robert Schumanin perintö - teoriaosuus ja käytännön harjoituksia
Osa II - Käytäntö
Pöllähdän sisään verohallinnon rakennukseen koristeellisesta messinginvärisestä ovesta. Päädyn aulaan. Ajan hengessä se näyttää pysyvän pystyssä jotenkin itsestään, aivan kuin robotti-imurit ja -pesuvarret olisivat käyneet sen läpi x kertaa vuodessa, etteivät paikat menisi ruman näköisiksi. Missään ei näy ristin sielua, kunnes huomaan vasemmalla puolella jonkinlaisen aulavahdin. Hän on lysähtänyt tuolillaan puoliksi makaavaan asentoon, eikä reagoi mitenkään, kun kävelen automaattisesti avautuvien ja sulkeutuvien ovien läpi muutaman kerran hämmentyneenä päätäni tulostenivaskalla raapien.
Kuljen tiskin ohi. Romuluinen mies näyttää edelleen nukkuvan, mutta nyt hänen silmänsä avautuvat hetkeksi raolleen. Tuolloin hänen kasvoilleen näyttää ilmestyvän viekas hymy. Minusta tuntuu, että hän yrittää voittaa aikaa nukkumiselleen huolimatta siitä, että joku kuljeksii eteisessä. Huomaan nurkassa hyvin vanhanaikaisen vuoronumeroautomaatin, joka on kuin 80-luvun skifielokuvan lavaste. Kun painan nappia, minulla on suuria vaikeuksia uskoa, että tuo hökötys voi toimia. Muutaman sekunnin viiveellä se silti tulostaa lapun.
Tilanne nukkuvine vahteineen, tyhjine umpikujamaisine auloineen ja epämääräisine automatiikkoineen alkaa olla liikaa tajuttavaksi. Silmäilen lappua kafkuuttuneena: tulostin on selvästikin rikki. Viraston osoite ei ole mahtunut lapulle kunnolla, ja vaikka pikkupräntillinen teksti on sinänsä ihan ymmärrettävää kieltä, vuoronumeron sijaan laite on tulostanut 1980-luvun tietoteknistä estetiikkaa edustavan suttuisen suorakulmaisen musteläikän, jossa näyttää olevan jostain syystä kaksi allekkaista valkoista neliötä. Katselen vuoroin lappua, vuoroin yhä härskimmin unissaan hymyilevää virastovahtia.
*
Tilan yhdessä päädyssä on ovi. Tiedän kiinteistönhuoltotöitä tehneenä, etteivät tuollaiset ovet aukea näissä steriileissä paikoissa koskaan silloinkaan, kun niin ollaan respan kanssa sovittu. Aina joku on ruksannut viikonlopun sijasta arkipäivät tai toisin päin. Mikä nyt sitten on poikkeus ja mikä sääntö. Harmaa ovi näyttää kuin panssaroidulta, ja sen edessä uinuu kalju kookas vartija, jonka ihon kyseenalaiset elämäntavat, mahdollinen fyysinen työ ja ehkä myös epäaristokraattiset geenit ovat värjänneet punaruskeaksi.
Taululle ilmestyy numero, joka on tässä tilanteessa jollain oudolla tavalla sivilisaation ulkopuolinen ilmestys. Numero 8, palvelutiski 1. Mikä hiton palvelutiski, missä? Katselen lappuani, enkä osaa kuvitellakaan, minne minun pitää jatkaa. "Anteeksi.... hyvää päivää... minä etsin verohallintoa. Kuinka pääsen sisään sinne?" - "Vuoronumerolla. Ottakaa vuoronumero, katsokaa numero taulusta ja menkää sisään kun kutsutaan." - "Niin, minä otin jo..." - "No, mikä numero teillä siinä on?" - "Tuota... nyt kun katson, niin... tämähän on kahdeksikko." - "Niinhän tuossa taulussakin lukee. Eli menkää siis sisään." Mies sulkee silmänsä ja ottaa mukavamman asennon. - "Niin tuota, minne... kenties tästä ovesta?" kysyn nolaamiseen varautuneena. Standardi unkarilainen vastaus tähän kysymykseen olisi jotain tämän tapaista: "Näkeekö herra kenties jonkin muun oven edessään?" Mies on kuitenkin selvästikin orientoitunut nukkumaan. "Siitä vaan."
Sisällä käytävä on pitkä kuin junassa, eivätkä naisen blondatut hiukset kerro täällä ravintola-alasta poiketen peitellystä mustalaistaustasta, vaan lähinnä siitä, että nainen haluaisi olla jossain kaukana muualla, jossain, missä saattaa olla verevä ja kaunis. Hän näyttää olevan nukahtamaisillaan. Niin olen minäkin, ja ajatus hänen työpäivänsä jäljellä olevasta pituudesta saakin minut hyvin kohteliaaksi ja nöyräksi.
"Minä haluaisin ilmoittautua järjestelmiinne... muutin Onnelasta jokin aika sitten, ja opetan muutaman tunnin viikossa. Jotenkin he eivät osanneet maksaa minulle sivukuluja, kun olen puoliksi kai kansainvaeltaja, tai jotenkin noin. Eli että oikeastaan saan rahani lähinnä muualta, on kansainvälisiä juttuja, mutta nyt siis tämä. Minulle sanoivat kunnallishallinnon asiointitiskillä, että Te voisitte täällä auttaa." - "Minä en voi auttaa missään", nainen sanoo sanomaansa nähden oudon ystävällisesti. "Hoitakaa webissä. Minä annan teille verotunnisteen, ja hoitakaa itse."
"Minä kävin päävirastossa kaksi kertaa. He sanoivat aina "ei me näitä sosiaaliturvatunnuksia noin vain jaella", kokoontuivat joukolla koneelle ihmettelemään, ja sitten työnantaja aina lähetti takaisin sinne ja toisin päin. Sitten päätin perustaa yrityksen, kun tuntui, että he olisivat myötämielisempiä silloin. Olisin kiitollinen jos..." - "Hyvä on, minä teen Teille verkkotunnukset. Jos otatte uuden vuoronumeron sitä varten. Käykää vain hakemassa, minä odotan." Aistin tässä eleessä olosuhteet huomioiden päivänselvää ystävällisyyttä. "Sitten teette yrityksen rekisteröinnin itse. Minä en voi auttaa veroasioissa." Katsahdan nopeasti ympärilleni varmistaakseni, että olen oikeasti juuri verohallinnon tiloissa. Aulan puolella mies taitaa tässä vaiheessa minimilempeydestäni varmistuneena nukkua aiempaa sikeämpää unta.
tiistai 5. marraskuuta 2019
transylvanialaisia kommentteja
Suoraan suodattamattomina kantaraflani kauniilta tarjoilijattarelta, Aamunkoilta.
"Minä tapaan aina tutkailla tapaamieni miesten sielut tarkoin. Jos joku osoittautuu viattomaksi, hän saa syyttää vain itseään."
*
"Kun kävimme kunnioittamassa äitini ruumista ennen hautausta, kukaan ei juonut. Se oli äitini ehdoton tahto. Hänessä oli riittämiin mustalaista verta, jotta hän tiesi, että juomisesta tulee meillä päin väistämättä tappelu. (Näyttää liikuttuneelta.) - Minulla oli tietysti pari viinipulloa mukana. Mutta ne olivat siksi, kun tiesin, että äiti antaisi minulle anteeksi."
Suoraan suodattamattomina kantaraflani kauniilta tarjoilijattarelta, Aamunkoilta.
"Minä tapaan aina tutkailla tapaamieni miesten sielut tarkoin. Jos joku osoittautuu viattomaksi, hän saa syyttää vain itseään."
*
"Kun kävimme kunnioittamassa äitini ruumista ennen hautausta, kukaan ei juonut. Se oli äitini ehdoton tahto. Hänessä oli riittämiin mustalaista verta, jotta hän tiesi, että juomisesta tulee meillä päin väistämättä tappelu. (Näyttää liikuttuneelta.) - Minulla oli tietysti pari viinipulloa mukana. Mutta ne olivat siksi, kun tiesin, että äiti antaisi minulle anteeksi."
Eräs outo vääntymä Euroopan idän ja lännen välillä: itä saattaa olla jollain lailla konservatiivisempi siksikin, että sillä on oikeastaan suurempi taju siitä, millaisia riskejä vanhaeurooppalaisen raskasmielisyyden sivuuttamiseen ja liberalismin kiihkomielistymiseen liittyy.
Ollaan nähty, kuinka nopeasti kilpakosijan reaktionääriys voi tiukan paikan tullen paljastua, tai kuinka teollisuuden sähköistäminen voi riittävällä suoraviivaisuudella toteutettuna sähköistää myös ilmapiirin.
Tämä nyt siis vain tasapainottamaan sensuuntaisia kommentteja, ettei "Itä-Euroopassa ole demokratiaperinteitä" tms.
Ollaan nähty, kuinka nopeasti kilpakosijan reaktionääriys voi tiukan paikan tullen paljastua, tai kuinka teollisuuden sähköistäminen voi riittävällä suoraviivaisuudella toteutettuna sähköistää myös ilmapiirin.
Tämä nyt siis vain tasapainottamaan sensuuntaisia kommentteja, ettei "Itä-Euroopassa ole demokratiaperinteitä" tms.
robert Schumanin perintö - teoriaosuus ja käytännön harjoituksia
Osa I. - Teoria
Pakkoyrittäjyys kolmannessa EU-maassa on nyt tosio. Tuoreimman OECD-raportin mukaan tässä maassa laskennallisesti seitsemän sukupolven, Suomessa kolmen sukupolven mittainen seikkailu kohti keskimääräistä hyvinvointia jälleenalkoi osaltani huonosti nukutun yön jälkeen. Olin sängyssä kääntyillen arponut vastuulleni langenneen lääkäri- ja hoitajaryhmän mahdollisuuksia oppia suomen kieli keskitasolle kevääseen mennessä, tai siis minun mahdollisuuksiani edesauttaa tuota asiaa. Oikeastihan tämäkin on sekava alihankintaketju, ja voi olla, että jollekin portaalle mahdollinen hyvä suoriutumiseni työssäni olisikin kapitalistisessa mielessä pettymys - optimitilanne on maksimoida nimenomaan toimeksiantajien saama vastine rahoilleen.
Perillä Suomessa porukkaa odottaa mielenkiintoinen rakenne, työvoimapulan ihmemaa. Milloinkohan muuten asianajajatkin - toinen jäljellejäänyt porvarillinen asiantuntija-ammatti - tuodaan maan autioituviin osiin vieraalta kielialueelta siksi, että kasvukeskuksien kiinteistöbisnes saisi kukoistaa? - Merkillinen kolkka tuokin, kasa Euroopan mitassa sikarikkaita yksinäisiä vanhuksia vieroksumassa ulkomaalaisia hoitajiaan, jotka yrittävät peri-itäeurooppalaisittain ostaa nykyisille tai tuleville lapsilleen vakaammat olot lähinnä rahalla. Itä-Eurooppa korkeakouluttaa lännen osaajatyövoiman puoli-ilmaiseksi verorahoillaan - verot tosin taitavat maksaa kärjistetysti sanottuna saksalaiset autotehtaat, jotka ovat halpatyön vuoksi siirtäneet toimintansa tänne.
*
Pohjois-Euroopan konservatiivipiireissä Itä-Eurooppa nähdään esimerkillisenä, mikä tuntuu täällä elävänä hetkittäin erittäin kummalliselta. Retroradio pauhaa, menevimmät nuoret ovat lännessä onnea onkimassa ja hallitus yrittää paniikissa lietsoa lisääntymistä näissä maissa, joissa ihmisten kasvot vääntyvät heti häkeltyneiksi, kun kerron muuttaneeni tänne huvikseni Euroopan virallisesta Onnelasta. Tänään hallintoviraston nainen tosin alkoi suorastaan hikoilla ystävällisyyttä, kun hän ymmärsi tilanteeni. Hänen olemuksensa muuttui silmissä läsnäolon raskauttamaksi.
En osaisi ehkä selittääkään, miksi tulin. Näin äskettäin Vesa Haapalan blogissa sentään hyvän perustelun lentämättömyydelle, toiselle friikkitavalleni: ihmisen käytös kertoo hänen mukaansa siitä, mikä ihmisen merkitys tai painoarvo maailmassa ihmisen omasta mielestä on. Virke saattoi olla paremmin muotoiltu, mutta ajatus tuo. En koe ihmeempää tarvetta pikakiidättämiselleni ilman hapettomassa kerroksessa mistään minnekään.
Ehkä lopulta hieman vastaavassa hengessä tulin tänne ainakin osittain antaakseni protestiääneni aikamme pakolliselle opportunismille ja kyynisyydelle. Tai vain muistin, kuinka edellisellä Itä-Euroopan ekskursiolla viitisen vuotta hiki hatussa rahaa säästöön laitettuani ja täysin vastoin luonnettani yrittäjänä menestyttyäni juttelin asialle kimmokkeena olleen neidon kanssa, joka sitten neuvoi minua käymään työkkärissä, "löytyisköhän sulle jotain sieltä". - Suomen näitä ilmiöitä, joita ei voi sanallistaa, ellei ole ollut siellä paljon - tuota tiettyä irvokasta tragikomiikkaa, outoa jänteettömyyttä ja tahdittomuutta. Ennen viimeisintä pitämääni suomen tuntia Suomessa työllistynyt kaveri selitti perehdytysluennolla muikealla virneellä, kuinka sielläkin lääkärin puolisolle töitä löytyy. Vittulainen, ajattelin. Olisi pitänyt orientoitua jo kauan sitten jotenkin toisin.
*
Liettuassa aikanaan kohtasin tanskalaisen ukkelssonin, amatöörijalkapalloilijan. Tummalla työsuhdebemarilla hän suhasi Vilnan ympärysseudun kolkkoudessa ja kehui minua siitä, etten pukeudu kerskailevasti. "People kill for thirty litas, you know."¹ Oikeassa, menestyjän psykoosin ulkopuolisessa Liettuassa, pidin pyörää vastoin paikallisten tapoja ja suosituksia vuosikausia koko ajan esillä ja jossain käydessäni aina ulkosalla. Kukaan ei sormellakaan koskenut siihen. "Jos ajatellaan ruokaa, vuokraa ja veroja, me täällä idässä voidaan maksaa näistä kolmesta vapaavalintaiset kaksi", maalivahtimme sanoi tilkan omaan suuntaansa kärjistäen jollakin pelimatkalla tanskalaisen kuskimme - kunnia hänelle - kanssa hetken kinatessaan.
*
Suomessa tuntuu olevan käynnissä hurjia debatteja - yhdet vaativat lentämistä verolle, toiset uskovat ulkomaalaisten tuomaan kataklysmiin, kolmannet vauhkoavat naisten asemasta, neljännet muusta. Käykö meille kuten eteläiselle Ruotsille, missä "ählämit" puskaradion mukaan räjäyttelevät päivät pääksytysten. - Hyvä herrasväki: olankohautukseni. Suomi ei ole ikinä tehnyt olennaisessa muuta kuin matkinut Ruotsin kautta Saksaa ja soveltuvin osin joitakin Yhdysvaltojen osia ja piirteitä. Miksi kohtalo jotenkin koukkaisi nyt eri kautta? Pelkkä melankolisemman metsäläismentaliteetin yöpuolen osmoosi ei riitä. Minun arvatakseni Ruotsi vetää Suomea samaan suuntaan aivan riippumatta siitä, yritetäänkö sen jonkin konkreettisen piirteen ilmenemistä vastaan pullikoida vai ei. Harvaanasuttujen junttiseutujen wannabe-porvarius on joka tapauksessa Suomen tosiasiallinen sisältö, eikä siihen ole mitään Ruotsia parempaa mallia.
Kaikessa näkyy nykyään uskonnollistuvien liberalistien heikko sienimäisyyden, rihmastojen taju. Samaan aikaan kun subjektiivisimpiin poteroihin hautautuneet vaativat "suun panemista säkkiä myöden", objektiivinen tilastofakta on, että kolmannes nettotuloista asumiseen kulutettuna on riskiraja ihmisten talouden keikahduksen suhteen. Näin on siis ohi ja yli kaikenlaisen moraalin. Syyt voivat olla vaikka kuinka monet - alkaen siitä hyväosaisemmille näköjään vaikeasti käsitettävästä syystä, etteivät ihmiset alun alkaenkaan koskaan tee töitä ja kuluta pelkästään "huvikseen". He haluavat olla osallisia yhteiskuntiinsa - päivä kerrallaan, "lamojen" välinen interglasiaalikausi kerrallaan.
*
Kulttuurit ovat pehmeitä kognitiivisia tosiseikkoja. Alkusointu tässä häviää suhteessa fraasiin "kova kognitiivinen", ja lauseesta tulee heti vähemmän puhutteleva kolinaan mieltyneille. Jollain lailla lauseesta tulee kuitenkin myös todempi. - Lapsuudessani, kun minua suureksi epäonnekseni kasvatettiin jälkijättöisesti europpalaiseen kansalaisuuskäsitykseen, en olisi voinut ikinä kuvitellakaan monia nykymaailman oireita. Ehkä oudoin yksittäinen ilmiö on ihmisten tapa googlailla toisiaan. Siinä arvon amerikkalaisilta on jäänyt selvästi lukematta Pessoan teos "en minä aina ole sama". - Ymmärrän hyvin, mitä muuan keski-eurooppalaiskirjailija tarkoitti sanoessaan, ettei "tässä maassa ole tällä hetkellä muita vasemmistolaisia" kuin hän. Pointti on pykälän syvemmällä: europpalaisuus on häviämässä. Eivät niinkään ehkä saamelaiset.
Toiseen ihmiseen kohdistuva Google-haku on hyvin outo rituaali. Tunnen vain vähän ihmisiä, jotka aistivat sen härskiyden. Minusta se tuntuu eurooppalaiseen kulttuuriperinteeseen suhteutettuna pahemmalta kuin vastaantulevan ihmisen tuuppaisu kadulla. Sellaisella kiistää ihmispersoonan kontekstin, merkitysjärjestelmien meitä hiovan ja huuhtovan vaikutuksen. Rajaa päättelyn deduktioon ja vastuuttaa ihmiset ikään kuin "edustamaan" moraalisia itsejään. Tulokset näkyvät jo, eivätkä ne mairittele. Nykyään Hamletkin miettisi, olenko rasisti tai sovinisti. Jostain Heideggeristakin tulee monelle mieleen, että sehän oli se sävyisä natsiherra. Hyvin monelta unohtuu, että hän kirjoitti myös tuhansia sivuja keskinkertaista filosofiaa. Juuri das Man oli osuva käsite.
*
Vakavasti otettavaksi tarkoitetuissa puheenvuoroissa ympäri Eurooppaa puolustetaan nykyisin vähintään mantereenlaajuista sirkusta, jossa pikku hiljaa vähän jokaisella on huonekalut useammassa kuin yhdessä maassa. Ja IKEAhan on, ellen nyt väärin ole informoitunut, hollantilainen hyväntekeväisyyssäätiö, joka maksaa veronsa Hollannin Antilleille. Ymmärtääkseni perustajan mielestä meidän jokaisen pitäisi olla vähän kuin hän itse. - Talousoikeisto - ja kukapa ei liberalismin uskonnollistuessa kuuluisi siihen - voittaa nykyisin väittelyt jo ennen niiden alkua palauttamalla kysymyksen moraaliseksi. Kuka on "laiska", "kateellinen" tai muuta vastaavaa.
Yhtäkkiä muistuma lapsuuden matikan tuntien aukkotehtävistä. Sossuajan tädit olivat aina samanlaisia, vähän sellaisia ketjupolttajan näköisiä silloinkin kun eivät polttaneet. Luokkaretken menomatka sujui vastapäätä istuneen opettajattaren testaillessa päättelykykyäni isommille lapsille tarkoitettujen tehtävien avulla. Hän ihmetteli, enkö halua "leikkiä ja jutella muiden kanssa". Muistikuva jäi mieleen juuri tuon pienen särähdyksen takia: vastatessani kieltävästi tunsin, että halusin miellyttää.
Tänään menomatkalla virastoon yksi metrotunnelin liukuportaista oli seis. Metrotunneli on keskustassa syvällä, ehkä siksikin kun metro on täällä maailman kolmanneksi vanhin, ja vanha on aina jotenkin mekaanista ja varautunutta.² Näin ihmisten tungeksivan toiminnassa olevien portaiden kohdalla, mutta huomasin, ettei pois käytöstä olleita portaita oltu suljettu. Kävelin vuoren korkuisen matkan yksin suu messingillä, vieressä satoja angstisen näköisiä suurkaupunki-ihmisiä liukumassa samaa rinnettä ylöspäin. - Tiedän, ettei kukaan, joka luulee yhteisönsä voivan koostua pelkistä iloisista välistävetäjistä, ole käynyt tässä, tehnyt näitä aukkotehtäviä.
¹) "Ihmiset tappavat jo kympin vuoksi" nyky-suomeksi sanottuna
²) Onpi muuten jonkinasteinen asiavirhe: todellinen syy taitaa olla Tonava, eikä vanhin linja kulje sen ali.
Osa I. - Teoria
Pakkoyrittäjyys kolmannessa EU-maassa on nyt tosio. Tuoreimman OECD-raportin mukaan tässä maassa laskennallisesti seitsemän sukupolven, Suomessa kolmen sukupolven mittainen seikkailu kohti keskimääräistä hyvinvointia jälleenalkoi osaltani huonosti nukutun yön jälkeen. Olin sängyssä kääntyillen arponut vastuulleni langenneen lääkäri- ja hoitajaryhmän mahdollisuuksia oppia suomen kieli keskitasolle kevääseen mennessä, tai siis minun mahdollisuuksiani edesauttaa tuota asiaa. Oikeastihan tämäkin on sekava alihankintaketju, ja voi olla, että jollekin portaalle mahdollinen hyvä suoriutumiseni työssäni olisikin kapitalistisessa mielessä pettymys - optimitilanne on maksimoida nimenomaan toimeksiantajien saama vastine rahoilleen.
Perillä Suomessa porukkaa odottaa mielenkiintoinen rakenne, työvoimapulan ihmemaa. Milloinkohan muuten asianajajatkin - toinen jäljellejäänyt porvarillinen asiantuntija-ammatti - tuodaan maan autioituviin osiin vieraalta kielialueelta siksi, että kasvukeskuksien kiinteistöbisnes saisi kukoistaa? - Merkillinen kolkka tuokin, kasa Euroopan mitassa sikarikkaita yksinäisiä vanhuksia vieroksumassa ulkomaalaisia hoitajiaan, jotka yrittävät peri-itäeurooppalaisittain ostaa nykyisille tai tuleville lapsilleen vakaammat olot lähinnä rahalla. Itä-Eurooppa korkeakouluttaa lännen osaajatyövoiman puoli-ilmaiseksi verorahoillaan - verot tosin taitavat maksaa kärjistetysti sanottuna saksalaiset autotehtaat, jotka ovat halpatyön vuoksi siirtäneet toimintansa tänne.
*
Pohjois-Euroopan konservatiivipiireissä Itä-Eurooppa nähdään esimerkillisenä, mikä tuntuu täällä elävänä hetkittäin erittäin kummalliselta. Retroradio pauhaa, menevimmät nuoret ovat lännessä onnea onkimassa ja hallitus yrittää paniikissa lietsoa lisääntymistä näissä maissa, joissa ihmisten kasvot vääntyvät heti häkeltyneiksi, kun kerron muuttaneeni tänne huvikseni Euroopan virallisesta Onnelasta. Tänään hallintoviraston nainen tosin alkoi suorastaan hikoilla ystävällisyyttä, kun hän ymmärsi tilanteeni. Hänen olemuksensa muuttui silmissä läsnäolon raskauttamaksi.
En osaisi ehkä selittääkään, miksi tulin. Näin äskettäin Vesa Haapalan blogissa sentään hyvän perustelun lentämättömyydelle, toiselle friikkitavalleni: ihmisen käytös kertoo hänen mukaansa siitä, mikä ihmisen merkitys tai painoarvo maailmassa ihmisen omasta mielestä on. Virke saattoi olla paremmin muotoiltu, mutta ajatus tuo. En koe ihmeempää tarvetta pikakiidättämiselleni ilman hapettomassa kerroksessa mistään minnekään.
Ehkä lopulta hieman vastaavassa hengessä tulin tänne ainakin osittain antaakseni protestiääneni aikamme pakolliselle opportunismille ja kyynisyydelle. Tai vain muistin, kuinka edellisellä Itä-Euroopan ekskursiolla viitisen vuotta hiki hatussa rahaa säästöön laitettuani ja täysin vastoin luonnettani yrittäjänä menestyttyäni juttelin asialle kimmokkeena olleen neidon kanssa, joka sitten neuvoi minua käymään työkkärissä, "löytyisköhän sulle jotain sieltä". - Suomen näitä ilmiöitä, joita ei voi sanallistaa, ellei ole ollut siellä paljon - tuota tiettyä irvokasta tragikomiikkaa, outoa jänteettömyyttä ja tahdittomuutta. Ennen viimeisintä pitämääni suomen tuntia Suomessa työllistynyt kaveri selitti perehdytysluennolla muikealla virneellä, kuinka sielläkin lääkärin puolisolle töitä löytyy. Vittulainen, ajattelin. Olisi pitänyt orientoitua jo kauan sitten jotenkin toisin.
*
Liettuassa aikanaan kohtasin tanskalaisen ukkelssonin, amatöörijalkapalloilijan. Tummalla työsuhdebemarilla hän suhasi Vilnan ympärysseudun kolkkoudessa ja kehui minua siitä, etten pukeudu kerskailevasti. "People kill for thirty litas, you know."¹ Oikeassa, menestyjän psykoosin ulkopuolisessa Liettuassa, pidin pyörää vastoin paikallisten tapoja ja suosituksia vuosikausia koko ajan esillä ja jossain käydessäni aina ulkosalla. Kukaan ei sormellakaan koskenut siihen. "Jos ajatellaan ruokaa, vuokraa ja veroja, me täällä idässä voidaan maksaa näistä kolmesta vapaavalintaiset kaksi", maalivahtimme sanoi tilkan omaan suuntaansa kärjistäen jollakin pelimatkalla tanskalaisen kuskimme - kunnia hänelle - kanssa hetken kinatessaan.
*
Suomessa tuntuu olevan käynnissä hurjia debatteja - yhdet vaativat lentämistä verolle, toiset uskovat ulkomaalaisten tuomaan kataklysmiin, kolmannet vauhkoavat naisten asemasta, neljännet muusta. Käykö meille kuten eteläiselle Ruotsille, missä "ählämit" puskaradion mukaan räjäyttelevät päivät pääksytysten. - Hyvä herrasväki: olankohautukseni. Suomi ei ole ikinä tehnyt olennaisessa muuta kuin matkinut Ruotsin kautta Saksaa ja soveltuvin osin joitakin Yhdysvaltojen osia ja piirteitä. Miksi kohtalo jotenkin koukkaisi nyt eri kautta? Pelkkä melankolisemman metsäläismentaliteetin yöpuolen osmoosi ei riitä. Minun arvatakseni Ruotsi vetää Suomea samaan suuntaan aivan riippumatta siitä, yritetäänkö sen jonkin konkreettisen piirteen ilmenemistä vastaan pullikoida vai ei. Harvaanasuttujen junttiseutujen wannabe-porvarius on joka tapauksessa Suomen tosiasiallinen sisältö, eikä siihen ole mitään Ruotsia parempaa mallia.
Kaikessa näkyy nykyään uskonnollistuvien liberalistien heikko sienimäisyyden, rihmastojen taju. Samaan aikaan kun subjektiivisimpiin poteroihin hautautuneet vaativat "suun panemista säkkiä myöden", objektiivinen tilastofakta on, että kolmannes nettotuloista asumiseen kulutettuna on riskiraja ihmisten talouden keikahduksen suhteen. Näin on siis ohi ja yli kaikenlaisen moraalin. Syyt voivat olla vaikka kuinka monet - alkaen siitä hyväosaisemmille näköjään vaikeasti käsitettävästä syystä, etteivät ihmiset alun alkaenkaan koskaan tee töitä ja kuluta pelkästään "huvikseen". He haluavat olla osallisia yhteiskuntiinsa - päivä kerrallaan, "lamojen" välinen interglasiaalikausi kerrallaan.
*
Kulttuurit ovat pehmeitä kognitiivisia tosiseikkoja. Alkusointu tässä häviää suhteessa fraasiin "kova kognitiivinen", ja lauseesta tulee heti vähemmän puhutteleva kolinaan mieltyneille. Jollain lailla lauseesta tulee kuitenkin myös todempi. - Lapsuudessani, kun minua suureksi epäonnekseni kasvatettiin jälkijättöisesti europpalaiseen kansalaisuuskäsitykseen, en olisi voinut ikinä kuvitellakaan monia nykymaailman oireita. Ehkä oudoin yksittäinen ilmiö on ihmisten tapa googlailla toisiaan. Siinä arvon amerikkalaisilta on jäänyt selvästi lukematta Pessoan teos "en minä aina ole sama". - Ymmärrän hyvin, mitä muuan keski-eurooppalaiskirjailija tarkoitti sanoessaan, ettei "tässä maassa ole tällä hetkellä muita vasemmistolaisia" kuin hän. Pointti on pykälän syvemmällä: europpalaisuus on häviämässä. Eivät niinkään ehkä saamelaiset.
Toiseen ihmiseen kohdistuva Google-haku on hyvin outo rituaali. Tunnen vain vähän ihmisiä, jotka aistivat sen härskiyden. Minusta se tuntuu eurooppalaiseen kulttuuriperinteeseen suhteutettuna pahemmalta kuin vastaantulevan ihmisen tuuppaisu kadulla. Sellaisella kiistää ihmispersoonan kontekstin, merkitysjärjestelmien meitä hiovan ja huuhtovan vaikutuksen. Rajaa päättelyn deduktioon ja vastuuttaa ihmiset ikään kuin "edustamaan" moraalisia itsejään. Tulokset näkyvät jo, eivätkä ne mairittele. Nykyään Hamletkin miettisi, olenko rasisti tai sovinisti. Jostain Heideggeristakin tulee monelle mieleen, että sehän oli se sävyisä natsiherra. Hyvin monelta unohtuu, että hän kirjoitti myös tuhansia sivuja keskinkertaista filosofiaa. Juuri das Man oli osuva käsite.
*
Vakavasti otettavaksi tarkoitetuissa puheenvuoroissa ympäri Eurooppaa puolustetaan nykyisin vähintään mantereenlaajuista sirkusta, jossa pikku hiljaa vähän jokaisella on huonekalut useammassa kuin yhdessä maassa. Ja IKEAhan on, ellen nyt väärin ole informoitunut, hollantilainen hyväntekeväisyyssäätiö, joka maksaa veronsa Hollannin Antilleille. Ymmärtääkseni perustajan mielestä meidän jokaisen pitäisi olla vähän kuin hän itse. - Talousoikeisto - ja kukapa ei liberalismin uskonnollistuessa kuuluisi siihen - voittaa nykyisin väittelyt jo ennen niiden alkua palauttamalla kysymyksen moraaliseksi. Kuka on "laiska", "kateellinen" tai muuta vastaavaa.
Yhtäkkiä muistuma lapsuuden matikan tuntien aukkotehtävistä. Sossuajan tädit olivat aina samanlaisia, vähän sellaisia ketjupolttajan näköisiä silloinkin kun eivät polttaneet. Luokkaretken menomatka sujui vastapäätä istuneen opettajattaren testaillessa päättelykykyäni isommille lapsille tarkoitettujen tehtävien avulla. Hän ihmetteli, enkö halua "leikkiä ja jutella muiden kanssa". Muistikuva jäi mieleen juuri tuon pienen särähdyksen takia: vastatessani kieltävästi tunsin, että halusin miellyttää.
Tänään menomatkalla virastoon yksi metrotunnelin liukuportaista oli seis. Metrotunneli on keskustassa syvällä, ehkä siksikin kun metro on täällä maailman kolmanneksi vanhin, ja vanha on aina jotenkin mekaanista ja varautunutta.² Näin ihmisten tungeksivan toiminnassa olevien portaiden kohdalla, mutta huomasin, ettei pois käytöstä olleita portaita oltu suljettu. Kävelin vuoren korkuisen matkan yksin suu messingillä, vieressä satoja angstisen näköisiä suurkaupunki-ihmisiä liukumassa samaa rinnettä ylöspäin. - Tiedän, ettei kukaan, joka luulee yhteisönsä voivan koostua pelkistä iloisista välistävetäjistä, ole käynyt tässä, tehnyt näitä aukkotehtäviä.
