keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Savolainen, savulainen, kaskeaja

Tuli vaan mieleen tämmöinen otsakkeen spekulatsiooni, ja jos joku tietää kohdeasian paremmin taikka perustellusti huonommin, älköön antautuko sielultaan turmeltavakseni, paitsi jos vahvasti siltä tuntuu.

Sinälläänhän mitä Suomen demografia- ja kulttuurihistoriasta tiedän - taikka minulle on kerrottu, paikalla en ehtinyt kaikkina aikoina olla - niin idän (vallitsevasti suurperhemalli) ja lännen (vallitsevasti sarkaviljely) yhdistävän keskikaistaleen läpitunkemattomampi korpi asutettiin kai molemmilta suunnilta ja suhteellisen myöhään. Vieläpä yhtenä ideana oli tietääkseni juuri tiettömyyden edut: voudit ja väenottajat sun muut paarmat pysyivät paremmin loitolla.

Kuuluisa savolainen kierouskin voisi olla yksinkertaisesti piileskelyn funktio: kun tottuu vuosisatojen ajan siihen, että suuri osa vieraista tulee eri agendoin häiritsemään valittua ja tahallista epämääräisyyttä, kyselemään osoite- ja tilastotietoja sun muita, mitä rehellinen ihminen ei voi vahingossakaan tietää, kehittyy väistämättä tietty parlance. Se perustuu ikävälläkin tavalla epäluottamukseen, joskin toisaalta posiitivisemmin nähtynä toisen luottamuksenarvoisuuden testailuun milloin leikkimielisin, milloin vittumaisemmin keinoin.

Tuossa syväepäluottamuksessa muuten sivumennen sanoen koko Suomi on huomattavan kehittyneellä tasolla. Muun muassa täystotalitarististen yhteiskuntamallien välttämisen, myöhäisen urbanisaation ja haja-asutuksen vuoksi suomalaisissa on toki sinänsä silmiinpistävän vähän sellaista lämpimän vyöhykkeen perusepäluottamusta, että kuka tahansa voi olla akuutisti vihulainen. Sen sijaan kun suomalaisen eteen laitetaan esimerkiksi kansainvälisen onnellisuusmittauksen kyselykaavake, hän kaikesta päätellen taittaa kysymyksen "oletko onnellinen" muotoon "onko sinulla mielestäsi onnistunut kulissi yhteiskunnan suuntaan". Siihen hän sitten vastaa lapsen innolla, että "kyllä maar, full poäng". Esimerkiksi samanaikaiset koreat asemat mielialalääkkeiden käyttötilastoissa eivät tässä niinkään haittaa. Jos taas kysyttäisiin "oletko tyytyväinen elämäntyöhösi" tai "koetko onnistuneesi rakkaudessa", niin samakin ihminen saattaisi surista kuin sökö robotti.

Tosin tärkeäksi loppukaneetiksi täytyy todeta, että aivan uusimman polven käytöksessä on jo jotain selvästi erilaista. Hyvinvointi on alkanut taipua oikeasti rennoksi menoksi, tapakulttuuria on alkanut ilmetä, asioita ja ihmisiä ei enää pelätä peruskanssakäymisen asteella automaationa. 
 Haluaisinkin osaltani tähän tietyn kulttuurihistoriallisen jatkuvuuden hengessä todeta, että persiistä se on tuommonenkin touhunta siinä missä vanhakin, itku pitkästä ilosta, ja että ei ole hevosella jauhot jaloissa jos ei isännällä talikko savupiipussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti