kuopusten taikavoimat

Näin tänään pikkutytön itkevän näköalatornissa, hän oli peloissaan korkeassa paikassa. Muu perhe koetti saada häntä rohkaisemaan mielensä ja jakeli kaikenlaisia käytännön ohjeita. Pohdin, oliko vanhempien suhtautuminen jonkinlainen tietoinen kasvatusmetodi - "pelko ei saa jäädä päälle", tms. 

Olin silti epäluuloinen, onnistuuko moinen lepyttely: olen ajatellut jo pidemmän aikaa, että pelossa on kyse nimenomaan pitkälti jonkinlaisesta perimmäisestä epäluottamuksesta sitä kohtaan, että omasi ovat puolellasi jossakin elementtien vastaisessa taistelussa, ja että hätä tulee ymmärretyksi.

Keskinäisen luottamuksensa varassa yhteisö leijuu 10 senttiä ilmassa kuin jonkin magneettityynyn tai ponttoonin varassa, ja luottamusverkoston "heikoin lenkki" - pienin, kiusatuin, oudoin jne. - voikin olla tässä suhteessa nimenomaan "rationaalisin". Toiset yrittävät kasvattaa hänet sisään omiin illuusioihinsa.

En tiedä, kannattaako tästä nyt vetää kauskantoisia johtopäätöksiä, mutta parkuminen ainakin vahvistui seuraavaan kerrokseen ylöspäin jatkettaessa.

4.7.2018