iloitkaamme, maailma on yksi

Rokotevastaisen uuskonservatiivin puheet, että on "jokaisen oma asia, ottaako rokotteen", vs. metoo-nirppu, jonka mielestä elusiivinen narsistinen seksuaalisuus on "oma asia".

*

Paštusoturin haave maailmasta, jossa sukupuolinen jännite ei näy julkisuudessa ollenkaan, ja ruotsalaisen haave maailmasta, jossa sukupuolinen jännite ei näy julkisuudessa ollenkaan. Molempien haaveiden takeena älypuhelimella selailtu porno.¹

*

Ihmisten halpa ja nopea liikuttelu luomassa kansainvaelluseskatologiaa vähän liikkuvien ihmisten päässä oman kankeuskokemuksen homeostaattisena vastapainona - postprotestanttisen tunteen siitä, että "varasto vuotaa".

*

Ihmisten halpa ja nopea liikuttelu luomassa ilmastoeskatologiaa niiden päässä, jotka liikkuvat vähän liikaakin - kasvu-uskonnollisen tunteen leijumisesta ja siitä, että omaan juurikasvuun voi vaikuttaa vain uhraamalla.

*

Yksi aitojournalistinen kysymys voisi olla, mikseivät länsimaat yritä ratkaista Afganistanin ongelmia kertalaakilla omavaraistamalla heroiinintuotantoaan?²

*

Puhe "kulttuureista" ja "koulutuksesta" ylipäätään, kun kohteena on aseistettu plantaasi - ja kuin puhujilla olisi itsellään takanaan kulttuurimuoto, joka pysyisi kasassa ilman thainaisten absorptiovoimaa.

¹) Tässä näyttäisi olevan anaaliporno suosituin kategoria sekä Ruotsissa että Afganistanissa.

²) Puhutaan eri lähteiden mukaan jopa yli 90 prosentista heroiiniin globaalisti käytettävästä
unikkomäärästä.

Kuva Budapestistä, "läntisimmästä idästä" 1980-luvulta, eli ajoilta, jolloin Neuvostoliitto otti
matsia mudžahidien kanssa

 Tietäminen on jonkinlaista pettymystä. 

taloutta ei tarvita

Taloudessa "kokonaispotin" koetaan kasvavan, vaikka mittayksikkö on periaatteessa aina juuri puute (hinta). Talouskasvu tarkoittaakin oikeastaan, että globaalin kokonaisjärjestelmän teho suhteessa potentiaalisesti mahdolliseen vähenee. Heikkenemälle (hyötyperiaatteen aiheuttama informaatio- ja materiaalivirtojen hidastuminen) ei ole edes mittayksikköä. Suurimmasta tehontuhoamisesta saa suurimman palkan.

*

Pitäisi luoda tällaisia käsitteitä kuin passiivihinta, yksityinen verotus, virtuaalinen tietulli jne. Ylipäätään siirtää asiat informaatiokoordinaatistoon, laittaa raha tuohon nähden kontingentiksi. ‘Työn’ käsite tarkoittaisi esim. informaatio- ja materiaalivirtojen tukkimista verottamisen (huom. käytännössä yleisimmin yksityisen verotuksen) tarkoituksessa, eikä työ siis tuota tässä mallissa sinänsä mitään 'hyvinvointia' muuten kuin sattumalta.

*

Se, mikä tuottaa hyvinvointia, olisi rajattavissa suunnilleen esim. siksi organisaatiomuodoksi, joka ei tarvitse informaatio- ja materiaalivirtojen tukkimista muuttaakseen niitä (virtoja). Eli siis luo jotain mille on luonnollista kysyntää, ei järjestelmän aiheuttamaa, eikä tarvitse tähän yksityisiä tai julkisia tulleja. (Esim. verkkokauppa Amazon on luettavissa yksityiseksi tullilaitokseksi, koska osa sen strategiaa on reagointi kilpailijoiden hintoihin.) Lisäksi omistamisen aiheuttamat passiivihinnat omistamattomille tulisi huomioida.

*

Perushahmotus, että jos "kokonaispotin" kasvattaminen on ainoaa "tuottamista", ja tätä varten pidetään esim. ihmisiä työttöminä, koska heidän työtään ei voi virallisen mantran mukaan myydä "markkinahintaan", eli he vähentäisivät rahassa mitattavaa kokonaistuotantoa enemmän ollessaan taloudessa mukana kuin siitä ulkona, niin miksi näitä samoja ihmisiä pidetään "tuottamattomina"? Hehän juuri kontribuoivat maailmansysteemin tehon heikentämiseen omistajien hyväksi, eli tekevät kapitalistista "työtä" per definitionem!

*

Kansallisvaltioita ei ole taloudellisessa mielessä edes olemassa. Heittäydytään informaatiotalouden kannalta Kalifornian vasalleiksi, viedään eläkkeet halpamaihin. Samalla ihmetellään ja moralisoidaan halpamaiden vielä omaa maatakin suurempaa velkaantumista, joka – kehittymätön organisaatio - on tosiasiassa halpuuden edellytys. Kun työvoima napataan sieltä / annetaan käyttöön sinne, missä se on halpaa, vähenee mm. verokertymä ja työntekijiöiden sitoutuneisuus.

*

Uuskansallismielisyyden fuusioituminen neoliberalistisen talousopin kanssa on hämmentävintä. Oman yhteiskunnan toimintaedellytyksiä syödään sisäpiirikauppa sisäpiirikaupalta, verovähennys verovähennykseltä. "Sijoitetaan" globaaleille markkinoille, joilla tällaiset välistävedetyt tuotot korreloivat tietysti juuri "kehittymättömyyteen". Arvellaan silti, että varojen pitäisi sataa jotenkin takaisin omaan maahan Jumalan armosta.

uskonnon ja ideologian sosiogeometriaa

Kuvakielto on oikeasti enemmänkin palvontakielto: pääidea eri maustein on pitää maailmassa auki jokin "tyhjä myrskynsilmä". Nykyinen nimetön kauppauskonto ei sen sijaan metafyysikaltaan pidä tämmöistä "persoonallisen tyhjän" paikkaa yllä, vaan palvoo suoraan tyhjää eetteriä, jonka päälle "rakenteet", "oikeudet", "lait", "transaktiot" jne muodostuvat ja jossa yksilö pyrkii todistamaan "elinvoimansa" itselleen ja muille.

*

Tyypillinen aitouskonnollisen liberalistin reaktio on sellainen, että "tuo syyllistää mua". Eli siis on jo tiedossa, että jos ihmisoikeudet toteutuvat ja talous kasvaa, niin silloin ihmisen tehtävä on enää vain hymyillä kivuudelle ja irvistää junttiudelle. Jos tulee paha mieli, niin sen aiheuttaja pitää poistaa tilasta. Mihinkäänhän en voi olla syyllinen, jos virallinen laki ei niin sano.