¹) "Ihmiset tappavat jo kympin vuoksi" nyky-suomeksi sanottuna
²) Onpi muuten jonkinasteinen asiavirhe: todellinen syy taitaa olla Tonava, eikä vanhin linja kulje sen ali.
sunnuntai 3. marraskuuta 2019
lauantai 26. lokakuuta 2019
kevyt katselmus aikakautemme ominaisepänerouden muutamiin muotoihin
Sain ehkä vihdoin jollain lailla kiinni oikeistolaisen irrationaalisuuden ytimestä. Idea ei siis nyt ole tässä käydä puoluepoliittiseksi, vaan olenpa nyt muuten vaan viime aikoina sattunut lukemaan enemmän tuon koulukunnan houreita.*
Kimmokkeena oli tämä kolumni, jonka alla parikin nimimerkkiä vetää tietyllä tyylipuhtaudella erään ajattelutavan loppuun. Lyhyesti referoituna idea on, että koska Suomen biokapasiteetti on suurempi kuin ekologinen jalanjälki, Suomen kulutus ei ole mikään ongelma. Tätä "olemme pikkutekijä" -hokemaa olen huomannut eri muodoissa käytettävän nykyään kautta linjan sellaisissa ajattelupiireissä, joissa maailman kurjan tilan ykkössyylliseksi pyritään motiivilla tai toisella nostamaan raaka väkimäärä sellaisissa maissa, joihin nähden koetaan jonkinlaista ilman eri eritelmiä oikeutetuksi katsottua hybristä - tuon hybriksen kimppuun en nyt käy, koska se ei ole tässä pääpointtini, lisäksi olen itsekin hybrinen, ja sitä paitsi pystyn kyllä itsekin omin silmin havaitsemaan tiettyjä sosiaalisen tasoeron tapaisia jopa niiden Euroopan maiden kesken, joissa olen asunut.
Nyt kuitenkin olennaista on tämän jälkeinen argumentaatio tuossa jutun alla. Moni - mielestäni aivan oikein - huomauttaa, ettei Suomi elä missään omavaraistaloudessa, vaan on objektiivisella bruttokulutuksella mitattuna pikemminkin maapallon ehdotonta ökyeliittiä. Näinhän asia selvästi onkin: vaikka väkiluku on vähäinen nykytekniikalla viljelyskelpoisen maan ja juomaveden määrään nähden, suoraan Suomen maaperästä repäistyllä teknologialla emme välttämättä hiihtäisi vieläkään kovin paljon kivikautta pidemmällä. (Riittää kun ajattelee polttoaineita.) Olen kuullut arvion, että esim. kaskiviljelyyn palaaminen edellyttäisi väkimäärän romauttamista noin prosenttiin (!) nykyisestä.
Tähän sitten kyynisesti sanottuna FOX news -osasto toteaa, että "no mutta, tuonti ja vienti on jo laskelmissa huomioitu". Tämä "foksioasto" ei ole tässä nyt täysin pelkkää pään aukomista: enpä panisi pahakseni, jos voisimme "avata" ihmisten päät ja nähdä upporikkaiden eri kanavia pitkin niihin käytännössä rahalla istuttamien "bulvaaniajatusten" muodostumisreitit ainoalla osaamallaan vieraalla kielellä "vaihtoehtoisia" uutisiaan ja kirjojaan lueskelevien aikamme ihmisten tajunnassa. - On siis ikään kuin laskettu, että Suomella on - ilmeisesti suhteessa muihin maihin - "ekologisesti varaa" näin asumattomana maana ostaa ne vermeet, joilla tuotannon tehokkuus täällä on nostettu nykyiselle maapallommekin mitassa poikkeuksellisen "luonnottomalle" tasolleen.
Sillä ei näemmä siis ole tässä ajattelussa ikään kuin sitten väliä, että mitä oikeastaan ollaan ostettu ja myyty - jo pelkät peruskoulutason havainnot, kuten että korkea jalostusaste korreloi vaurauteen ja suuri lapsiluku köyhyyteen, riittäisivät vähän vavahduttamaan tuota rakennelmaa. Pitäisi ikään kuin havaita, ettei kauppa mitenkään välttämättä sulje kaupankävijöitä samaan paradigmaan. On jopa päinvastoin: nimenomaan "arvo" määräytyy ja lasketaan suhteessa omaan epätasaiseen jakautumiseensa. Eikä arvoa ole vielä koskaan historiassa aivan loppuun asti taidettu taata muulla kuin aseilla, vaikka angloamerikkalaisissa maissa olikin lopulta kananlennoksi jääneitä demokratiaräpellyksiä karkeasti vuosina 1930-1970 ja Länsi-Euroopassa noin 1950-1990.
*
Tämä kaupan "paradigmaansulkevuudesta" tehty (yleensä tietysti eksplikoimaton ja alitajuinen) päätelmä taitaa olla, voisiko sanoa, liberalismin protouskonnollinen kantaharha. "Vapaiden aikuisten välinen blaa blaa" - tällä asiallahan on sivumennen sanonen implikaationsa ihan jo postmodernin ajan täysin kyseenalaistamatonta pedofiliavihamieltä myöten; puhe pedofiliasta on nyt hyvin samankuuloista kuin puhe homoseksuaalisuudesta vaikka 50 vuotta sitten - tai vaikka masturboinnista ammoin. Tämä em. ajatusvirhe tuntuisi mielestäni sisältävän sen jonkin ratkaisevan virhepremissin, että ilmeisesti hihhuliliberalistisessa mielessä omistusrelaatio - tai siis tarkemmin oikeastaan se hysteerinen itiö, joka saa ilmenemänsä omaisuusinstituution ja sen takeina nähtävien "lakien" ja muiden poppamieshoureiden kokemisessa sakraalina - omaa eräänlaisen oudon, ulkopuolelta tarkasteltuna ylimääräiseltä näyttävän "viskositeetin".
Hieman kuin joskus männä vuosina pohdin, että ihmisen koneellisen lentämisen historia meni vikaraiteille jo siinä, että koneet yritettiin saada lentämään "ilmasta huolimatta" eikä ilmaa modifioimalla, kuten linnut itse asiassa siiveniskuillaan tekevät - voisimme ajatella jotain "ilmankovetinta" tms. - niin konservatiivin mielessä omistusrelaatio vetää jotenkin kohteensa, "omaisuuden", hermeettisen rajan sisään, jolloin tuo kohde lakkaa olemasta osa maailman virtauksia ja kontingensseja. - Kuten edellä esimerkissä, jossa Suomen maailmasuhde on mitä loistavin, koska suhteellisen vähäisellä asutuksella suurelle alueelle pingottuneen, jättimäisiä satoja tuottavan yhteiskunnan ylläpitoon tarvittava mies- ja naistyötunti-intensiivinen jalkatyö nyt on sattumoisin tehty ja tehdään muualla. - Tässähän on tietenkin kuultavissa stetoskoopinomaisesti läpi jonkinlaista asettuneen/yksiavioisen sosiaalisen järjestelmän isyyteen liittyvän perustrauman kuviota. Pitää tavallaan sanoa "aktiivinen aamen", saattaa ontologiseen sfääriin jokin, mikä ei edes voisi teoriassa olla muuta kuin sosiaalista - joko luottamuksen tai väkivallan varaista. Näin siis isyydessä, kuten myös yksityisomaisuudessa.
Ansaitsisi sitten oman itkuvirtensä sekin, miten huonosti vasemmisto on kautta historian onnistunut hahmottamaan ja huomioimaan tämän "fanaattisesti omistavan" ajattelutyypin määrällisen merkittävyyden ja elämäntunteen varaisen pakottavuuden yhteiskunnissamme - kyseessähän on tavallaan kulttuurimme puolikas, joka on ollut varmaankin suoranainen sosiologinen vakio heti sen jälkeen kun maanviljelyyn ylipäätään sorruttiin. Lisäksi vasemmisto, tai kylmäpäisemmin sanottuna ihan vain tuon "isyysahdistuksen" vastatrauman riivaama osaporukka, on uusimmiten muutenkin alkanut ns. "punavihreän kuplan" muodossa jauhamaan näköjään eräänlaista outoa vastacredoa. Sillä yritetään ikään kuin päinvastoin saattaa sosiaaliseen sopimussfääriin ja "uudelleenmääritellyksi" kaikki sekin, mikä on maalaisjärjellä enemmänkin objektiivisen olemassaolon piiriin kuuluvaa. Uskonnollinen liberalismi toimii paritanssina, kuten varmaan aika pitkälti kaikki tiedostamattomista pohjavirtauksista ammentavat siveellisten houreiden järjestelmät kaikkina aikoina. On šiiat ja sunnit, hatut ja myssyt.
