Islanti on toisen kerran historiassa kammennut itsensä jalkapallon arvokisoihin, ja media huudattaa yleisöä juhlimaan kulutuskeskiluokan omakuvaa: saarille - ja individualisteille - ominaisella tavalla kaikki paitsi janttelainen ego on jo lähtökohtaisesti kääpiökasvuista, lisäksi auringon vähyys takaa sen, että lähes koko maa on helposti puhtaana pidettävää kivikkoa. Jalkapalloa nuo NATOn siipien suojista valaita harppunoivat mallihipsterit pelaavat lajia pilkaten, vailla minimaalistakaan luovuuden häivähdystä.
Sanomattakin selvää, että suomalaiset ovat täysin rinnoin mukana kannustamassa tällaista "ilmiötä". Luultavasti edes Suomen oma selviäminen kisoihin ei olisi näin ärsyttävää ja näin armoton rikos ja pyhäinhäväistys tätä vuosisataista taidemuotoa kohtaan.
Lahjattomuustutkimuslaitoksella tällaisena päivänä ainoa ilo on, että Uusi-Seelanti ei tällä kertaa selvinnyt kisoihin.
16.6.2018
lauantai 16. kesäkuuta 2018
torstai 14. kesäkuuta 2018
aamuhellyys
Olen pannut merkille monissa ihmisissä tällaisen asian, jota voisi nimittää eräänlaiseksi "aamuhellyydeksi". Ehkä vähän liian hempeä sana, mutta menköön. Oli miten oli, monilla ihmisillä näyttää menevän hyvin nukutun yön jälkeen hetki ennen kuin he löytävät arkiolemustaan määrittävän pahantuulisuutensa, töykeytensä ja esimerkiksi ideologismielisen henkisen tylppyytensä.
Olen kokenut ihmeellisiä asioita tässä tilanteessa. Historiantutkija on riemastunut läsnäolostani jollain aivan primitiivisellä lähimmäisbiologisella tasolla kuin olisi kahmaissut käsiinsä vasta puoliksi läpikäymänsä lähdeteoksen.
Vegaanifeministi, uskaltaisinko sanoa, kiehnäsi sanoilla kiitollisena löytäessään minut keittiöstä ja tarjoutui keittämään kahvia ihan siksi, että olin ensimmäinen olento, jonka hän sattui kohtaamaan Morfeuksen mailta palatessaan.
Lumous kestää yleensä viisi minuuttia. Sen jälkeen kaikki on ennallaan.
15.6.2018
Olen pannut merkille monissa ihmisissä tällaisen asian, jota voisi nimittää eräänlaiseksi "aamuhellyydeksi". Ehkä vähän liian hempeä sana, mutta menköön. Oli miten oli, monilla ihmisillä näyttää menevän hyvin nukutun yön jälkeen hetki ennen kuin he löytävät arkiolemustaan määrittävän pahantuulisuutensa, töykeytensä ja esimerkiksi ideologismielisen henkisen tylppyytensä.
Olen kokenut ihmeellisiä asioita tässä tilanteessa. Historiantutkija on riemastunut läsnäolostani jollain aivan primitiivisellä lähimmäisbiologisella tasolla kuin olisi kahmaissut käsiinsä vasta puoliksi läpikäymänsä lähdeteoksen.
Vegaanifeministi, uskaltaisinko sanoa, kiehnäsi sanoilla kiitollisena löytäessään minut keittiöstä ja tarjoutui keittämään kahvia ihan siksi, että olin ensimmäinen olento, jonka hän sattui kohtaamaan Morfeuksen mailta palatessaan.
Lumous kestää yleensä viisi minuuttia. Sen jälkeen kaikki on ennallaan.
15.6.2018
örvelön etumatka
George Orwellilla, suomalaisittain Yrjö Örvelöllä, oli helppo elämä: hänen uransa kukkiessa dystopioiden toteutumisaika oli vielä noin 20 vuotta. Tämä tarkoittaa, että käärittyään kunnon massit seuraavan helvetin täsmällisestä pohjapiirroksesta ehti vielä hyvän tovin tanssittaa beibistöä maalla ja merellä, ennen kuin siihen kuvaamaansa helvettiin joutui.
Minä siemailin äsken olutta terassilla, ja pohdin kauniskulmakarvaisen naisen puhuttelemista. Katsekontaktin saaminen oli mahdotonta, mutta tiedän syyn - jopa verraten epäviehättävästä olemuksestani poikkeavankin syyn: hänen seksuaalisuutensa, sikäli kuin sitä on, on siirtynyt jäännöksettömästi virtuaaliseen sfääriin, josta se tihkuu reaalimaailmaan huomattavan tiukoin identiteettipoliittisin ehdoin.
