan enemmän se menee kuten U2 loruilee: salaisuus on jotain, mikä kerrotaan toiselle. Missä tahansa kun luottamusfunktion kulmakerroin on positiivinen, paljastuu salaisuuksia, ja koska kaikki tuntevat toisensa ainakin jossain määrin noin 5-6 lenkin kautta, absoluuttista salaisuutta ei ole olemassakaan.

Erittäin mielenkiintoinen on - suorastaan politologisesti - sitten se seikka, että kenen pillin mukaan ja millä julkeudella valheellisia salailuleikkejä leikitään, ja miten salailuleikit sitten heijastuvat sellaiseen arjen "mauvaise foi" -tyyppiseen käytökseen, jossa ollaan ikään kuin maailmasta näkyvä yläpinta olisi koko totuus. Toistellaan fraaseja, jotka enemmän piilottaa kuin avaa todellisuutta; uskotaan asioita puolivillaisesti, koska luullaan tai pelätään toisten ajattelevan niin tai näin.

Tuosta yllä eritellystä salaisuuksien olemattomuuden teoreemasta voi johtaa edelleen myös juoruilun kaavan: jos jossain tuttavuusnoodissa jonkun osapuolen identiteetti on riippuvainen sellaisesta luottamusfunktiosta, joka ulkoistaa kolmannen tahon x, tahosta x tullaan juoruilemaan. Juoruilulla on mielestäni ratkaiseva merkitys totalitarismin tyyppisten tilojen kehittymiselle. 

Mutta siitä sitten tuonnempana, kun olen palannut pohdinta-arkistoissa syvemmälle menneisyyteen, jossa käsittelin synkempiä teemoja kuin tätä nykyä.

muokattu 15.1.2015 päivätyn spekulaation siemenestä