*
Esimerkiksi nimenomaan duaalisen sukupuolijärjestelmän sosiaalipsykologian ymmärtäminen olisi aivan ehdoton edellytys luopumiselle monestakin täysin umpikujaan tuomitusta poliittisesta väännöstä. Nythän näkee välillä aivan groteskeja, kuten esimerkiksi konservatiivien huolta siitä, että "feminismi pyrkii matriarkaattiin". Matriarkaatti tarkoittaa kuitenkin jo sanana äidinvaltaisuutta, ja kyseessä on hypoteettinen käsite - vaikka ihmislaji on bonoboista ja vähän muustakin päätellen luonnossa "psyykkisesti matrilineaarisempi" kuin kulttuurievoluution tuotteena, voidaan hyvällä syyllä kysyä, onko tuon tendenssin ilmenenä ikinä ollut minkäänlainen konkreettinen "arkaatti".
Matriarkaatti ei siis tarkoita mitään yleistä naisten valtaa, eikä varsinkaan naisten valtaa jopa kulttuurievoluution sisäisellä liukuskaalalla hyvin selvästi patriarkaalisen - konkreettisista sosiaalisista tilanteista ja relaatioista irrotettua instituutiovaltaa pyhittävän - systeemin sisällä aikana, jolloin lisääntyminen on toistaiseksi loppunut. Feminismi on patriarkaalinen aate par excellence. Patriarkaalinen omistusoikeus naiseen siirtyy ikään kuin naiselle itselleen, ja patriarkaalinen sukupuolijärjestelmä typerine kilpailukeskeisyyksineen, ikuisine sublimoituine eroottisine turhaumineen ja puuhastelupakkomielteineen jatkaa jauhamistaan tyhjänä muotona.
Toinen mahtava käsitesekaannus on kapitalismin sekoittaminen vapaaseen markkinatalouteen - maailmassamme, joka varsinkin itäblokin pelotevoiman luhistumisen jälkeen on ollut käytännössä pino omistajien etuja suojaavien lakien ja säännösten tiukentamisia. Esimerkiksi jo pelkkä osakeyhtiömuoto tarkoittaa reaalituotannosta irtoamisesta palkitsemista parhaassa feodalistisessa hengessä: kullakin tuotannonalalla yritetään saada pudotuspelillä löydettyä "kuninkaan kiltein vasalli". Yhtiöiden tyypillinen kehitysväylä meneekin perinteisesti reaalituotanto - kiinteistöala - pankkisektori.
Lisäksi täysin äärimmäisesti räjähtänyt salasanojen, lukkojen ja ovikoodien, biometristen tunnistusten ynnä muun kontrollin määrä, yksilön - ja sen myötä saneluvallattomien ryhmienkin - koukuttaminen narsismin kautta kantamaan ikään kuin mukamas "vastuuta" venäläisen ruletin tyyppisissä asetelmissa - on luonut kokonaisen yhteiskuntainfrastruktuuria kaappaavan informaatiosektorin, jota ei de facto edes osata verottaa toiminnan lähtökohtaisesti kansainvälisen ja jo alkujaan immateriaalisen luonteen vuoksi. Näille toimijoille - esimerkkeinä Facebook, Google, Amazon, jne. - on taattu ideologisista syistä aivan käsittämättömiä erivapauksia muun muassa "omistaa" tietoja, joiden pitäisi edes viitteellisesti demokraattisessa tai porvarillisen tavan mukaan järjestetyssä valtiossa olla osa itse talouden puitteistusta.
Demokraattisella kaudella (ks. mainitut vuosiluvut ylempänä) näitä em. talousvasalleja - pankkeja, vakuutusyhtiöitä jne. - sentään jossain määrin osattiin verottaa "alaspäin", yleisen yhteiskunnan hyväksi, mutta nyt ei niin enää tehdä. Pääoman verotus on "ulosliputuksen" pelossa käytännössä missä tahansa reilusti kevyempää kuin työn, arkikuluttamisesta puhumattakaan. Taviksen arkielämä on eräänlaista puolipakotettua vastikkeettoman rahan lappamista omistajille. Joka maan valtionvelka kasvaa joka säällä, tässä mielessä itäblokki oli luhistuessaan aikaansa edellä.
*
"Markkinataloudelle" sanana pitäisi varata hyvin täsmällinen merkitys: se olisi munaiskreikkalaisella termistöllä sanoakseni agoran ja sitä ympäröivien oikosten vuorovaikutustilanne. Kaikille joka suunnasta läpinäkyvää toria siis ympäröivät nimenomaan oikokset eli markkinoista riippumattomat kotipiirit, eivätkä markkinoilla toimi omiksi oikeushenkilöikseen muutetut ideologisen kasvupakon vuoksi valtion erityissuojelua nauttivat tuotantomafiat. Kansalaisen liikkeen markkinoille ja halutessaan myöskin sieltä ulos tulee olla helppoa kuin hengitys, hieman kuin laittaisi siniset muovitöppöset jalkaan sairaalassa: vierailu pankin pääkonttorissa epeleiden touhua ja tietokoneita pöllyyttämässä on demokraattisessa markkinataloudessa kansalaiselle yhtä arkinen asia kuin bussipysäkille kävely nyt. Tuotantoklustereiden kusipäinen lässytys "julkisen sektorin rahoittamisesta" korvautuu tässä tilanteessa itse markkinoiden avoimuudella ja julkisuudella. Markkinoiden ylläpidon edellytyksistä ja kustannuksista [sic!] vallitsee sivistyneiden kansalaisten välillä laaja konsensus. - Kuten huomaamme, yhteiskunnat voivat epäonnistua toimivan markkinatalouden järjestämisessä monin tavoin, joista kapitalismi on yksi.
Se, että maailma ei ole oikeasti "liberalistisen" viskoottinen, vaan omistusrelaation kautta subjektiksi määräytyvien instanssien - kansallisvaltiot, aatteelliset individualistit, jne. - rajat vuotavat todellisuudessa kuin seula, näkyy muun muassa siitä, miten Eurooppa on ulkoistanut pitkälti niin puolustuksensa kuin - mikä nykyaikana vielä huomattavasti drastisempaa - taloutensa informaatioalustan (hakukoneet, sosiaalinen media) muulle mantereelle. Tämä rajojen yli ja ali tapahtuva vuoto ja alistetuille siirtomaille laajemminkin ominaisten vasallieliittien muodostuminen saattaa olla ainakin osittainen psykologinen syy sille, että niin monet ympäri Eurooppaa ovat hädissään alkaneet hakea Euroopan uusien ongelmien syytä näkyvistä rajavuodoista.
Nuo todelliset ja koetut rajavuodot voivat olla kuitenkin kokonaiskuvassa ehkä sittenkin enemmän saman juurisyystön rinnakkainen ilmenemä. Vieraiden periaatteiden mukaisiin kasteihin jakautuva länsi/Eurooppa ei pysty enää riittävästi sortamaan historiallisesti sekaannukseen saattamiaan ympäröiviä "ongelmamaita" - jatkumohan on pitkä Afrikan jaosta Iranin ja Afganistanin orastaneen modernisaation kyyniseen tuhoamiseen kylmässä sodassa - vaan arvoihimme ymmärrettävästikin jossain määrin sitoutumaton paarialuokka alkaa tunkea konkreettisena ovista ja ikkunoista sisään.
*
Nämä tämän tekstin asiat voi nähdä tietenkin toisinkin. Esimerkiksi voitaisiin tarkastella yhteiskuntia ensisijaisesti metafyysisinä ja endogeenisinä, tavallaan eräänlaisina tarinajatkumoina. Tälläkin voi olla oma totuusarvonsa. Tarkoitukseni ei nyt olekaan kiistää tuollaisten näkökulmien relevanssia, vaan tuoda kuviin se, millaisten tasojen ilmeinen poissaolo toisaalta hiertänee monia ihmisiä nyt ainakin hetkeksi näköjään muotiin tulevissa kunnollisuuteenromahtamisen kekkereissä.
*) Puolueellisuussyytösten varalta - vaikken talouspoliittisesti
häpeäkään olla sitä mieltä, että tarvitsisimme monellakin tasolla aivan
hirmuista, suorastaan ennennäkemätöntä resurssitasausta - kehotan
vaikka selaamaan taaksepäin itse tätä blogia.
Sain ehkä vihdoin jollain lailla kiinni oikeistolaisen irrationaalisuuden ytimestä. Idea ei siis nyt ole tässä käydä puoluepoliittiseksi, vaan olenpa nyt muuten vaan viime aikoina sattunut lukemaan enemmän tuon koulukunnan houreita.*
Kimmokkeena oli tämä kolumni, jonka alla parikin nimimerkkiä vetää tietyllä tyylipuhtaudella erään ajattelutavan loppuun. Lyhyesti referoituna idea on, että koska Suomen biokapasiteetti on suurempi kuin ekologinen jalanjälki, Suomen kulutus ei ole mikään ongelma. Tätä "olemme pikkutekijä" -hokemaa olen huomannut eri muodoissa käytettävän nykyään kautta linjan sellaisissa ajattelupiireissä, joissa maailman kurjan tilan ykkössyylliseksi pyritään motiivilla tai toisella nostamaan raaka väkimäärä sellaisissa maissa, joihin nähden koetaan jonkinlaista ilman eri eritelmiä oikeutetuksi katsottua hybristä - tuon hybriksen kimppuun en nyt käy, koska se ei ole tässä pääpointtini, lisäksi olen itsekin hybrinen, ja sitä paitsi pystyn kyllä itsekin omin silmin havaitsemaan tiettyjä sosiaalisen tasoeron tapaisia jopa niiden Euroopan maiden kesken, joissa olen asunut.
Nyt kuitenkin olennaista on tämän jälkeinen argumentaatio tuossa jutun alla. Moni - mielestäni aivan oikein - huomauttaa, ettei Suomi elä missään omavaraistaloudessa, vaan on objektiivisella bruttokulutuksella mitattuna pikemminkin maapallon ehdotonta ökyeliittiä. Näinhän asia selvästi onkin: vaikka väkiluku on vähäinen nykytekniikalla viljelyskelpoisen maan ja juomaveden määrään nähden, suoraan Suomen maaperästä repäistyllä teknologialla emme välttämättä hiihtäisi vieläkään kovin paljon kivikautta pidemmällä. (Riittää kun ajattelee polttoaineita.) Olen kuullut arvion, että esim. kaskiviljelyyn palaaminen edellyttäisi väkimäärän romauttamista noin prosenttiin (!) nykyisestä.
Tähän sitten kyynisesti sanottuna FOX news -osasto toteaa, että "no mutta, tuonti ja vienti on jo laskelmissa huomioitu". Tämä "foksioasto" ei ole tässä nyt täysin pelkkää pään aukomista: enpä panisi pahakseni, jos voisimme "avata" ihmisten päät ja nähdä upporikkaiden eri kanavia pitkin niihin käytännössä rahalla istuttamien "bulvaaniajatusten" muodostumisreitit ainoalla osaamallaan vieraalla kielellä "vaihtoehtoisia" uutisiaan ja kirjojaan lueskelevien aikamme ihmisten tajunnassa. - On siis ikään kuin laskettu, että Suomella on - ilmeisesti suhteessa muihin maihin - "ekologisesti varaa" näin asumattomana maana ostaa ne vermeet, joilla tuotannon tehokkuus täällä on nostettu nykyiselle maapallommekin mitassa poikkeuksellisen "luonnottomalle" tasolleen.
Sillä ei näemmä siis ole tässä ajattelussa ikään kuin sitten väliä, että mitä oikeastaan ollaan ostettu ja myyty - jo pelkät peruskoulutason havainnot, kuten että korkea jalostusaste korreloi vaurauteen ja suuri lapsiluku köyhyyteen, riittäisivät vähän vavahduttamaan tuota rakennelmaa. Pitäisi ikään kuin havaita, ettei kauppa mitenkään välttämättä sulje kaupankävijöitä samaan paradigmaan. On jopa päinvastoin: nimenomaan "arvo" määräytyy ja lasketaan suhteessa omaan epätasaiseen jakautumiseensa. Eikä arvoa ole vielä koskaan historiassa aivan loppuun asti taidettu taata muulla kuin aseilla, vaikka angloamerikkalaisissa maissa olikin lopulta kananlennoksi jääneitä demokratiaräpellyksiä karkeasti vuosina 1930-1970 ja Länsi-Euroopassa noin 1950-1990.
*
Tämä kaupan "paradigmaansulkevuudesta" tehty (yleensä tietysti eksplikoimaton ja alitajuinen) päätelmä taitaa olla, voisiko sanoa, liberalismin protouskonnollinen kantaharha. "Vapaiden aikuisten välinen blaa blaa" - tällä asiallahan on sivumennen sanonen implikaationsa ihan jo postmodernin ajan täysin kyseenalaistamatonta pedofiliavihamieltä myöten; puhe pedofiliasta on nyt hyvin samankuuloista kuin puhe homoseksuaalisuudesta vaikka 50 vuotta sitten - tai vaikka masturboinnista ammoin. Tämä em. ajatusvirhe tuntuisi mielestäni sisältävän sen jonkin ratkaisevan virhepremissin, että ilmeisesti hihhuliliberalistisessa mielessä omistusrelaatio - tai siis tarkemmin oikeastaan se hysteerinen itiö, joka saa ilmenemänsä omaisuusinstituution ja sen takeina nähtävien "lakien" ja muiden poppamieshoureiden kokemisessa sakraalina - omaa eräänlaisen oudon, ulkopuolelta tarkasteltuna ylimääräiseltä näyttävän "viskositeetin".
Hieman kuin joskus männä vuosina pohdin, että ihmisen koneellisen lentämisen historia meni vikaraiteille jo siinä, että koneet yritettiin saada lentämään "ilmasta huolimatta" eikä ilmaa modifioimalla, kuten linnut itse asiassa siiveniskuillaan tekevät - voisimme ajatella jotain "ilmankovetinta" tms. - niin konservatiivin mielessä omistusrelaatio vetää jotenkin kohteensa, "omaisuuden", hermeettisen rajan sisään, jolloin tuo kohde lakkaa olemasta osa maailman virtauksia ja kontingensseja. - Kuten edellä esimerkissä, jossa Suomen maailmasuhde on mitä loistavin, koska suhteellisen vähäisellä asutuksella suurelle alueelle pingottuneen, jättimäisiä satoja tuottavan yhteiskunnan ylläpitoon tarvittava mies- ja naistyötunti-intensiivinen jalkatyö nyt on sattumoisin tehty ja tehdään muualla. - Tässähän on tietenkin kuultavissa stetoskoopinomaisesti läpi jonkinlaista asettuneen/yksiavioisen sosiaalisen järjestelmän isyyteen liittyvän perustrauman kuviota. Pitää tavallaan sanoa "aktiivinen aamen", saattaa ontologiseen sfääriin jokin, mikä ei edes voisi teoriassa olla muuta kuin sosiaalista - joko luottamuksen tai väkivallan varaista. Näin siis isyydessä, kuten myös yksityisomaisuudessa.
