keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

kyökkihistoria

Kyökkihistoria, siis siinä mielessä kuin on olemassa kyökkipsykologiaa. Hypernarraatio. Kuvitelma, että tapahtumat ovat jäännöksetön ja muuta sisältämätön kuva sisäisistä prosesseista. Olisi periaatteessa purettavissa ehkä riittävällä määrällä jonkinlaisia aktiivisia ei-transitiivisia verbejä. 

Ei näin: "Tavalliset ihmiset ovat taistelleet itselleen oikeutensa, mutta paljon on vielä tehtävää¹" Eikä näin: "Yhteiskunta taantuu monikulttuurisuuden seurauksena²" Vaan enemmänkin jotenkin näin:

"Hän lipui vahvasti ja mulkoili karnevaalin hengessä. Kansa vietti vahingossa aikaa koordinaatiston eri osissa. Sillan kupeessa hän osti luottamuksensa kulmikkuuden osoituksena arpakuution. Joka näki tämän, ei voinut enää nukkua ilman onnea. Jossakin kaukana valittiin maailmanennätys, joka jäi taitavasti jäljelle. Maanjäristys todennäköistyi hieman."

1, 2) Tämä tietty mentaalinen topografiantajuttomuus on hyvin masentava piirre ajassamme. 
Tavalliset ihmiset eivät tyypillisesti ole taistelleet itselleen sen enempää oikeuksia kuin vaikka 
jotain informaatioyhtiöiden ylivaltaa edes huomataan nykyäänkään, saati vastustetaan.  
Sen sijaan he ovat katsoneet teevestä onnenpyörää ja pohtineet onnentyttö Marikan kampausta. 
Valtarakenne vain lähinnä inkarnoitui heissä uusissa olosuhteissa eri tavalla. 
 Esimerkkejä: orjien vapautus teollisuushalpatyövoimaksi, naisten itsehyväksyntävajeen hyötykäyttö 
ihmisten kilpailuttamisen katalyyttinä "itsen toteuttamisen" tyyppisissä meemeissäja niin edelleen.  
 Samoin "kulttuurien törmäys" tms. on hypernarraatio sen päälle, kun isäntäväen egot lyssähtävät 
maailmankartalle runsaan matkustelun ja globaalin (virtuaalisen) kaupan myötä, ja valtakulttuurin 
sisäinen roolitus latistuu. Oikeasti iso muutos on ennennäkemätön välinpitämättömyys, jolle 
"kirjavuuden" illuusio antaa tiettyä näennäistä moraalista ryhtiä.
 Historiaa olisi aina kirjoitettava siitä tajuamuksesta käsin, että suurin osa maailman ihmisistä ei 
näe maailmassa mitään muuta kuin että miten päin karvat toisen naamassa sojottaa.

Tämä ei toki tarkoita, etteikö historiaa voisi ymmärtää ollenkaan tai että mikä tahansa 
narraatio olisi yhtä laadukas. Tarkoitan lähinnä, että todelliset langat ja kausaliteeti ovat 
mitä luultavimmin näkymättömämpiä kuin arki-intuitio sanelee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti