koneistoja

Hesarin kommenteista. Itse viestiä en tässä vastusta; se on looginen sotajätkien perspektiivistä. Sen sijaan loppulause laittaa niin sanotusti pullat väärään kurkkuun, ainakin minusta.

"Armeija perustuu johtamiseen ja komentoketjuihin, sekä tapoihin toimia tehokkaasti sellaisessa tilanteessa, jossa kyseessä on elämä ja kuolema. 

Henkilökohtaisesti armeijassa ollessani en myöskään voinut ymmärtää joitakin tomintamalleja tai miksi asiat tehtiin mielestäni tehottamasti tai vaikeasti. Kun kuitenkin jaksoin pohtia, kyseenalaistaa ja onnekseni sain opastusta hyviltä kouluttajilta, ymmärsin toiminnan merkityksen.

Mietitäänpä tilannetta, jossa kohtaa kaksi ihmistä taistelutilanteessa. Toinen on älykäs ajattelija, akateemisesti viisas ihminen, luova ja osaa soveltaa. Hän kohtaa keskivertoa hömelömmän treenatun sotilaan, jolla on lihasmuistissa tavat toimia. Kumpi selviää ulos voittajana taistelutilanteesta. Väittäisin, että tuo koulutettu sotilas noin 90% kerroista. Rauhan maailmassa tilanne toki varmasti on täysin toinen, mutta sellaisessa tilanteessa, jossa toimitaan vaistojen ja reaktioiden varassa, ei voi ajatella. On vain toimittava mahdollisimman tehokkaasti ja kyseenalaistamatta asioita.

Palataan tuohon telttaesimerkkiin:

Miksi teltta pystytetään tietyllä tavalla? Mitä kuvittelee kirjoittaja sellaisesta telttakylästä, joka pitää kasata tai purkaa 15 sekunnin aikana. Onko tämä helpompi toteuttaa, jos tietää, että jokaisen teltan saa kasaan samalla tavalla, vai silloin jos jokaisen kohdalla joutuu miettimään, että millä tavalla teltta on kasattu ja mistä narusta pitää vetää, että solmu aukeaa.

Monet armeijan käytännöt näyttäytyvät ajattelevalle ihmiselle hölmöinä, mutta se on tarkoituskin. Armeijan on tarkoitus kouluttaa sodan ajan tarpeisiin miehistöä, joka pystyy antmaan käskyjä ja toteuttamaan niitä kyselemättä. Näin luodaan mahdollisimman tehokas ja tappava koneisto. 

Itselleni armeijan läpikäyminen on antanut valmiuksia myös työelämään ja parisuhteeseen."

28.11.2013

Ja ennen kuin tässä kukaan ehtii syyttää yksisilmäisestä naurusta, on myönnettävä, että repesin 
myös tämän loppulauseelle. Toki tämmöinen huumorinlaatu edellyttää, että porautuu ensin empatialla 
suhteellisen syvälle siihen, mitä sanotaan. Jos torjuu kokonaan, ei huomaa kertojan omaan lankaansa 
pujahdusta välttämättä ollenkaan.