kuvitelmia musiikittomasta maailmasta

Musiikkiin hurahtaneet saattavat joskus äityä sanomaan jotain sellaista, että maailma ilman musiikkia olisi kamala. Mutta voiko sellaista maailmaa olla ihmiselle olemassa? Olen jo pitkään miettinyt, että musiikin fanittaminen johtuu tietynlaisesta musiikillisesta lahjattomuudesta.¹ Ei osaa arvostaa ja nivoa satunnaisia äänimaisemia: ilmastointilaitteiden huminoita, kellokorttien piippauksia.

Ehkä ihmisen aivot hakisivat tuolla tavoin mykässä maailmassa musikaalisia elementtejä jostain muusta, kielestä, visuaalisesta? Tosin ei ilman musikaalisuutta olisi kieltäkään, tämä on ihan selvä. Muistan Liettuaan töihin jouduttuani, kuinka jalkapallokentällä sanojen puutteessa ja aikapaineessa koki impulssin alkaa ynähtelemään asiaansa äänenkorkeuksin. Samoin kielenoppiminen käynnistyy selvästi siten, että aivojen väsyessä tokkuraan oven narinan tai pesukoneen pauheen tyyppiset äänisekvenssit alkavat täyttyä vieraan kielen sanoilla. Niiden rytmiä ja melodiaa alkaa hokemaan ja hieromaan, jolloin ne täyttyvät magialla ja niitä kunnioittaessa niitä alkaa etsimään seuraavalla kerralla aktiivisesti. Sanojen seuraan hakeutuu, niin ne liimautuvat mieleen. Niistä tulee seuralaisia.

Eli musiikittoman maailman mahdollisuus riippuu ainakin siitä, kuvitellaanko musiikiton maailma siten, että kukaan ei osaisi laulaa, vaiko siten, ettei kukaan osaisi kuulla säveliä. Samalla huomataan, että maailmassa on aika paljon sävelteknistä lahjattomuutta. Esimerkiksi lait. Tai raha. Niistä puuttuu melodia aivan täysin.

1.2.2014 pohjalta

¹) Sama ilmiö tilannetajun ja -tajuttomuuden puolella.