keltainen

Kovan ja kivun keltainen, kuin liian säästeliäästi valmistettu sitruunavesi. En koskaan muista, kuinka voimakas tuuli voi olla, olen lukemattomia kertoja astunut tähän valoon valloittamaan maailmaa ja joutunut aina perääntymään.

*

Viistot säteet valaisevat ja vangitsevat pölyn alkuillan kinuskiin vivahtavassa keltaisessa. Nainen seisoo risteyksessä, ylimääräisistä hoivaavista eleistä olen aistinut hänet. Tuuli viskaa tummanruskeat hiukset sivulle hymyä pyyhkimättä. Me emme voi puhua siitä, miksi seisomme siinä, mutta pitkitän tilannetta, sillä haluan humaltua ilmitervettä nuorta naista sisältä huuhtovasta kauneudesta. Vaistoan, että hänestä tulee pian äiti, ja samalla minut valtaa aavistus, että elän nuoruuteni loppuhetkiä. Lopulta nainen käännähtää ja poistuu luonnottomalla äkkinäisyydellä, yhtä viisinkertaisella kuin mitä hetkemme on hidas.

*

Pysäköintialueella vierin pitkin hiekoituskiviä, kainalossani on toppakäsineet ja hiuksissa hiki. Käsiä kirvelee, lumipallon jälki karisee liikennemerkistä pientä viirua lukuun ottamatta pois. En arvaa, kuinka tutuksi juuri tämä keltaisuus vielä kävisi. Käsine putoaa, potkin sitä hajamielisenä. Aurinko laskee tänäkin iltana ylitsemme, mutta haaveidemme ali.