leimaaminen on hauskaa ja tärkeää

Tämä tietty jatkuva kohkaus leimoista ja leimaamisesta... mitä väliä, miksi joku sanoo jotakin, jos voidaan luottaa, että sanoja osaa oikeasti käyttää sanoja, eikä ole niiden vanki? Tämäpä onkin kysymys. Kielen kentässä ajatus ei eroa muusta kielellä lausutusta. Mitä tahansa lausetta voi väittää pokalla "ajatukseksi". Vähän kuin mikä tahansa joen yli viskattu vaakatasoinen kantaisi joen yli. (Ja tätähän media-ajan politiikka hyödyntääkin.)

Todellisuudessa leimaaminen on kielenkäyttötapa siinä missä muutkin, ja sen apriorinen tuomitseminen kertoo jonkinlaisesta syvähuumorintajuttomasta tarpeesta olettaa sanojen ja sanojan välinen jännite kautta yhteiskunnan vakioksi - tietty tasapäisyysaatehan siinäkin kajahtaa. Vähän samanlainen mekanismi kuin käsityksessä siitä, että verbaalinen samastuminen johonkin asiaan, kulttuuriin tai aatteeseen olisi aina samanvahvuista.