Mieleni kääntyi pian dystopian maalailuun, ja tulin ajatelleeksi jonkinlaista kasvontunnistuksella toimivaa hälytyslaitetta, joka ilmoittaa, ketkä paikalla olijoista ovat tykänneet henkilön uusimmasta kampauksesta jossain kuvanjulkaisualustalla. En innostunut tästä ajatuksesta pätkääkään, koska se tuntui kahden vuoden perästä seuraavalta todellisuudelta, ja arvelenpa, että tuollainen on jossain korealaisissa bileissä jo käytössäkin.
Minä vielä rimpuilen aikaani vastaan: kerran Kalliossa tyttöporukka tilautti itselleen tuopit jollain englantilaisella nuorella vilpertillä, ja minä läksin hänen mukaansa tuopinkantomieheksi. Kun työnsin tuopit tyttöjen pöytään, totesin muikealla ilmeellä: "Ahneet ensin, niin kuin Savossa sanotaan." Kosto kesti koko illan, ja huomasin myös, että luultavasti temppuni oli armeijaikäisille neidoille kautta aikain ensimmäinen kokemus siitä, että rumissakin ruusuissa voi olla piikkejä.
No eihän tuo totuuden nimissä mikään oikea sananlasku olekaan, mutta minä nyt satun olemaan ilmeiden kerääjä, ja siksi pitää aina välillä puhua oksaisia. Ja onhan sekin aspekti, että kun on riittävän törppö, sukupuolikollegoideni pisteet välittömästi nousevat. Parta näyttää ajetummalta juntin vierellä.
15.6.2018
George Orwellilla, suomalaisittain Yrjö Örvelöllä, oli helppo elämä: hänen uransa kukkiessa dystopioiden toteutumisaika oli vielä noin 20 vuotta. Tämä tarkoittaa, että käärittyään kunnon massit seuraavan helvetin täsmällisestä pohjapiirroksesta ehti vielä hyvän tovin tanssittaa beibistöä maalla ja merellä, ennen kuin siihen kuvaamaansa helvettiin joutui.
Minä siemailin äsken olutta terassilla, ja pohdin kauniskulmakarvaisen naisen puhuttelemista. Katsekontaktin saaminen oli mahdotonta, mutta tiedän syyn - jopa verraten epäviehättävästä olemuksestani poikkeavankin syyn: hänen seksuaalisuutensa, sikäli kuin sitä on, on siirtynyt jäännöksettömästi virtuaaliseen sfääriin, josta se tihkuu reaalimaailmaan huomattavan tiukoin identiteettipoliittisin ehdoin.
Mieleni kääntyi pian dystopian maalailuun, ja tulin ajatelleeksi jonkinlaista kasvontunnistuksella toimivaa hälytyslaitetta, joka ilmoittaa, ketkä paikalla olijoista ovat tykänneet henkilön uusimmasta kampauksesta jossain kuvanjulkaisualustalla. En innostunut tästä ajatuksesta pätkääkään, koska se tuntui kahden vuoden perästä seuraavalta todellisuudelta, ja arvelenpa, että tuollainen on jossain korealaisissa bileissä jo käytössäkin.
Minä vielä rimpuilen aikaani vastaan: kerran Kalliossa tyttöporukka tilautti itselleen tuopit jollain englantilaisella nuorella vilpertillä, ja minä läksin hänen mukaansa tuopinkantomieheksi. Kun työnsin tuopit tyttöjen pöytään, totesin muikealla ilmeellä: "Ahneet ensin, niin kuin Savossa sanotaan." Kosto kesti koko illan, ja huomasin myös, että luultavasti temppuni oli armeijaikäisille neidoille kautta aikain ensimmäinen kokemus siitä, että rumissakin ruusuissa voi olla piikkejä.
No eihän tuo totuuden nimissä mikään oikea sananlasku olekaan, mutta minä nyt satun olemaan ilmeiden kerääjä, ja siksi pitää aina välillä puhua oksaisia. Ja onhan sekin aspekti, että kun on riittävän törppö, sukupuolikollegoideni pisteet välittömästi nousevat. Parta näyttää ajetummalta juntin vierellä.
15.6.2018
"Evoluutiosta" puhutaan aika samaan sävyyn kuin jumalasta aikanaan. Diskurssi ei ole tosiasiassa maallistunut, vain sen henkilöityminen - enää ei uskota hyvään ja pahaan, mutta uskotaan edelleen kaikkivaltiaaseen, joka on viimekätinen palautuspiste ja jonka tahto on ylittämätön.
Olen viime päivinä törmännyt useisiin keskusteluihin, joissa esiintyy tällaisia: "evoluutio on luonut inhmisen sellaiseksi" tai "evoluutio ei anna tämän tapahtua". Joku voisi sanoa, että nämä ovat vain lipsahduksia, mutta epäilen. Joillekin jumalan on pakko olla 'substantiivimuotoinen'.
Asia liittynee sihen, että itselle halutaan varata verbioleminen, esim. 'vapaus'. Jumala (tai siis esimerkiksi evoluutio) on näin ymmärrettynä toisista ihmisistä irtisanoutumisen looginen kääntöpuoli tavallaan: Jeesus rakastaa sinua - minä en.
