pieniä iltapäivämustuuksia

[Tässä sarjassa tähti merkitsee pientä huokausta.]

Kateelliset sitä ja tätä. Koko elämän eläminen kateellisten silmille. Harmistus, jos kateutta ei ilmene. Silloin se pitää vaikka keksiä, pitää lukea nopeasti kirja, jonka tapahtumille voi kuvitella jonkun olevan kateellinen.

*

Kasaa omaisuutta ja saarnaa kauppaa juuri koska tietää, että ilman pakotettua oikeudellis-materiaalista infrastruktuuria saisi elämässä turpaan ensimmäisessä kadunkulmassa. Ei liittoutumiskykyä, ei mielikuvitusta, ei vaistotoimintaa, ei edes ahneuden ylittävää omaehtoista ahkeruutta. Kulkutaudin aikaan saarnaa silti talouden avaamista, jotta "elämä" voittaa. "Vahva ihminen", lammas suden vaatteissa.

*

Ajattelen aina kaupassa, että Nutella-purkissa on jotenkin oikeistolainen ellei fasistinen eetos. Tai ainakin rituaalinomainen paskatahnan syönti aamuisin on jotenkin juuri se, millaisena pikkuporvarillisten ydinperheiden tukahtuneen hengen hahmotan. Kehitetty Italiassa toisen maailmansodan aikaan, selvitän.

*

"Naisen euro on x senttiä" on subjektiivinen parafraasi sille, että naisten (julkiset) työt ovat yhteiskunnassa 1/x kertaa subventoidumpia, eli ne sisältävät periaatteessa tuon verran vähemmän riskiä. Subventoidun sektorin ympärille avautuu huonoina aikoina leuka, jonka ylähampaat ovat pörssien psykopaattimiehet ja alahampaat joukoissa viihtyvät ideologiset pallopäät, varjonyrkkeilijöiden veljeskunnat.

*


Täysin mahdollinen elämänkaari: tekee nuorena, vaikka kauniin neidon silmien tähden, harha-askeleen hyvyyden suuntaan. Sanoo sitten 10 vuoden päästä, että "no, mutta tarkoitin vain...". Ja 20 vuoden päästä: "no, tarkoitin vain..." ... "Tarkoitin vain, ettei näin voi jatkua, sodat, ympäristö, tiedätte... tarkoitin, että talous .... tarkoitin vain, että maahanmuutto" Lähempänä kotia yleisön kannustus alkaa viedä askelia, heja-heja, enää 2 km... "Tarkoitin vain, että objektina sitä on helposti itsensä inversio, en minä oikeastaan muuta"

*

Onnellinen, sillä kitkerällä tavalla, jolla maailmassamme onnellisia ollaan - tai onneton, hapanta pientä riemua povessaan pidätellen. Kuin Wittgenstein sanoo, että virhe on virhe vain tietyssä järjestelmässä, onnellinen on onnellinen vain onnen kentässä, siinä mureassa, joka koostuu 90 prosenttiin tuttuudesta ja 10 prosenttiin hirvittävästä uhasta, hieman luonteen laadun mukaan vaihdellen.

*
Kuten Villon sanoi, vasta hirttosilmukassa saa todella tuta, mitä oma perse painaa. Ja sama sanojen kanssa: vasta nuoren kaunottaren silmien omahyväisessä loisteessa todella mitataan, onko sinulla mitään sellaista kerrottavaa, mille eivät nyökkäile vain toiset haaksirikkoutuneet. Herra Hemingway, pitäkää nyt huolta siitä kalasta, siinä voi olla pari ihan nättiä ruotoa.

*

Haaksirikkoisten kerhossa on hyvä yhteistyön tuntu. Pitelemme kaikenkokoisia puukappaleita päämme yläpuolella, jotta ne kuivuisivat. Synkällä ilmalla halaamme niitä kuin ne olisivat rakkaita lapsiamme. Pidämme niitä tulilla, ompelemme hainnahkasta taskuja, puristamme liimaa purkista. Monella meistä on mukanamme ihmisiltä yli jääneitä kidutusvälineiden osia. Immanuel tuossa on pidellyt 200 vuotta ristinpuun puolikasta, hän sanoo, että sille voi vielä aivan hyvin tulla käyttöä, kunhan erikeeperlähetys saapuu. "Es ist durchaus möglich."

*

"Katso", minä sanoin nuorelle naiselle, joka näytti meren peilaamassa tuulessa kuin merenneidolta. "Minä löysin tämän pullonkorkin, aion liimata sen lauttaan." Tyttö hymyili sanomatta mitään. Tajusin vasta tuolloin, että hänen jalkansa olivat kuivalla maalla. Hän hymyilee aina täsmälleen samalla tavalla ennen ja jälkeen tapaamistemme, täysin riippumatta siitä, mitä sanon tai teen. Joskus hän ottaa jonkun lahjaksi viemäni puupalan, ja heittää sen takaisin mereen.