*

Synti syntyy uskonnollisen ajatuksen mukaan kontekstittomasti "syntisen" omasta esanssista. Esimerkkinä "vihapuhe": siitä kuuluu "peseytyä", sillä henkilö, joka ei ole koko ajan kiva, on saastunut, antanut periksi Tyhjää Eetteriä, "oikeuksien kotia" likaavalle pimeydelle. Hyviä haltijoita ja antagonisteja tarvitaan ja rakennellaan.

*

Ideologia - erotuksena uskonnosta - lienee nimenomaan uskontomuutosten (kulttuurin kaarteiden) siltapalikka. Kommunismi oli maallistumista suhteessa kristinuskoon, mutta samalla liberalismin uskonnollistumisilmiöiden esipuhetta. Nykyiset uuskonservatiivit taas ovat arvovapaita materialisteja, joilla ei ole muuta sanomaa kuin että roskasakin pitää lisääntyä niin vähän, että meillä täällä olisi helppoa tästä ikuisuuteen. Samalla kuitenkin tavarantuotannon pitäisi olla edelleen halpaa ja "työnantajilla" saneluoikeus.

*

Ei ole suinkaan niin, että "kaikki ideologiat ovat aivan samaa". Esimerkiksi kommunismi edusti "softana" matrilineaarista traumahaaraa hajoavan kristinuskon "hardwarea" vasten, ja postuloi, että porsaita äidin oomme kaikki - poiketen varsinaisesta fasismista, jonka mukaan olemme porsaita isän. On oireellista, että henkistyneen liberalismin "kaikki on yhtä" -pseudohumanismi pystyy nielaisemaan suuren osan vasemmistosta, mutta aitofasisteja ei. Patrilineaarisessa traumahaarassa tuntemus, että rakkaus ja mielikuvitus ovat kuolemaa hirveämpiä asioita, on äärimmillään essentiaalinen.

*

Kristinusko on nykymaailmassa pitkälti ideologista ainesta. Todellinen, teoista näkyvä uskon- ja halunkokemus on jossain aivan muualla, kohdistuu lähinnä steriiliyteen ja "vapauteen". Vapaus on laitettava ehdottomasti lainausmerkkeihin, koska kyseessä on lähinnä rattaan halu liukua (tai levätä) sujuvasti laakereilla.

*

Ideologialla ei ole tilanteentajua, vaan säröt ympäröivästä uskonnosta luodussa 2D-pysäysytyskuvaversiossa johtuvat aina siitä, että joidenkin ihmisten/ryhmien esanssi on viallinen. Uskonnollinen mentaliteetti pyrkii hyppimään todellisuuden rakeisuuden yli, ideologia tekee rakeista metafyysisen substanssin. - Psykologia on erittäin hyvä esimerkki ideologiasta: sosiaalisten instituutioiden kontrollivoiman ylläpidosta ko. instituutiot synnyttänyt metafysiikka kiistäen.

*

Siinä missä uskonto mahdollistaa subjektille illuusion vallan kentässä mukanaolosta, ideologia on toteemista alavirtaan valoon nähden ja mahdollistaa illuusion vastahankaan olosta. Toteemi on kuitenkin sama: nykyään Pyhä Tyhjä. - Ideologian ikuista substanssia ovat henkinen joustamattomuus ja tuomitsevuus. Ideologiassa ei ole tarkoituskaan elää, vaan kuolla mahdollisimman hitaasti.

*

Uskonnon visio, "bisneslupaus" on se, että maailma on niin hyvä kuin se voi olla, kunhan kaikki ymmärtävät tulla valon puolelle toteemia ottaen yksikäsitteisen, joka suunnalta samanlaisena näkyvän paikkansa valtahierarkiassa. Ideologia on hieman, mutta ei kovin paljon eri: leiriydytään tosiuskoviin nähden vastapuolelle ja luvataan, että kun noita tuolla ja noiden palvelijoita sekä keskuuteemme lähettämiä "soluttautujia" vain olisi riittävän vähän, niin kaikki olisi ainakin siedettävässä kunnossa.

*

Uskonto on kulloisenkin tekopyhyyden ja naiiviuden kenttä, ideologia kierouden ja paranoian - jopa niin, että tietyn pisteen yli vain tismalleen nämä asenteet sallitaan. Kierouden tai vastaavasti tekopyhyyden systemaattinen varjelu voi kuulostaa intuitiivisesti oudolta, mutta sosiaalisen jännite- ja virtauskentän hallinta tuottaa juuri tuollaisia rakenteita. Pihvi voi olla täsmälleen siinä, että tajunnan ohitus mahdollistuu kriittiselle määrälle kentän ihmisiä. - Eikä tekopyhyydestä seuraa aina pyhän poissaolo, ei kieroudesta toden.

*

Ideologia pyrkii dynamisoimaan toteemin suuntaisen liikkeen julistamalla eri valossa olevat pahoiksi ja pyhyyden edustajien vakanssit kilpailtaviksi. Tämä valikoi vallan mekanismiksi lähtökohtaisesti puoskaroinnin ja psykopatian: jakobiinit, Stalin, kapitalistiset kasvuyhtiöt jne. - Yritysmaailma on itsessään nimenomaan valtauskontoa aikakauden teknis-moraaliseen käytäntöön jalkauttava ideologisen tason ilmiö.

*

Uskonnoissa ja ideologioissa on luonnostaan eri valon lankeamiskulma, toteemin varjo. Ideologiassa toteemin suuntainen liike on "vastahankaista" - siksi aina myös teatraalista. "Pimeän" puolella on sallittua ja jopa haluttavaa tekeytyä. - Ideologia syntyy illalla, kun toteemin varjo venyy.

*

Ideologia ja väkivalta, jopa yksilön sisäinen väkivalta, kuuluvat yhteen täysin suvereenisti, suvereenimmin kuin uskonnon (yliminävetoisesti tapahtuvan vallan kenttään liukenemisen) tapauksessa. Eli täyden läpinäkyvyyden sijaan ideologiassa vaaditaan jo alun alkaen "uskottavuutta". - Käytännössähän suurin osa ihmisistä poukkoilee jossain uskonnon ja ideologian välimaastossa. Välillä yritetään olla metafyysisiä substantiiveja, välillä verbejä. 

*

Hartaus on tietyssä mielessä ajatonta, koska maankäyttö - koko sivilisaation lähtökohta - on inherentissä ristiriidassa ihmisen vaeltelevan ja törmäilevän lajiolemuksen, ei vähiten merkitsevästi naisen seksuaalisuuden kanssa. Eikä kyse edes taida olla mistään pelkästä sorrosta, vaan naiset internalisoivat asettuneissa oloissa lisääntymisstrategian ja eroksen välille halkeavan skisman, ovat lopulta aina siisteyden ja seremonian kannalla.

