ystävä

Pyörän hajottua olen mennyt futiskyydit X-nimisen paikallisen herran Audissa, ja sen kanssa siinä tulee juteltua kaikkea harmitonta (sinällään se on ilmeisen älykäs ihminen, joka on työstänyt jonkinlaisen perusvihan itsessään harkitsevaksi ja empaattiseksi luonteeksi - mutta jos sille syöttää verryttelyssä metrin vinoon, se "kostaa" heti, siltä varalta, että kyseessä oli loukkaus).

Jotenkin alkaa aina masentaa enemmän, kun tajuaa, että perushyvän tyypin kanssakaan ei voi tässä maailmassa jutella mistään, kun fokuksessa on aina työ ja matkustaminen. Näistä se on silleen ylpeä, itse taas en edes matkustele ja työkään ei mulle sinällään kauheasti merkitse, niin en voi oikein vastata muuta kuin että niin, mun työ taas on 1800-luvun liukuhihna omissa aivoissa, mille se hymähti empaattisesti.

Katselin kuitenkin yönmustaa kolean näköistä maantietä ja ajattelin, että meidän maksimiläheisyystaso ehkä on kuin onkin tässä. Ilmavaihtoteknologiamessut ei puhuttele mua, ja pelkään, että jotenkin jos yrittäisin kertoa, mitä koen tässä maailmassa, se "ymmärtäisi ymmärtämättä" - ikään kuin luullen, että mun tunteet on jotain "mun valintoja", joita pitää "kunnioittaa", minkä se tekisi asiallisesti ja samalla kaiken inhimillisen ymmärryksen kehtoon tappaen. Tällaista tää on, työstä puheen ollen.

27.2.2015