19.1.2015
Sittemmin satuin samoille työmaille Amerikassa lapsuutensa viettäneen pankkiirinpojan kanssa, ja hän käytti suvereenisti termiä "evoluotio", huom. diftongi sanan sisällä.
Olen viime päivinä törmännyt useisiin keskusteluihin, joissa esiintyy tällaisia: "evoluutio on luonut inhmisen sellaiseksi" tai "evoluutio ei anna tämän tapahtua". Joku voisi sanoa, että nämä ovat vain lipsahduksia, mutta epäilen. Joillekin jumalan on pakko olla 'substantiivimuotoinen'.
Asia liittynee sihen, että itselle halutaan varata verbioleminen, esim. 'vapaus'. Jumala (tai siis esimerkiksi evoluutio) on näin ymmärrettynä toisista ihmisistä irtisanoutumisen looginen kääntöpuoli tavallaan: Jeesus rakastaa sinua - minä en.
19.1.2015
Sittemmin satuin samoille työmaille Amerikassa lapsuutensa viettäneen pankkiirinpojan kanssa, ja hän käytti suvereenisti termiä "evoluotio", huom. diftongi sanan sisällä.
Luulen, että musiikin tahdeissakin on vähän se, että 3 ja 4 on jotenkin niin maagisesti eri asia. Ihminen osaa tietääkseni laskea juuri seitsemään vilauksella, ja onhan nyt joku seitsenpäinen saatana täysin eri asia kuin kahdeksanpäinen saatana. Kahdeksanpäisen saatanan tapauksessa tulee heti mieleen, että onko se jokin askarreltu saatanana, jolla on kaksi tasavertaista moduulia, mikä on epäilyttävää ja noloa, vähän kuin MacGyver roikkumassa jostain vaijerista kaksin käsin ja ilman että toisessa kädessä on ruuvimeisseli.
Tavallaan neliö on kaksi kolmiota, muttei kolmio niin suorasukaisesti kaksi neliötä. Todellisuutta pitää haavoittaa palauttaakseen kolmion neliöihin, kun taas neliössä näkee kolmiomaisuuden heti ihan sen sisällä.
(Tähän liittyy sekin, että suomen sanat kahd-eksan ja yhd-eksän ovat johdoksia kymmenestä.)
(Tähän liittyy sekin, että suomen sanat kahd-eksan ja yhd-eksän ovat johdoksia kymmenestä.)
27.1.2015
Satieta on vaikea hyräillä. Silti hänen musiikkinsa on kuultuna kaunista ja artikuloituvaa, vähän kuin unesta kotoisin.
Juju lienee siinä, että luonnollisella tavalla kompleksi melodia pelkistyy ihmisen päässä kuin tyhjentyvä ilmapatja, ja ihminen haluaa aina täyttää muodon uudestaan.
Muun muassa Beatlesin Yesterday on pop-kappaleeksi jotenkin juuri edellisessä mielessä maaginen, menee täsmälleen länsimaisen taidemusiikin jollekin rajalle ylittämättä sitä. Siinä on jotenkin just se, että mikä on se sävel mihin mikäkin suhtautuu, sen metsästys alitajunnassa on haastavampaa, mutta samalla pinnalta se on myös jotenkin yksinkertainen lällätys. Aivan kuten länsimainen kulttuuri tai ihminen.
Kun Yesterday soi ravintolassa, hetkessä koko paikka tuntuu muuttuvan kirkoksi. Puheet vaimenevat. Sen sijaan esimerkiksi Moonlight Shadow on vain täydellinen pop-biisi - hyvä yritys keksiä ikiliikkuja. Hyvä alppihiihtosuoritus; säilyttää oman vauhtinsa.
27.1.2015, viimeinen kappale keväältä 2018
Juju lienee siinä, että luonnollisella tavalla kompleksi melodia pelkistyy ihmisen päässä kuin tyhjentyvä ilmapatja, ja ihminen haluaa aina täyttää muodon uudestaan.
Muun muassa Beatlesin Yesterday on pop-kappaleeksi jotenkin juuri edellisessä mielessä maaginen, menee täsmälleen länsimaisen taidemusiikin jollekin rajalle ylittämättä sitä. Siinä on jotenkin just se, että mikä on se sävel mihin mikäkin suhtautuu, sen metsästys alitajunnassa on haastavampaa, mutta samalla pinnalta se on myös jotenkin yksinkertainen lällätys. Aivan kuten länsimainen kulttuuri tai ihminen.
Kun Yesterday soi ravintolassa, hetkessä koko paikka tuntuu muuttuvan kirkoksi. Puheet vaimenevat. Sen sijaan esimerkiksi Moonlight Shadow on vain täydellinen pop-biisi - hyvä yritys keksiä ikiliikkuja. Hyvä alppihiihtosuoritus; säilyttää oman vauhtinsa.
27.1.2015, viimeinen kappale keväältä 2018
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)