tuulesta ja värisoinnuista

Henkevä havainto runoilijaystävältäni: hieroglyfien estetiikka lähtee sormella hiekkaan piirtämisestä. (Vastauksena minun heittooni, että pyramidi on äärimmäinen dyyni.) 

Tällaisia pitäisi miettiä enemmän. Ei egyptiläinen välttämättä halunnut piirtää mitään perspektiivejä, vaan juhlia sitä, että hän saa pystytettyä merkkejä, joita tuuli ei vie. Tuolloin arvoa kantoivat ehkä paikallaan pysyvät dyynit ja hiekkaan piirrettyjen urien pysyvät kuvaversiot. Perspektiivi olisi nähty jotenkin rienaavana, vähän kuin eurooppalainen silmä näkee aasialaisten LSD-trippimäisen värikirjoestetiikan ylimääräisenä, ellei inhottavana. Se kumoaa meille ominaisen nuukien satojen mukaisen jäsennyksen, jossa värit ovat auringonvalon säilykeversioita, pieniä ihmeitä, mustavalkoharmaa on ihan okei ja muut värit saavat esittävän merkityksensä osin toisistaan.