Satieta on vaikea hyräillä. Silti hänen musiikkinsa on kuultuna kaunista ja artikuloituvaa, vähän kuin unesta kotoisin. 
 Juju lienee siinä, että luonnollisella tavalla kompleksi melodia pelkistyy ihmisen päässä kuin tyhjentyvä ilmapatja, ja ihminen haluaa aina täyttää muodon uudestaan.

Muun muassa Beatlesin Yesterday on pop-kappaleeksi jotenkin juuri edellisessä mielessä maaginen, menee täsmälleen länsimaisen taidemusiikin jollekin rajalle ylittämättä sitä. Siinä on jotenkin just se, että mikä on se sävel mihin mikäkin suhtautuu, sen metsästys alitajunnassa on haastavampaa, mutta samalla pinnalta se on myös jotenkin yksinkertainen lällätys. Aivan kuten länsimainen kulttuuri tai ihminen.

Kun Yesterday soi ravintolassa, hetkessä koko paikka tuntuu muuttuvan kirkoksi. Puheet vaimenevat. Sen sijaan esimerkiksi Moonlight Shadow on vain täydellinen pop-biisi - hyvä yritys keksiä ikiliikkuja. Hyvä alppihiihtosuoritus; säilyttää oman vauhtinsa.

27.1.2015, viimeinen kappale keväältä 2018