sanat eivät ole tekoja

Äärettömän tärkeä piilovääntö poliittisen debatoinnin takana koskee kielen ja maailman suhdetta. Karkeasti ottaen on niin, että ennen vielä "vain" ideologinen liberalismi on saanut liudan uskonnollisia piirteitä: englanti yleisenä palvontakielenä, mahdollisimman steriili ruokavalio, yhteiskunnan valvottavissa oleviin sopimusraameihin palautettavuus moraalisesti hyväksyttävien tekojen tunnusmerkkinä, toisaalta yksilökeskeinen ja erilaisia tili-ilmiöitä (raha, terveys ja liikunta, some-tilit tykkäyksineen jne.) yksilön maailmasuhteen välittäjänä korostava maailmankuva jne.

Viime kädessä yksi näistä kasvu-uskonnollisen "teologian" teeseistä on selvästikin oletus, että kieli ja fyysinen maailma ovat samassa tasossa. Alun perin kielitieteellisenä harharetkenä syntyi käsitys, jonka mukaan "sanat ovat tekoja" - tuolla yritettiin alun perin silloittaa sitä, että luonnollinen kieli ei tuntunut jakautuvan "tieteellisen" pökkelösti merkitysyksikköjen maailmasuhteisiin eli semantiikkaan ja toisaalta näiden yksikköjen käyttösääntöihin eli syntaksiin. - Pelkistäen voisi sanoa, että Searle ja Austin päätyivät Wittgensteininsa puoliksi ymmärtäneinä (tai itsenäisesti samaan suuntaan puoleenväliin ajatelleina?) tekemään erittäin kuivan loogisia pohdintoja siitä, miksi kieli ei ole (strukturalismin edellyttämällä tavalla) käytännössä pelkästään loogista. Tässä vaiheessa akateeminen kielifilosofia ikään kuin saavutti takaisin päin kömpien pikkulapsen kehitystason.

Näin muodostunut vauvan ja robotin elämismaailmojen näkökulmia yhdistävä iskulause "sanat ovat tekoja" oli siemen, joka nähtävästi putosi kristinuskon pois maallistuttua oivaan, massojen uskonnonkaipuisuuden lannoittamaan maaperään. Hyvinvoinnin vallitessa kehkeytyneen uskonnollis-liberaalin maailmankuvan mukaanhan mikä tahansa velvoitteettomaksi abstrahoidun, historiassa taaksepäin edelliseen kulttuurikauteen projisoidun "tikku-ukko-yksilön" hallintapiiriin kuulunut (nainen, eläin, luonto, vieras) on automaattisesti erityissuojelun tarpeessa oleva uhri. Nämä teemat ovatkin uusimmassa individualistisessa ilmapiirissä milteipä ainoaa henki panttina vakavasti otettavaa politiikkaa, ja nimenomaan näiden käsittelyssä "sanat ovat tekoja" on kiteytynyt täysin kyseenalaistamattomaksi dogmiksi: on loukkaus kyseenalaistaa kenen tai minkä tahansa oikeus olla tikku-ukko.

Tällä kehityskululla on erinäisiä seurauksia. Ensinnäkään uuskonservatiivit eivät ole yksi yhteen "natseja", koska sotienvälisen ajan Euroopan politiikka oli nykyiseen nähden - sori, vasemmiston klassinen itseidentiteetti - viime kädessä raamattupiirien riitelyä. Kommunismi heijasti kristinuskon reformaatioperinteissä pitkään kipunoineita ideoita siitä, että paratiisi kuuluu toteuttaa jo maan päällä, ja että perinteinen papisto on siinä vain tiellä. Natsit taas olivat lähinnä jonkinlainen synteesi, jossa feodaalivalta yritti jollakin lailla absorboida tämän modernisaation äärimmilleen paineistaman latentisti lahkolaiskristillisen kapinaenergian itseensä.

Nythän sen sijaan uskonnollisen liberalismin (ei kristillisessä, vaan tosiaan kasvu-uskonnollisessa mielessä uskonnollisen) ollessa hengen kentillä hegemonisessa asemassa uuskonservatiivit ovat itse asiassa jollakin tavalla saaneet tietyn aavemaisen kapinan valenssin, eli he muistuttavat puhtaasti pelipaikkansa puolesta jollain lailla entisiä kommunisteja - sori oikeiston klassinen itseidentiteetti.

Toinen tärkeä seuraus kyllä on sitten se, että se, mikä on kielen kentässä kapinallista, on todellisessa maailmassa oikeasti keskiluokkaista - vähintäänkin ideaaleiltaan - eikä suinkaan niinkään subversiivista. Uuskonservatiivit itse toki luulevat kamppailevansa tyyliltään "suomettumisen" tai "taistolaisuuden" jatkumoa edustavaa huoneeseen hilattua näkymätöntä norsua vastaan, mutta tosiasiassa uskonnollinen maaperä alla on vaihtunut, ja uuskonservatiivien oma syvämotivaatio taitaa itse asiassa nimenomaan liittyä juuri tähän asiaan - eli sen sosiaalisen järjestyksen suojeluun, joka generoi edellisen status quon. Tietenkin jotain automaattista donquijotemaisuutta tähän liittyy, koska sen edellisen status quon - "raha tulee työstä" -harhan eräänlaisen suojaverhon - mahdollisuus edellytti de facto muun muassa, tadaa, esimerkiksi Neuvostoliittoa.