Ansaitsisi sitten oman itkuvirtensä sekin, miten huonosti vasemmisto on kautta historian onnistunut hahmottamaan ja huomioimaan tämän "fanaattisesti omistavan" ajattelutyypin määrällisen merkittävyyden ja elämäntunteen varaisen pakottavuuden yhteiskunnissamme - kyseessähän on tavallaan kulttuurimme puolikas, joka on ollut varmaankin suoranainen sosiologinen vakio heti sen jälkeen kun maanviljelyyn ylipäätään sorruttiin. Lisäksi vasemmisto, tai kylmäpäisemmin sanottuna ihan vain tuon "isyysahdistuksen" vastatrauman riivaama osaporukka, on uusimmiten muutenkin alkanut ns. "punavihreän kuplan" muodossa jauhamaan näköjään eräänlaista outoa vastacredoa. Sillä yritetään ikään kuin päinvastoin saattaa sosiaaliseen sopimussfääriin ja "uudelleenmääritellyksi" kaikki sekin, mikä on maalaisjärjellä enemmänkin objektiivisen olemassaolon piiriin kuuluvaa. Uskonnollinen liberalismi toimii paritanssina, kuten varmaan aika pitkälti kaikki tiedostamattomista pohjavirtauksista ammentavat siveellisten houreiden järjestelmät kaikkina aikoina. On šiiat ja sunnit, hatut ja myssyt.
*
Esimerkiksi nimenomaan duaalisen sukupuolijärjestelmän sosiaalipsykologian ymmärtäminen olisi aivan ehdoton edellytys luopumiselle monestakin täysin umpikujaan tuomitusta poliittisesta väännöstä. Nythän näkee välillä aivan groteskeja, kuten esimerkiksi konservatiivien huolta siitä, että "feminismi pyrkii matriarkaattiin". Matriarkaatti tarkoittaa kuitenkin jo sanana äidinvaltaisuutta, ja kyseessä on hypoteettinen käsite - vaikka ihmislaji on bonoboista ja vähän muustakin päätellen luonnossa "psyykkisesti matrilineaarisempi" kuin kulttuurievoluution tuotteena, voidaan hyvällä syyllä kysyä, onko tuon tendenssin ilmenenä ikinä ollut minkäänlainen konkreettinen "arkaatti".
Matriarkaatti ei siis tarkoita mitään yleistä naisten valtaa, eikä varsinkaan naisten valtaa jopa kulttuurievoluution sisäisellä liukuskaalalla hyvin selvästi patriarkaalisen - konkreettisista sosiaalisista tilanteista ja relaatioista irrotettua instituutiovaltaa pyhittävän - systeemin sisällä aikana, jolloin lisääntyminen on toistaiseksi loppunut. Feminismi on patriarkaalinen aate par excellence. Patriarkaalinen omistusoikeus naiseen siirtyy ikään kuin naiselle itselleen, ja patriarkaalinen sukupuolijärjestelmä typerine kilpailukeskeisyyksineen, ikuisine sublimoituine eroottisine turhaumineen ja puuhastelupakkomielteineen jatkaa jauhamistaan tyhjänä muotona.
Toinen mahtava käsitesekaannus on kapitalismin sekoittaminen vapaaseen markkinatalouteen - maailmassamme, joka varsinkin itäblokin pelotevoiman luhistumisen jälkeen on ollut käytännössä pino omistajien etuja suojaavien lakien ja säännösten tiukentamisia. Esimerkiksi jo pelkkä osakeyhtiömuoto tarkoittaa reaalituotannosta irtoamisesta palkitsemista parhaassa feodalistisessa hengessä: kullakin tuotannonalalla yritetään saada pudotuspelillä löydettyä "kuninkaan kiltein vasalli". Yhtiöiden tyypillinen kehitysväylä meneekin perinteisesti reaalituotanto - kiinteistöala - pankkisektori.
Lisäksi täysin äärimmäisesti räjähtänyt salasanojen, lukkojen ja ovikoodien, biometristen tunnistusten ynnä muun kontrollin määrä, yksilön - ja sen myötä saneluvallattomien ryhmienkin - koukuttaminen narsismin kautta kantamaan ikään kuin mukamas "vastuuta" venäläisen ruletin tyyppisissä asetelmissa - on luonut kokonaisen yhteiskuntainfrastruktuuria kaappaavan informaatiosektorin, jota ei de facto edes osata verottaa toiminnan lähtökohtaisesti kansainvälisen ja jo alkujaan immateriaalisen luonteen vuoksi. Näille toimijoille - esimerkkeinä Facebook, Google, Amazon, jne. - on taattu ideologisista syistä aivan käsittämättömiä erivapauksia muun muassa "omistaa" tietoja, joiden pitäisi edes viitteellisesti demokraattisessa tai porvarillisen tavan mukaan järjestetyssä valtiossa olla osa itse talouden puitteistusta.
*
"Markkinataloudelle" sanana pitäisi varata hyvin täsmällinen merkitys: se olisi munaiskreikkalaisella termistöllä sanoakseni agoran ja sitä ympäröivien oikosten vuorovaikutustilanne. Kaikille joka suunnasta läpinäkyvää toria siis ympäröivät nimenomaan oikokset eli markkinoista riippumattomat kotipiirit, eivätkä markkinoilla toimi omiksi oikeushenkilöikseen muutetut ideologisen kasvupakon vuoksi valtion erityissuojelua nauttivat tuotantomafiat. Kansalaisen liikkeen markkinoille ja halutessaan myöskin sieltä ulos tulee olla helppoa kuin hengitys, hieman kuin laittaisi siniset muovitöppöset jalkaan sairaalassa: vierailu pankin pääkonttorissa epeleiden touhua ja tietokoneita pöllyyttämässä on demokraattisessa markkinataloudessa kansalaiselle yhtä arkinen asia kuin bussipysäkille kävely nyt. Tuotantoklustereiden kusipäinen lässytys "julkisen sektorin rahoittamisesta" korvautuu tässä tilanteessa itse markkinoiden avoimuudella ja julkisuudella. Markkinoiden ylläpidon edellytyksistä ja kustannuksista [sic!] vallitsee sivistyneiden kansalaisten välillä laaja konsensus. - Kuten huomaamme, yhteiskunnat voivat epäonnistua toimivan markkinatalouden järjestämisessä monin tavoin, joista kapitalismi on yksi.
Se, että maailma ei ole oikeasti "liberalistisen" viskoottinen, vaan omistusrelaation kautta subjektiksi määräytyvien instanssien - kansallisvaltiot, aatteelliset individualistit, jne. - rajat vuotavat todellisuudessa kuin seula, näkyy muun muassa siitä, miten Eurooppa on ulkoistanut pitkälti niin puolustuksensa kuin - mikä nykyaikana vielä huomattavasti drastisempaa - taloutensa informaatioalustan (hakukoneet, sosiaalinen media) muulle mantereelle. Tämä rajojen yli ja ali tapahtuva vuoto ja alistetuille siirtomaille laajemminkin ominaisten vasallieliittien muodostuminen saattaa olla ainakin osittainen psykologinen syy sille, että niin monet ympäri Eurooppaa ovat hädissään alkaneet hakea Euroopan uusien ongelmien syytä näkyvistä rajavuodoista.
Nuo todelliset ja koetut rajavuodot voivat olla kuitenkin kokonaiskuvassa ehkä sittenkin enemmän saman juurisyystön rinnakkainen ilmenemä. Vieraiden periaatteiden mukaisiin kasteihin jakautuva länsi/Eurooppa ei pysty enää riittävästi sortamaan historiallisesti sekaannukseen saattamiaan ympäröiviä "ongelmamaita" - jatkumohan on pitkä Afrikan jaosta Iranin ja Afganistanin orastaneen modernisaation kyyniseen tuhoamiseen kylmässä sodassa - vaan arvoihimme ymmärrettävästikin jossain määrin sitoutumaton paarialuokka alkaa tunkea konkreettisena ovista ja ikkunoista sisään.
*
Nämä tämän tekstin asiat voi nähdä tietenkin toisinkin. Esimerkiksi voitaisiin tarkastella yhteiskuntia ensisijaisesti metafyysisinä ja endogeenisinä, tavallaan eräänlaisina tarinajatkumoina. Tälläkin voi olla oma totuusarvonsa. Tarkoitukseni ei nyt olekaan kiistää tuollaisten näkökulmien relevanssia, vaan tuoda kuviin se, millaisten tasojen ilmeinen poissaolo toisaalta hiertänee monia ihmisiä nyt ainakin hetkeksi näköjään muotiin tulevissa kunnollisuuteenromahtamisen kekkereissä.
*) Puolueellisuussyytösten varalta - vaikken talouspoliittisesti
häpeäkään olla sitä mieltä, että tarvitsisimme monellakin tasolla aivan
hirmuista, suorastaan ennennäkemätöntä resurssitasausta - kehotan
vaikka selaamaan taaksepäin itse tätä blogia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)