örvelön etumatka

George Orwellilla, suomalaisittain Yrjö Örvelöllä, oli helppo elämä: hänen uransa kukkiessa dystopioiden toteutumisaika oli vielä noin 20 vuotta. Tämä tarkoittaa, että käärittyään kunnon massit seuraavan helvetin täsmällisestä pohjapiirroksesta ehti vielä hyvän tovin tanssittaa beibistöä maalla ja merellä, ennen kuin siihen kuvaamaansa helvettiin joutui.

Minä siemailin äsken olutta terassilla, ja pohdin kauniskulmakarvaisen naisen puhuttelemista. Katsekontaktin saaminen oli mahdotonta, mutta tiedän syyn - jopa verraten epäviehättävästä olemuksestani poikkeavankin syyn: hänen seksuaalisuutensa, sikäli kuin sitä on, on siirtynyt jäännöksettömästi virtuaaliseen sfääriin, josta se tihkuu reaalimaailmaan huomattavan tiukoin identiteettipoliittisin ehdoin.

Mieleni kääntyi pian dystopian maalailuun, ja tulin ajatelleeksi jonkinlaista kasvontunnistuksella toimivaa hälytyslaitetta, joka ilmoittaa, ketkä paikalla olijoista ovat tykänneet henkilön uusimmasta kampauksesta jossain kuvanjulkaisualustalla. En innostunut tästä ajatuksesta pätkääkään, koska se tuntui kahden vuoden perästä seuraavalta todellisuudelta, ja arvelenpa, että tuollainen on jossain korealaisissa bileissä jo käytössäkin.

Minä vielä rimpuilen aikaani vastaan: kerran Kalliossa tyttöporukka tilautti itselleen tuopit jollain englantilaisella nuorella vilpertillä, ja minä läksin hänen mukaansa tuopinkantomieheksi. Kun työnsin tuopit tyttöjen pöytään, totesin muikealla ilmeellä: "Ahneet ensin, niin kuin Savossa sanotaan." Kosto kesti koko illan, ja huomasin myös, että luultavasti temppuni oli armeijaikäisille neidoille kautta aikain ensimmäinen kokemus siitä, että rumissakin ruusuissa voi olla piikkejä.

No eihän tuo totuuden nimissä mikään oikea sananlasku olekaan, mutta minä nyt satun olemaan ilmeiden kerääjä, ja siksi pitää aina välillä puhua oksaisia. Ja onhan sekin aspekti, että kun on riittävän törppö, sukupuolikollegoideni pisteet välittömästi nousevat. Parta näyttää ajetummalta juntin vierellä.

15.6.2018