robert Schumanin perintö - teoriaosuus ja käytännön harjoituksia

Osa I. - Teoria

Pakkoyrittäjyys kolmannessa EU-maassa on nyt tosio. Tuoreimman OECD-raportin mukaan tässä maassa laskennallisesti seitsemän sukupolven, Suomessa kolmen sukupolven mittainen seikkailu kohti keskimääräistä hyvinvointia jälleenalkoi osaltani huonosti nukutun yön jälkeen. Olin sängyssä kääntyillen arponut vastuulleni langenneen lääkäri- ja hoitajaryhmän mahdollisuuksia oppia suomen kieli keskitasolle kevääseen mennessä, tai siis minun mahdollisuuksiani edesauttaa tuota asiaa. Oikeastihan tämäkin on sekava alihankintaketju, ja voi olla, että jollekin portaalle mahdollinen hyvä suoriutumiseni työssäni olisikin kapitalistisessa mielessä pettymys - optimitilanne on maksimoida nimenomaan toimeksiantajien saama vastine rahoilleen.

Perillä Suomessa porukkaa odottaa mielenkiintoinen rakenne, työvoimapulan ihmemaa. Milloinkohan muuten asianajajatkin - toinen jäljellejäänyt porvarillinen asiantuntija-ammatti - tuodaan maan autioituviin osiin vieraalta kielialueelta siksi, että kasvukeskuksien kiinteistöbisnes saisi kukoistaa? - Merkillinen kolkka tuokin, kasa Euroopan mitassa sikarikkaita yksinäisiä vanhuksia vieroksumassa ulkomaalaisia hoitajiaan, jotka yrittävät peri-itäeurooppalaisittain ostaa nykyisille tai tuleville lapsilleen vakaammat olot lähinnä rahalla. Itä-Eurooppa korkeakouluttaa lännen osaajatyövoiman puoli-ilmaiseksi verorahoillaan - verot tosin taitavat maksaa kärjistetysti sanottuna saksalaiset autotehtaat, jotka ovat halpatyön vuoksi siirtäneet toimintansa tänne.

*

Pohjois-Euroopan konservatiivipiireissä Itä-Eurooppa nähdään esimerkillisenä, mikä tuntuu täällä elävänä hetkittäin erittäin kummalliselta. Retroradio pauhaa, menevimmät nuoret ovat lännessä onnea onkimassa ja hallitus yrittää paniikissa lietsoa lisääntymistä näissä maissa, joissa ihmisten kasvot vääntyvät heti häkeltyneiksi, kun kerron muuttaneeni tänne huvikseni Euroopan virallisesta Onnelasta. Tänään hallintoviraston nainen tosin alkoi suorastaan hikoilla ystävällisyyttä, kun hän ymmärsi tilanteeni. Hänen olemuksensa muuttui silmissä läsnäolon raskauttamaksi.

En osaisi ehkä selittääkään, miksi tulin. Näin äskettäin Vesa Haapalan blogissa sentään hyvän perustelun lentämättömyydelle, toiselle friikkitavalleni: ihmisen käytös kertoo hänen mukaansa siitä, mikä ihmisen merkitys tai painoarvo maailmassa ihmisen omasta mielestä on. Virke saattoi olla paremmin muotoiltu, mutta ajatus tuo. En koe ihmeempää tarvetta pikakiidättämiselleni ilman hapettomassa kerroksessa mistään minnekään.

Ehkä lopulta hieman vastaavassa hengessä tulin tänne ainakin osittain antaakseni protestiääneni aikamme pakolliselle opportunismille ja kyynisyydelle. Tai vain muistin, kuinka edellisellä Itä-Euroopan ekskursiolla viitisen vuotta hiki hatussa rahaa säästöön laitettuani ja täysin vastoin luonnettani yrittäjänä menestyttyäni juttelin asialle kimmokkeena olleen neidon kanssa, joka sitten neuvoi minua käymään työkkärissä, "löytyisköhän sulle jotain sieltä". - Suomen näitä ilmiöitä, joita ei voi sanallistaa, ellei ole ollut siellä paljon - tuota tiettyä irvokasta tragikomiikkaa, outoa jänteettömyyttä ja tahdittomuutta. Ennen viimeisintä pitämääni suomen tuntia Suomessa työllistynyt kaveri selitti perehdytysluennolla muikealla virneellä, kuinka sielläkin lääkärin puolisolle töitä löytyy. Vittulainen, ajattelin. Olisi pitänyt orientoitua jo kauan sitten jotenkin toisin.

*

Liettuassa aikanaan kohtasin tanskalaisen ukkelssonin, amatöörijalkapalloilijan. Tummalla työsuhdebemarilla hän suhasi Vilnan ympärysseudun kolkkoudessa ja kehui minua siitä, etten pukeudu kerskailevasti. "People kill for thirty litas, you know."¹ Oikeassa, menestyjän psykoosin ulkopuolisessa Liettuassa, pidin pyörää vastoin paikallisten tapoja ja suosituksia vuosikausia koko ajan esillä ja jossain käydessäni aina ulkosalla. Kukaan ei sormellakaan koskenut siihen. "Jos ajatellaan ruokaa, vuokraa ja veroja, me täällä idässä voidaan maksaa näistä kolmesta vapaavalintaiset kaksi", maalivahtimme sanoi tilkan omaan suuntaansa kärjistäen jollakin pelimatkalla tanskalaisen kuskimme - kunnia hänelle - kanssa hetken kinatessaan.

*

Suomessa tuntuu olevan käynnissä hurjia debatteja - yhdet vaativat lentämistä verolle, toiset uskovat ulkomaalaisten tuomaan kataklysmiin, kolmannet vauhkoavat naisten asemasta, neljännet muusta. Käykö meille kuten eteläiselle Ruotsille, missä "ählämit" puskaradion mukaan räjäyttelevät päivät pääksytysten. - Hyvä herrasväki: olankohautukseni. Suomi ei ole ikinä tehnyt olennaisessa muuta kuin matkinut Ruotsin kautta Saksaa ja soveltuvin osin joitakin Yhdysvaltojen osia ja piirteitä. Miksi kohtalo jotenkin koukkaisi nyt eri kautta? Pelkkä melankolisemman metsäläismentaliteetin yöpuolen osmoosi ei riitä. Minun arvatakseni Ruotsi vetää Suomea samaan suuntaan aivan riippumatta siitä, yritetäänkö sen jonkin konkreettisen piirteen ilmenemistä vastaan pullikoida vai ei. Harvaanasuttujen junttiseutujen wannabe-porvarius on joka tapauksessa Suomen tosiasiallinen sisältö, eikä siihen ole mitään Ruotsia parempaa mallia.

Kaikessa näkyy nykyään uskonnollistuvien liberalistien heikko sienimäisyyden, rihmastojen taju. Samaan aikaan kun subjektiivisimpiin poteroihin hautautuneet vaativat "suun panemista säkkiä myöden", objektiivinen tilastofakta on, että kolmannes nettotuloista asumiseen kulutettuna on riskiraja ihmisten talouden keikahduksen suhteen. Näin on siis ohi ja yli kaikenlaisen moraalin. Syyt voivat olla vaikka kuinka monet - alkaen siitä hyväosaisemmille näköjään vaikeasti käsitettävästä syystä, etteivät ihmiset alun alkaenkaan koskaan tee töitä ja kuluta pelkästään "huvikseen". He haluavat olla osallisia yhteiskuntiinsa - päivä kerrallaan, "lamojen" välinen interglasiaalikausi kerrallaan.

*

Kulttuurit ovat pehmeitä kognitiivisia tosiseikkoja. Alkusointu tässä häviää suhteessa fraasiin "kova kognitiivinen", ja lauseesta tulee heti vähemmän puhutteleva kolinaan mieltyneille. Jollain lailla lauseesta tulee kuitenkin myös todempi. - Lapsuudessani, kun minua suureksi epäonnekseni kasvatettiin jälkijättöisesti europpalaiseen kansalaisuuskäsitykseen, en olisi voinut ikinä kuvitellakaan monia nykymaailman oireita. Ehkä oudoin yksittäinen ilmiö on ihmisten tapa googlailla toisiaan. Siinä arvon amerikkalaisilta on jäänyt selvästi lukematta Pessoan teos "en minä aina ole sama". - Ymmärrän hyvin, mitä muuan keski-eurooppalaiskirjailija tarkoitti sanoessaan, ettei "tässä maassa ole tällä hetkellä muita vasemmistolaisia" kuin hän. Pointti on pykälän syvemmällä: europpalaisuus on häviämässä. Eivät niinkään ehkä saamelaiset.

