Olympialaisissa ideologia juhlii itseään.

Huolimatta hilpeydestään ja liikuttavuudestaan spektaakkelin yksi pointti on edelleen sama kuin Berliinissä 1936: katsojan, ja vielä enemmän katsomisesta kieltäytyjän on tunnettava syyllisyyttä siitä, ettei ole niin hyvä voimantuotossa - nykyisin: itsensä toteuttamisessa - kuin esikuvansa. 

Minä näen nuoren naisen liitävän kyljellään Korean taivaalla sukset x-asentoon väännettyinä, ja tunnen olevani jälkeenjäänyt kuin pompeijilainen mosaiikki.

19.2.2018