Viimemainittu on hyvin olennainen seikka: vaikka uuskonservatiivisuudessa on kalifornialaistyyliseen uusklerikalismiin nähden selvä vastakkainasettelun karma, yhteiskunnan mitassa kyseessä eivät ole missään tapauksessa sorretut ja solvatut, ei ainakaan lähellekään yksi yhteen. Porukkaa yritetään kyllä kiistämättä hillitä pappimaisin ottein - mikä voi osoittautua ainakin länsimaiden sukupolvenvaihdoksen ollessa kesken aika pönttöpäiseksi siinä mielessä, että hegemonian taholta tuleva sokko suitsiminen antaa tämän tyyppisille tuulimyllytaisteluille lähinnä vain lisää virtaa. - Mutta tosiasiassa länsimaissa on käynnissä todellisuudesta yhä irtautuneempi kyökkitappelu, jonka syyt lienevät lähinnä nuorten, naisten ja esimerkiksi nyt vaikka juuri verbaalisempien "neuroottisten" tyyppien suurempi herkkyys uuden uskonnollisuuden sovinnaissäännöille, ja toisaalta näiden porukoiden "vastavoimien" (ja samalla tietysti joitain promilleja käsittävän oikeasti yksilöllisten tyyppien vähemmistön) tuntema suurempi vastenmielisyys samoja uusia pakkoja kohtaan.

Kissaenergia vaatii uusia itsepetoksia, koiraenergia räksyttää muutosta ollen kykenemätön käsitteellistämään olennaista ollenkaan. Uuskonservatiiveista minulle tulee mieleen kaksi asiaa: ensinnäkin he ovat sotkeutuneet tietyllä emähuumorintajuttomalla tavalla (perinteisessä mielessä) "feminiinin" vääntely- ja kääntelyenergian virittämiin ansoihin ja reagoivat aivan hirmuisella vakavuudella minun nähdäkseni alun perinkin ainakin jossain määrin pelinomaisiksi tarkoitettuihin moraalisiin ym. avauksiin. He tekevät jatkuvasti juuri sellaisia omia maaleja, jollaisia sipsejä tauluteeveensä ääressä mässyttävä sadistinen keskiluokka heiltä varmaan pohjimmiltaan haluaakin. - Eri asia, että täyskyynisenä aikana jossain irvokkassa mielessä "oma maalikin on maali".¹

Toisaalta tulee mieleen se, että ko. porukan yhteiskuntakäsityksen fokus on omalla laillaan vähintään yhtä vinoutunut kuin kasvu-uskonnollisilla liberalisteillakin - eikä se ole ihme, koska uuskonservatiivisuus liittyy pääpainoisesti "sinisen" eli naiivin "tahtofilofisen" talouskäsityksensä kautta lopultakin niihin virtauksiin, jotka uuden, vielä nimettömän tili- ja kasvu-uskontomme ovat synnyttäneet. - Olisi tietysti ehkä aika röyhkeä ja rohkea pelkistys ennustaa, että kaikki heidän teemansa kuihtuvat tietyn sukupolven mentyä hautaan ja perijäpolvien saadessa haltuun heidän omaisuutensa (perijöiden maallistuessa tuolloin - luultavasti ja toivottavasti - nykyistä hieman tolkullisemmiksi omissa vaateissaan, mitä tulee yhteiskunnan päiväkodiksi taannuttamiseen). 
 Mutta sanotaan nyt turvallisilla vesillä pysyen näin, että nykymallin globaali yksilön "kukoistukseen" (siis yhä enemmän pelkkään mimeettiseen pärjäämiseen eli "normaaliuteen") tähtäävä keskiluokkainen elämänmuoto ei kyllä ainakaan millään tavalla kannattele konservatiivien paperilla ajamia päämääriä. Ei voi olla samaan aikaan sellainen globaalin talouden edunnauttija-välistävetäjä ja arvojen putsausta vaativa "kapinallinen", kuten monet pieruverkkareihin sopivan näköiset poliitikot ja heidän kannattajansa tuntuvat nykyään olevan.

Otsikkoon vielä palatakseni: se oli populistinen kärjistys. Tarkoitin tosiaan jotakin sen tapaista, että itsessäänhän "sanat ovat tekoja" on asia, jonka jokainen kolmivuotias tietää, ja tietää itse asiassa paremmin kuin aikuiset. (Lapset oppivat kielen luultavasti nimenomaan paitsi olemalla biologisesti asialle alttiiita, myös olemalla sotkeutumatta asiasta jälkikäteen johdettuihin sääntöihin.)

Mutta jos arvioimme ilmiönä käsitteellistä ajattelua, "sanat ovat tekoja" on mielestäni turha pelkistys, eli se tuottaa tuloksena yhtäältä latteuden ja kääntää toisaalta katseen pois tasosta tai komponentista, jonka hahmottamatta jättäminen tässä tapauksessa selkeästi vääristää ihmisen maailmankuvaa. Eli asian siitä puolesta, etteivät sanat elä pelkästään samassa tasossa kuin fyysisen maailman "teot".

¹) Näin kerran Veikkauksen loton lisäpeliin kehittämän mainoksen: "Kaikki väärin on kaikki oikein."