amigo

Eteläisen Norjan puuston seasta sivilisaation estradille sepalusta säätäen ilmestyessäni havaitsin pysähdyspaikalla huitovan hahmon, jolla oli selvänä aikomuksenaan sanoa minulle jotain. Mies oli suunnilleen yhtä leveä kuin pitkä, erittäin hyväntuulinen, ja hieman pringlesmäiset viikset viimeistelivät hänen karikatyyrimäisen olemuksensa. Puheesta en saanut mitään selvää.

"Do you speak English?" kysyin, ja koetin samalla vetäytyä nuoruuden ujouksineni niin syvälle asiallisuuden ja vähäeleisyyden suojiin kuin se oli syvärutiinittomalla olemuksellani mahdollista. "Não, não, amigo, português!", kaveri sanoi surkeaa kielentunnistustaitoani tyrmistyen, eikä kokenut syytä jarruttaa nopeatempoista äidinkielellään viestimistä tippaakaan. Siirryimme katselemaan karttaa, jonka hän oli eteemme levittänyt.

Rekkamiehen sormi piirsi karttaan ympyrän - hämmentävän suuren ja epämääräisen ottaen huomioon, että hän sai elantonsa maantiekuljetuksista. Päättelin olinpaikastamme Oslon ja Ruotsin rajan välillä sekä toisaalta kaverin sormen liikkeestä, että hänen määränpäänsä täytyi olla jossain Skånesta pohjoiseen. Osoitin hänelle kartalla vuorostani senhetkisen olinpaikkamme Norjassa. "Não, não, amigo...", mies sanoi tässä vaiheessa kuin loukkaantuen, että hänen Ruotsissa eksymiseensä yritetään sotkea täysin vieraita valtioita. Hän jatkoi kartan sohimista muutama sata kilometriä senhetkisestä olinpaikastamme koilliseen.

"Gutvor! Gutvor!", mies toisteli epätoivoisen näköisenä päätään raapien. Samalla hän retuutti karttaa kuin kujeen tehnyttä ystävää, jolle ei ilkeä antaa selkään ansionsa mukaan. Arvelin, että vaikka Gutvor ei ehkä takaisikaan täyttä samanmielisyyttä siitä, missä oikeastaan olimme, se kuitenkin veisi meitä luultavasti lähemmäs ratkaisua siihen, minne ja miten modernin Vasco da Gaman matka jatkuisi.

Mies toisteli välillä myös toista taikasanaa. Siitä ymmärsin sen verran, että se ainakin oli paikka, jonka oli tarkoitus löytyä kartalta. Sormi eteni kartalla edestakaisin. Toisessa, hyvin portugalilaisen kuuloisesti lausutussa ja muotoaan kaaoksen keskellä hieman muuntelevassa sanassa oli alkuna "Bo" ja loppuna useimmin "et". Pinnistelin, muistelin maantiedon tuntien ja pikkupoikana selaamieni karttakirjojen kaikkea antia, mutta oli pakko myöntää, että kumpikin sana vain lisäsi hämmennystäni.

"Gutvor!", kuski kiljahti viimein voitokkaana. Hänen etusormensa oli osunut kartalla Jäämeren ja Tanskan välillä aikansa hapuiltuaan Göteborgin kohdalle. "Gutvor!" "You want to go there?", kysyin itsekin helpottuneena hymyillen. "Não, não, amigo", mies totesi uudelleen mietteliääksi muuttuen. Lopulta hän meni hakemaan ohjaamosta paperin palan. Siihen oli kirjoitettu kuulakärkikynällä tikkukirjaimin ruotsalaisen yrityksen osoite. Eri sanat ja sananpuolikkat olivat tilan puutteen vuoksi jakautuneet eri riveille, joista alimmalla havaitsin miehen toistelaman toisen taikasanan.

"Bolaget!!", mies ravisti ja osoitteli karttaa turhautuneempana kuin missään vaiheessa koko viisiminuuttisen aikana. Välillä hän katsoi minuun ja levitteli hämmentyneesti käsiään. Tästä eteenpäin olimme kuitenkin tuomittuja onnistumaan.