Ehkä se on niin, että tietyt persoonallisuuden tai sosiaalisen todellisuuden komponentit edellyttävät, että jotain on nimenomaan hävettävä. Nykykulttuurille on ominaista tietty hävyttömyys ja häpeää tuntevien jääminen jalkoihin. Samalla kyllä jää jalkoihin näköjään mm. tiede ja taide. Tätä sietäisi kyllä miettiä.

Tuossa on jokin hämärä looginen niksi. Voiko olla jotenkin niin, että intiimin, emotionaalisesti lämpimän kasvatuksen kääntöpuoli on häveliäisyys ulkomaailmassa? Tuo ilmiö ehkä ikään kuin "vain on", ja itsessään jättää vielä molemmat vaihtoehdot olemaan: lunastavan olemisen eli empatian, ja toisaalta yritykset nujertaa toinen ihminen sosiaalisella kontrollilla, eli tietty mykkä torjunta, massan tai instituution voiman taakse piiloutuminen.

"Amerikkalainen" ihmistyyppi yrittää karata häpeästä kokonaan. Mutta silloin katoaa edellisessä mielessä myös lunastus.

16.2.2014 pohjalta