autto

Romeo ja Julia adoptoivat minut, kun olin nuori katusoittaja. Omistamassaan baarissa tissutellen he olivat alkoholisoituneet jo pahoin. Minä tarvitsin keskipisteen, josta käsin kärsiä, joten diili oli selvä: harva se ilta minun nähtiin hiihtävän Romeon ja Julian luokse päivältä jäljelle jääneiden kuivahtaneiden leivosten, cappuccinon sekä hefeweizenin toivossa, useimmiten menestyksellä.

Erityisesti Romeo piti seurastani, sillä nimenomaisella tavalla, jolla ihmiset pitävät niistä, jotka he saattavat haastaa shakissa häviämättä. Romeo tuli lännestä, Julia idästä, joten kelpasin heille ottopojaksi mitä parhaimmin: vaikutti aivan kuin kevättuuli olisi puhaltanut heille lapsen.

Sinä vuonna sain kunnian osallistua Romeon ja Julian suureen kevätsiivoukseen. Tavaraa vietiin  kaatopaikalle pakettiautolla kymmenen vuoden edestä, ja paikkoja jynssättiin oikein hiomapaperin kera. "Er ist ein fleißiger kleiner...", Romeo kehui. "Der arbeitet doch, wenn man ihn nur lässt."¹

Kun kaikki oli valmista, vetäydyin koruttomaan vierashuoneeseen, jossa sain usein nukkua kultturellin ryyppäämisemme päätteeksi. Asunto oli sisäpihan puoliksi sisäänsä sulkevan L-kirjaimen muotoinen. Niinpä näin illalla kylpyhuoneen ikkunasta, kuinka Julia katseli ammeessa varpaitaan erittäin tyytyväisen näköisenä, tällä kertaa vain lievässä humalassa. Minulle tuli lämmin olo.

Kerran noihin alkukesän aikoihin koko maanpäällinen omaisuuteni - sitä oli repullisen verran - kitaroineen ja passeineen hävisi baarista, kun olin uppoutunut toimimaan Romeon seuralaisena. Sinkaisin ulos ja juoksentelin kadulla äärimmäisen epätoivon vallassa milloin milläkin kielellä kiroten. Myöhemmin selvisi, että Julia oli piilottanut tavarani leikillään.

Jonkun ajan kuluttua Romeon kasvot olivat ruvella. Virallisen selityksen mukaan syynä olivat pariskunnan kissat, mutta tästä sain myöhemmin muunlaista tietoa. Julia, vähemmän itsestään luuleva, ei enää missään vaiheessa antanut meille anteeksi vaihtoehtoisen menneisyyden raottamista. Milloin sain selitellä naisettomuuttani, milloin tapaani haroa hämmentyneesti hiuksiani.

Aikani ottopoikana oli auttamatta ohi. Luulen, että Romeolle ja Julialle saattoi nyt versoa uusi, aiempaa kurjempi mutta todempi elämä. Itse lähdin pian pois koko kaupungista, enkä enää koskaan palannut.

¹) Hän on ahkera pieni... hän tekee kyllä töitä, kun hänen vain antaa.