ripustus

"Hyvää päivää toivotan kunnioittaen ja nöyrästi", pyöreäkasvoinen kärpässarjan nyrkkeilijän oloinen syytetty toteaa rehvakkaasti kättäni puristaen, koillisseutujen murteella. Nimensä päätteeksi hän mainitsee ylpeällä äänellä kotilääninsä, joka sattuu olemaan koko EU:n köyhimpiä ja mustalaisvaltaisimpia alueita. Borsod on käsite, se on paikka, jossa rautatiekiskot varastetaan metallikeräykseen, jossa lasta vahingossa töytäissyt autoilija jokunen vuosi sitten lynkattiin maantielle, ja josta tämä tulkattava oli ilmeisesti lähetetty Suomeen jonkin kokoisen porukan mukana työkeikalle oppimaan ja kehittymään.

"Ihan yksin toimin." - "Onko varma?", vastapäätä istuva Tampereen poliisilaitoksen nuori työntekijä kysyy, ja minä tulkkaan. - "On. Se on täsmälleen niin, kunniani kautta. Ja kerro" - pyöreäkasvoinen sanoo minun puoleeni kääntyen - "että minä vain vähän näpersin niitä ovenkarmeja. Uudelleenjärjestelin niitä, voisimme sanoa", mies toteaa hyväntuulisesti. Poliisimies esittää tässä vaiheessa valvontakamerakuvaa puutaloista, joihin oli asukkaiden poissa ollessa murtauduttu.

Poliisi yrittää selittää, että suomalaisessa oikeusjärjestelmässä murto on murto eikä määrällinen suure, mutta tunnustuksia tulee silti vasta sitä mukaa kuin todisteitakin. "Tunnistan tuon talon! Nyt muistan. Herrajumala, tuollahan kävelen minä!", mustalainen huudahtaa äänessään ilmeinen ylpeys. "Onpa teillä vehkeet täällä! Miten kirkas kuva! Tuossa minä tosiaan kävin vähän tutustumassa tuohon taloon, tuossa valtameren rannalla." Kuvassa kimmeltävä Pyhäjärven pinta saa rikollisen elämään nuo hetket uudestaan ja hymyilemään vauvan lailla.

Tilanne elää kuin jalkapallo-ottelu keskikentällä. Välillä saan hyökätä, välillä puolustaa, ja vaikka ammattietiketti muuta vaatisi, moni repliikkini päättyy auttamatta naurun pyrskähdykseen. Tuolloin viimeksi kuultua lausetta ymmärtämätön osapuoli kurtistaa kulmiaan hieman loukattunua ja ulkopuolisen näköisenä.

"Sano hänelle, että ei hän kaiketi pelkästään työstänyt niitä ikkunankarmeja, kun tavaraa on hävinnyt tuhansien eurojen arvosta." Poliisi on ällistyttävän rehdin oloinen jopa suomalaisen viranomaisen mittapuulla, sellainen sorja poika, ja huoneen tapahtumat ovatkin yhtä kontrastin taidetta. "Herra paratkoon, tuhansien eurojen edestä?", rikollinen yhtyy päivittelyyn, ja ehdottaa poliisille yhteistä tupakkatuokiota moisen karmeuden herättämien aaltojen tasaamiseksi sieluissamme. "Kysy häneltä, onko hänellä lapsia. Minulla on, parikin", rosmo lausuu tuttavallisena.

"Muutama kuukausi ehdollista vankeutta on todennäköinen tuomio tässä tapauksessa, mutta se riippuu seikoista, jotka eivät ole vielä tässä vaiheessa meillä tiedossa." Veijari hymyilee uutisen kuullessaan tyytyväisen näköisenä. Vaikuttaa muutenkin, että pelurit tuntevat ja ymmärtävät toisensa, he pelaavat kukin omaa peliään kärsivällisesti. "Tunnemme nämä jengit, näitä tulee useammin Romaniasta, Bulgariasta ja Slovakiasta, harvemmin Unkarista. Lähettävät ryöstösaaliin postitse. Ne tavarat jää aika hyvin meillä postin haaviin, mutta aina saavat jotain vietyä", poliisi taustoittaa. Kielitaidon tuomasta strategisesta edusta huolimatta tunnen olevani tasaisin väliajoin huoneen ainoa typerys. Silti saavutan tilanteen edetessä jollain lailla kummankin tahon luottamuksen. "Älä aliarvioi häntä, tiedämme, mitä hän vastaa tähän", saatan jossain vaiheessa sanoa, ja luettelokohta tai vastaus siihen skipataan suosiolla.

Yhtäkkiä keikkatyöläisen hymy hyytyy yllättävästi kesken poliisin lauseen. Selviää, että termi "ehdollinen vankeustuomio" on hämmentänyt häntä - ihmekös, kun sen nimi on unkariksi kirjaimellisesti "ripustettu vankeustuomio". Kaveri tökkää minua olkavarteen silmissään ohimenevä hätäännys: "Kuule... kerrohan, mihin ne meinaa mut täällä ripustaa?!"

Tuntikausien vatuloinnin jälkeen mies viedään takaisin putkaan. Lain edustaja saattaa minut ystävällisesti poliisitalon edustalle, ja olen aavistavinani väleissämme jonkinlaisen nipin napin aistittavan ystävyyden idun. Poliisi tuntuu olevan jollain lailla huojentunut, ja kun tuuli riepottaa hänen vaaleansinistä paitaansa, hän hymyilee kuin ihminen, jokä näkee edessään tyvenen aavan meren. Arvelen, että hänen elämänsä näyttää avautuvan tuolla hetkellä hänelle sen näköisenä.