*

Jotain kulminatiivista on tässä: samaan aikaan kun miehet "puolustivat naisiaan" ja "kunniaansa", naiset paitsi kiinnostuivat torjunnan kohteista, jopa tekivät aktiivisesti kaikkensa, etteivät torjujat pääsisi palauttamaan "järjestystä". Tämä ydinperhehahmotuksen identiteettiflippaus selittää tosi paljon myös esimerkiksi nykyistä "maahanmuuttokeskustelua".

*

Näinkin on, että ihmisten pelot suuntautuvat aina menneisyyteen. Pelätään hirmuisimmin sitä pahaa, joka on jo tapahtunut. Esim. kristillinen häpeäsadismi tuotti tiettävästi paljon juuri insestitraumaa, niin uskonnollistuneessa liberalismissa vainotaan sitten tuota menneen maailman kuriositeettia kaiken pahan alkuna - vaikka nykyään, narsistisvireisen sadismin kentässä häpeä ja sillä pelaaminen, häpeäpiireihin sulkeminen kohdistuu jo eri lailla.

*

Määrätynlainen tunnevammaisuus näyttää ajassamme olevan koko ajan pakollisempaa, eroottinen rakkaus nolompaa. Raportointikelpoiset, demonstroitavat (infantiilit) tunteet ovat suorastaan pakollisia, spontaanit koetaan yleensä ilmeisen vaivaannuttavina. - Erotiikkaa on se, mikä on ja tapahtuu ennen nimeämistään - juuri se on kauppauskonnon vainon kohde.

*

Kun globaali talouskasino on muuttunut umpikahjoksi tunnustukselliseksi uskoksi, johon osallistumattomat ihmiset porukka jättää heitteille hyvillä mielin, niin aletaan kohkata maahanmuutosta, joka on saman prosessin ja valtailmiön patsas-pysäytyskuva - siis juuri se, mitä kristinuskossa ei saanut piirtää. - Samoin maksullista erotiikkaa problematisoidaan sen kuvana, että seksuaalisuus on spektaakkelin kaikkiallisuuden takia aikoja sitten siirtynyt essentiaalisesti kaupan piiriin - kyse ei ole enää mistään sukupuolijärjestelmän "mausteesta".

*

Jotain ajan eetoksesta kertoo se, että Keski-Euroopassa on pulpahtanut otsikoihin ajatus "ostaa" rokotevastaiset hankkimaan itselleen rokotus, siis pandemian aikana. Maailman konservatiiveille pitäisi ehkä rationaalisesti katsottuna ylimalkaankin maksaa palkkaa siitä, etteivät he torppaisi niitä sosiaalisia kehitysaskeleita, joilla heidän omat ongelmansa voitaisiin ratkaista. Globaalin perustulon voisi ehkä ihan oikeasti saada aikaan nykymaailmassa lupaamalla virtausteknisesti heikoimman hahmotuksen omaaville tietynlaista "tyhmyyspalkkaa".

*

Formaali tasa-arvo ei ratkaise maailman ongelmia yksinkertaisesti siitä syystä, että eri ihmisillä on erisuuruinen ja -mallinen hätä. Toisinaan konkreettisesti, usein kuvitelmissa.

poissaoloja

Olipa kerran kaukana kaukana maailma, joka koostui tunnelmista ja tilanteista. Ei esimerkiksi tilisiirroista ja oikeuksista.

*

Urheilu on olemassa ironian pelon kiertämiseksi. Urheilijat paiskaavat pelin jälkeen kättä kiitokseksi, ettet vittuillut. Sama sodissa.

*

Syy nuorten viisauteen: vanhetessaan ihmiselle käy koko ajan sietämättömämmäksi, ettei ole sittenkään löytänyt sellaisenaan muille luonteille ja sukupolville sopivaa taikakaavaa.

*

Metsästän ja keräilen metropolissa. Erämaa ilmenee minulle valon lankeamiskulmien johdatuksena kadunkulmissa ja liikennemerkeissä.

*

"Voiton promenadi" ja mitä näitä on - mikä latteus-passio! Jo Häviön promenadi toisi tasapainoa, Kasvun kehätie viisautta.

*

Muistojen vesipylvään alla, valtameren pohjalla. Pyrin haurastumaan niin ohueksi, että saan ympäristön sisään suoniini. Tekemään ja olemaan mahdollisimman vähän, jottei tämä arvokas elämä vain menisi hukkaan.

*

Kokoaisi tunne-elämän Poirot'na ihmiset yhteen huoneeseen kertomaan, kenestä ovat elämissään oikeasti välittäneet. Jo rehellisyyden yritelmät olisivat mielenkiintoisia. 

* 

Huono omatunto harpun soittelusta paskanvalmiin maailmamme kaltereilla. Sitä tarkoittaa "niin kauan kuin ei vahingoita muita".

*

Kaksi ihmistä voi kuiskia toisilleen kirkkaassa päivänvalossa keskellä kävelykatua. Ei se vaadi muuta kuin ensikertalaisuuden keskinäisessä epäintiimiydessä.

*

Viha on tuulen ujellusta sen kaarnalaivan purjeessa, jolla epätoivoinen laittaa viestiä turhauttajalleen.

Pitäisi verottaa suoraan informaatiota. Bittejä. Ei siis rahhoo.

luddiitit olivat oikeassa

Suomen sana väki on mielenkiintoinen, kun se tuntuu tarkoittavan oikeastaan tarkimmin sanottuna ihmisjoukon voimaa - ja vasta siinä maailmassa, missä ei tarvitse kannella hirsiä ja lohkareita ja taistella elintilasta muita heimoja vastaan, se "pääsee" tarkoittamaan yhtäältä ihan vain porukkaa ja toisaalta pelkkää karkeaa artikuloimatonta voimaa: väki-valta, 'väellä ja voimalla', väki-näinen jne. Näitä huomaa, kun opettaa kieltä vieraille. Suomen kielessä on paljon arkaaista ja suorastaan salaviisasta jäljellä.

*

Vaikka maailma on nyt kai ennennäkemättömän verkottunut, substantiaalisten kontaktien määrä ei välttämättä ole vaikka 70-lukuun nähden kasvanut. On mahdollista ottaa yhteys kehen tahansa, ja mikä tahansa tieto voi kulkea periaatteessa minne tahansa, mutta ihmisten oma elämänmuoto ei ikään kuin mahdollista enää suurempaa kumuloitumista. On pakko fokusoida jotenkin, muodostaa suunnilleen luonnollisten yksikköjemme mukaisia todellisuuksia virtuaalissa. 

 Ihminen on jotenkin groteskin tuomittu elämään "kaikki on periaatteessa mahdollista" -maailmassa nöyryyttävän normaalia elämää. Tämän elämäntunteen kanssa painiminen näyttäisi nykyään määrittävä monia.

