tiistai 19. toukokuuta 2020

uskonnollisuuden muotoristiriidoista atooppistuvassa yhteiskunnassa

(tähän pitänee palata kun ehtii, menee nukkumisen sijasta kirjoittamiseksi töiden takia)

Eräällä tavalla ihmisille on leimallista mytologian synnyttämisen pakko. Ihminen haluaa olla "valittu" kokija, joka ymmärtää näkymätöntä pienistä merkeistä - tämä voi olla eräänlaista nojautumista todellisiin arkaaisiin kykyihin, jotka toimivat puhtaassa luonnossa aisteja teroittaen, mutta näyttävät vaikkapa virustaudin takia asetetun ulkonaliikkumiskiellon vastaisessa mielenosoituksessa virustautiin sairastuttaessa... noh, tuota, miten sanoisin.

Jotenkin tässä nimenomaisessa mielessä elämme hyvin ongelmallisia aikoja, kun nyt näemmä hiljalleen dominantiksi on hakeutumassa kulttiajattelun muoto (pyhyydet: tyhjä, tili, kasvu, yksilö jne.), joka näyttää käsittävän Kaanaaninsa ihan eksplisiittisesti eräänlaisena "epäpaikkana", jota kohti mennään "rikkomalla raja-aitoja", ja jossa samalla tietty kapitalismin aiemmasta, vielä kvasi- tai pseudorationaalisesta, eli materiaalin parissa toimineesta vaiheesta peritty tiedon sisäpiiriomimisen kultti tuntuu olevan erittäin tärkeä papistoa luova ja määrittävä tekijä. - Edellisen polven tai parin maallistuneisuus näyttää olevan merkittävä seikka siinä, ettei henkilöllä tai ryhmällä ole immuniteettia tälle uuden tyyppiselle hurmoshengelle.

Samalla se uskontomuoto, josta ollaan tähän siirtymässä, perustuu suorastaan perusnarratiiviltaan johonkin sen tapaiseen, että mitä suurempi tapahtuma, sitä vähemmän se voi tai oikeastaan saa olla sattumanvarainen, eli sillä halutaan nähdä yleensä ensinnäkin jokin suunta - esimerkiksi pian koittava, vihitylle jo tilastoista näkyvä maailmanloppu (tämä on siirtynyt kristinuskosta aivan selvästi sen enemmän tai vähemmän maallistuneisiin yksilö- ja pienryhmätulkintoihinkin) - ja toisinna mitään maailmassa ei saa tapahtua ilman jonkinlaista fokusoitunutta tahtoa.

Tyypillisesti mitkä vaan yhteiskunnan "ohjelman" ylittävät tai ohittavat tapahtumat ovat tässä jälkimmäisessä katsomuksessa "pimeyttä", kun taas sosiaalisille instituutioille myötäkarvaisen tuntuiset tapahtumat "valoa". (Jos kristinuskon sosiaalipsykologista perustekstuuria ei tunne, sitä löytää vielä maalta ja Itä-Euroopasta ihan reilusti.)

Eli ota maailma, jossa tietty väestönosa työntää paratiisia edessään, mahdollisesti, jotta se ikään kuin sitä kautta tihkuisi takaisin omaan "tahtoon" (1.09-2.01), ja samalla toinen puoli on vielä osin jumissa sellaisissa käsityksissä, joissa korrelaatioaistimus yksilönvapauden ja rationaaliteetin välillä määrittää kehityksen suunnan ilman, että tätä tiedostettaisiin ollenkaan seuraavan uskonnollisuuden muodon elementaariseksi rakennuspalikaksi. 

Uusimman teknologian tuottamien informaatiokenttien taju voi olla siis niin olematon, että asenteena "minä saatan vaaraan ketä haluan ja milloin haluan" voi vaikuttaa jopa jonkinlaiselta laumasieluisuuden vastaiselta viisaudelta. Edellä linkissä ollut esimerkki on tietysti valistuneimmasta päästä, mutta esim. Amerikassa ilmennyt aseiden hamstraaminen epidemian alla kertoo tuosta samasta, ettei tämän vitsauksen ja samalla sen hoitomahdollisuuksien yhteyksiä maailman uuteen atooppisuuteen olla tajuttu.

Syy, miksi nykymaailmassa ehditään huolestua - ja jossain määrin huolehtia - kansainvälisestä taudista, on niissä samoissa rakenteissa, joiden takia elämän hallintamahdollisuudet ovat karanneet niiden ulottumattomiin, jotka näkevät hallinnan perustuvan "paikan puolustamiseen". 

Mutta, palatakseni kirjoituksen alkupäähän, niin kauan kuin valtaideologia tai -uskonto elää ja hengittää sisäpiiriläisyyden ja salaliittolaisuuden tunnelmaa ihan arkisin ja virka-aikaankin, se lykkää ulkokehälleen tietynlaisen paineen nähdä tämä yleinen atooppistuminen jonkun tahon "pimeänä" hankkeena, mistä salaliittoteorioiden suosio on nähtävä jonkinlaisena oireena. 

Ehkä huvittavimmillaan ja hirvittävimmillään nämä ideastot ovat sellaisissa uuskonservatiiveissa, jotka onnistuvat projisoimaan oman hyötymisensä itseelleen rakenteellisesti käsittämättömästä omaisuuden virtualisaatiosta "punavihreisiin", jotka ovat tässä pelissä käytännössä suureksi osaksi melko harmittomia uuden uskontotyypin lahkolaisia. - "Punavihreät" ovat liberalismin uskonnollistumisen konveksi ulottuvuus, jossa uusi atooppisuus ja kontraktuaalisuus on hyväksytty lähtökohdaksi, ja eriasteiset konservatiivit konkaavi ulottuvuus, jossa änkyröinti kohdistuu tietyllä lailla yhä tragikoomisemmin oman hyvinvoinnin fundamentteihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti