pullopostia

Kerran minulle soitti humalainen ukko. Hän esittäytyi kymmenen vaikeaselkoisen lauseen jälkeen Matiksi, mikä oli hämmentävää, koska ainoa tuntemani Matti ei ollut bilemiehiä. Oli hyvin vaikeaa tajuta, oliko kysymyksessä sekaannus, pilailu vai jopa jokin tarttumista vaativa ongelma. "Minä olen Matti... ja haluan kysyä, että miten sinulla menee?" ääni sammalsi.

"Ai miten niin miten mulla menee... tai siis..." "No että onks hyvä meininki. Koska täällä meillä on hyvä meininki. Ja et onks sulla hyvä meininki. "Niin siis sori mut vielä kerran, mistä me... miks sä soitat just mulle ja just nyt?" kyselin äärimmilleni hämmentyneenä, kun en voinut olla kovin varma, kummassa päässä lankaa pihallaolo vallitsi vahvemmin. "Ollaan Tampereella! ....  Minä oon Matti." - Niin, mutta, kerrotko... "Ei ku mää oon tässä baarissa. Tässä on sun numero tässä puhelimessa, niin mä sitten soitin tähän."

Yhtäkkiä valaistuin: olin joskus tosi monta vuotta aiemmin tupareiden jatkoilla mälsänä naisia baarin nurkasta katsellessani ottanut tiskillä olleesta lankapuhelimesta numeron kirjaamiseen tarkoitetun paperinpalan irti muovitaskustaan ja kirjoittanut siihen oman kännykkänumeroni. Itselleni virittämäni ansa oli lauennut juuri niin kuin tarkoitin.