*

Ensin oli verkon kudonta, alkutyö (vrt. net-work, missä tuo jälkiosa on sama kuin suomen germaanisana 'verkko'), minkä erityistapaus on kankaan 'värkkääminen'. Eli x-akselia ja y-akselia poimutetaan vuoron perään toisillaan, tai noin. Ehkä luddiitit olivat oikeassa, että jos tämä koneellistetaan huolella, niin tulee maailmanloppu: ihmisen mittaisen maailman loppu nimittäin. Sormilla laskennan sijaan binäärisyys - ja mikä vielä tärkeämpää, syntyy tietynlainen "keinohuolellisuus", eli lopputuote voi olla huolellisempi kuin sitä tehneen ihmisen mielentila.

*

Kankaiden kuviointi Jacquardin koneella (1803) muistutti periaatteeltaan aavemaisen paljon reikäkorttikonetta, mutta kone oli samalla jossain määrin giljotiinin näköinen. Eli siinä vain jyrättiin kerran tehty lankojen lomituskaava läpi kirjaimellisesti "täysin palkein", ja saatiin valmiiksi kuvio, joka näytti siltä kuin joku olisi joka langanpään kohdalla ajatellut itse, että mitä on tekemässä. Ne, jotka olivat keskittymisen eksperttejä, saattoivat yhtäkkiä muuttua pahimmillaan irtolaisiksi, kun taas koneenrakentajat ja heidän rahoittajansa jumaliksi.

Onhan vasemmistokin edennyt tämän tyyppisestä ihmisyyden puolustamisesta aika huomattavan kauas, ensin koneen manan omimisesta (1900-luku) nyt näköjään siihen, että ihmismassa on söpö riippumatta artikuloituneisuutensa asteesta ja tavasta, eli tähän vähän hämmentävään "oma maa mustikka, muu maa mansikka" -mentaliteettiin.

(tekstitykset saa päälle alapalkista ja videon isommaksi esimerkiksi oikeasta alakulmasta)

 

herakleitos-poirot

Murhaaja haluaa pysäyttää maailman tilannekuvaksi, jotta voisi astua ajan virtaan.

kiroilun tärkeydestä

Karkean puheen vainoaja on vähän sellaisessa positiossa kuin ihminen, joka toivoo, ettei nuhaa koskaan olisi. Tosiasia kuitenkin on, että ihmiskunnalla kokonaisuutena on symbioosi banaaleimpia kehon häiriötiloja aiheuttavien mikrobien kanssa: aivan samoin kuin ei voi olla koko maailmassa kerralla hyvä sää, elämme elämämme eräänlaisessa infektioiden pilvistössä. Jos vastaavat mikrobit saataisiin nykyehdoin kokonaan taltutettua, menettäisimme luultavasti immuunipuskurimme vakavampia tauteja vastaan.

Kiroilu on kuin yleisistä tunnemassoista nousevaa kielen salamointia. Ilman sitä pahuus ottaisi maailmassa vallan.

maneerisia kaksoispisteitä: liberalismin liberaali kritiikki

Tatuointi-ilmiö käy eräänlaisesta zen-koanista: länsimaisesta yksittäistatuoinnista loukkaantuva on paljon lähempänä tribaalista puhtauden (neitsyyden) kulttia kuin tatuoinnin ottaja.

*

Yleistyvää ilmaisua: "klassinen liberalismi on petetty, tämä ei ole enää ollenkaan sitä mitä liberalismi tarkoitti alun perin". - Ydinteesi, että ihminen on parhaimmillaan hiottuna rattaana, on kuitenkin aina ollut sama.

*

Sikäli kuin Allah tarkoittaa tuskastuttavaa kosmista taustabanaliteettia, on helppo yhtyä siihen, että Allah on suuri.

*

Sivilisaatioseksuaalisuuden alisteisuus jollekin muulle näkyy muun muassa siitä, että vanhoillakin ihmisillä on siitä intohimoisia mielipiteitä.

*

Holokaust, gulag. Repivät meidät riekaleiksi yrittäessään repiä kasvoiltamme naamioita, joita ei ollut.

*

Miten mielettömällä voi olla mielenterveys?

*

Uskonto ei ole oopiumia kansalle vaan yksilölle. Kansalle se on nakit ja muusi: "onks moraaleja pidelly".

*

Jos mietitään instanssien ja eetterin suhdetta verkostossa, ei ole edes ihmeellistä, että ihmismieli voi olla maailmaa suurempi.

*

Vapaus kasvaa instanssien autonomian vähetessä. Se on koveraa: luonteeltaan suhteita, ei niiden puutoksia.

*

Hippien estetiikka teki välttämättömästä hyveen: muovia ei voi muokata helposti luonnonmateriaalien väriin ja muotoon, mutta kivansävyäisiä pintoja siitä saa helposti. - Hipsterien muoviviha on prisman ja kaleidoskoopin isänmurhaa, sateenkaaren takaisen halpuuden piilotusta.

*

Luterilaisuudesta liberalismin credoon siirtynyt groteski huutokauppa: "minäpä hyväksyn naisen toverimmaksi kuin sinä".

*

Pakkomielteinen skepsis ja katkeruuden pelko. Pelkistä hyväksikäyttäjistä koostuvan yhteiskunnan emotionaalinen kuumaisema.

*

Aidatun maan taktiikka - kuoleman vastainen taistelu - edellyttää naisten vangitsemista. Lohdutuspalkintona heille on kannettava ikuisesti lisää värejä ja ilmiöitä.

*

Protestanteilla olisi väestönkasvuneuroosi, vaikka heitä asuisi autiolla saarella kaksi. Tuotannon on tuotannuttava jumalten luona, ihminen saa vain "jakaa" sitä.

niventeitä

Jos kysymys ei olisi syvästi epäolennainen, tämän blogin kaikki suunnilleen kaksi lukijaa voisivat varmaan hyvin kysyä: mistä ihmeestä tämä blogi kertoo? Ainakin tässä kai esitellään tai ehkä myös vähän propagoidaan tiettyä vanhaeurooppalaista kommunikaatiotyyliä. Vaikutteita on otettu jalkapallosta: pyrin syöttelemään.

*

On tietty aivan pikkuisen lapsen tapa pelata jalkapalloa. Hän pysäyttää pallon käsin, ja jos jalalla ei saa aikaan mieluista vaikutusta, hän ottaa pallon syliin ja kantaa sen vanhemmalle iloisesti hymyillen. Se tuo jotenkin mieleen sellaisen ajattelun kuin vaikka Karl Marxilla: lähtee liikkeelle todellisuuden ideologisuuden kritiikistä, mieltää olevansa objektiivisuden asialla ja lopulta luo liikkeen, josta tulee sitten seuraavalla vuosisadalla kaikkien aikojen ideologia, käytännössä synonyymi "ideologialle".