Toiseen ihmiseen kohdistuva Google-haku on hyvin outo rituaali. Tunnen vain vähän ihmisiä, jotka aistivat sen härskiyden. Minusta se tuntuu eurooppalaiseen kulttuuriperinteeseen suhteutettuna pahemmalta kuin vastaantulevan ihmisen tuuppaisu kadulla. Sellaisella kiistää ihmispersoonan kontekstin, merkitysjärjestelmien meitä hiovan ja huuhtovan vaikutuksen. Rajaa päättelyn deduktioon ja vastuuttaa ihmiset ikään kuin "edustamaan" moraalisia itsejään. Tulokset näkyvät jo, eivätkä ne mairittele. Nykyään Hamletkin miettisi, olenko rasisti tai sovinisti. Jostain Heideggeristakin tulee monelle mieleen, että sehän oli se sävyisä natsiherra. Hyvin monelta unohtuu, että hän kirjoitti myös tuhansia sivuja keskinkertaista filosofiaa. Juuri das Man oli osuva käsite.

*

Vakavasti otettavaksi tarkoitetuissa puheenvuoroissa ympäri Eurooppaa puolustetaan nykyisin vähintään mantereenlaajuista sirkusta, jossa pikku hiljaa vähän jokaisella on huonekalut useammassa kuin yhdessä maassa. Ja IKEAhan on, ellen nyt väärin ole informoitunut, hollantilainen hyväntekeväisyyssäätiö, joka maksaa veronsa Hollannin Antilleille. Ymmärtääkseni perustajan mielestä meidän jokaisen pitäisi olla vähän kuin hän itse. - Talousoikeisto - ja kukapa ei liberalismin uskonnollistuessa kuuluisi siihen - voittaa nykyisin väittelyt jo ennen niiden alkua palauttamalla kysymyksen moraaliseksi. Kuka on "laiska", "kateellinen" tai muuta vastaavaa.

Yhtäkkiä muistuma lapsuuden matikan tuntien aukkotehtävistä. Sossuajan tädit olivat aina samanlaisia, vähän sellaisia ketjupolttajan näköisiä silloinkin kun eivät polttaneet. Luokkaretken menomatka sujui vastapäätä istuneen opettajattaren testaillessa päättelykykyäni isommille lapsille tarkoitettujen tehtävien avulla. Hän ihmetteli, enkö halua "leikkiä ja jutella muiden kanssa". Muistikuva jäi mieleen juuri tuon pienen särähdyksen takia: vastatessani kieltävästi tunsin, että halusin miellyttää. 

Tänään menomatkalla virastoon yksi metrotunnelin liukuportaista oli seis. Metrotunneli on keskustassa syvällä, ehkä siksikin kun metro on täällä maailman kolmanneksi vanhin, ja vanha on aina jotenkin mekaanista ja varautunutta.² Näin ihmisten tungeksivan toiminnassa olevien portaiden kohdalla, mutta huomasin, ettei pois käytöstä olleita portaita oltu suljettu. Kävelin vuoren korkuisen matkan yksin suu messingillä, vieressä satoja angstisen näköisiä suurkaupunki-ihmisiä liukumassa samaa rinnettä ylöspäin. - Tiedän, ettei kukaan, joka luulee yhteisönsä voivan koostua pelkistä iloisista välistävetäjistä, ole käynyt tässä, tehnyt näitä aukkotehtäviä.

¹) "Ihmiset tappavat jo kympin vuoksi" nyky-suomeksi sanottuna
²) Onpi muuten jonkinasteinen asiavirhe: todellinen syy taitaa olla Tonava, eikä vanhin linja kulje sen ali.