nerous, idiotia ja ihmiskeho

Mielenkiintoinen seikka oli venäläisen tutkijaryhmän raportti, jonka mukaan urheilusuorituksen onnistumisen kannalta mielikuvaharjoittelu on monin verroin tärkeämpää kuin itse suorituksen toistot. Toistoja ja fyysistä suorittamista tarvitaan tavallaan mielikuvien ruoaksi, eikä toisin päin.

Tästä voidaan päätellä, että menestyvillä urheilijoilla on jotenkin joko kyky olla sielun voimin täysin yhtä mielikuvituksensa kanssa, taikka sitten heillä ei edes ole mielikuvitusta ollenkaan, mikä selittäisi tietyn ilmi-idiotian. Ne on siis tämän teorian valossa jotenkin niin sisällä kehossaan että ne tavallaan ei joudu "kuvittelemaan itseään" tekemään sitä mitä ne tekee toimiessaan, eli niistä puuttuu lopulta sellainen "tarttumiskömpelyys". Ne vain tavallaan heittäytyy todellisuuden välineiksi.¹

Tyypillisesti se kenttä, jossa nerous pitää ilmentää - oli kyseessä tiede, taide tai urheilu - yrittää harhauttaa näkemään yksinkertaiset asiat monimutkaisina ja monimutkaiset yksinkertaisina. Ehkäpä neroutta määrittääkin eniten eräänlainen poikittaisuus suhteessa vallitsevan sosiaalisen kentän syy- tai juoparakenteeseen - yksilötasolla tyypillisesti taustalla on jotain irtikasvua jostain selkeästä mutta valtavirtaan nähden poikkeavalta tuntuvasta sosiaalisesta järjestyksestä. Massan tuoma ulkoinen paine lykkää ensin liian syvälle "omaan" kulttuuriin sisään, jolloin sen tabuista saa sähköiskun, "postpsykoottisessa" tilassa näkeekin sitten kuvapinnat palapeleinä.

Tavallaan neroissa on myös aina kyky heittäytyä tyhmäksi. Ja osin tässä hämää, että epänerojen tapa asettaa toisiaan nokkimisjärjestykseen jonkin tyyliin deduktiivisen päättelynopeuden perusteella on kertakaikkiaan eri ilmiö. Monet uskovat kaiken maailman älyskaaloihin ja pitävät jotain Matti Nykästä tyhmänä, vaikka eivät osaisi ikimaailmassa keksiä ainuttakaan sen tasoista heittoa kuin vaikka fifti-siksti.

Jotenkin nämä asiat ovat syklinen ilmiö ja ääripäät jotenkin kummasti lähestyvät toisiaan. Ihmisten hakeutuminen normaaleiksi, se, etteivät he joudu skismaan ja suistu raiteiltaan, sulkee heidät tietyn piirin sisään. Suurin osa epäneroudesta opitaan tiukan metodisesti virallisissa kouluissa.²

27.4.2014 pohjalta

¹) Lisäpohdintana tietysti: voiko mielikuvitusta olla ilman kömpelyyttä, arkuutta?
²) En unohda, kuinka psykologian opettajamme lukiossa yritti "opettaa" meille ihmisen työmuistin 
rajallisuuden, ja lähes loukkaantui, kun minä ja yksi tyttö opeteltiin heittämällä koko testirimpsu 5 
minuutissa. Se, että olin luonut mielikuvituspaikan, jonka tiloihin jaoin tehtävän sanat ryppäissä, 
vaikutti hänen mielestään olevan jonkinlaista fuskausta.