perjantai 31. heinäkuuta 2020

niventeitä

Jos kysymys ei olisi syvästi epäolennainen, tämän blogin kaikki suunnilleen kaksi lukijaa voisivat varmaan hyvin kysyä: mistä ihmeestä tämä blogi kertoo? Ainakin tässä kai esitellään tai ehkä myös vähän propagoidaan tiettyä vanhaeurooppalaista kommunikaatiotyyliä. Vaikutteita on otettu jalkapallosta: pyrin syöttelemään.

*

On tietty aivan pikkuisen lapsen tapa pelata jalkapalloa. Hän pysäyttää pallon käsin, ja jos jalalla ei saa aikaan mieluista vaikutusta, hän ottaa pallon syliin ja kantaa sen vanhemmalle iloisesti hymyillen. Se tuo jotenkin mieleen sellaisen ajattelun kuin vaikka Karl Marxilla: lähtee liikkeelle todellisuuden ideologisuuden kritiikistä, mieltää olevansa objektiivisuden asialla ja lopulta luo liikkeen, josta tulee sitten seuraavalla vuosisadalla kaikkien aikojen ideologia, käytännössä synonyymi "ideologialle".

*

Mitenkä niin pääsi käymään? Luulen, että Marxilta puuttui ymmärrys siitä, että pallo liikkuu nopeammin kuin pelaajat. Samoin informaatio on aina holtittomampaa ja nopeampaa kuin puhujat tai kirjoittajat - tai talouden toimijat. Sanoja lohkeaa irti eri ajatusmantereista ja kulkeutuu kiistakapuloiksi. Näennäisesti ideologiattomimman ajattelun napanuorana, akilleen kantapäänä on hyvin tarkasti siivilöitynyt hyppysellinen ihmisintention TNT:tä.

*

Ajattele läpi elämäsi vaikka sitten maailmanluokkaisia ajatuksia ihmisen ja kulttuurin kehityksestä - ja näe ihmisten omaksuvan tuosta kaikesta maksimissaan yhden uuden haukkumasanan. Ja toivo, ettei poliitikko huomaa tilaisuutensa tulleen. - Vastuullisen ajattelijan on todellakin toivottava, etteivät omat sanomiset koskaan pääse kanonisoitumaan.

*

Koin jossakin vaiheessa, että akateeminen koulutus on turhaa - teknisesti ottaen ainakaan minulle ei pystytty opettamaan yliopistossa juuri mitään. Veljeni kommentoi, että "se kuitenkin muuttaa ihmisen ajattelutapaa". Olen tullut huomaamaan, että näin tosiaan on: vaikka akateemisessa maailmassa on kyse lähinnä siitä, että joukko nuoria ihmisiä riehuu maneerisesti muutaman vuoden ja professoreiksi päätyvät ne, jotka syövät ja juovat erityisen mielellään, he kaikki silti oppivat tietyn läksyn tiedon ja sen käytön kytkeytymisestä elämäntunteeseen.

*

Nuorena intomielenä syyllistin valtamediaa siltä pohjalta, että se tarjoaa spektaakkelin muotoon väännetyn, eli siksi valheellisen kuvan todellisuudesta. Nyt tiedän, että ihmismassat tekevät tämän jymäytyksen itse itselleen vielä huomattavasti etevämmin. Klassinen valtamediakin on ylivoimainen totuuden torvi ääneen päässeisiin tavallisiin ihmisiin verrattuna.

*

Yksi asia, jonka yliopistossa ainakin periaatteessa voi oppia, on kaanonkritiikki. Kanonisoitumisilmiö on muun muassa sitä, että julkinen tieto on aina todella vaillinaista verrattuna siihen, millaista ymmärrystä ihmiset piilottavat sisimmissään. Koko moderni niitseläis-freudilainen maailmahan perustuu oletukselle, että ihmisessä on sisällä piilossa jotakin niin hirveää, että se vetää sanattomaksi. Todellisuudessa sanattomaksi vetää enemmänkin mukavuudenhalu: ei kaikkea jaksa koko ajan selittää.



Sosiologian ja psykologian parhaat puolet tulevat ilmi toistensa virheiden korjailussa. Aina kun joku alkaa tonkia toisen sielua löytääkseen sieltä jonkin deterministisen kudelman, saa huomata ihmisen karkaavan situaatioon. Ja kun alkaa piirrellä situaatioista tasopintaa, saa huomata ihmisen karkaavan karnevaaliin ja vittuiluun.

*

Mihinkä ihmeeseen verrattuna Donald Trump on kehittynyt? No, Boccacciolla oli tarina, jossa juutalainen muuttui kristityksi käytyään Roomassa: "ei voi olla heikko teidän Jumalanne, jos näin paatunut ja turmeltunut kirkko ei romauta taivasta niskaanne". Ehkä joku voi väittää, että nelivuotiaan tasoinen keulahahmo mukamas "non plus ultra" -kulttuurimme vahvimman valtion johdossa on osoitus, että meillä on varaa jopa tähän.

*

Mietitään jotain Robert Musilin pääteosta. Hyvän suomalaisen takakansitekstin mukaan se kertoo muistaakseni "vaikeuksista, joita väistämättä liittyy suurten ihanteiden toteuttamiseen käytännön maailmassa". Mutta huomattavaa: siinä ei tuomita ihanteita. Itse asiassa voitaisiin viisastella jopa päinvastaista: ihanteiden ja toteumien välinen jännitteisyys lupaa hyviä aikoja, ja mestaritasoinen ihminen haluaa alalla kuin alalla vähintään puolihuolimattomasti varjella elämän tragikoomisuutta.

*


On olemassa kokonainen vulgäärinarratiivinen maailmankuva. Siinä noitaroviot eivät sijaitse, kuten todellisuudessa, uuden ajan alussa, vaan keskiajalla. Myös sankarit kanonisoituvat voimakkaasti: keksinnöt pannaan niiden nimiin, jotka ovat osanneet markkinoida niihin liittyvää rooliaan parhaiten. Tämän maailmankuvan oppii kulkemalla kaanonin katuja. Vaikka sitten vastavirtaan.

*

Informaatio eli muotooniskeminen.

*

Markkinamielteeseen liittyvä käsitys "arvosta" sulkee aika tehokkaasti pois emergentin arvon. Sen, joka tavallaan vasta muodostuu siitä, että joku suostuu maksamaan jostain "ylihintaa", eli luomaan jollekin tai johonkin jonkin uuden näkökulman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti