vihr

Asettamatta vihreyttä nyt mitenkään ekvivalentiksi esim. aatteen nimeä kantavan puolueen tai sen kannattajien kanssa, se kuuluisa "puisto-osastous" toimii ulkopuolelta nähtynä suunnilleen näin:

Ihmiskunta ei ole pystynyt toistaiseksi ratkaisemaan elitismin ongelmaa. Yhteiskunnissamme on toistaiseksi aina ollut - enemmän tai vähemmän -"paikkoja auringossa", joihin on enemmän tulijoita kuin mitä näille paikoille mahtuu. Näillä paikoilla olevat muodostavat trendinomaisesti kulloisenkin "papiston", jota seurakunta pääosin ihailee, matkii, pelkää, ja niin edelleen.

Alamaisasenteissa kaava menee näin: koska hyvä renki saa paremman palkan kuin esimerkiksi kapinallinen tai apatisoituva juoppo, työ on Hyvä, toimettomuus Paha. Tämä on vielä ihan vain totta, joskin se on konstruoitu totuus, ei luonnonlaki. Seuraavaksi tulee kuitenkin ihan aito virhepäätelmä: koska omassa tilanteessa raha tulee työstä, sen täytyy olla niin muuallakin. 
 Papistoa ei pystytä näkemään laadullisesti eri asemaan asetettuina ihmisinä, joita eivät koske renkien lait ja elämäntilanteet, vaan heidät nähdään tyyppeinä, jotka ovat eläneet jotenkin aivan erityisen oikein. Suurin osa ihmisistä torjuu mentaalihygieenisistä syistä aika fanaattisesti ajatusta, että he olisivat hyväksikäytettyjä ilman että he saisivat itse jotain tilalle. (Tämä tulee osin jo siitäkin, että porukasta aika suuri osa haluaa pohjimmiltaan kalifiksi kalifin paikalle.)

Myös papisto itse ajattelee pääsääntöisesi ansainneensa asemansa. Äskettäin unkarilaissyntyinen finanssimiljardööri Péterffy asettui Yhdysvaltain presidentinvaaleissa republikaanien puolelle sanoen, että Obama ajaa maata sosialismin partaalle. Kuulemma hyvinvointi perustuu ahkeruuteen, työn laadukkutteen ja ylpeyteen omista saavutuksista. Kiinnitin huomiota tässä yhteiskuntatieteellisesti nollatasoisessa kommentissa siihen täydelliseen sokeuteen, jolla finanssispekulantti samastaa rahan ja työn. Ihmisillä ei ole minkäänlaista tajua, että niin kauan kuin työn tuottavuutta mitataan rahassa, ei ole yhteiskunnan kannalta suinkaan sama, saatko rahasi siten, että se lisää yhteiskunnan potentiaalisesti rahaksi muutettavaa varallisuutta (esimerkiksi perunoiden tai aurinkokeräinten määrää), vaiko siten, että ohjailet noita jo numeeristettuja pelimerkkejä (rahaa) omalle tilillesi välittämättä tuon taivaallista siitä, mitä siellä numeroiden alla tapahtuu.

Luulen, että tässä ihmisen psykologia rajaa todellisuuden tajuamista. Vaikka papit ovat paimentolaiskulttuureissa ja sen myöhemmissä asettuneissa versioissa tyyppejä, joille eksplisiittisesti annetaan laajemmat oikeudet käyttää yhteisön varoja ja samalla oikeuksia päättää tarvittaessa seurakuntien kohtaloista (ääritapauksessa aika primitiivisiin ihmisuhreihin asti, kuten sodissa), he eivät halua ajatella, että heidän "hyvinvointinsa" olisi "muilta pois", vaikka kovapalkkaisimmissa töissä melko eksplisiittisesti niin on, eikä renkien logos ahkerasta ja laadukkaasta (todellisuutta elettävämmäksi muuttavasta) työstä päde ollenkaan.

Vihreys tulee jotenkin kuvaan tässä vaiheessa, yhtenä sumuverhona muiden joukossa länsimaisten yhteiskuntien lohduttoman sisäänrakennetun eriarvoisuuden¹ päälle. Tämä on luultavasti se, mikä ihmisiä provosoi siinä. Rakentamalla tietynlainen erillinen uusi kuplakerros ("luonto") saadaan monella tapaa yhteiskunnan valmiita omistusrakenteita turvattua. Yleisön silmissä asia legitimoituu siten, että onhan se hienoa, jos säilyy koskematonta metsää, mutta samalla aistien ulottumattomissa papit haalivat itselleen massiivisen tekosyyn hoitaa maavarallisuutta keskitetysti, "asiantuntijavallalla". 

Kuin sattumoisin tämä jotenkin sementoi samalla sen, että normaalikansalaisen kynnys osallistua päätöksentekoon tai vaatia mitään perimmäiseen eriarvoisuuteen liittyviä uudelleenjärjestelyjä yhtäkkiä nouseekin. Tehdään esimerkiksi suuria korporaatioita suosivia ja pienyrittäjien elämää vaikeuttavia ympäristödirektiivejä, energiaveroja jne. 
 Tavallaan vihreys asettuu perinteiseen papiston kikkojen paradigmaan, jossa ihmissuvun luonnoton tila legitimoidaan asettamalla yhteiskunta johonkin suurempaan, "jumalaiseen" kehikkoon, jossa seurakuntalaiselle jäävät syyllisyydentunteet ja säännöt, kun taas papistolle kaikki se mitä sillä on aina ollut, plus oikeassaoleminen ja esimerkillisyys. Tällaisestahan keskiajan kirkkoa on laajalti syytetty. Allegoria toimii siinäkin mielessä, että vaikka perusrakenne olisi hyvinkin tämä, en hetkeäkään epäile, etteikö vihreissä esiintyisi aitoa idealismia. Määräävin piirre, ainakin ulospäin, heissä kuitenkin on elitismi.

21.10.2012

¹) Nimenomaan lohduttomuus on spesifin länsimaista, ei suinkaan eriarvoisuus.