suomalaisia telineillä
Tonavan saarella sijaitsevassa ulkoliikuntapuistossa minun alkoi yhtäkkiä vastustamattomasti tehdä mieli puhua suomea. Ehdin juuri ja juuri ajatella, että täällähän voi joku turisti ymmärtääkin, mitä sanon, kun tajusin, että näillä kahdella ololla tai ajatuksella oli luultavasti yhteiset juuret: tuuli oli varmaan kantanut paikalle saapuvan suomalaisten ryhmän jutustelun korviini ennen kuin tietoinen mieleni asian tajusi.
Tällaisessa tilanteessa, tämän tiedän tuhatkertaisesta kokemuksesta, on hyvin ongelmallista möläyttää, ettei ole niin vieras kuin porukka luulee. Sen vaikutus on kuin metsässä kävellessä joku puista alkaisi puhumaan. Silloin tulee myös olo, että puu on ymmärtänyt kaiken, ja suomalaisilla tulee vielä lisäksi jokin sellainen, että alkavat alkuperäisen rentoutensa korvaten näyttelemään itsejään. - "Naamioi mukavuutensa mukavuudella", kuten erään ystäväni kanssa päädyimme toteamaan eräästä tutusta nuoresta naisesta.
Suomalaiset ovat hassuja toheltajia. Rikkaammista maista tulevista ihmisistä todennäköisesti kaikkein ystävällisimpiä, jotenkin lapsellisellakin tavalla. Ne astuu joka paikkaan kuin hirsitupaan, mesoaa ja päivittelee. Kato - oho - joo - hei. Miehet ja nainen tulevat tässä nimenomaisessa porukassa hämmästyttävän konstailemattomasti juttuun; pohdin, onko jonnekin koillisen suuntaan viittaava murre osaselitys, vaiko ihan vain se, että nämä oikeasti tuntevat toisensa, eivätkä ammenna keskinäistä toimintaansa määrittäviä ajatuksiaan feisbuukista. (Eurooppalaisessa kulttuurissahan sukupuolten välit ovat usein enemmän kohteliaat kuin toverilliset. Amerikkalaisessa, jota Suomikin enenevästi edustaa, ne ovat sadonarsistiset.)
Nainen yrittää vetää leuan - se on tajutakseni monilla tytöillä jokin sellainen kuningashaaste. Miehet kannustavat ihan tohkeissaan, mutta huomioni kiinnittyy eurooppalaisittain hyvin outoon seikkaan: varmastikin ilmeisin tapa (kumilenkin puuttuessa, joka olisi se "japanilainen" ratkaisu tässä) auttaa puolen leuan kunnossa olevaa leuanvetäjää olisi työntää kevyesti alhaaltapäin. Mietin, tuleeko tämä edes mieleen kummallekaan miehelle, vaikka toistuvat rimpuilut tuottavat ihan biologian ja fysiikan lakien nojalla joka kerta huonomman tuloksen.
On aivan kuin jäyhyys ei lähtisi ainakaan tässä tapauksessa suoraan suomalaisten omasta olemuksesta, vaan olisi enemmän jokin kulttuurinen faktori, vähän kuin jonkin puoliväkisin sisäistetyn ja siksi normaaliakin kankeammin käsitetyn protestantismin tuote. Reteä jutustelu ja tsemppihenki on kuin täysin eriparia sen kanssa, että he eivät näytä käytöksellään noteeraavan toistensa fyysistä preesensiä ollenkaan.
Ja paljonkohan tästä on mahdollisesti eräänlaista outoa myöhäistä sukupuoliseparaatiota - näissä tilanteissahan primitiivinen sukupuolijaottelu elää paljon todennäköisemmin kuin vaikka siinä, näytetäänkö teeveessä naisnyrkkeilyä, tai onko maassa vaikka naispääministeri - ja paljonko taas ihan vain tiettyyn perustavaan kunnia- ja häpeäkulttuuriin sisältyvää tarvetta antaa jokaisen kärsiä itse omat kamppailunsa?
Oli miten oli, suomalaiset lähtevät matkoihinsa. Vähän aikaa korvat kuulevat kaiken puheen suomena, suorastaan kuin huonosti puhuttuna suomena. Tällöin huomaa myös, että eri kieliä puhutaan jotenkin eri lihaksin. Unkari ja suomi kuulostavat kaikkien vuosituhansien myllerrysten jälkeen aika samanlaisilta useimpiin maailman kieliin suhteutettuna. Jotenkin puhuminen lähtee samasta kohtaa kroppaa.
Tonavan saarella sijaitsevassa ulkoliikuntapuistossa minun alkoi yhtäkkiä vastustamattomasti tehdä mieli puhua suomea. Ehdin juuri ja juuri ajatella, että täällähän voi joku turisti ymmärtääkin, mitä sanon, kun tajusin, että näillä kahdella ololla tai ajatuksella oli luultavasti yhteiset juuret: tuuli oli varmaan kantanut paikalle saapuvan suomalaisten ryhmän jutustelun korviini ennen kuin tietoinen mieleni asian tajusi.
Tällaisessa tilanteessa, tämän tiedän tuhatkertaisesta kokemuksesta, on hyvin ongelmallista möläyttää, ettei ole niin vieras kuin porukka luulee. Sen vaikutus on kuin metsässä kävellessä joku puista alkaisi puhumaan. Silloin tulee myös olo, että puu on ymmärtänyt kaiken, ja suomalaisilla tulee vielä lisäksi jokin sellainen, että alkavat alkuperäisen rentoutensa korvaten näyttelemään itsejään. - "Naamioi mukavuutensa mukavuudella", kuten erään ystäväni kanssa päädyimme toteamaan eräästä tutusta nuoresta naisesta.
Suomalaiset ovat hassuja toheltajia. Rikkaammista maista tulevista ihmisistä todennäköisesti kaikkein ystävällisimpiä, jotenkin lapsellisellakin tavalla. Ne astuu joka paikkaan kuin hirsitupaan, mesoaa ja päivittelee. Kato - oho - joo - hei. Miehet ja nainen tulevat tässä nimenomaisessa porukassa hämmästyttävän konstailemattomasti juttuun; pohdin, onko jonnekin koillisen suuntaan viittaava murre osaselitys, vaiko ihan vain se, että nämä oikeasti tuntevat toisensa, eivätkä ammenna keskinäistä toimintaansa määrittäviä ajatuksiaan feisbuukista. (Eurooppalaisessa kulttuurissahan sukupuolten välit ovat usein enemmän kohteliaat kuin toverilliset. Amerikkalaisessa, jota Suomikin enenevästi edustaa, ne ovat sadonarsistiset.)
Nainen yrittää vetää leuan - se on tajutakseni monilla tytöillä jokin sellainen kuningashaaste. Miehet kannustavat ihan tohkeissaan, mutta huomioni kiinnittyy eurooppalaisittain hyvin outoon seikkaan: varmastikin ilmeisin tapa (kumilenkin puuttuessa, joka olisi se "japanilainen" ratkaisu tässä) auttaa puolen leuan kunnossa olevaa leuanvetäjää olisi työntää kevyesti alhaaltapäin. Mietin, tuleeko tämä edes mieleen kummallekaan miehelle, vaikka toistuvat rimpuilut tuottavat ihan biologian ja fysiikan lakien nojalla joka kerta huonomman tuloksen.
On aivan kuin jäyhyys ei lähtisi ainakaan tässä tapauksessa suoraan suomalaisten omasta olemuksesta, vaan olisi enemmän jokin kulttuurinen faktori, vähän kuin jonkin puoliväkisin sisäistetyn ja siksi normaaliakin kankeammin käsitetyn protestantismin tuote. Reteä jutustelu ja tsemppihenki on kuin täysin eriparia sen kanssa, että he eivät näytä käytöksellään noteeraavan toistensa fyysistä preesensiä ollenkaan.
Ja paljonkohan tästä on mahdollisesti eräänlaista outoa myöhäistä sukupuoliseparaatiota - näissä tilanteissahan primitiivinen sukupuolijaottelu elää paljon todennäköisemmin kuin vaikka siinä, näytetäänkö teeveessä naisnyrkkeilyä, tai onko maassa vaikka naispääministeri - ja paljonko taas ihan vain tiettyyn perustavaan kunnia- ja häpeäkulttuuriin sisältyvää tarvetta antaa jokaisen kärsiä itse omat kamppailunsa?
Oli miten oli, suomalaiset lähtevät matkoihinsa. Vähän aikaa korvat kuulevat kaiken puheen suomena, suorastaan kuin huonosti puhuttuna suomena. Tällöin huomaa myös, että eri kieliä puhutaan jotenkin eri lihaksin. Unkari ja suomi kuulostavat kaikkien vuosituhansien myllerrysten jälkeen aika samanlaisilta useimpiin maailman kieliin suhteutettuna. Jotenkin puhuminen lähtee samasta kohtaa kroppaa.
5.7.2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti