keskeneräisyyden ylistys

Teknologian kulttuuria ja ihmisen älyllistä ja emotionaalista kapasiteettia heikentävä vaikutus lienee kautta aikain kulminoitunut joihinkin kunakin aikana erityisen suosittuihin ja ylikäytettyihin vempeleisiin, jollaisista esimerkkeinä voisi tällä hetkellä mainita luultavasti puhelimet ja lentokoneet. Haluaisin tähdentää, että en siis ole tässä suinkaan nuivasti tuomitsemassa postmodernia kulttuurikautta johonkin edelliseen haikaillen, vaan pyrin päinvastoin osoittamaan huonoutemme orgaanisen olemuksen ja syvät juuret nimenomaan edellisten vuosisatojen kehityskuluissa. En myöskään halua tässä tuomita samaan syssyyn kaikkia lähimmäisiäni, vaan tiedostan suvereenisti sen ilmiön, että jo 97 mätää omenaa 100:sta riittää pilaamaan koko erän.

*

Asun tällä hetkellä niin suuressa kaupungissa, että siinä on helposti mahdollista päätyä vaikka muuton myötä 10 km:n päähän edellisiltä kulmiltaan. Näin saattaa sentimentaalisena hulluna yhtäkkiä huomata käyvänsä lounastamassa lähijunalla laitakaupungin halparavintolassa kuin pyhiinvaeltaja. Turistialueen vähiten hipsteriyden saastuttamat raflatkaan eivät ikinä voi tarjota samaa elämystä kuin tuollainen fyysisen työn tekijöille suunnatun kokoisia keski-eurooppalaisia elämänlyhentäjiä - so., rasva-, suola- ja sokeripommeja - ja "en hymyile kun on kuukautiset" -asiakaspalvelua tarjoava ravintola reunoistaan mustaksi palaneine kreppeineen ja papugulassiin upotettuine smetanasaarineen.

Kerran kerroin eräälle kauniille nuorelle maalaistaustaiselle leidille tästä tavastani käydä maneerisesti syömässä kaukana sijaitsevassa paikassa. Hänen peilin edessä harjoitellun näköisen hymynsä yhtäkkinen vaihtuminen joksikin aivan muuksi, sanotaan aidoksi lämmöksi, oli luultavasti tämän kirjoituksen lopullinen ponsi: tajusin yhtäkkiä, kuinka erilainen 2000-luvun urbaaniin ja yksinomaan länsituulen hajustamaan elämänmenoon saumattomasti sopeutuneiden ihmisten reaktio tähän anekdoottiin olisi. Tunsin yhtäkkiä mm. kelojen "aika jännä, kai se sitt tuo sulle jotain lisäarvoa" sekä "sulla on varmaan sitt muutenkin vaikeuksia päästää asioista irti" taivaallisesti vilvoittavan poissaolon.

*

Kiintymyksen taju ja suvaitseminen (!, sic) tuntuu poikkeavan kulttuurikautemme melankoliaa halveksivasta ja välttelevästä menosta jotenkin korviinpistävästi samanlaisella tavalla kuin nykyinen radiosoittokama musiikista. Koko aikamme ideologinen spektri tuntuu nostavan ilmoille aatteita, joiden perusidea on närkästyksen ilmaiseminen sitä elämän ilmiötä kohtaan, että maailmassa on sävelmiä, että pianon vasen käsi on niin sanotusti soitettu puolestamme.

Ajatellaan vaikka "feministien" raivoa siitä, että yksilö ei voi valita biologiasta riippumatta kaikkia ominaisuuksiaan itse, tai "veronmaksajien" epätoivoa sen edessä, että he joutuvat rahoittamaan jotain muuta kuin mikä juuri sillä hetkellä tuntuu heistä itsestään kivalta. Kaikessa sama säveltekninen lahjattomuus.

Mitä koetan sanoa? Luultavasti sitä, että mittaaminen ja tehostaminen eivät jätä maailmaa lopulta olemuksellisesti silleen. Lentomatka ei ole vain nopea tapa mennä sinne, minne laivoilla ja junillakin mentiin, vaan se muuttaa ihmisen suhteen aamuihin ja iltoihin, paikantajun siteen näihin, ja viimein näiden myötä esimerkiksi suhteemme kaipaukseen - vain muutaman ensimmäisen mieleen tulleen esimerkin mainitakseni. Symmetrisesti tämän kanssa vuosikymmeniä jatkuva musiikin ja kirjallisuuden "kuluttaminen" pelkkinä valmiina tuotteina sumuttaa terävimmänkin mielen kantavien rakenteiden tajun, muodostumisen tajun.

Samoin puhelin ei ole myöskään tapa sanoa nopeasti se, minkä sanoisi muussa tapauksessa hitaammin. Kohdatessaan toisen ihmisen kasvokkain ihminen viestii käsittääkseni ihan tutkitusti yli 90-prosenttisesti muuten kuin sanoilla. Kaikki hajuista kehon asentoihin kuuluu mukaan palettiin. Äänensävyt sulavat raitiovaunun kolinaan ja lintujen lauluun alitajuisen tahallisesti, ilmeet siteeraavat julkkisten ja jumalten ilmeitä tai ovat niitä siteeraamatta. 

Näitä asioita voi tajuta tai olla tajuamatta, ja toinen voi reagoida tajuun tai sen puutteeseen. Puhelin on kaikissa näissä suhteissa idiootin väline. Se suorastaan tyydyttää idiootin hallinnan tarpeita, halua kuvitella, että maailmassa ei ole synestesiaa, skitsofreniaa ja sinfoniaa. Puhelin, ja siis ei edes älypuhelin, vaan grahambelliläinen puhelin, on facebookin ja tinderin, rappiomme lopullisen täydellistymän alkujuuri. Ei ole mikään ihme, että nimenomaan poikkeusälykäs T. Kaczynski inhosi tuota laitetta nuoresta saakka aivan erityisesti.

*

Syy, miksi asioita kannattaa tehdä hitaasti, on musiikki. Ihmisen vuorovaikutuksessa maailman kanssa on enemmän tai vähemmän iskumaisia ja sävelmäisiä partikkeleja, hieman kuin kasvien asettuminen suhteessa toisiinsa noudattelee valon paikallisia ehtoja. Tällaisten ehtojen kuuntelu luo muistin, ja sitä kautta persoonan. Näiden jatkuva epäherkkä sotkeminen taas postmodernin vallanhimon, halun valita mieluummin vaikka jokin amerikkalainen trendivamma kuin tunnustaa se, että on osa maailmaa, johon liittyy tahattominkin tavoin.