viitteellisiä luonneminiatyyrejä naisista tuoreimman feminismin pyörteissä, sekä myöskin ideologia-analyysiä leveällä pensselillä

Pitää - tai no pitää, ja pitää, enemmänkin voi tehdä niin jos jaksaa - punoa nämä luonneilmentymät yhteen:

I

X kerran, juteltuamme maileitse ja pulpatellen jotain 10 vuotta ja hänen jopa ajoittain kukaties aavistuksen loukkaannuttuaankin minun sanoessani hänen ammentavan kommunismiinsa ainekset - tai ehkä hyvyyteensä ainekset - enemmän itäsuomalaisesta maalaiskristillisyydestä (ortodoksiasta) kuin mistään Marxilta, totesi, että "kyllä naisten elämä on siinä mielessä hankalampaa, että nyt joudun hankkimaan lapset, jos ikinä haluan, ja se hankaloittaa mun uraa" tms. 

 No minä vaan, että rakas leidi-beibi, jopas nyt kytkit sähköt altaaseen¹, kun tuo sun huoli lienee jotain nollannen aallon suffragettifeminismin teemoja², ellei nyt itse asiassa elämän biologisen hankaluuden päivittelyä, ja että minä olen luullut keskustelevani sinun(kin) kanssasi jo vuosia antropologiasta, sosiologiasta jne. - ja sitten tuommoinen.

 Mutta sanottakoon, että X:ssä minä juuri pidän jostain iki-äidillisestä sovittelevuudesta ja klassisesta hyvyydestä. Huomasin vain, että vaikka hänellä noistakin asioista - kuten ihmisyydestä ja yhteiskunnasta yleensä - varmaan on mielipiteensä, niin hän ei kyllä tiedä ainakaan feminismistä aatehistoriallisena ilmiönä oikein mitään edes minuun verrattuna, eikä ehkä edes sen sisällöistä. Totesikin vain, että "ei niiden kanssa kannata puhua, koska uskontoa se on" - no niin.

II

Toinen X kunnostautui kerran tunnustamalla, että hänen mielestään se - mielestäni itsessään hyvin lattea - huomio, että naiset on vähän neuroottisia saamasta huomiostaan siihen nähden, miten paljon viettävät aikaa peilin edessä, on ihan osuva. Minä mietin, että miksi ja miten ihmeessä tuommoista kaksoisidentiteettiä jaksaa ylläpitää, että ihan tieten tahtoen moralisoi semmoista, mitä itse lietsoo ja haluaa? Luultavasti se selitys on yhtäältä ihan vain keskenkasvuisuus, mutta toisaalta ehkä enenevissä määrin semmoinen uusi nihilismi, että kaikki keinot käy, millä saa huomiota ja valtaa. Samaisen naisen mukaan miehen kiinnostumattomuus strategiana "toimii". Sitten alkaa kuulemma kiinnostaa, miksi ei kelpaa. 

 X epäonnistui äsken 60 watin hehkulampun vaihdossa - asia, jossa en näe sinällään mitään vikaa, sukupolvia nyt tulee ja menee. Mutta olen aika varma, että hän käyttää tuohon nähden hyvin suvereenisti maailmanselityksessään esimerkiksi sellaista sanaa kuin "mansplaining".

III

Ravintolassa kolmas X pudotti jotain lattialle, ja kehui sitten meitä kahta ukkelia, jotka meinattiin nostaa se tavara. Kolmas äijä, joka kai tunsi sen parhaiten, ei liikahtanutkaan. Minä selvitin X:lle, että junttiuden lisäksi tuollaiseen voi olla syynä manipulatiivisuuden pelko. Tämä osui suoneen: X näytti menevän paniikkiin kuin Poirotin haastattelema murhaaja, vastapäinen honkkeli taas astui tuntuvasti lähemmäs sanoen samalla tahdilla painokkaasti "nimenomaan" ja aloittaen tukkahulmuisan ryöpytyksen. Lopulta päädyttiin keskustelussa Venäjälle, missä X:n mielestä ollaan vielä kohteliaita. Jätkä vaan vihaisena, että "koska siellä mies on mies ja nainen on nainen". X taas siihen silmät ymmyrkäisenä: "Ai siinä tulee sit mukana jotain paskaa sille naiselle?" 

 Siis huom.: se ei joko "psykoosiaan" (en tarkoita missää taudinmääritysmielessä vaan todellisuuskosketuksen tulokulmana), sivistymättömyyttään taikka sosiaalista pelailuaan näyttänyt tietävän hölkäsen pöläystä siitä, miten sukupuoliroolit ovat alkujaan muodostuneet; siis ei mitään käsitystä esim. kristinuskon traditiosta ja porvarillisista perhearvoista. Ei hajuakaan sotalaitoksen ja kasvatuksen roolittamisesta eri sukupuolille. Jne.

IV

Neljäs X, eräs kiihkeimmin ideologisista tapaamistani ihmisistä, periaatteen tasolla kauneimmin ja samalla tietysti käytännössä varmaan syvimmin vihamielisesti ajatteleva - kerran johonkin minun kommenttiini, että "en nyt välttämättä uskoisi, että nykyään kannattaa arvostella naisten ulkonäköä [...]", että "saa arvostella, jos on pokkaa".

 Jos otetaan tämmöinen porukka kuin alt-right - siis uuskonservatiivikot, lähinnä Amerikassa, jotka poksauttelee samppanjaa Trumpin voitolle eikä ole varmoja evoluutioteorian paikkansapitävyydestä jne tms. - niin nehän kai pelkistää mielellään koko feminismin ilmiöön "shit-test", joka siis tietyn tulkinnan mukaan tarkoittaa, että ns. "alfaurokset", joiden kanssa sekstaillaan tai mitä ikinä eksklusiivista nyt tehdäänkään, karsitaan esiin siten, että höynäytetään "liian kiltit" miehet olemaan mukana semmoisissa keskusteluissa, joihin ei edes uskota itse, vaan joiden pääsisältö on manipulatiivisuus. Itse en tästä teoriasta niin perusta, kun esim. tuo oma tragediani dromedaarina rakkauden erämaassa sisälsi naisen, jota en osaa kuvitella itseäni karkeamman miehen kanssa, vaan pikemminkin itseäni munattomampien - no, enivei. 

 Tuo kommentti kuitenkin tavallaan, vaikka X käsittääkseni päivät pitkät lukee humanististen tieteiden kirjoja ja odottaa jo etukäteen vesi kielellä "veronmaksajien" rahaa monta tonnia kuussa tarkoittavaa uraansa, moralisoi Trumppia ja kuluttaa aikaansa nauraen persuille, osoitti kuitenkin, että hän itse asiassa tosiaan on jollain tasolla se kaikkien tuntema karikatyyri feminististä, joka haluaa miehiltä asianmukaisella tavalla degradoivaa kohtelua päästäkseen sitten moralisointikiimaan, ja jolle me hyväntahtoisemmat ollaan jotain harjoitusvastustajia.

V

Viidennen X:n mukaan olen "ehkä vihainen siksi, että olin nuorena liian kiltti". 

 Mietin, todetaanko tuossa rivien välissä, että miehen tehtävä maailmassa on olla mulkku. Jotain tällaista mietin muutenkin usein: jos esimerkiksi seksuaalijärjestelmä edellyttää ihmiseltä epäautenttisuutta ja emotionaalista keskenkasvuisuutta, ovatko noihin kykenemättömän ihmisen elämässä ilmenevät seksuaaliset hankaluudet oikeastaan hänen omaa vikaansa, ja missä määrin? Tässähän tavallaan valtaideologia sanoo hyvin eksplisiittisesti, että kyseessä ei ole ainakaan mikään "yhteiskunnallinen ongelma". Jokaisen olisi huolehdittava itse omasta henkilökohtaisesta taantumisestaan vallitsevalle henkiselle kehitystasolle. Kritiikki tässä aiheessa yhdistetään käytännöllisesti katsoen sataprosenttisella varmuudella halveksittaviin piirteisiin, sen oletetaan kertovan henkilön "omista ongelmista".

*

En oikein tähän hätään voi sanoa muuta kuin että näköjään juuri näillä main nykyinen ideologia kaikissa kameleonttimaisissa ilmenenemismuodoissaan lienee ideologisimmillaan: uskontotypologisessa siirtymässä kristinopista (Canettin mukaan suru-uskonto) taloususkontoon/liberaali-individualismiin (kasvu-uskonto) naisten lisääntymisstrategian ja seksuaalisuuden välisen jännitteen purkautuma esimerkiksi yllä esitellyn tyyppisinä itsepetoksina toimii kai jonkinlaisena kantorakettina, joka yhdistää viktoriaanisen avoimen seksuaalivihamielen nykyiseen eräänlaiseen post-kristilliseen seksuaalinihkeilyyn ja huolehtii osaltaan eräänlaisena samuuden linkkinä, että ideologia kokee "kehittyvänsä", "kumoavansa" jotain vanhaa. - Totta puhuen enenevässä määrin tuntuu, että kyse on oikeasti taantumasta kerran jo jossain määrin maallistuneesta kristinuskosta suorastaan kulttimaisesti täysuskonnolliseen liberaali-individualistiseen joukkopsykoosiin.

Tärkeä indikaattorihan tässä on hyvin monien ajatuksissa ja puheissa spontaanisti muodostuva termi "nykyinen feminismi". Olen kuullutkin monien naisten vihaisesti soimaavan, että "tuo on ihan valtavirtaa väittää, että feminismi / naisten oikeudet on menneet liian pitkälle". Mutta minusta, kun tutkin sydäntäni, ei tunnu niinkään siltä, että "naisten oikeudet on menneet liian pitkälle" - enkä usko, että naisten oikeudet itsessään vaivaisivat niin monia muitakaan - vaan siltä, että koko feminismi-termin takana oleva ilmiöryhmä ei ole enää ollenkaan sama asia kuin kristillisessä maailmassa, karrikoidusti vaimojaan pieksävien isien ja 13-lapsisten perheiden maailmassa ilmennyt intomielisimpien (tietysti samalla silloinkin myös tosikkomaisimpien) altavastaajien oikeustaistelu, tai miten tuon nyt nopeasti verbalisoikaan, vaan korostaisin tuota kantoraketti-ilmiötä: "feminismin" nimellä tunnettu tietty ristiriitainen ja ainakin jossain määrin mielivaltainen dogmisto on eräs liberalismin uskontomaistumisen tukipilari.

12.2.2018/15.7.2018

¹) ovela biisiviittaus

²) tai mitä onkaan niin jotain mikä edeltää aikaa, jolloin sanasta "tyttö" jaksetaan loukkaantua.