Foucaultmaisesti tuntuisi, että vallitsevassa diskurssissa on semmoinen jännä anodi ja katodi, että ihmiset, jotka haluavat kokea itsensä empaattisiksi, "ostavat" pureksittaviksi sellaisia hieman narsististen ja sosiopaattisten ihmisten sellaisia "seksikkäitä" ongelmia. Nämä kaksi jotenkin ruokkivat toisiaan sellaisia ihmisiä vasten, jotka eivät osaa tai halua dramatisoida itseään. Kun mietin, mikä oikeastaan vitutti X:ssä niin suunnattomasti, niin se oli ehkä juuri tämä ruumiiton empaattisuus, tai siis oikeammin mukaempaattisuus. Sen pelin voisi tavallaan oppia aika nopeasti, tarjoilla semmoisia triggereitä, laskeutumispaikkoja sellaiselle ihmiselle joka haluaa voivotella, miten tylyjä rakenteet on ihmisille. 
 On jokin määräinen artikkeli aina kaiken alla, joka takaa uskomattoman kognitiivisen ja emotionaalisen joustamattomuuden. Toisella puolin on ihmisiä, jotka tulevat haaskalle näiden itseensä levinneiden ruumittomien täti-ihmisten moraalin liepeille, ja heittäytyvät vaikka väen vängällä kärsijöiksi. Jokin tämmöinen se tanssi on.

7.1.2018