paidattomuuden opetukset

Aikanaan juoksentelin paljonkin kesälenkkejä ilman paitaa. Moni törppelö varmaan näkee tuommoisen toiminnan ainoana mahdollisena syynä narsismin; itse voin kertoa, että aurinkohieronnan lisäksi käynnissä oli jatkuva kulttuuriantropologinen kenttätutkimus. Ehdoton suosikkihetkeni oli pari hyväntuulista nuorta sekakäyttäjää Piritorilla, jotka alkoi laulaa ironisesti Rockyn tunnaria. Voin kertoa, että harva asia elämässä on mukavampaa kuin nauraa itselleen kevättuulen pieksäessä rintakarvoja, olkoonkin että niitä minulla on ehkä kaks.

Oli miten oli, tutkimuksessani huomasin monenlaista. Esimerkiksi länsimaiden oletettu seksuaalinen vapautuneisuus ei edes ennen nykyistä avoimen luostarimaista vaihetta, jolloin seksi ja erotiikka on siirtynyt nettiin ja sen myötä kunkin subjektin solipsistiseen kuplaan, ulottunut pienimpäänkään arkielämän eroottiseen itseilmaisuun. Käytännössä ainoat suorat reaktiot tuli miehiltä - harvoja homojen reaktioita paljon yleisempiä olivat vihamielen ja ahdistuksen ilmaisut. Vanha kansa ja hyvin selkeästi maalaiset ukot saattoi tosin nähdä hahmossa urheilijan, jokahan oli tietysti heidän mielessään hyvä asia.
 Naiset sen sijaan kommentoi vain tietystä ikäryhmästä ylöspäin ja selvässä kännissä, jolloin tosin eri päin kuin mitä siveys olisi vaatinut. Samoin ainakin vielä ennen älypuhelinzombiuden aikaa saattoi nähdä, että esimerkiksi liikennevälineiden suojista nuorikoiltakin tuli kiinnostuneen näköisiä katseita.

Nykyinen erotiikan rappio kohti Tinderiä tuo mukanaan sitten ihan omia kauhujaan. Kerran näin poliittisesti tarmokkaampien jalkapallotapahtumassa, kuinka samanväristen paitojen loppuessa kesken asia ratkaistiin siten, että yksi äijä pistettiin riisumaan paitansa kokonaan. Paikalla ollut pomottelevahenkinen nainen, jonkinlainen seurabyrokraatti, kyseli moralistiseen sävyyn: "Miksi tuolla pojalla ei ole paitaa, haluaako se, että me katsotaan sitä?" Sanan "katsotaan" lausumisessa oli jotain outoa inhottavuutta, jonka luulin hävinneen maailmasta vanhakantaisen mummouskonnollisuuden myötä, tiettyä inhoa kaikkea kukoistusta kohtaan, mutta myös jotain uutta: aivan kuin nainen olisi edustanut porukkaa, joka on pidättänyt oikeuden säädellä itse, ketä katsotaan, mistä kohti ja milloin.
 Yhdistettynä noihin liikennevälineiden ikkunoista tulleisiin katseisiin tulee mieleen, että jos ihminen ei ole 10 vuodessa biologisesti muuttunut, on tainnut tapahtua jonkinlainen neurootikkojen esiinmarssi ja voitto: kukaan ei saa "tulla ihon alle", kukaan ei saa paljastaa julkisesti tietävänsä, että neurootikkokaan ei ole pohjimmiltaan pelkkä halun kohde.

15.7.2018