*

Mitenkä niin pääsi käymään? Luulen, että Marxilta puuttui ymmärrys siitä, että pallo liikkuu nopeammin kuin pelaajat. Samoin informaatio on aina holtittomampaa ja nopeampaa kuin puhujat tai kirjoittajat - tai talouden toimijat. Sanoja lohkeaa irti eri ajatusmantereista ja kulkeutuu kiistakapuloiksi. Näennäisesti ideologiattomimman ajattelun napanuorana, akilleen kantapäänä on hyvin tarkasti siivilöitynyt hyppysellinen ihmisintention TNT:tä.

*

Ajattele läpi elämäsi vaikka sitten maailmanluokkaisia ajatuksia ihmisen ja kulttuurin kehityksestä - ja näe ihmisten omaksuvan tuosta kaikesta maksimissaan yhden uuden haukkumasanan. Ja toivo, ettei poliitikko huomaa tilaisuutensa tulleen. - Vastuullisen ajattelijan on todellakin toivottava, etteivät omat sanomiset koskaan pääse kanonisoitumaan.

*

Koin jossakin vaiheessa, että akateeminen koulutus on turhaa - teknisesti ottaen ainakaan minulle ei pystytty opettamaan yliopistossa juuri mitään. Veljeni kommentoi, että "se kuitenkin muuttaa ihmisen ajattelutapaa". Olen tullut huomaamaan, että näin tosiaan on: vaikka akateemisessa maailmassa on kyse lähinnä siitä, että joukko nuoria ihmisiä riehuu maneerisesti muutaman vuoden ja professoreiksi päätyvät ne, jotka syövät ja juovat erityisen mielellään, he kaikki silti oppivat tietyn läksyn tiedon ja sen käytön kytkeytymisestä elämäntunteeseen.

*

Nuorena intomielenä syyllistin valtamediaa siltä pohjalta, että se tarjoaa spektaakkelin muotoon väännetyn, eli siksi valheellisen kuvan todellisuudesta. Nyt tiedän, että ihmismassat tekevät tämän jymäytyksen itse itselleen vielä huomattavasti etevämmin. Klassinen valtamediakin on ylivoimainen totuuden torvi ääneen päässeisiin tavallisiin ihmisiin verrattuna.

*

Yksi asia, jonka yliopistossa ainakin periaatteessa voi oppia, on kaanonkritiikki. Kanonisoitumisilmiö on muun muassa sitä, että julkinen tieto on aina todella vaillinaista verrattuna siihen, millaista ymmärrystä ihmiset piilottavat sisimmissään. Koko moderni niitseläis-freudilainen maailmahan perustuu oletukselle, että ihmisessä on sisällä piilossa jotakin niin hirveää, että se vetää sanattomaksi. Todellisuudessa sanattomaksi vetää enemmänkin mukavuudenhalu: ei kaikkea jaksa koko ajan selittää.

* 

Sosiologian ja psykologian parhaat puolet tulevat ilmi toistensa virheiden korjailussa. Aina kun joku alkaa tonkia toisen sielua löytääkseen sieltä jonkin deterministisen kudelman, saa huomata ihmisen karkaavan situaatioon. Ja kun alkaa piirrellä situaatioista tasopintaa, saa huomata ihmisen karkaavan karnevaaliin ja vittuiluun.

*

Mihinkä ihmeeseen verrattuna Donald Trump on kehittynyt? No, Boccacciolla oli tarina, jossa juutalainen muuttui kristityksi käytyään Roomassa: "ei voi olla heikko teidän Jumalanne, jos näin paatunut ja turmeltunut kirkko ei romauta taivasta niskaanne". Ehkä joku voi väittää, että nelivuotiaan tasoinen keulahahmo mukamas "non plus ultra" -kulttuurimme vahvimman valtion johdossa on osoitus, että meillä on varaa jopa tähän.

*

Mietitään jotain Robert Musilin pääteosta. Hyvän suomalaisen takakansitekstin mukaan se kertoo muistaakseni "vaikeuksista, joita väistämättä liittyy suurten ihanteiden toteuttamiseen käytännön maailmassa". Mutta huomattavaa: siinä ei tuomita ihanteita. Itse asiassa voitaisiin viisastella jopa päinvastaista: ihanteiden ja toteumien välinen jännitteisyys lupaa hyviä aikoja, ja mestaritasoinen ihminen haluaa alalla kuin alalla vähintään puolihuolimattomasti varjella elämän tragikoomisuutta.

*


On olemassa kokonainen vulgäärinarratiivinen maailmankuva. Siinä noitaroviot eivät sijaitse, kuten todellisuudessa, uuden ajan alussa, vaan keskiajalla. Myös sankarit kanonisoituvat voimakkaasti: keksinnöt pannaan niiden nimiin, jotka ovat osanneet markkinoida niihin liittyvää rooliaan parhaiten. Tämän maailmankuvan oppii kulkemalla kaanonin katuja. Vaikka sitten vastavirtaan.

*

Informaatio eli muotooniskeminen.

*

Markkinamielteeseen liittyvä käsitys "arvosta" sulkee aika tehokkaasti pois emergentin arvon. Sen, joka tavallaan vasta muodostuu siitä, että joku suostuu maksamaan jostain "ylihintaa", eli luomaan jollekin tai johonkin jonkin uuden näkökulman.

kiertolaisia

Evankelista - hänen oikea nimensä on täten neljänneksenmainittu - saapuu paikalle rehvakkaasti tupakansavupilvessä uiden, kuin juna Saint Lazaren asemalle. Eleet ovat kuin romuluisen miehen, joka joutuu tasapainottamaan itseään pienillä eleillä, ettei pakahdu voimiinsa. Ikää hänellä on - kuulemma - 14. - "Minua luullaan usein kahdeksan- tai kymmenvuotiaaksi", hän toteaa kuin ajatukseni lukien. -"Aloittaisin sinuna tupakoinnin myöhemmin... koska jos haluat joskus lopettaa...", kansanvalistan. -"Ei tämä rööki mitään... vedän huumeitakin", Evenkelista selvittää vekkulilla virneellä.

"Meidät ryöstettiin, kaikki vietiin. Sandaalini, vaatteeni, puhelimeni... pallokin. Siksi en tuonut sitäkään." Tunnen Evankelistan juuri sitä kautta, että olemme potkineet puiston ankeassa betonipohjaisessa rautahäkissä palloa. Hän ilmoitti pelaavansa Barcelonassa huolimatta siitä, että Real Madrid on juuri nyt kovempi.

"Tiedätkö mitä tekisin, jos saisin kiinni sen, joka tämän teki? Sitoisin puuhun, kaataisin kuumaa öljyä hänen päälleen. Tumppaisin tupakan hänen suuhunsa." - "No, onhan se aika armotonta, että viedään kerralla kaikki...", pohdin. "Mutta missä asutte? Vai onko se salaisuus?" -"Asuntoautossa. Tultiin pari viikkoa sitten maalta. Isä on yrittäjä, mutta seuraavaksi sillä on töitä vasta tiistaina... Nyt ei mene hyvin. Johonkin tässä olisi nyt ryhdyttävä", Evankelista päivittelee. "Nyt kaikki touhuaa hädissään, että voisi elää."

*

"Entä sinä, missä sinä asut?" -"Ei kaukana. Tuolla päin", viittaan hieman nolona linnavuoren rinteen ränsistyvään, mutta silti vanhan maailman charmia hehkuvaan miljööseen. -"Onko sulla oma kämppä?" -"Miten sanoisin... isovanhempani asuivat siinä, kun elivät. Ja nyt minä ja mun serkku." Evankelista menee mietteliääksi. - "Ei ole maailma sellainen kuin ennen. Röyhkeästi viedään ihmiseltä kaikki. Ei katsota edes, että varastetaan tarpeeseen. Hyvä kun jaksaa enää edes hyvällä tuulella pysyä!"

"Oletko sinä töissä?" - "Teen kotona käännöksiä, tiedätkö, sillä tavalla eri kielten välillä." - "Minäkin olen koulussa oppinut kieliä, ja tiedän, kuinka vaikeaa se on. Hetkeksi kun ei kuuntele opettajaa, onkin jo ihan pihalla", saan kuulla. "Kuule... paljonko siitä maksetaan sinulle?" Hämmennyn hetkeksi ja pyöräytän näkökulman kohdilleen: - "Paljon. Minun työssäni ikävää on enemmänkin yksinäisyys ja epävarmuus. En tiedä edellisenäkään päivänä, olenko seuraavaksi töissä aamusta iltaan vai vaikka kokonaan ilman." - "Mutta se on hyvä, jos elät sillä. Oletko ihan päivänvalossa töissä, siis että viranomaiset tietää sun touhut?" -"Joo, kyllä." -"No mutta sehän on ihan kyrvähtävän hyvä juttu." 

... "Minun täytyi piileksiä, kun kutsuimme poliisit rikospaikalle. Minä olen näet etsintäkuulutettu jätkä", Evankelista toteaa merkitsevän savukiehkuran takaa. "Siksi minä eilenkin hakkasin sen yhden tyypin. Kun se kiljui ja piti meteliä, vaikka minun täytyy nyt olla hiljaa." - Muistan nähneeni sivusilmällä perhe-episodin, jossa Evankelista taisi jossain vaiheessa purskahtaa itkuun.

*

"Veliseni... onko sinulla sattumoisin ylimääräistä puhelinta? Semmoista, missä on jotain osia rikki vaikka? -"Ei minulla ole kuin sellainen oma rämä..." -"Mieti vielä, onko. Ostan sinulta." -"Odotas... onhan minulla yksi tosi vanha. Ei se ole edes älypuhelin. - "Mikä?" - "Sellainen, missä on iso näyttö ja kaikki." - "Ai joo. - "En ole vuosiin käyttänyt sitä." -"No hyvä. Myy se minulle." -"Höpöt, voin antaa pois." -"Hyvä on, haetaan se! Ostan kyllä sinulta, tai tarjoan jonkun hyvän juoman."

Hetken pohdinnan jälkeen säntään kotiin yksin - en halua ainakaan Evankelistan alkoholistivanhempien tietävän, missä asun. - "Palaatko?" -"Kyllä", vastaan oman ääneni pontevuutta yllättyen. Aavistan, että jos tässä hankkeessa jotain järkeä on, se piilee julkishallinnon terminologiaa käyttäkseni metatiedoissa: vierainta eleessäni Evankelistalle lienee se, että joku pitää yllättävässä kohtaa sanansa. 

Nollaan asetukset, tarkistan toimivuuden, palaan kentälle. Pian esittelen kymmenen vuotta vanhaa nokialaista ja ystäväni työnjohtaja X.Y:n siivouskeikoillaan juppifirmojen keräyslaatikoista pöllimää paria ylimääräistä akkua sekä yhtä ekstralaturia. Ostin puhelimen itse ensimmäisillä muuhun kuin ruokaan ja velkoihin riittävillä rahoillani Yhdysvaltain asuntokuplasta Helsingissä toipuessani. Se oli teknologisen siirtymäkauden ydintä; myyjä hämmästyi kysymystäni, että halusin "halvimman, missä on netti". Parissa vuodessa älyttömät puhelimet olivat jääneet historiaan.

*

Panen merkille, että Evankelista käyttää puhelinta näppärin sormin, kuin tietokonepeliä, ilman minkäänlaisia ohjeistuksen tarpeita. - "Olet tosi kunnollinen, veliseni." Napautamme nyrkkimme yhteen kuin parhaatkin gangsterit. "Minne menet seuraavaksi?" - "Tykkäätkö juosta? Juostaan tässä puistossa muutama kierros, jos haluat", ehdotan. Lenkillä juttelemme niitä näitä. - "Nenästä sisään, suusta ulos. Tämä todella puhdistaa sieluni", Evankelista raportoi. "Ja kun pääsen kotiin, leikkamme hiukseni, koneella. Jäi kesken viimeksi." - "Teillä käy valikoivia murtovarkaita", koetan henkevöidä. - "Sanopa muuta! Mihin tämä maailma onkaan menossa!"

Alkuperäinen ystäväni julistama tavoite on juosta kymmenen kierrosta. Kiertelemme jumppaavia vanhuksia, koiranulkoiluttajia, lapsiperheitä. Toisen kierroksen lopussa vaihdamme Evankelistan pyynnöstä hetkeksi kävelyyn.

"Onko naista, vaimoa?" - "No itse asiassa.. ei." - "Mutta varmasti on jotain sen suuntaista menossa, eikö niin, semmoista säätöä ja viritystä?" - "Sinähän tunnet nämä asiat", hymähdän. - "Miksenpä tuntisi, veliseni, miksenpä tuntisi! ... Ei minullakaan ole nyt paria", Evankelista paljastaa. "Oli, mutta jätin hänet, kun hän pelehti toisen kanssa. Mutta meillä on edelleen hyvät välit. Ja aina hän pohtii, että miksei meidän juttu toiminut... minä sanon, että sinä mokasit, en minä. Hänellä on nyt joku 17-vuotias, mieti."

Jatkamme keskusteluja, uusi virallinen tavoitekierrosmäärä on viisi. Evankelista kertoo edesottamuksistaan kyläjoukkueessa, sukulaistensa myrskyisästä rakkauselämästä ja siitä, miltä tuntuu olla toista viikkoa vieraassa paikassa. - "Ja niissä sinun töissä, millä luokalla sinä olet niissä?" - "Ei meillä ole sillä tavalla luokkia, vaan ne lähettää minulle sähköposteja, tiedätkö, ja sitten... miten sanoisin. No vaikka tuon puhelimen käyttöohjeet, sellaisia minä käännän. Joku kääntää sellaiselle kielelle, mitä osaan, niin kuin englanniksi" - "Ja sitten sinä ratkaiset sen arvoituksen, että mitä se tarkoittaa unkariksi? -"Juuri näin." Piilottelen visusti omaa ulkomaalaisuuttani. En jaksaisi millään selittää.

"Kuvittele, näin tässä joku aika sitten sellaisen, että unkarilaiset ja kiertolaiset joivat yhdessä... Siellä oli faija ja muita. Ne joi yhdessä, ja vielä meidän tapaan, suoraan pullon suusta. Je ne oli siis oikeita unkarilaisia, tiedät! Sitä minä kyllä vähän ihmettelin." - Lopulta hyvästelemme. Jatkan juoksua vuorille, kaupunginosaan, jonka nimen voisi kääntää Soppilehdoksi. Siellä asuu nykyajan menestyjiä, säpsähteleviä ja pahantuulisia ihmisiä.

Ideologioiden itseisarvoinen väistely johtaa siihen, että oma elämäntunne saa julistuksen muodon. 

*

Jotenkin päin olo maailmassa. Puun tunnustus, että tuulee.

*

Nykyään Roomasta pääsee muutamassa tunnissa paikkoihin, joissa ei oltu kuultu valtakunnasta sen luhistuessa pihahdustakaan.

*

"Jeesustelun" kanssa symmetrinen pahuuden muoto, yhtä teennäinen ja normipaineesta johtuva. Miksi sille ei ole sanaa?

hologrammietiikka

Olen pannut merkille hämmentävän tendenssin nykyisessä länsimaisessa kulttuurissa: eräänlaisen hologrammietiikan.

Se toimii jotenkin niin, että juuri pidättäytymällä ilmenemästä mitenkään henkilö kokeekin sijaitsevansa eräänlaisessa eettisen origon positiossa. Eli sisällöstä tapeltaisiin vain näennäisesti, ja oikeasti ihanne olisikin tämä tietty vallalla latautunut nolluus. Tavallaan se mikä edellisellä kulttuurikaudella oli "annas kun minä näytän", on nyt se, että "lällällää, epäonnistuit spektaakkelissa".

Jotenkin niin, että "en kylläkään sitoudu siihen positioon, josta käsin käytöksesi/sanomisesi olisi ilmeisen tuomittavaa, mutta tuomitsen käytöksesi/sanomisesi silti". Ikään kuin linkitytään opportunistisesti erilaisiin tuomitsemisen traditioihin, mutta ilman sitä vanhanaikaista periaatetta, että kielteisyydelle pitäisi olla jonkinlainen pantti tai syy edes näiden sanojen laajimmassa merkityksessä. Tuomitaan ikään kuin tuomitsemisen ilosta.

"En sitoudu tähän työpaikkaan, mutta siinä pitäisi olla vähemmän kiusaamista." "En sitoudu tähän joukkueseen, mutta kiellän ilman muuta sinuakin olemasta millään tavoin sisällä siinä." "En sitoudu veganismiin, mutta tuomitsen lihansyöntisi." "En halua missään nimessä perhettä ainakaan vielä, enkä sitoudu mihinkään feminismin lajiinkaan, mutta tuomitsen strippibaarit." Ja näin edelleen ad infinitum. 

Juuri tämä tällainen "voisin periaatteessa ehkä vielä olla kiinnostunut hakeutumaan positioon, jossa tarvitsisin tätä tuomitsemisenergiaa johonkin, joten varaan position varmuuden vuoksi jo nyt". - Jotenkin tämä liittyy siihenkin, että Netflix-orientoitunut henkilö pystyy kokemaan asioita tylsinä uskomattoman laajalla spektrillä. Eli tavallaan "en ole sitoutunut omaan viihtymiseeni tässä maailmassa, mutta tuomitsen toki mälsyytesi".

mittayksiköiden aika

Naiivi kuvitelma, että aikamme olisi jossain kliinisessä mielessä erityisen narsistinen.

Ulospäin suuntautuvan rakkauden suhteellinen epäsuosittuus pakkohyvinvoinnin ajassa perustuu enemmänkin siihen ajattomaan ilmiöön, että vallan symbolit ja metodiikka saavat rahvaan päässä fetissiarvon. Niitä matkitaan erilaisilla katinkultametodeilla. 

Mittaamisen ja tilastoinnin kulttuurikaudella rakkauden koetaan tässä nimenomaisessa mielessä olevan omasta mittayksikköydestä pois. Jos antaa rakkautta, tulee samalla epävarmemmaksi omasta tyhjiössä mitattavasta arvostaan ja kokee pettäneensä päätoteeminsa saneleman voimakentän, eli mitattavaksi heittäytymisen. Rakkaus on lähinnä eräänlainen rikos tunteiden laissez-fairea kohtaan.

Rakkaudettomuus lienee ajassamme enemmänkin aktiivinen eettinen kategoria, ei mikään vamma. Rakkaudettomuuskäskyn noudattamiseen pyritään säännöllisin ja monipuolisin hengen harjoituksin, tarvittaessa retriitein. Rakkauden saastaiselta houkutukselta suojaudutaan kääntämällä ajatukset johonkin kauniimpaan ja herkempään teemaan, kuten asuntolainaan, suoliston hyvinvointiin tai vapaaotteluun.

mietelmäntynkiä uskonnon ja ideologian rajapinnasta

Uskonto on niiden ajatusten ja tekojen kirjo, joita ihminen ei osaa tietyllä hetkellä kuvitella moraalittomiksi. Yksilön mielikuvituksen osallistumattomuus julkiseen todellisuuteen.

*

Hirveimmän totalitarismin saavuttaisi varmaan panemalla totalitarismin noususta huolestuneimpien henkilöiden ajatuksia täytäntöön.

*

Muuan seuraus siitä, etteivät ideologiat enää asetu laimenevaa vaan vahvistuvaa uskontoa vasten: ne eivät ole enää välttämättä koko ajan väärässä.

*

Myös 1900-lukulainen ajatus kaiken lukemisen hyödyllisyydestä on vanhentunut. Mieliemme kimppuun hyökätään koko ajan uusilla tavoilla ja uusilta suunnilta, uusia pseudokoherensseja vilautellen.

*

Taistelu rauhan puolesta, nussiminen neitsyyden puolesta, sosiologinen analyysi demokratian puolesta.

*

Sosiologia ja psykologia ovat kristinuskon ja aškenaasijuutalaisuuden poika ja tytär. Paholainen voi tulla hakemaan talon väkeä kumman tahansa kautta.

*

Sekä sosiologialla että psykologialla oli ja on tärkeä kontribuutionsa modernin ajan hirveyteen. Sosiologian se usko, että tunteeton kuvailu on todempaa, ja psykologian se, että kaikki viestintä on oiretta.

*

1984 tulee ikuisesti myöhässä siksi, ettei hirveinkään ideologia ole lopulta yhtä kuin liikekannallepanonsa.

*

Yksilön on mahdotonta luoda rationaalisesti kupla, jossa hyvät asiat ovat omaa ansiota ja huonot rakenteiden syytä. Individualismi on käytännössä automaattisesti uskonnollinen suhtautumistapa.

*

Ruusukkorukouksen "salaisuus" kuvana maailmasta: tavallisuuden transsin keskellä määrätyin välein hetki, jonka tajuaa vain sille herkistyneenä.

*

https://nypost.com/2016/03/17/stalin-granddaughter-is-an-all-american-badass/

Kyllä näille (1.06-1.11) jokin Tristan Tzara -palkinto kuuluisi.

"taloudesta" ja muista olosuhteiden päälle liimatuista pseudokategorioista

Kolmannessa pakkoyrittäjyysmaassani on nyt pienyrittäjille käytössä könttävero. Sen idea oli tietysti "vähentää byrokratiaa" ja lietsoa "omillaan pärjäämistä". Työnantajat alkoivat kuitenkin heti siirtää palkansaajia pakkoyrittäjiksi, joten hallituksen oli tehtävä korjausliike: sitä yritetään tuttuun tapaan vetämällä excelissä viivoja.

Ongelma: pyrkimys suodattaa ne, joiden "kuuluisi olla" jossain yhteiskunnassa palkansaajia, on bruttotuloja ja niiden lähdejakaumia vertailemalla alun alkaen mahdotonta. (Voi miettiä vaikka materiaalikulujen ja liikevaihdon suhdetta eri yrittäjillä jne.) - Yhtälössä oikeastaan vain heijastuu se realiteetti, ettei raha "tule työstä", vaan informaatiosta, jonka muotoilmenemää tuotannon organisointikin on.

Juuri tässä mielessä lähes kaikki talousjärjestelmässämme ilmenevä "kilpailu" on perimmälti näennäistä. Se vain ikään kuin toteuttaa yhteiskunnassa muutenkin piilevät informaatioepätasapainot. Aivan samoin kuin joku voi siirtää toimintansa verotuskenttään, jossa se soljahtaa väärin veistettyyn näennäisparadigmaan, joku voi ylhäältä kaikuluodata rakenteita pääomalla. Muurahainen juoksee lattialla ja arvailee.

*

Kun asioista kuoritaan em. mielessä riittävästi rakennetta ja verkostoja pois, saadaan kaikkien kannalta ikävä tulos: kyvyt heittelevät ihmisten välillä luultavasti suurin piirtein sen verran kuin vaikka pituus. Eli suurin oikeudenmukainen omaisuus- ja palkkaero voisi olla noin 1,5-kertainen. Harvinaisissa poikkeustapauksissa päästään tuplaan.

Samalla kuitenkin kyky- ja luonne-erot ovat nykyideologiaa (uskontoa) silmin nähden äärimmäisesti häiritsevällä tavalla täysin todellisia, ja sen päälle vielä situaatioihin uponneita. Tätä kautta näyttäytyykin aikamme groteskius: ne voimat, jotka saavat ihmiset "ponnistelemaan" toisiinsa nähden 1,5-kertaisella intensiteetillä ja taidolla, yritetään häivyttää kokonaan pois näkyvistä motivationaaliset situaatiot (mm. sukupuolinen jännite, ympäristö, tajunnan historiakierrostumat) mukaan lukien.

Kaadellaan patsaita, jotka muistuttavat siitä, että eri syötteistä tulee erilainen cocktail. Sen sijaan silmin havaittava konkreettinen riisto omassa ympäristössä ei näytä hetkauttavan oikein ketään. Itäeurooppalaiset vierastyöläiset voivat hyvin asua parakeissa, joiden laatusuhde nykyiseen rikkaiden maiden elintasomediaaniin on tuskin ainakaan parempi kuin setä Tuomon tuvan vastaava. Talousfanaattinen yhteiskunta tavallaan palkitsee itseltään varastamista, edesauttaa rahan dialyysinomaisia kiertoja oman kehonsa ulkopuolella.

*

Sama mekanismi toteutuu myös kääntäen: uskonnollis-liberalistisessa uhripääomakisassa ei haluta nähdä, että uhriksi vääntäytyminen tekee elämästä todellisuuden päälle liimattua teatteria. Hyvinvointisubjektien kokemien pienten vääryyksien jynssääminen kynsiharjalla piilottaa oivasti sen, että esimerkiksi "vihalla" on oikeasti vain 1,5-kertaisia määräeroja, ja toisaalta sen ilmenemisen pakkaantumisella taas rakenteellisia syitä.

jumitus

Itä-Euroopan yhteiskuntakriittinen keskustelu pyyhkii länsi-eurooppalaisella pöytää mm. siksi, että suurempi köyhyys ja alisteisempi asema valaisevat selkeästi, etteivät nykyiset (teollisuus)yhteiskunnat jakaudu henkisesti suinkaan kahtia, vaan kolmia, ja että tällä jaolla on lietsojansa ja hyötyjänsä. 

Kapitalismin murskakritiikki olisi todellisuudessa nyt jos koskaan oikeasti kaiken aa ja oo, mutta edellisellä sukupolvella - ja sen myötä oikeastaan kellä vaan kielen kentässä elävällä - on jokin refleksiivinen kyvyttömyys erottaa tätä asiaa omista kommunismin kokemuksistaan. Se juuri kytkee yhtäältä vasemmistolaisuuden nykyoloissa itsetuhoiseen ympäripyöreään humanismiin ja luo toisaalta kaiken kriittisyyden ja kehityksen luontaisille vihollisille, kaappiperversimmille lähimmäisillemme, illuusion, että nyt olisi jotenkin "koittanut heidän aikansa", ja että vika ei olisi järjestelmässä, vaan ihmisten "heikkoudessa", "tekopyhyydessä", liiassa kiltteydessä tms.

Ja tämä kaikki harhailu vieläpä suorastaan sadomasokistisiksi orgioiksi vääntyneen narsismin keskellä, jossa nämä harhailijat ovat samalla olennaisilta osin itsekin innolla mukana. - Muodostuu kokemuksellinen kupla, jossa nimenomaan syvin ymmärtämättömyys voi tuntua "älylliseltä rehellisyydeltä".

Valta paisuu ja porskuttaa turvassa, kun analyyttisimmatkaan tyypit eivät näytä tajuavan, kuinka uskonnollinen maaperä ja libidinaalisen tosikkouden kohdistuminen muuttuu ja on muuttunut (suru-uskonto -> kasvu-uskonto, ydinperheideologia -> narsismi), vaan analysoivat aikakautta kuin se olisi jonkinlainen ikuisen 60-luvun muoto. - Vanhat tyypit pyrkivät ikään kuin palaamaan levitointiensa jälkeen "kansaan", mutta liukuhihna onkin alla rullannut sen verran, että siinä samalla kohdalla on oikeasti jo snapchat.

Länsieurooppalaiselle silmälle yllättävästi otsikoivan lehden linja on ilmoituksensa mukaan "konservatiivis-liberaali". Kuva Puolasta kesältä 2019.